"miettikää tarkkaan mitä teette. Hyvä sopu pyhässä liittokunnassamme on
odottamatta taas aikaan saatu -- tahdotteko nyt epäluulojen johdosta,
jotka neekeriorja on teissä voinut synnyttää, repiä auki vasta paranneet
haavat -- tai tahdotteko sitä juhlallista saattokulkua, joka on pantu
toimeen teidän kunnianne korjaamiseksi ja yksimielisyyden rakentamiseksi
epäsopuisten ruhtinasten kesken, käyttää välikappaleena uutten
riita-ainetten hankkimiseksi taikka entisten kiistain uudistamiseksi?
Sopisi melkein väittää, että se on rikos sitä selitystä vastaan, jonka
teidän majesteetinne on tehnyt ristiretken kokoontuneen neuvoston
edessä".
"Neville", sanoi kuningas, jyrkästi keskeyttäen häntä, "harras intosi
tekee sinun epäkohteliaaksi ja julkeaksi. Minä en koskaan ole luvannut
heittää ainoaakaan keinoa täyttämättä, joka voisi saattaa kunniaani
vastaan tähdätyn loukkauksen kelvotonta keksijää ilmi. Ennenkuin sitä
olisin tehnyt, olisin luopunut kruunustani -- hengestäni. Kaikki
selitykseni minä tein tällä tarpeellisella ja välttämättömällä ehdolla;
ainoastaan jos itävaltalainen olisi astunut esiin ja miehen tavalla
tunnustanut rikoksensa, olisin kristikunnan tähden antanut anteeksi
*hänelle*".
"Mutta", jatkoi paroni huolestuneella äänellä, "kuka takaa, että tämä
Saladinin viekas orja ei petä teidän majesteetiänne?"
"Hiljaa Neville", sanoi kuningas; "sinä luulet itseäsi vallan viisaaksi
ja olet vain narri. Muista vain käskyni tuon miehen suhteen; hänessä on
enemmän kuin mitä sinun Westmorelantilainen ymmärryksesi jaksaa
käsittää. Ja sinä, musta, hiljainen ystäväni, valmista täyttämään, mitä
olet luvannut, ja minä annan sulle kuninkaallisen sanani sen päälle,
että itse saat palkintosi määrätä! -- Katso, hän kirjottaa taasen".
Mykkä kirjoitti ja jätti samalla tavoin kuin ennen kuninkaalle
paperilapun, joka sisälti seuraavat sanat: "kuninkaan tahto on hänen
orjansa laki -- eikä tämän sovi vaatia palkkaa velvollisuutensa
tekemisestä".
"_Palkka_ ja _velvollisuus_!" sanoi kuningas, keskeyttäen lukemisen ja
kiivaasti puhuen Nevillelle englannin kielellä, "nämät itämaalaiset
tulevat saamaan hyötyä ristiretkistä -- ne oppivat puhumaan
ritarillisuuden kieltä. Ja katso, Neville, kuinka tuo mies näyttää
olevan hämillänsä -- ellei hän olisi musta, niin hän punastuisi. Minua
ei kummastuttaisi, jos hän ymmärtäisi sanojani; nuo ihmiset ovat suuria
kielentuntioita".
"Orjaparka ei voi teidän majesteetinne silmäyksiä kestää", sanoi
Neville; siinä kaikki".
"Hyvä, mutta", jatkoi kuningas ja löi sormellansa paperille, "tämä
rohkea kirjotus sisältää lisäksi, että uskollisella mykällämme on kirje
Saladinilta lady Edith Plantagenet'lle, ja että hän pyytää luvan saada
jättää se hänelle. Mitä niin viattomasta pyynnöstä arvelet, Neville".
"En tiedä", vastasi Neville, "mitä teidän majesteetinne pitää
tuommoisesta rohkeudesta; mutta jos kukaan semmoisen pyynnön saattaisi
Saladinille teidän majesteetiltänne, niin pelkäänpä että sanansaattajan
pää ei istuisi kovin taattuna hänen hartioillansa".
