Tultuaan ulos valtasi Samuelin voimakas yksinäisyyden tunne. Hänellä
oli taasen vastassaan koko mailma.
Hetkisen tunsi hän halua palata takaisin. Olihan hän sentään vain
poika; ja mikä hän oli nousemaan rikkaita ja mahtavia vastaan? Mutta
sitten palasi hänen mieleensä taasen se ajatus, mikä häntä tähänkin
saakka oli kannustanut -- hän muisti kärsivän, nälkäänäkevän kansan.
Oli varmasti parempi kuolla kuin elää mailmassa, joka oli täynnä
hätää ja sortoa. Tosiaankin tahtoi hän mieluummin kuolla kuin olla
taistelematta näitä epäkohtia vastaan. Takaisin palaaminen ei siis
voinut tulla kysymykseenkään, hänellä ei ollut muuta valittavaa kuin
tehdä minkä voi.
Mistä hän alkaisi? Hän ajatteli mr Hickmania, henkilöä, jonka suhteen
onnistumisesta oli hyvin vähän toiveita. Samuel oli ensi näkemästä
alkaen pelännyt häntä.
Sitten ajatteli hän mr Wygantia; alkaisiko hänestä? Hänen ajatuksensa
siirtyivät nyt erääseen henkilöön, joka tapausten hyökylaineikossa
oli kokonaan unehtunut. Miss Gladya! Mitä mahtoi hän ajatella näistä
asioista? Ja mitä tulisi hän ajattelemaan, kun saisi kuulla isänsä
kelvottomuudesta?
Samuelin mieleen juolahti uusi ajatus. Miksi ei hän uskoisi huoliaan
miss Gladylle? Hän olisi oikea auttaja. Hänhän oli auttanut
Sofiaankin nähden ja luvannut samaa myöskin master Albertin suhteen.
Ja varmasti oli tytöllä oikeus kuulla asioista, jotka niin läheisesti
koskivat hänen perhettään. Hän kyllä tietäisi, mikä menettely olisi
paras hänen isänsä suhteen; Samuel pyytäisi häneltä neuvoa, miten
sopivimmin voisi puhutella hänen isäänsä.
Hän meni Wygantille ja kysyi Sofiaa.
-- Sano miss Gladylle, että minä haluan keskustella hänen kanssaan,
sanoi Samuel. Asia on hyvin tärkeä.
Sofia meni mutta palasi pian takaisin ja opasti hänet ylös.
-- Samuel, sanoi hänen jumaloimansa olento, ei ole oikein sopivaa,
että te tulette minun luokseni iltapäivisin.
-- Ei, miss Glady, vastasi Samuel, mutta nyt on kyseessä sangen
vakava asia. Tämä ei koske minua itseäni.
-- Ketä sitten?
-- Teidän isäänne, miss Glady.
-- Minunko isääni?
-- Niin, miss Glady. Se on pitkä juttu. Kerron sen alusta alkaen.
Hän kertoi mitä oli saanut tietää. Puhuessaan miss Gladyn isästä
tunsi Samuel olevansa pakotettu sivuuttamaan kaikkein raskaimman
syytöksen, mutta miss Glady tahtoi kuulla kaikki, näyttipä
pettyneeltäkin, kun ei Samuelilla ollut kerrottavana enemmän
yksityiskohtia.
-- Hickman, niin! huudahti hän iloisesti. Olen aina tiennyt hänen
olevan vanhan kelmin. Voin panna vetoa kuinka paljon tahansa siitä,
että te ette ole saanut tietää puoliakaan hänen kepposistaan!
Samuel jatkoi kertomistaan.
-- Ja te olette tästä ilmoittaneet tohtori Vincelle! huudahti tyttö
hämillään.
-- Olen, vastasi Samuel.
-- Ja mitä hän sanoi?
-- Hän ei tahtonut asian kanssa olla missään tekemisissä, joten minä
saan itse hoitaa kaiken.
-- Ja mitä aijotte te nyt tehdä?
-- En tiedä, miss Glady. Kaikkein ensiksi täytyy minun saada tavata
isänne.
-- Tavata isäni? huudahti tyttö hämmästyneenä.
-- Niin, miss Glady.
-- Minkätähden?
-- Saadakseni hänet käsittämään, kuinka syntisiä nämä teot ovat
olleet.
Tyttö tuijotti häneen pelästynein katsein. -- Onko tarkoituksenne,
kysyi hän, etsiä käsiinne isäni ja keskustella hänen kanssaan siitä
miten hän toimii valtiollisissa asioissa?
