-- Tohtori on juuri syömässä aamiaista, sanoi palvelustyttö, joka
tuli avaamaan ovea Samuelille.
-- Sanokaa hänelle, että minun täytyy saada puhutella häntä heti,
sanoi Samuel. Asia on kovin tärkeä.
Hän astui sisään istuutuen kirjastohuoneeseen. Tohtori saapui heti
levottoman näköisenä.
-- Mistä on kysymys, Samuel? virkkoi hän sisäänastuessaan.
-- Samuel kääntyi häneen surullisen näköisenä.
-- Herra tohtori, sanoi hän, olen äsken saanut kuulla jotakin kauheaa.
-- Mitä sitten, Samuel?
-- Tuskin tiedän, miten sitä kertoisin. Tunnen erään miehen, kauhean
syntisen miehen, ja menin häntä kääntämään ja noutamaan kirkon
helmaan. Mutta hän vain nauroi minulle ja kirkollekin. Hän sanoi,
että Pyhän Matteuksen kirkossa on huonoja ihmisiä! Hän sanoi, keitä
ne ovat ja mitä ne tekevät. Ja tohtori, minä en voi uskoa, että te
tiedätte tästä -- että te antaisitte sellaisen jatkua.
Tohtori Vince tuijotti häneen pelästyneenä.
-- Rakas poikani, sanoi hän, mailmassa on paljon huonoja ihmisiä,
enkä minä voi tietää kaikkea.
-- Oh! Mutta se on kamalaa, herra tohtori! Teidän täytyy ottaa selvä
asiasta -- ettehän voi antaa sellaisten ihmisten kuulua kirkkoon.
Tohtori nousi ja sulki oven. Sitten siirsi hän tuolinsa Samuelin
lähelle.
-- No, sanoi hän, keitä ne ovat?
-- Jaa, mister Wygant...
-- Mister Wygantko? keskeytti tohtori.
-- Niin, tohtori Vince.
-- Mitä hän sitten on tehnyt?
-- Ettekö tiedä, että hän taisteli lasten työtä koskevaa
lakiehdotusta vastaan -- että hän tässä tarkoituksessa ratkaisi, kuka
valittiin senaattiin.
-- Lasten työtä koskeva lakiehdotus! huudahti tohtori. Sitäkö sinä
tarkoitit?
-- Niin, tohtori Vince, vastasi Samuel. Ette suinkaan te siitä ole
tiennyt?
-- Tiedän että mister Wygant on hyvin vastustavalla kannalla tähän
lakiehdotukseen nähden. Hän on avoimesti esiintynyt sitä vastaan. Ja
siihen on hän täydellisesti oikeutettu, eikö totta?
-- Mutta asettaa senaattori ehdotuksen tappamiseksi.
-- Niin, katsos, hän on hyvin kiintynyt politiikkaan, ja
luonnollisesti hän käyttää vaikutusvaltaansa. Miksi ei hän käyttäisi?
-- Mutta se oli syntinen teko, tohtori Vince. Ajatelkaappa vaan
Sofiaa!
-- Mutta, poikani, emmekö ole hankkineet Sofialle paikkaa mister
Wygantin omassa talossa?
-- Olemme, mutta ne muut! Ajatelkaapa hätää ja kurjuutta tuossa
kauheassa tehtaassa! Ja mister Wygant maksaa niin pieniä työpalkkoja.
Ja hän on niin rikas mies -- hän -- voisi auttaa lapsia jos tahtoisi.
-- Tiedätkö, rakas Samuel... alkoi tohtori.
Mutta Samuel huomatessaan, että tohtori oli tullut tyytymättömän
näköiseksi, jatkoi:
-- Siinä oli vasta alku! Sallikaa minun jatkaa! Sitten mister Hickman.
-- Mister Hickman!
-- Mister Henry Hickman, asianajaja. Hän on tehnyt vielä pahempaa...
Pappi puristi kätensä nyrkkiin.
-- Ei, rakas Samuel, huudahti hän, tämä menee liian pitkälle. Sinä
panet tosiaankin ihmisen kärsivällisyyden kovalle koetukselle!
-- Tohtori Vince! huudahti nuorukainen tuskissaan.
-- Minun mielestäni, jatkoi kirkkoherra, olisi sinun velvollisuutesi
toimia hiukan kohteliaammin. Sinua on täällä kohdeltu mitä
ystävällisimmin, sinua on suosittu kaikin tavoin...
-- Mutta mitä sillä seikalla on tämän asian kanssa tekemistä?
huudahti Samuel poissa suunniltaan.
-- Sinun pitää vähän paremmin muistaa asemasi. Sinä olet vielä
poika ja käskyläisasemassa, niin ettei sinun tosiaankaan sovi tulla
soimaamaan minun seurakuntani kirkkoneuvoston jäseniä.