"Jumalan kiitos, minä en tunne mitään halua hänen ahvettuneiden
kaunottaren perään!" sanoi Richard; "ja kovin ankaraa olisi kai
sitäpaitsi rankaista tätä miestä siitä että hän on herransa asian ajanut
päälle päätteeksi samassa kuin hän juuri on henkeni pelastanut. Minä
kerron sinulle salaisuuden, Neville, sillä vaikka musta ja äänetön
palveliamme on läsnä, ei hän voi, niinkuin hyvästi tiedät, kertoa sitä
muille, joski hän sattuisi meitä ymmärtämään. Tiedä siis, että
viimeisinä neljänätoista päivänä olen ollut kummallisen lumouksen
alaisena, josta mielelläni haluaisin päästä. Tuskin on joku ennättänyt
tehdä minulle suuren palveluksen, ennenkuin hän suosioni kadottaa jonkun
törkeän rikoksen kautta; ja toisekseen, se joka kädestäni olisi kuoleman
ansainnut jonku petoksen eli vääryyden tähden, hänelle ennen kaikkia
minä joudun jonku kiitollisuuden velkaan, joka on suurempi kuin hänen
rikoksensa ja tekee minulle hänen tuomionsa lykkäämisen kunnian-asiaksi.
Siis näet että kuninkaallisen valtani paras osa on minulta otettu, kun
en pysty rankaisemaan enkä palkitsemaan ihmisiä. Niin kauan kuin tämän
epäsuosiollisen tähden vaikutus kestää, en tahdo muuta vastata mustan
palveliamme pyyntöön, kuin että se on tavattoman rohkea, ja että hänen
paras keinonsa päästä armoihimme on koettaa saada lipun varastaja ilmi,
niinkuin hän on luvannut. Pidä hänestä sillä välin tarkka huoli,
Neville, ja käske että häntä kunniallisesti hoidetaan. -- Ja kuule,
vielä sananen", kuiskasi hän, "etsi tuota Engaddin erakkoa ja saata
hänen heti tänne luokseni, oli hän sitte pyhimys tai villi, viisas tai
hullu. Minä tahdon häntä puhutella kahden kesken".
Neville lähti kuninkaallisesta teltasta, merkillä kehottaen nubialaista
seuraamaan, suuresti kummissaan siitä, mitä oli nähnyt ja kuullut, ja
varsinkin kuninkaan oudosta käytöksestä. Ylimalkaan ei mikään ollut
helpompaa kuin havaita Richardin tunnetten ja ajatusten suuntaa kunakin
hetkenä, vaikka toisinaan saattoi olla vaikea arvata niiden
kestäväisyyttä; sillä tuulenviiri ei ollut kernaampi tottelemaan
vaihtelevaa vihurin puuskan, kuin kuningas kuohuvia himojansa. Mutta
tässä tilaisuudessa oli koko hänen käytöksensä ollut erittäin pakollinen
ja salainen, eikä ollut helppo sanoa, josko tyytymättömyys taikka
hyväntahtoisuus enemmän ilmausi hänen käytöksessään uutta palveliaa
kohtaan eli niissä silmäyksissä, joita hän silloin tällöin häneen
heitti. Se palvelus, minkä kuningas oli nubialaiselle tehnyt estääksensä
hänen haavaa turmiolliseksi tulemasta, näytti riittävän vastapainoksi
sille hyvälle teolle minkä orja oli hänelle osottanut, murhaajan iskua
torjuessaan; mutta näytti siltä, kuin heillä vielä olisi välillään
paljon pitempi lasku suoritettavana, jonka suhteen hallitsia oli
kahdella päällä, josko hän selvityksessä jäisi velalliseksi tai
velkojaksi, ja että hän sentähden vastaiseksi aikoi noudattaa
tasapuolista käytöstä, joka sopisi kumpaiseenki tapaukseen. Mutta millä
tavoin nubialainen orja lieneekin oppinut europalaisia kieliä
kirjottamaan, oli paroni siitä varma, että englannin kieli ainaki oli
hänelle tuntematon, sillä hän oli tarkkaan häntä tähdystellyt
keskustelun lopulla ja piti aivan mahdottomana että kukaan, joka olisi
ymmärtänyt itseänsä niin likeltä koskevaa keskustelua, olisi voinut
näyttää niin täydellisesti välinpitämättömältä sen suhteen.
Kahdeskolmatta luku.
Ken siellä on? -- Tuu likemmäks,
Taitava lääkäri ja ystävä,
Sä hyvin teit.
_Sir Eustace Grey_.
