Koko yön käveli Samuel kadulla, sillä hän oli vakaasti päättänyt
täyttää tytölle antamansa lupauksen eikä hänellä ollut halua palata
Charlie Swiftin luo kuulemaan hänen nuhteluaan ja pilkkaansa.
Aamulla jo kello kahdeksalta meni hän soittamaan tohtori Vincen
ovikelloa. Ethel itse tuli avaamaan, ja nähdessä hänet loistivat
tytön kasvot ilosta ja hän kääntyi huudahtamaan:
-- Hän on täällä!
Eikä tyttö vielä siihenkään tyytynyt, vaan juoksi toiselle ovelle
huutaen:
-- Hän on tullut! Sanoinhan minä, että hän tulee!
Ruokasalin ovelle ilmestyi mies, joka suuntasi katseensa Samueliin.
-- Täällä hän on, isä! huudahti Ethel rajattoman ihastuksen
valtaamana. Tässä on minun varkaani!
Tohtori Vince tuli lähemmäksi. Hän oli voimakasrakenteinen, kasvonsa
olivat kukoistavat ja partansa tuuhea.
-- Hyvää huomenta! tervehti hän.
-- Hyvää huomenta, sir, sanoi Samuel.
-- Oletko sinä tosiaankin se nuori mies, joka yöllä oli täällä?
-- Olen, sanoi Samuel. Kunnianarvoisa tohtori aivan hämmästyi.
-- Tämä on varsin tavatonta! huudahti hän. Etkö halua astua sisään?
He astuivat kirjastohuoneeseen.
-- Ette saa luulla, sir, että olen tullut kerjäämään. Teidän pikku
tyttönne pyysi minua...
-- Älkäämme siitä puhuko, sanoi tohtori. Jos se, mitä olet Ethelille
kertonut, todellakin on totta, olisi minun suuri iloni tehdä kaiken
voitavani sinun hyväksesi, poikaseni.
-- Kiitän teitä, sir, vastasi Samuel.
-- Sinä siis todellakin murtauduit viime yönä talooni! huudahti
tohtori. No, niin! Ja tämä on ensi kerta elämässäsi?
-- Ensi kerta, vakuutti nuorukainen.
-- Mutta kuinka jouduit sellaista tekemään?
-- Minun mukanani oli toinen -- ymmärrätte minun mieluimmin haluavan
olla hänestä puhumatta.
-- Ymmärrän, sanoi tohtori. Hän viekotteli sinut?
-- Niin, sir.
-- Etkä sinä koskaan ennen ole tehnyt mitään kunniatonta tekoa?
-- En, sir.
-- Et koskaan tehnyt edes tavallista varkautta?
-- En! huudahti Samuel loukkaantuneena. Tohtori Vince huomasi äänen
muutoksen.
-- Mutta minkätähden astuit sinä nyt rikoksen poluille? kysyi hän.
-- Olin vakuutettu sen oikeudellisuudesta, vastasi Samuel.
-- Kuinka se olisi voinut olla oikein? Eikö sinua koskaan ole
opetettu, että on väärin varastaa?
-- On, sir, vastasi nuorukainen. Mutta tämä asia ei olekaan niin
yksinkertainen, kuin miltä se voi näyttää. Olen tavannut professori
Stewartin...
-- Professori Stewartin!
-- Niin, sir, yliopiston professorin.
-- Mutta mitä tekemistä hänellä oli tämän asian kanssa?
-- Niin, sir, hän sanoi minulle, että ainoastaan ne, joilla on paraat
edellytykset "parhaiten soveltuvat", sanoi hän -- saavat jäädä eloon,
ja että minun täytyy kuolla nälkään siksi, että minä olen eräs
epäonnistuneista. Ja sitten, nähkääs, sir, opin minä tuntemaan master
Albertin...
-- Master Albertin?
-- Niin, Albert Lockmanin, sir. Ja professori oli sanonut, että hän
oli eräs, joka soveltuu, ja minä näin hänen juovan itsensä juovuksiin
ja tekevän muuta hyvin syntistä, ja silloin arvelin minä, ettei ollut
oikein, että minä näkisin nälkää. Ja sitten opin minä tuntemaan
Char... -- tarkoitan -- erään miehen, joka tarjoutui opettamaan
minulle, miten tullaan murtovarkaaksi.
