Kului viikko, eikä Samuel kertaakaan nähnyt epäjumalaansa. Hän
eli heidän lyhyen keskustelunsa muistoissa ja tasoitellessaan
pensas-aitoja uneksi mitä hirveimmistä vaaroista ja ihmeellisimmistä
pelastuksista. Ensi kertaa tuntui työ hänestä kiusalliselta. Se
tarjosi niin vähän edellytyksiä romaanielämälle!
Samuel jatkoi mietteitään ja tunsi itsensä hirmuisen levottomaksi,
kun pelkäsi, että yksitoikkoinen ja kiusallinen todellisuus kokonaan
saisi hänet valtaansa. Niin vähän hän osasi uneksia, kuinka lähellä
vaihtelua todellisuudessa oli!
Nuori Lockman oli ollut poissa pari päivää käydäkseen tervehtimässä
paria ystäväänsä, ja saapui eräänä iltapäivänä aivan odottamatta
kotiin. Samuel ymmärsi, ettei häntä oltu odotettu, sillä aina,
kun isäntä oli kotona, piti hänen huoneeseensa kantaa suuria
kukkakimppuja. Isännän palatessa kotiin oli puutarhuri sattumalta
poissa, jonka vuoksi Samuel omasta alotteestaan poimi kukkia ja vei
ne sisälle. Hän jätti ne taloudenhoitajattaren työhuoneeseen ja
meni sitten tätä etsimään kertoakseen, mitä oli tehnyt. Ruokasalin
ovella tapasi hän aavistamattaan nuoren isäntänsä, joka paraikaa oli
antamassa Petersille, pöydänkattajalle muutamia määräyksiä.
Vaatimaton puutarhapalvelija kun oli, olisi Samuelin pitänyt lähteä
tiehensä. Sensijaan astui hän esiin, ja Pertti hymyili ystävällisesti
virkkoen:
-- Kas, Samuel! Hyvää päivää!
-- Hyvä päivää, master Albert, vastasi Samuel.
-- No, mitä pidätte työstänne? kysyi Lockman.
-- Pidän siitä paljon, sir, vastasi Samuel lisäten anteeksipyydellen:
Olen vienyt sisälle muutamia kukkia.
Isäntä aikoi jatkaa keskustelua Petersin kanssa, ja Samuel oli
lähtemäisillään tiehensä, kun samassa ulkoa kuului automobiilin ääntä.
-- Mitä nyt! Kukahan mahtaa olla? sanoi Pertti mennen ulos katsomaan.
Peters meni portille, niin että Samuel jäi yksin.
Suuri, punainen matkailija-automobiili oli pysähtynyt portaitten
eteen. Se oli täynnä nuorta väkeä, sieltä huiskuteltiin käsiä ja
huudettiin:
-- Pertti! Oh, Pertti!
Pertti näytti olevan äärimmilleen ymmällä.
-- No, piru vieköön! murisi hän mennessään heitä vastaan.
Luonnollisesti ei Samuelin olisi sopinut seisoa siinä. Hänen olisi
pitänyt lähteä tiehensä. Mutta etuoikeutettuna henkilönä ei häntä
vielä oltu opetettu tietämään paikkaansa. Ja nuo rikkaitten ja
ylhäisten mailman herrat ja naiset olivat niin ihmeellisiä olentoja,
että hän tunsi vastustamatonta halua saada kuulla heistä jotakin.
Automobiilissa oli kaksi nuorta herraa, jotka, sekä iällään että
komealla ulkonäöllään sangen paljon muistuttivat Samuelin isäntää.
Lisäksi oli siellä neljä nuorta, hyvin erikoisennäköistä naista.
Kaikki he olivat kauniita -- melkein yhtä kauniita kuin miss Glady;
ehkä riippui tämä seikka automobiilipuvuista, mutta he tuntuivat
melkein vielä enemmän koristelluilta. He olivat mitä kevyemmällä
tuulella, nauraen, leikkiälaskien, ilvehtien.
-- Et näy olevan erittäin ihastunut meidän näkemiseemme, Pertti,
sanoi eräs naisista.
-- No, vilkastuppa vähän, vanhapoika -- kukaan ei tule meidän
päällemme kielittelemään! huudahti toinen nuorista miehistä.
-- Ja me olemme kilttejä ja menemme aikaisin kotiin, lisäsi eräs
naisista.
Samuelin huomio kiintyi erityisesti erääseen naisista, joka näytti
muita totisemmalta ja ujommalta. Kasvultaan oli hän pienempi kun muut
ja ihastuttavasti puettu punaisiin ja valkoisiin; hänen leninkinsä
ja hattunsa olivat reunustetut punaisilla nauhoilla. Hänellä oli
kauneimmat punaiset posket ja hienoimmat piirteet, mitä Samuel
koskaan oli nähnyt.