Kertomuksemme nyt palaa takaisin viimeksi mainituita tapauksia vähän
varempaan ajankohtaan, jolloin, niinkuin lukia muistanee, onneton
Leopartin Ritari, jonka kuningas Richard oli arapialaiselle lääkärille
lahjottanut pikemmin orjana kuin muun viran toimittajana, ajettiin pois
ristiretkeiliäin armeijasta, jonka riveissä hän niin usein ja niin
loistavasti oli itseänsä kunnostanut. Hän seurasi uutta herraansa, sillä
siksi hänen nyt täytyi Hakimia kutsua, maurilaisille teltoille, joissa
tällä oli saattoväkensä sekä tavaransa, tunteiltaan yhtä tylsistyneenä
kuin se joka putoaa jyrkän kallion huipulta alas ja vastoin kaikkea
luuloa vielä henkiin jäätyään juuri kykenee konttaamaan tuolta katalalta
paikalta pois, mutta ei pysty kärsittyjen vammojensa koko suuruutta
käsittämään. Telttaan tultuaan hän sanaa sanomatta heittäysi muokatuista
puhvelinnahoista tehdylle vuoteelle, jonka hänen saattajansa hänelle
osotti, ja kätkien kasvot käsiinsä voivotteli katkerasti ikäänkuin hänen
sydämensä olisi ollut pakahtua. Lääkäri, joka juuri käski lukuisia
palvelioitansa tekemään kaikki valmiiksi heidän lähtöään varten
seuraavana aamuna ennen päivänkoittoa, kuuli hänen valituksensa ja
säälitellen häntä keskeytti askaroimisensa sekä istui ristiin
lasketuilla jaloilla hänen viereensä itämaalaisen tavalla häntä
lohdutellaksensa.
"Ystäväni", sanoi hän, "ole huoletta sillä mitä runoilia sanoo: "parempi
on ihmisen palvella hyvää isäntää, kuin olla omain hillitsemättömäin
himojensa orja". Vielä kerran, älä pelkää; sillä sinun tilasi on
toisellainen kuin Ysouf Ben Yagouben -- Juosepin, Jaakobin pojan --
vaikka se siitä muistuttaa: hänen möivät hänen veljensä vieraalle
kuninkaalle, nimittäin Pharaolle, Egyptin kuninkaalle, vaan sinun on
kuningas lahjottanut miehelle, joka on oleva sinulle kuin veli".
Sir Kenneth koetti Hakimia kiittää; mutta hänen sydämensä oli kovin
kyllissään, ja ne epäselvät äänet, jotka seurasivat hänen onnistumatonta
puhumisen yritystänsä, kehottivat hyväntahtoista lääkäriä luopumaan
liian aikaisista lohduttamisaikeistansa. Hän jätti, uuden palveliansa
eli vieraansa itsekseen surunsa valtaan ja annettuaan kaikki
tarpeelliset käskyt huomen-aamuista lähtöä varten, istui matolle
teltassansa ja rupesi kohtuulliselle atriallensa. Kun hän oli syönyt,
pantiin samanlaista ruokaa skotlantilaisen ritarin eteen; mutta vaikka
orjat merkeillä hänelle selittivät, että kappale huomispäivän kuluisi
ennenkuin pysähdyttäisiin einehtimään, ei sir Kenneth kumminkaan voinut
voittaa vastenmielisyyttänsä kaikenlaista ruokaa vastaan ja saattoi
ainoastaan juoda vähän kylmää vettä.
Hän makasi valveillaan, kauan senjälkeen kuin hänen arapialainen
isäntänsä oli toimittanut tavallisen rukouksensa ja käynyt levolle, eikä
hän vielä ollut saanut unta sydänyön aikaan, kun palveliain joukosta
kuului liike, josta hän, vaikkei sitä seurannut mikään puhe eikä hälinä,
kumminki saattoi ymmärtää että ne lastasivat kameeleja sekä
valmistautuivat matkaan. Viimeinen henki, jota näiden valmistusten
kestäessä häirittiin, oli paitsi lääkäriä itseänsä, sir Kenneth, jota
jonkunlainen _majordomo_ eli hovimestari noin kolmen aikana aamulla
pyysi nousemaan ylös. Hän totteli mitään vastaamatta, ja seurasi häntä
ulos kuutamaan, jossa useimmat kameelit jo seisoivat lastattuina ja yksi
vain vielä oli polvillaan odottaen kuormansa täyttämistä.