Tohtori Vince kuunteli ihmeissään.
-- Poika, sanoi hän, lasketko leikkiä minun kanssani?
-- Leikkiäkö! huudahti Samuel hämmästyneenä.
Tohtori hengähti ja jatkoi taas kuulusteluaan. Hän palasi alkuun
ja antoi Samuelin kertoa koko elämäkertansa. Mutta kun tultiin
keskusteluun professori Stewartin luona, ei tohtori enään voinut
pidättäytyä.
-- Samuel, huudahti hän, se on kauheinta, mitä eläissäni olen kuullut!
-- Miten niin, sir?
-- Sinä olet pelastunut, pelastunut kaitselmuksen avulla, niin uskon
minä vahvasti ja vakavasti. Mutta sinä olit aivan kallistumassa
elämään, joka on täynnä syntiä ja häpeää, ja niin oli sinun käydä
siksi, että meidän yliopistonprofessoriemme annetaan levittää
tällaisia pakanallisia ja jumalattomia oppeja, joita he kutsuvat
tieteeksi. Sellaista on nykyaikainen sivistys!
Tohtori oli noussut seisomaan ja alkoi mielenliikutuksessaan kävellä
edestakaisin huoneessa.
-- Olen aina ollut sitä mieltä, että tuollaiset opit tulevat
johtamaan kaiken moraalin perikatoon. Ja tässä on todistus!
Nuorukainen, joka tähän asti on viettänyt kunniallista elämää,
viekoitellaan rikokseen, joka on suoranainen seuraus Herbert
Spencerin opeista!
Samuel kuunteli ihmeissään.
-- Ei siis olekaan totta, mitä Herbert Spencer sanoo! huudahti hän.
-- Aivan niin! huudahti tohtori. Etkö sinä siis tiedä, ettei se ole
totta? Eikö sinua ole opetettu lukemaan raamattua? Ja oletko sinä
raamatusta lukenut mitään olemassaolon taistelusta? Onko raamattu
opettanut sinua, että sinun ainoa velvollisuutesi on taistella
muita ihmisiä vastaan omien itsekkäitten tarkoitusperiesi puolesta?
Eikö se pikemmin ole selittänyt sinulle, ettei sinun ollenkaan pidä
huolehtia omasta hyvinvoinnistasi, vaan taistella toisten puolesta ja
mieluimmin kärsiä kuin tehdä väärin? Sanoppa minulle, Samuel, mitä
isäsi olisi sanonut, jos hän viime yönä olisi nähnyt sinut -- oman
rakkaan poikansa, jota hän oli kasvattanut kristillisten oppiemme
mukaan?
-- Oi, sir! huudahti Samuel, jonka sydämmeen puhe oli koskenut.
-- Rakas poikani, sanoi tohtori Vince, pyrkimyksenämme tässä
mailmassa ei saa olla, että pysyisimme elossa, vaan että hyve
jäisi eloon. Sen puolesta pitää meidän elää ja kuoliakin, jos niin
tarvitaan. Meidän pitää rakastaa ja palvella toinen toisiamme, meidän
täytyy olla nöyriä ja kärsivällisiä, meidän täytyy arvelematta
uhrautua. "Parhaiten soveltuvien yksilöitten säilyminen!" Rakas
Samuel, koko ajatus on jumaluuden kieltämistä -- mitä olemme me,
että meitä voidaan kutsua parhaiten soveltuviksi elämään? Tällainen
haaveksiminen on samaa kuin antaa vallan kaikille ihmissydämmen
alhaisille ominaisuuksille: ahneudelle, kateudelle ja vihalle!
Sellaiset opit ovat syynä meidän aikamme synnillisyyteen ja
aineellisuuteen -- rikoksiin, murhiin ja sotiin! Poikani, oletko
missään kohdassa raamattua lukenut että Jesus olisi kuljeskellut
miettien saisiko säilyttää henkensä, ja että hän olisi varastanut
muilta senvuoksi, että ne olivat vähemmän soveliaita kuin hän jäämään
eloon? Ajatteleppa vaan, miten sinun olisi käynyt, jos sinut yöllä
olisi kutsuttu hänen luokseen.
Samuel häpesi, niin ettei enään voinut kestää jatkettavan.