-- Käskyläisasemassa! huudahti Samuel hämmästyneenä. Mitä minun
toimellani on tämän asian kanssa tekemistä?
-- Päinvastoin sangen paljon. Samuel tirkisteli häntä.
-- Te ette ymmärrä minua! huudahti hän. Minä en tee tätä itseni
tähden. Minun tarkoitukseni on vain pelastaa kirkko.
-- Mitä sinä tarkoitat -- pelastaa kirkko?
-- Niin, herra tohtori. Ajatelkaapa vaan, minä menin kääntämään
erästä miestä, mutta hän vain ilkkui minulle. Hän ei halunnut olla
kirkon kanssa missään tekemisissä sentähden, että sellaiset huonot
ihmiset kuin mister Hickman kuuluivat siihen. Hän sanoi, että vain
heidän rahansa esti heitä tulemasta paljastetuiksi, hän sanoi...
-- Mitä mister Hickman sitten on tehnyt? kysyi kirkkoherra äkisti.
-- Hän lahjoi valtuusmiehiä, sir! Hän lahjoi heitä saadakseen
vesijohtoehdotuksen hylätyksi.
Tohtori Vince nousi ja alkoi hermostuneesti kävellä edestakaisin.
-- Sanokaa, herra tohtori, miten sen asian laita on? kysyi Samuel.
Olkaa niin ystävällinen, että sanotte sen! Varmaankaan ette te ole
siitä tiennyt.
Kirkkoherra kääntyi nopeasti hänen puoleensa.
-- Minä luulen, ettet sinä oikein tunne näitä asioita, sanoi hän.
Sinä tulet minulle kertomaan tuollaisia juttuja -- etkö sinä tiedä,
että hän on minun lankoni?
Samuel tarttui hämmästyneenä tuolinsa käsinojaan.
-- Teidän lankonne! huudahti hän.
-- Niin, vastasi kirkkoherra. Hän on minun vaimoni ainoa veli.
Samuel tuli hämmästyksestä sanattomaksi. Kirkkoherra mittasi edelleen
huonetta pitkin askelin.
-- Ymmärrät nyt, sanoi hän, millaiseen asemaan sinä minut asetat.
-- Niin, vastasi nuorukainen, minä ymmärrän. Se on kauheata!
Mutta sitten jatkoi hän kauheassa tuskassa:
-- Mutta, herra tohtori, te ette siitä tiennyt. Oh, minä olen siitä
varma -- sanokaa minulle, että ette siitä tiennyt!
-- En tiennyt, vastasi tohtori, enkä vieläkään tiedä! Luonnollisesti
olen tuollaisia huhuja kuullut. Mister Hickmanilla on paljon
vihollisia. Pitääkö minun uskoa kaikkia juttuja, joita hänestä saan
kuulla?
-- Ei, vastasi Samuel hämillään. Mutta tämän tietävät kaikki ihmiset.
-- Kaikki ihmiset! sanoi kirkkoherra. Kutka ihmiset. Kuka on sinulle
kertonut?
-- Sitä minä en voi sanoa, soperteli nuorukainen.
-- Miten hän tietää sen? Ja millainen ihminen hän on. Onko hän hyvä
ihminen?
-- Ei, myönsi Samuel. Pelkään, ettei hän ole sellainen.
-- Onko hän sellainen ihminen, joka rakastaa ja palvelee muita? Onko
hän sellainen ihminen, joka ei koskaan valehtele jota sinä uskoisit
asiassa, mikä koskee sinun lähimpiä omaisiasi, uskoisit, jos hän
sanoisi sinulle, että minä lahjon ihmisiä, että minä olen roisto?
Samuelin täytyi myöntää, ettei se henkilö, jota tarkoitettiin, ollut
tuollainen.
-- Tohtori Vince, lausui hän, minä myönnän olevani väärässä. Minä
olen tullut teidän luoksenne liian aikaisin. Minä otan näistä
asioista lähemmän selvän, ja jos syytökset ovat oikeita, niin minä
tuon teille todistuksia. Jolleivät ne ole tosia, niin menen minä
häveten tieheni enkä koskaan enään tule teitä vaivaamaan.
Samuel sanoi tämän hyvin nöyrästi, mutta samalla horjumattoman
päättävällä äänellä, mikä tohtoriltakaan ei mennyt huomaamatta.
-- Mutta, Samuel, jatkoi hän, niiksi... miksi sekaannut sinä näihin
asioihin?
-- Sekaannun niihin! huudahti Samuel. Luonnollisesti täytyy minun
sekaantua jos ne ovat tosia. Ette suinkaan, jos syytökset tulevat
todistetuiksi, aijo sellaisten ihmisten antaa kuulua kirkkoon?