Hän juoksi nyt nopeasti nuoren Lockmanin luo ja kietoi kätensä tämän
kaulaan.
-- Pertti! huudahti hän, tämä on minun syyni; minä heidät viekottelin
tänne tulemaan! Kaipasin sinua niin kauheasti. Sano, ettet ole meille
vihainen!
-- En, vastasi Pertti, en ole vihainen.
-- No, näytä sitten iloiselta! huudahti tyttö suudellen häntä. Ole
nyt kiltti poika -- oh, pyydän sinua!
-- Olen, olen, sanoi Pertti puoliääneen. Minä olen kiltti, Belle.
-- Näes, me tahdoimme valmistaa sinulle yllätyksen, sanoi eräs
miehistä.
-- Ja te olette todella valmistaneet minulle kauhean yllätyksen,
vastasi Pertti. Koko seura näytti pitävän vastausta erittäin
hauskana, sillä kaikki he sille nauroivat.
-- Hän ei pyydä meitä käymään sisälle, sanoi eräs naisista. Tule
Dolly, menkäämme katsomaan, miten hän asuu.
Koko joukko virtasi sisälle, Samuel jäi paikalleen. Hän
kuunteli silkkihameitten kahinaa ja hengitti noitten ihmisten
jälkeensäjättämää tuoksua, joka oli suloista, kuin olisi tullut
suoraan itämaitten puutarhoista. Sitten pakeni hän alempiin
ilmakerroksiin.
Toinen noista nuorista herroista oli, mikäli Samuel palvelijain
huoneessa sai kuulla, Jack Holliday, samannimisen rautatiekuninkaan
nuorin poika. Muuan hänen sisaristaan oli kihloissa erään
englantilaisen herttuan kanssa. Toinen nuorista miehistä oli erään
lännen tukkikuninkaan poika, ja vaikka hän vasta oli kahdenkymmenen
vuoden vanha, oli hän jo ollut osallisena eräässä roskajutussa, jonka
seurauksena oli avioero erään näyttelijän ja hänen vaimonsa välillä.
Kenelläkään ei näyttänyt olevan tietoa keitä nuoret naiset olivat.
Heidän suhteensa vain kuiskailtiin, ja Samuelilta koko juttu pysyi
salaisuudessa.
Hetken päästä tuli tieto, että seurue jää päivälliselle. Tuossa
tuokiossa joutui koko talo liikkeeseen. Ylhäällä herrasväen huoneissa
kävi kyllä kaikki tyyneesti ja rauhallisesti kuin kellokoneisto,
mutta alhaalla palvelijain puolella oli kiirettä ja touhua, sillä
hienon päivällisen valmistaminen parissa tunnissa seitsemälle
hengelle ei ollut niinkään helppo työ. Samuelinkin apua tarvittiin
monessa suhteessa. Itse hän oli tähän tyytyväinen, sillä senkautta
hän sai tilaisuuden seurata tapahtumain kulkua.
Niinpä näki hän Petersin tulevan viinikellarista mukanaan mies,
jolla oli valtavan suuri kantamus pulloja. Tämä antoi Samuelille,
joka kaikin voimin kuori suurta astiallista perunoita, aihetta
monenlaisiin mietteisiin. Ylhäisen ja rikkaan mailman elämässä oli
jotakin, mikä loukkasi Samuelia, ja aivan varmaan vaikutti tähän se
huomattava osa, mikä juopottelulla oli tuossa elämässä. Naiset joivat
yhtä peittelemättä kuin miehetkin, ja miss Gladykin joi, minkä seikan
Samuel piti suoraan sanoen hirveänä.
Päivällinen oli jo kestänyt pari kolme tuntia, ja melu tuli yhä
äänekkäämmäksi. Huudettiin ja hoilotettiin, niin että kuului talon
ulkopuolellekin. Laulettiin hurjia rekilauluja, joita oli hauska
kuulla, mutta jotka kuitenkin kauheasti loukkasivat Samuelia. Nuo
onnelliset ihmiset -- mielellään soi Samuel heille kuinka suuria
nautintoja tahansa -- elivät varmaankin aina samaa iloista ja
nautintorikasta elämää. Mutta samppanjapullojen korkit paukkuivat
vain muutamien minuuttien väliajoilla. Mahtoiko olla oikein että he
joivat?
Alkoi olla myöhäinen ilta, ja juomingit jatkuivat yhä. Ulkona raivosi
ankara rajuilma. Ne palvelijat, joilla vieraspitojen johdosta ei
ollut mitään tehtävää, olivat menneet nukkumaan, mutta Samuel ei
saanut unta; levottomana ja kiusaantuneena harhaili hän paikasta
toiseen. Koko talo oli, lukuunottamatta seuruetta ruokasalissa,
hiljainen ja autio. Silloin hiipi Samuel takaoven kautta taloon ja
piiloutui erääseen oviaukkoon, jonne hurja melu ruokasalista kuului.