-- Oh, lopettakaa, lopettakaa, sir! huudahti hän piilottaen kasvonsa
käsiinsä. Ymmärrän kaiken! Olen ollut hyvin syntinen!
-- Niin, sinä olet ollut hyvin syntinen. Samuelin silmät kyyneltyivät.
-- En ymmärrä, miten sellaiseen voin suostuakaan, sir, kuiskasi hän.
Olen ollut sokea, olen ollut kadotettu! Olen eksyksissä ollut lammas!
Mielenliikutus valtasi hänet niin voimakkaasti, että hän puhkesi
hillittömään itkuun.
-- En voi uskoa itsestäni sellaista, huudahti hän tuon tuostakin.
Minä olen ollut poissa järjiltäni!
Tohtori katseli hetken aikaa häntä tarkkaan.
-- Ehkei se ollut yksin sinun syysi, sanoi hän sitten lempeämmin.
Sinut on viekoiteltu...
-- Ei, ei! huudahti poika. Kurja minä olen, sen minä huomaan, minun
täytyy olla kurja! En koskaan olisi antanut viekotella itseäni, ellen
olisi ollut kelvoton! Minä lankesin jo ensimmäiseen kiusaukseen,
kun varastin itselleni ilmaisen matkan junassa. Ja kaikki muu on
seurannut tätä -- pitkä jono huonoja tekoja!
-- Olkaamme iloisia siitä, ettei se ole pitempi, sanoi tohtori Vince
ja että olet päässyt sen loppuun.
-- Mutta olenko minä päässyt? huudahti nuorukainen kiihkeästi.
-- Etkö olisi? Ethän sinä enään tule antamaan tuollaisten väärien
oppien johtaa itseäsi!
-- En, sir! Mutta muistakaa, mitä minä olen tehnyt! Luulen, että
minut heitetään vankeuteen, ties kuinka pitkäksi ajaksi.
-- Tarkoitatko sitä yöllistä? kysyi tohtori. Mutta siitä asiasta ei
kukaan tule saamaan tietoa. Voit alottaa uuden ja hurskaan elämän.
-- Oi, niin! huudahti Samuel, mutta tämän teon muisto tulee ikuisesti
minua seuraamaan -- en voi milloinkaan antaa itselleni anteeksi!
-- Me olemme hyvin onnellisia, sanoi tohtori juhlallisella
vakavuudella, jos meillä on elämämme varrelta vain muutamia asioita,
joita me emme voi unohtaa emmekä antaa anteeksi itsellemme.
Kunnianarvoisa tohtori oli odottanut pitkäaikaista taistelua
rikoksellisen kääntämisessä. Mutta sensijaan huomasikin hän
tarvitsevansa koko voimansa nuoren miehen lohduttamiseksi ja
todistellakseen hänelle; ettei hän toivottomasti ollut vajonnut
synnin liejuun. Kun Samuel lopuksi oli saatu vakuutetuksi, että hän
ehkä voisi alottaa uutta elämää, tahtoi hän ehdottomasti palata
takaisin sille asteelle, jossa oli aikaisemmin ollut ja jälleen
antautua taisteluun nälän kanssa.
-- Minun täytyy todistaa, että voin voittaa, sanoi hän. Olen kerran
langennut kiusaukseen, nyt täytyy minun uhmata sitä.
-- Mutta, Samuel, huomautti tohtori, kenenkään ihmisen velvollisuus
ei ole kuolla nälkään. Sinun täytyy antaa minun auttaa itseäsi ja
koittaa löytää sinulle jotakin hyödyllistä työtä. On kyllä ihmisiä,
joista tulee sinulle ystäviä.
-- Älkää luulko minua epäkiitolliseksi, huudahti nuorukainen, mutta
minkätähden suosittaisi juuri minua? Nälkäänäkeviä on niin paljon ja
juuri tässä kaupungissa. Mintätähden minun pitäisi tulla autetuksi,
kun eivät hekään tule? Eikö se ole minun puoleltani itsekästä?
-- Minä en näe siinä mitään pahaa, sanoi tohtori.