-- En voi sanoa, vastasi kirkkoherra, mitä tekisin, jos niin kauheata
tapahtuu.
-- Te olette oikeassa, sanoi Samuel. Ensimmäinen tehtävä on ottaa
asiasta selvä.
Samuel otti jäähyväiset. Hän lähti suoraan ystävänsä Finneganin luo.
Charlie Swift oli sanonut, että Finneganin isännältä, Callahanilta,
joka oli ollut valtuusmies, voi saada tietoja Hickmanista ja hänen
kepposistaan.
-- Kas, Samuel! huudahti Finnegan ja kysyi sitten leveästi nauraen:
No, miten on sen minun asiani laita?
-- Tohtori Vince lupasi katsoa, mitä voitaisi teidän hyväksenne
tehdä. Mutta minä en siitä asiasta tiedä sanoa mitään lähempää.
Jotakin muuta on tapahtunut.
Hän odotti, kunnes hänen ystävänsä oli tarjoillut eräälle vieraalle
ja tämä juonut oluensa sekä poistunut. Sitten vei hän kapakanpitäjän
mukanansa erääseen nurkkaan.
-- Mister Finnegan, sanoi hän, minun täytyy saada tietää eräs tärkeä
asia.
-- Mikä asia? tiedusteli Finnegan.
-- Tunnetteko mr Hickmania -- Henry Hickmania, lakimiestä?
-- Hän ei ole minun vastaanottoluettelossani. Tunnen hänet ulkonäöltä.
-- Olen kuullut sanottavan hänellä olleen jotakin osaa siinä, että
eräs vesijohtoehdotus tuli valtuustossa hylätyksi. Oliko hänellä?
-- Voit olla varma, että hänellä oli, vastasi kapakanpitäjä.
-- Onko totta, että hän lahjoi valtuusmiehiä?
-- Usko pois!
-- Ja onko se totta, että mister Callahan sai osan rahoista?
Finnegan katseli Samuelia epäilevästi.
-- Sanoppa, mikä näillä kysymyksillä on tarkoituksena.
-- Kuulkaa, sanoi Samuel vakavasti, te tiedätte, että mister Hickman
kuuluu samaan kirkkoon kuin minäkin. Ja hän on tohtori Vincen lanko,
mikä seikka tekee asian vieläkin sotkuisemmaksi. Tohtori Vince on
saanut kuulla näitä kauheita juttuja, ja te ymmärrätte, kuinka
vastenmielisiä ne ovat hänelle. Hän ei voi antaa sellaisten tekojen
jäädä rangaistuksetta.
-- Oh, saakeli! huudahti Finnegan. Mitä aikoo hän tehdä?
-- En tiedä, vastasi Samuel. Hän ei ole sanonut. Ensin täytyy hänen
päästä varmuuteen siitä, että syytökset ovat tosia. Eikä mister
Hickman luonnollisestikaan niistä puhu.
-- Tuskinpa!
-- Eikä tohtorin ole niinkään helppoa ottaa selvää asiasta. Hän
on nähkääs pappi ja seurustelee ainoastaan hienojen ihmisten
keskuudessa. Mutta minä lupasin hankkia hänelle selvyyden.
-- Ymmärrän, vastasi Finnegan.
-- Minun tarvitsee ainoastaan voida sanoa hänelle kuulleeni
asiasta sellaiselta henkilöltä, joka on saanut rahoja. Minun ei
tarvitse sanoa, kuka se henkilö on, hän uskoo minun kunniasanaani.
Mahtaisikohan mister Callahan haluta mitään ilmoittaa tästä asiasta?
Kapakanhoitaja mietti hetkisen.
-- Odottakaahan vähän. Minä käyn hakemassa isäntääni. Ehkä voin
auttaa tohtoria saamaan tietää, mitä hän haluaa.
Samuel istuutui odottamaan, ja muutaman minuutin päästä astui John
Callahan sisälle. Hän oli irlantilainen, poskensa kukoistavat ja
ulkonäkönsä ystävällinen, eikä ollenkaan sellainen kauhea ihminen,
jollaiseksi Samuel oli hänet kuvitellut.
-- Kuuleppas, John, sanoi Finnegan. Täällä on eräs poika, joka on
palvellut Pertti Lockmanilla. Eräs hänen tuttavansa tyttö palvelee
Wygantilla...
-- Vai niin, vastasi Callahan.
-- Ja voitko aavistaa, Callahan, jatkoi Finnegan, mitä hän on kuullut
ukko Henry Hickmanin sanovan? Hän oli sanonut, että te valtuusmiehet
vesijohtokysymyksessä alusta alkaen olitte hänen puolellaan.
-- Jatka, kehoitti Callahan. Sanoiko hän niin?