Hän oli maannut siellä noin kymmenen minuuttia. Sisältä kuului laulua
ja huutoja, mutta luonnonvoimien raivoaminen esti erottamasta eri
ääniä. Silloin kuului yhtäkkiä melun keskeltä kimakka ja vihlova
naisen ääni. Samuel syöksähti seisaalleen ja pakeni oven luota.
Johtuiko tuo huuto vihasta, pelosta vaiko tuskasta, sitä ei Samuel
voinut sanoa, mutta sen hän tiesi, ettei se ollut ilohuuto.
Vavisten hän seisoi paikallaan. Syntyi kauhea melu, sitten kuului
taas naisen ääni:
-- Ei, ei, et saa, sanon minä!
-- Istu, hupsu naikkonen! kuuli Samuel isäntänsä huutavan.
Sitten kuului toinen naisen ääni:
-- Ole vaiti, äläkä sekaannu toisten asioihin!
-- Minä revin silmät päästäsi, sinä paholainen! kiljui ensimmäinen
ääni, ja sitten seurasi joukko kirouksia. Toinen nainen vastasi
samalla tavoin, ja Samuel ymmärsi, että siellä oli jotakin kinaa,
että jotkut seuran jäsenet halusivat mennä välittämään, toiset taas
kiihottivat riitelijöitä jatkamaan. Kaikki kirkuivat mielettömästi,
molemmat naiset ulvoivat kuin hyenat. Samuel kuunteli kauhuissaan.
Sitten kuului laseja särettävän, ja lopuksi pahimman melun aikana
kuului nuoren Lockmanin ääni: -- Ulos täältä!
Ruokasalin ovi avattiin, ja melu sieltä pääsi esteettömästi kuulumaan
ulos.
Kauhea näky kohtasi Samuelin katsetta. Ovessa näkyi sama ihastuttavan
kaunis nainen, joka oli suudellut Lockmania. Hänen kasvoillaan näkyi
nyt vahvojen juomien vaikutus, hän oli raivosta mieletön, hiuksensa
olivat hajallaan ja katseensa hurja. Hänen äänensä se oli, joka
ensinnä oli Samuelia peloittanut. Lockman painiskeli hänen kanssaan
ja koetti saada hänet ulos huoneesta naisen mielettömästi tehdessä
vastarintaa ja huutaessa:
-- Laske irti! Laske irti!
-- Ulos täältä, sanon minä! huusi Lockman. Nyt on täysi tosi
kysymyksessä!
-- Ei, minä en tahdo! Anna minun olla! pyyteli tyttö.
-- Hurraa! kirkuivat toiset tungeskellen heidän takanaan.
Nuori Halliday tanssi ja hyppi, heilutteli pulloa ja kirkui kuin
mieletön:
-- Käy päälle, Pertti! Anna hänelle vasten kuonoa, Belle!
-- Ei, nyt tämän täytyy loppua! huusi Pertti. Olen saanut sinusta
tarpeekseni. Ja nyt ulos!
-- En tahdo! En tahdo! kirkui tyttö yhä uudelleen. Auttakaa!
Hän kietoi toisen kätensä Lockmanin kaulaan ja tarttui kiinni oven
pieleen. Mutta Lockman irroitti hänet ja suorastaan laahasi hänet
ulos.
-- Mene tiehesi! ärjyi hän. Äläkä enään milloinkaan tule silmieni
eteen!
-- Pertti! Pertti! pyyteli tyttö.
-- Tarkoitan täyttä totta! huudahti hän. Jack, tule avaamaan portti!
-- Ei, ei, Pertti, kirkui nainen. Mutta kooten kaikki voimansa mies
melkein heitti hänet ulos pimeään.
Kuului lyhyt sananvaihto, sitten kiiruhti Lockman taas sisälle, löi
raskaan portin kiinni ja lukitsi sen.
-- Nyt, piru vie, et enään pääse sisälle! sanoi hän.
Tyttö löi ja potki mielettömästi porttia. Mutta Lockman käänsi
hänelle selkänsä ja vähän hoiperrellen palasi takaisin.
-- Toivon tämän asian nyt olevan selvän, sanoi hän julmasti nauraen.
Voimakkaitten naurunpurskausten ja hurraa-huutojen kaikuessa palasi
nuori Lockman ruokasaliin. Eräs naisista syleili häntä hilpeästi, ja
Jack Halliday piti ilmassa viinipulloa huutaen:
-- Alas vanha rakkaus -- eläköön uusi!
-- Lockman sulki oven, ja näyttämö peittyi Samuelin katseilta.