Vähän matkaa kameeleista seisoi muutamia valmiiksi satuloittuja ja
suistettuja hevosia, ja kun Hakim tuli ulos, nousi hän itse yhden
selkään niin sukkelaan kuin hänen virkansa arvollisuus salli ja käski
taluttaa toista hevosta, johon hän viittasi, sir Kennethille. Eräs
englantilainen upseeri oli myös läsnä saattaaksensa heitä turvallisesti
ristiretkeläisten leiristä ulos, ja niin oli kaikki lähtöä varten
valmis. Se teltta, jossa he olivat levänneet, oli sillä välin
erinomaisen joutusasti purettu alas, telttapuut ja kankaat pantu
viimeisen kameelin selkään -- ja kun lääkäri juhlallisesti lausui
värssyn koranista: "Jumala olkoon saattajamme ja Mahomet suojeliamme,
niin hyvin erämaassa kuin kostutetulla kentällä", lähti koko karavani
liikkeelle viipymättä.
Kun he kulkivat leirin kautta, kajahti heitä vastaan tuo tuostaki
erinäisten vartiain kysymyshuuto, jotka sitte laskivat heidät menemään
joko ääneti tai hiljaa kiroillen heidän profeetaansa, jos vartia sattui
hyvin hurskas olemaan. Viimein he olivat jälkeensä jättäneet viimeisen
puomin, ja karavania järjestettiin marssiin sotaisilla varokeinoilla.
Kaksi eli kolme ratsumiestä laukkasi eteenpäin etujoukoksi; yksi eli
kaksi pysyi joutsenampuman päässä takana; ja niin usein kuin maa sen
salli, lähetettiin muutamia miehiä sivupuolia tarkastamaan. Tällä tapaa
kuljettiin eteenkäsin, ja kun kunniansa ja vapautensa menettänyt sir
Kenneth kääntyi taaksepäin kuutamon valossa katselemaan leiriä
kiiltävillä lipuillaan, joitten turvissa hän oli toivonut yhä
saavuttavansa lisää mainetta, saattoi hän syystä pitää itseänsä
karkotettuna niin hyvin ritariston kuin kristikunnan ja -- Edith
Plantagenet'n asunnoista.
Hakim, joka ratsasti hänen sivullansa, muistutti tavallisella
lohduttavalla mietelauseellaan: "taaksensa katsominen ei ole viisasta,
kun matka pitää eteenpäin"; ja hänen puhuessaan ritarin hevonen äkkiä
oli pahasti kompastua, ikään kuin sitä olisi pelotettu käytännöllisesti
todistamaan muistutuksen sopivaisuutta.
Ritaria tämä varovaisuus pakotti tarkemmin hoitamaan hevostansa, joka
useat kerrat tarvitsi ohjaksen apua ja tukea, vaikka muutoin ei mikään
voinut olla mieluisempaa kuin se konkarinkäynti, jolla eläin -- se oli
tamma -- kulki eteenpäin.
"Tämä hevonen", sanoi opetteleva lääkäri, "on kuin ihmisen onni; sillä
kuin se astuu joutuisimmin ja tasaisimmin, täytyy ratsastajan varoa
kompastumista, ja samoin meidän viisautemme täytyy suurimmassa
menestyksessä olla varovaisin ja tarkin onnettomuutta estääksensä".
Kun on yltäkylläisesti ravittu, iljettää hunajakakkuki, eikä voi
kummastella, että onnen oikuista ja häväistyksestä murtunut ritari alkoi
kärsivällisyytensä menettää kuullessaan onnettomuutensa alinomaa
tehtävän sananlaskujen ja oppilauseiden esineeksi, niin oikeoita ja
sattuvia kuin ne olivatkin.
"Enpä luulisi", hän sanoi jotenki tylysti, "tarvitsevani enempiä
selityksiä onnen vaihtelevaisuudesta vaikka kiittäisin sinua, Hakim,
siitä kuin valitsit minulle hevosen, jos tämä tamma vain kompastuisi
niin lujasti että samalla kertaa katkaisis sekä minun niskani että
omansa".
"Veljeni", vastasi viisas arapialainen järkähtämättömän totisesti, "sinä
puhut kuin houkka. Sinä ajattelet sydämessäsi että viisas olisi antanut
sinulle, vieraallensa, nuoremman ja paremman hevosen, sekä pitänyt
vanhemman itse; mutta näetsen vanhemman hevosen puutteet korvaa nuoren
ratsastajan voima, niinkuin nuoren hevosen tulisuutta vanhemman
mielenvakaus sopii hillitsemään".