-- On, miss Glady. Mitä muuta minä voisin tehdä?
Miss Glady otti ylös nenäliinansa, kumartui ja kätki siihen kasvonsa.
Mielenliikutus oli hänet vallannut, mutta sen laatua oli mahdoton
tietää.
Nuorukainen tuli levottomaksi.
-- Miss Glady, huudahti hän, ettehän ole minulle vihainen?
-- En, Samuel, en! vastasi hän tukehtuneella äänellä.
Sitten kohotti hän vähän punehtuneet kasvonsa.
-- Mene hänen luokseen, Samuel! kehoitti hän.
-- Eikö teillä ole mitään sitä vastaan? kysyi Samuel levottomasti.
-- Ei vähintäkään, vastasi tyttö. Menkää vaan ja katsokaa, mitä
voitte tehdä. Hän on hyvin turmeltunut, mailmallinen ihminen, ja jos
voitte pehmittää hänen sydämmensä, tietää se sangen hyvää meille
kaikille.
-- Eikö se tee mitään muutosta meidän suhteeseemme? kysyi Samuel.
-- Meidän suhteeseemme? huudahti tyttö kummastellen, mutta lisäsi
heti: ei, ei vähintäkään. Mutta muistakaa, ettette siitä asiasta
sano hänelle mitään. Älkää millään tavoin antako hänen tietää, että
tunnette minut.
-- En luonnollisestikaan, miss Glady.
-- Sanokaa hänelle, että tulette kirkosta. Ja kylvettäkää häntä
kelpolailla, Samuel, sillä minä olen varma, että hän on tehnyt kaiken
sen, mitä te sanotte ja joukon vieläkin pahempia töitä.
-- Miss Glady...
-- Älkääkä unohtako, Samuel, keskeytti miss Glady, tulla sitten
kertomaan minulle, miten kävi, ehkä voin neuvoa teitä, miten teidän
sitten pitää menetellä.
Syntyi hiljaisuus, ja he katselivat toisiaan. Äkkiä huudahti miss
Glady:
-- Oi, Samuel, sinä olet enkeli!
Hän puhkesi nauramaan ja nojautui nopeasti kuin lintu Samuelin rintaa
vasten koskettaen huulillaan nuorukaisen poskea. Sitten katosi hän
kuin salama, ja Samuel oli yksinään ja ihmeissään.
Hän lähti heti mr Wygantin konttoriin. Mutta juuri ennenkuin Samuel
ehti sillalle kiisi mr Wygantin automobiili hänen ohitseen. Samuel
kääntyi ja asteli hänen taloaan kohden.
Tällä kertaa suuntasi hän kulkunsa suoraan pääovelle.
-- Minä olen Samuel Prescott Pyhän Matteuksen kirkosta, sanoi hän
palvelijalle, joka tuli avaamaan ovea, ja minä haluan puhua mister
Wygantin kanssa tärkeästä asiasta.
Mr Wygant istui suuressa nojatuolissaan kirjastohuoneensa ikkunan
ääressä. Hänen ympärillään oli valtavin kokoelma kirjoja, mitä Samuel
milloinkaan oli nähnyt, ja suurella loistolla sisustetussa huoneessa
vallitsi syvä rauha. Mr Wygant itse oli pitkä ja komea mies, jolla
oli kuvaamattoman ylhäinen ulkonäkö.
Samuel puristi kätensä nyrkkiin ja ryhtyi heti hyökkäykseen.
-- Minä olen Samuel Prescott, kirkonvartijan apulainen, sanoi hän,
ja minä haluan keskustella teidän kanssanne eräästä hyvin tärkeästä
asiasta.
-- Antaa kuulua! kehoitti mr Wygant. Sitten kertoi Samuel taaskin,
kuinka hän oli joutunut viekotelluksi huonoihin tekoihin,
mutta tohtori Vince hänet kääntänyt. Hän kertoi seikkailunsa
yksityiskohtaisesti, jotta mr Wygant ymmärtäisi hänen intonsa. Hän
kertoi myöskin tekemistään käännytyksistä ja kuinka oli lopuksi
tavannut Charlie Swiftin.
-- Eikä tämä mies tahtonut kuulua kirkkoon siksi, että siellä on niin
paljon huonoja ihmisiä.
Mister Wygant oli ihmetellen kuunnellut.
-- Mitä ihmisiä ne ovat? kysyi hän.
-- Te olette eräs niistä, vastasi Samuel. Mr Wygant hypähti ylös.
-- Minäkö! huudahti hän. Mitä minä olen tehnyt?