-- Nähkääs, sir, sanoi Samuel, ettekö olekin sentähden niin avulias
minua auttamaan, että minä olen ollut niin apeamielinen. Mutta onhan
niin monta muuta, joita ei ole autettu, minä tunnen muutamia, jotka
tarvitsisivat apua paljon kipeämmin kuin minä ja jotka myöskin ovat
sen ansainneet.
-- Minusta tuntuu, poikani, kuin sinä olisit liian ankara itsellesi
-- ja myöskin minulle. Minä en voi lieventää koko mailman hätää. Minä
autan lähintä ympäristöäni niin kauvas, kuin minun voimani riittävät,
enempää en voi tehdä. Sinua täytyy minun auttaa. Ja etkö huomaa, että
minä haluan pitää sinua läheisyydessäni, niin että voin pitää huolta
siitä, että sinun hyvin kävisi? Ja ehkäpä -- kuka tietää? -- voit
sinä auttaa minua. "Eloa on runsaasti", kuten olet kuullut, "mutta
elonleikkaajia on vähän". Minun kirkossani voit sinä monella tavoin
olla apuna.
-- Oh, sir! huudahti Samuel täynnä kiitollisuutta. Ja te tahdotte
niin...?
-- Minä tahdon niin aivan varmasti, sanoi tohtori Vince. Sinä olet
löytänyt uuden valon, sinä tahdot alkaa uuden elämän. Jää tänne
Lockmanvilleen. Koko mailmassa ei ole ainoatakaan paikkaa, jossa
sinua paremmin tarvittaisiin.
Koko ajan oli pikku tyttö istunut äänetönnä ja kuunnellut
keskustelua. Nyt nousi hän ylös, meni Samuelin luo ja laski kätensä
Samuelin käteen.
-- Oi, olkaa nyt kiltti ja jääkää! pyysi hän.
-- Hyvä, minä jään, lupasi Samuel.
Sitten alkoivat he keskustella tulevaisuudesta ja mitä tohtori Vince
voisi tehdä hänen hyväkseen. Hyvä tohtori oli enemmän huolissaan
asiasta, kuin mitä tahtoi Samuelille näyttää.
-- Minä kysyn mister Wygantilta, sanoi hän, ehkä hänellä on
tehtaissaan sinulle paikka.
-- Mr Wygantko? kysyi Samuel. Tarkoitatteko miss Gladyn isää?
-- Häntä juuri. Tunnetteko te miss Gladyn?
-- Olen tavannut hänet pari kertaa.
-- He kuuluvat minun seurakuntaani, selitti tohtori.
-- Samuel vavahti.
-- Kuinka! huudahti hän. Silloin täytyy teidän... täytyy teidän olla
Pyhän Matteuksen kirkkoherra.
-- Niin olen, vastasi tohtori. Etkö sitä ennen tiennyt?
Poika tunsi itsensä hämmästyksellä lyödyksi. Hän oli nähnyt suuren
punaisesta graniitista rakennetun temppelin, paljon ihanamman
rakennuksen, kuin mitä hän milloinkaan oli edes uneksinut.
-- Etkö sinä koskaan ole käynyt siellä jumalanpalveluksessa? kysyi
tohtori.
-- Olen kerran ollut lähetyskirkossa, sanoi Samuel tarkottaen sillä
pientä kappelia köyhäin kaupunginosassa. Eräs ystäväni käy siellä --
Sophie Stedman. Hän työskentelee mister Wygantin pumpulitehtaassa.
-- Minua ilahuttaisi, jos sinä tulisit kirkkoon, sanoi tohtori.
-- Minäkin sitä haluaisin, vastasi nuorukainen. En varmaan tiennyt,
olisiko se minulle sallittua.
-- Minua pahoittaa, että olet saanut sellaisen käsityksen, sanoi
tohtori Vince. Kirkko avaa sylinsä kaikille.
-- Minä tiesin kaikkien rikkaitten käyvän Pyhän Matteuksen kirkossa,
sanoi Samuel anteeksipyytäen.
-- Kirkko ei kuulu rikkaille, keskeytti tohtori juhlallisella
vakavuudella, kirkko kuuluu herralle.
Kiitollisena ja onnellisena lähti Samuel Pyhän Matteuksen kirkkoon.
Ja syvällä hänen sydämessään kuiskasi ääni, että se oli myöskin miss
Gladyn kirkko. Ja hän tahtoi jälleen nähdä jumaloittunsa.