Niin puheli viisas; mutta sir Kenneth ei tähän muistutukseen vastannut
mitään, joka olisi voinut antaa aihetta heidän keskustelunsa
jatkamiseen, ja sentähden lääkäri, joka ehkä kyllästyi sitä
lohduttamaan, joka ei lohdututsesta huolinut, viittasi eräälle
saattajallensa.
"Hassan", hän sanoi, "eikö sinulla ole mitään, jolla matkaa
lyhentäisit?"
Hassan, viraltaan runoilia ja sadunkertoja, kannusti hevostaan ja
ratsasti käskystä esiin virkaansa toimittamaan. -- "Elämän palatsin
herra", hän sanoi lääkäriin kääntyen, "sinä jonka edessä enkeli Azrael
levittää siipensä pakoon -- sinä, viisaampi Soliman Ben Daoudia, jonka
sinettiin oli piirretty *se oikea nimi*, joka alkuhenget hallitsee --
Jumala varjelkoon että matkasi synkistyisi laulun ja satujen puutteesta,
kun vaellat hyväntekeväisyyden tiellä, tuoden terveyttä ja hoivaa mihin
ikinä tulet. Katso, niin kauan kuin palvelias on vieressä on hän
muistonsa aarteita ammentava, niinkuin lähde juoksuttaa vetensä polkua
pitkin, sitä kulkevan matkailian virvotukseksi".
Tämän esipuheen jälestä Hassan kohotti äänensä ja alotti pitkän
kertomuksen rakkaudesta ja loihtimisesta, jota aina väliin katkaisi
jonku sotaisen sankarityön selitys ja jota koristi lukuiset otteet
persialaisista runoilioista, joitten teoksiin puhuja näkyi olevan hyvin
tutustunut. Lääkärin seurue, paitsi niitä joita kamelien hoitaminen
välttämättä pidätti poissa, tunkeusi niin likelle kertojaa kuin
kunnioitus heidän herraansa kohtaan salli, nauttiakseen ajanvietettä,
jota itämaalaiset kaikkina aikoina ovat pitäneet mitä hupaisimpana.
Vaikka hän vaillinaisesti tunsi kieltä, olisi sir Kenneth ehkä toisessa
tilaisuudessa mielellään kuunnellut kertomusta, joka, vaikka vallattoman
mielikuvituksen luoma ja pöyhkeällä ja kuvannollisella kielellä
lausuttu, kuitenkin oli hyvin niiden ritariromanein kaltainen, joista
siihen aikaan pidettiin Europassa niin paljon. Mutta siinä tilassa kuin
hän nyt oli, hän tuskin huomasi että yksi mies karavanissa lähes kaksi
tiimaa matalalla äänellä puhui ja lauloi, kohottaen ja alentaen ääntänsä
kertomuksessa kuvailtujen tapausten mukaan, ja vastineeksi saaden
milloin hiljaisen mieltymyksenhyminän, milloin epäselviä ihmettelemisen
huutoja, milloin huokauksia ja kyyneleitä, ja joskus, mikä oli
vaikeampaa saada tämmöisiltä kuulioilta, hymyilyn sekä naurunki.
Kertomuksen kestäessä maanpakolaisen huomio, niin syvästi vaipunut kuin
hän suruunsa oliki, tuo tuostaki kääntyi muutaman koiran matalaan
ulinaan, jota kuljetettiin yhden kamelin selkään ripustetussa
pajuvasussa ja jonka hän tottuneena metsästäjänä kohta ulinasta tunsi
omaksi uskolliseksi koiraksensa; ja eläimen valittavasta äänestä hän
varmaan arvasi, että se tunsi isäntänsä olevan lähellä ja nyt tällä
tavoin anoi hänen apua vapauttamiseensa.
"Voi, Roswal parka!" sanoi hän, "sinä anot apua ja osanottoa siltä, joka
on vielä kovemmassa orjuudessa kuin sinä. Minä en tahdo olla
huomaavinani sinua enkä tahdo uskollisuudenosotteisiis vastata, koska se
eromme katkeruutta vain enentäisi".