-- Sanoi, vakuutti Finnegan antamatta Samuelille tilaisuutta vastata.
-- No, sanoi Callahan, siinä tapauksessa hän on valehtelija, sen
hän itse tietää paraiten. Se oli yhtiön oma ehdotus, eikä meillä
ollut mitään tekemistä sen jättämisen kanssa. Eräs riippumaton
vesijohtoyhtiö anoi rakentamisoikeutta -- ja se olisi antanut veden
kaupungille puolesta hinnasta. Joka kerta, kun maksan vesilaskuni,
suututtaa minua, etten tehnyt voitavaani anomuksen kannattamiseksi.
Ajanpitkään olisi se käynyt minulle halvemmaksi.
-- Hän sanoo sen itselleen maksaneen kuusikymmentätuhatta, huomautti
Finnegan.
-- Ehkäpä, sanoi Callahan. Minä en tiedä muuta, kuin että kymmenen
valtuusmiestä sai kukin kaksituhatta.
Syntyi hetken hiljaisuus. Samuel oli kuunnellut kädet nyrkissä.
-- Maksoiko hän itse sinulle? kysyi Finnegan.
-- Kuka, Hickmanko? Ei, hän maksoi rahat Slatterylle ja Slattery tuli
tänne konttoristaan. Koittaako hän nyt kiemurrella tästä osasta asiaa?
-- Ei, ei aivan, hän vaan pitää hirmuista meteliä siitä, että hänellä
on kaupungin hallitusmiehet puolellaan.
-- Sen uskon, sanoi Callahan. Hän on saanut oikeuden, ja hän ja
Lockmanien pesä kokoovat sillä itselleen kymmenentuhatta kuukaudessa.
Ja minun kaksituhattani menivät yhdessä viikossa. Valituksi tuleminen
oli minulle maksanut kaksi sen vertaa lukuunottamatta vielä
ilmaista juopottelua täällä. Sellaista voittoa tuottaa istuminen
raha-asiainvaliokunnassa!
-- Kuinka sitten suostuitte sellaiseen? kysyi Samuel alakuloisena.
-- Minä en enään toista kertaa tule sitä tekemään, vakuutti
kapakoitsija. Lopun elämääni olen nyt kunniaton John, ja se saa
riittää. Kun ukko Henry Hickman ensi kerralla haluaa mustat
suunnitelmansa onnistumaan, niin saa hän hakea jonkun, joka tarvitsee
rahoja paremmin kuin minä.
Sitten alkoi Callahan jutella politiikasta Lockmanvillessä
ja paljasti sen häikäilemättömyyden ja suurisuuntaisen
lahjomisjärjestelmän, mikä vallitsi kaupungin asiain hoidossa. Viime
aikoina oli kansa sentään alkanut nostaa päätään. Se oli kyllästynyt
siihen, että siitä varastettiin ja saapui vaaliuurnien ääreen
tehdäkseen lopun epäkohdista.
Samuel kuunteli ja samalla hänen viimeiset kuvitelmansa toinen
toisensa jälkeen särkyivät. Oli ollut oikea kilpajuoksu hankittaessa
itselle etuja kaupungin kustannuksella. Ja näitten kilpajuoksijain
joukossa näyttivät esiintyvän kaikki ne hurskaat Pyhän Matteuksen
seurakunnan jäsenet, joitten nimet Samuel oli kuullut. Siellä oli
esim. ukko Curtis, kirkkoneuvoston jäsen, joka joka sunnuntai avasi
kolehtilaatikon ja näytti aivan olympolaisen Zeuksen kuvapatsaalta.
Hän halusi oikeutta pinota lautoja katukäytävälle varastohuoneensa
eteen, ja hän meni Slatteryn luo ja maksoi tälle kaksisataa dollaria.
-- Ja mister Wygant! huudahti Samuel.
-- Hän on ovela veijari, saatte uskoa! sanoi kapakoitsija nauraen.
Ajatelkaapa vain uutta raitiotieoikeutta, jonka hän on ymmärtänyt
hankkia itselleen -- yhdeksänkymmentäyhdeksän vuotta ja väliajalla
kaikki, mitä hän haluaa! Ja kuulla hänen pitävän uudistuspuheita! Voi
tulla hulluksi, kun ajattelee niitä veijareita siellä mäen päällä
sijaitsevassa kaupunginosassa. He saavat kymmenen dollaria, kun me
saamme yhden. Mutta he ovatkin kaupungin pomoja eivätkä halua edes
puhutella meitä kadulla. Ja he ovat kunnioitettuja kansalaisia ja
kirkon tukipylväitä -- kyllä he tosiaankin tekevät ihmisen sairaaksi!
-- Kyllä, sanoi Samuel, sen ne juuri tekevätkin -- ne saattavat minut
sairaaksi!