-- Ensinnäkin, vastasi Samuel, annatte te pikkulasten työskennellä
tehtaassanne, ja te asetitte senaattorin vastustamaan lakiehdotusta
alaikäisten työstä. Niinikään pidätte te puheita ja esiinnytte
poliittisena reformiystävänä samaan aikaan kuin maksatte Slatterylle,
jotta hän antaisi teille etuoikeuksia.
Syntyi hetken hiljaisuus, kunnes mr Wygant taas virkkoi:
-- Nuori mies, te esiinnytte tosiaan uskomattoman häpeämättömästi!
Nuorukainen hypähti hänen eteensä kädet ojennettuina.
-- Mister Wygant, huudahti hän, te suututte! Mutta minä pyydän,
ettette paaduttaisi sydäntänne. Olen tullut tänne teidän itsenne
tähden, olen tullut siksi, että en voinut kestää sitä, että Pyhän
Matteuksen kirkon jäsen tekee sellaisia tekoja.
Mr Wygant tirkisteli häneen hetkisen.
-- Sallikaa minun tehdä eräs kysymys, sanoi hän. Tietääkö tohtori
Vince tästä?
-- Minä menin ensinnä puhumaan asiasta tohtori Vincelle, vastasi
Samuel. Mutta hän ei halunnut puuttua siihen. Hän sanoi, että, jos
minä tulen teidän luoksenne, täytyy minun ilmoittaa, että hän ei
hyväksy minun tekoani. Olen tullut omasta vapaasta tahdostani, sir.
Syntyi äänettömyys.
-- Te suututte minuun! huudahti Samuel jälleen.
-- En minä suutu sinuun, sillä sinä olet vasta lapsi etkä tiedä, mitä
teet.
-- Oh! huokasi Samuel.
-- Sinä tarvitset vähän mailmankokemusta.
-- Mutta, mr Wygant, huudahti nuorukainen, minähän olen puhunut totta!
-- Tavallaan.
-- Ja te olette tehneet hyvin väärin.
-- Sinusta tuntuu niin, mutta vain siksi, että sinä tunnet huonosti
tällaisia asioita.
-- Te turmelette maanne hallituksen, mister Wygant.
-- Sen mitä sinä kutsut minun maani hallitukseksi, muodostaa joukko
rahaakiskovia poliitikkoja, jotka imevät kaiken, minkä voivat, siltä
ammatilta, jota minä edustan.
Samuel ei tähän vastannut.
-- Näes, nuori ystäväiseni, jatkoi mr Wygant, minulla on
kannettavanani suuri edesvastuu, monet huolet. Ja on aivan kuin minua
ympäröisi lauma nälkäisiä susia.
-- Mutta mihin joutuu sitten vapaa hallitus? huudahti Samuel.
-- En tiedä, vastasi Wygant. Minusta tuntuu väliin, että ellei kansa
muutu, päättyvät vapaan hallituksen päivät tuota pikaa.
-- Mutta mitä pitäisi kansan tehdä, sir?
-- Sen pitää valita kunniallisia miehiä, joitten kanssa voi olla
asioissa, sensijaan että se nyt valitsee kapakoitsijoita ja meluavia
kansanjohtajia.
Samuel ajatteli hetkisen.
-- Miehiä, joitten kanssa voi olla asioissa, sanoi hän -- mutta
minkälaisissa asioissa te haluatte olla?
-- Mitä tarkoitat? kysyi mr Wygant.
-- Te menitte noitten poliitikkojen luo ja saitte oikeuden kyniä
kansaa mielinmäärin yhdeksänkymmenen yhdeksän vuoden ajan. Luuletteko
sen olleen hyvän kaupan kansalle?
Tämä kysymys jäi vastaamatta.
-- Ja kuinka paljon siitä omaisuudesta, joka on hallussanne, on
koottuna muuten kuin tuollaisella tavalla, sir?
Mr Wygant rypisti otsaansa. Mutta kukaan ei voinut, nähdessään
Samuelin kärsineet kasvot, suuttua häneen.
-- Poikani, sanoi mr Wygant, voin ainoastaan uudistaa sen mitä
äsken sanoin, että sinä et tunne mailmaa. Ellei minua olisi, niin
olisivatko olot silloin toisenlaiset? Oikeudet siirtyisivät jollekin
toiselle, siinä kaikki. Sellaista on pääoman kilpailu.
-- Pääoman kilpailu? huomautti nuorukainen. Toisin sanoen:
kiistellään rahoista ja otetaan mitä irti saadaan!
-- Asiaa voidaan niin kuvata.
-- Ja te arvelette edesvastuun katoavan, kun olette saaneet osan
omalle joukollenne?
-- Olkoonpa niin. Samuel ei heti vastannut.
-- Käsitän täydellisesti, sanoi hän sitten alakuloisesti. On vain
yksi asia, jota en ymmärrä.
-- Mikä se on?
-- Minkätähden teidän pitää kuulua kirkkoon, sir? Mitä on tuolla
kiistelyllä rahoista tekemistä Jesuksen opin kanssa?
Samuel huomasi heti menneensä liian pitkälle.
-- Nuori mies, minä en todellakaan käsitä, mitä hyödyttäisi jatkaa
tätä keskustelua.
-- Mutta, sir, te häpäisette kirkkoa.
-- Jättäkäämme tämä keskustelu! lausui mr Wygant ankarasti. Sinä
käytät väärin minun hyväntahtoisuuttani. Sinä unohdat asemasi.
-- Minua on muistutettu asemastani ennenkin, sanoi Samuel tyyneesti.
Mutta minä en tiedä, mikä minun paikkani on.
-- Sen kyllä huomaa, vastasi mr Wygant. Sinun tulee tehdä työsi,
osoittaa ylempiäsi kohtaan kunnioitusta ja pitää mielipiteesi ominasi.
-- Näen, että suututte minuun, sanoi nuorukainen. En voi saada teitä
ymmärtämään, että minä vaan koetan etsiä totuutta. Minä tahdon tehdä
oikein, mister Wygant.
-- Uskon sen... alkoi mr Wygant.
-- Tahtoisin mielelläni oppia oikein ymmärtämään, mikä kohottaa
toisen toisen yläpuolelle.
-- Sinua vanhemmat ja viisaammat ihmiset...
-- Mutta onko se todellakin ikä ja viisaus, mister Wygant? Minä
palvelin master Albert Lockmanin luona, ja hän on tuskin vanhempi
kuin minäkään. Ja kuitenkin esiintyi hän minun käskijänäni.
-- Niin, myönsi mr Wygant.
-- Huonosta elämästä huolimatta, jota hän viettää.
-- Mitä?
-- Niin, mister Wygant, hän juopottelee ja seurustelee huonojen
naisten kanssa. Ja kuitenkin kuuluu hän niihin yläpuolellaolijoihin.
-- Hm! sanoi mr Wygant.
-- Mutta eiköhän hän vaan kuulukin niihin siksi, että hänellä on
paljon rahaa? jatkoi Samuel itsepäisesti.
Mr Wygant ei vastannut.
-- Ja eikö minun paikkaani määrää se seikka, ettei minulla ole
ollenkaan rahaa?
Taaskaan ei tullut vastausta.
-- Kuitenkin näen minä totuuden ja minun täytyy se sanoa! Ja miten
voin minä päästä paikkaan, jonne minä todella kuulun?
-- Etkö sinä todellakaan voi itse ratkaista sitä kysymystä, sanoi mr
Wygant kylmästi.
-- Tietysti pitäisi minun ottaa osaa taisteluun rahasta, kun
ainoastaan raha jotakin merkitsee.
-- Poikani, sanoi mr Wygant, minä olen pahoillani sinun puolestasi,
sillä sinä tulet saamaan monia kovia iskuja mailmalta, ennenkuin
olet valmis. Sinun pitää oppia ottamaan elämä sellaisena kuin se
on. Ehkäpä monet meistä tahtoisivat tehdä sen toisenlaiseksi, jos
saisivat tahtonsa perille. Mutta elämä on, kuten tulet huomaamaan,
ankaraa taistelua. Se on taistelua olemassaolosta, ja ne ihmiset,
jotka kestävät taistelun, ovat soveliaimmat...
Samuel nosti äkkiä kätensä.
-- Kiitoksia paljon mister Wygant, sanoi hän vakavana, mutta kaiken
tuon tiedän minä jo ennestään.
-- Mitä tarkoitat? kysyi mr Wygant.
-- Minä en voisi sitä selittää, sanoi Samuel. Te ette ymmärtäisi
minua. Huomaan, että tekin olette Herbert Spencerin kannattaja. Ja
se on kyllä hyvä -- mutta miksi kuulutte te kirkkoon? Minkätähden
rupeatte seuraamaan Jesuksen...
Mr Wygant oli äkkiä noussut.
-- Ei, tämä menee liian kauvas! sanoi hän. Saan pyytää sinua menemään
tiehesi.
-- Mutta, sir! huudahti Samuel.
-- Ei sanaakaan enää! Mene tiehesi!
Niin päättyi se keskustelu.