Näin kului yön tiimat ja se lyhyt sumuinen hämärä, joka käypi
syrialaisen päivänkoiton edellä. Mutta niin pian kuin auringon terän
ylin laita näkyi tasaisen ilmanrannan takaa ja ensimäinen päivänsäde
kastehelmissä välkkyen kosketti erämaan pintaa, johon matkustavaiset nyt
olivat ehtineet, katkaisi ja vaienti Hakimin sointusa ääni sadunkertojan
historian, kun hän juhlallisesti kertoi sen kehotuksen, jonka muezzinit
aamuisin huutavat jokaisen moskean minaretista:
"Rukoukseen, rukoukseen! Jumala on ainoa Jumala. -- Rukoukseen,
rukoukseen! Mahomet on Jumalan profeeta. -- Rukoukseen, rukoukseen!
Aikaa pakenee. -- Rukoukseen, rukoukseen! Tuomio lähenee".
Silmänräpäyksessä musulmanit hyppäsivät hevosiltaan, käänsivät kasvonsa
Mekkaa kohti ja toimittivat sannalla ne pesemiset, jotka kaikkialla
muualla olisivat vedellä olleet tehtävät, sen ohessa itsekukin lyhyellä
mutta palavalla rukouksella sulkien itsensä Jumalan ja profeetan hoimeen
sekä pyytäen heiltä anteeksi syntejänsä.
Vaikka se loukkasi sir Kennethin sekä järkeä että ennakkoluuloja, kun
hän näki kumppalinsa toimituksessa, jota hän piti epäjumalain
palveluksena, ei hän kumminkaan voinut olla heidän väärälle tielle
joutuneen uskonintonsa vilpittömyyttä kunnioittamatta ja heidän
hartaudeltansa kiihtymättä puhtaammassa muodossa taivasta rukoilemaan,
kummastellen sitte sentään mitkä vastasyntyneet tunteet olivat saaneet
häntä, vaikka eri tavalla, yhdistymään noitten saracenein hartauteen,
joitten pakanallista palvelusta hän oli pitänyt rikoksena, joka häpäisi
sitä maata, missä suuria ihmetöitä oli tehty ja jossa lunastuksen
aamutähti oli koittanut.
Tämä hartaudenharjotus, vaikka näin omituisessa seurassa toimitettu,
lähti kuitenki hänen luonnollisesta nöyryydentunteestaan ja toi myötään
tavallisen rauhottavan vaikutuksen hänen sieluunsa, jota jälekkäin
seuranneet onnettomuudet niin kauan olivat kiusanneet. Kristityn
vilpitön ja totinen astuminen Kaikkivaltiaan istuimen eteen opettaa
hänelle paraiten kärsivällisyyttä surussa; sillä mehän pilkkaisimme
Jumalaa anomisillamme, jos me Häntä herjaisimme Hänen päätöksistään
nurkumalla. Eli kun rukoustemme jokaisessa sanassa olemme tunnustaneet
ajallisten asiain turhuutta ja mitättömyyttä ijankaikkisuuteen verraten,
kuinka voisimme toivoa sydänten tutkijaa pettävämme, jos sallimme
mailman ja mailmallisten himojen uudelleen päästä valtaan samassa
silmänräpäyksessä kuin rukouksemme on päättynyt? Mutta sir Kenneth ei
kuulunut senkaltaisten joukkoon. Hän tunsi itsensä vahvistetuksi ja
lohdutetuksi sekä paremmin valmiiksi täyttämään eli kestämään, mitä vain
kohtalo saattoi määrätä hänen tehtäväksi tai kärsittäväksi.
Saracenit sillä välin nousivat uudestaan satuloihinsa matkaa jatkamaan,
ja sadunkertoja Hassan ryhtyi jälleen katkaistuun kertomukseensa, mutta
hänellä ei enään ollut yhtä hartaat kuunteliat. Muuan ratsumies, joka
oli ajanut eräälle pienen matkueen oikealla puolen olevalle kukkulalle,
oli täyttä laukkaa kiiruhtanut takaisin El Hakimin luo ja kertonut
hänelle jotain. Neljä eli viisi ratsumiestä oli sitte lähetetty samalle
paikalle ja pieni matkue, johon saattoi kuulua noin pari- kolmekymmentä
henkeä, rupesi heitä silmillä seuraamaan, ikäänkuin tahtoen heidän
liikunnoistaan ennustaa hyviä tai huonoja sanomia. Hassanki jätti
laulunsa kesken, joko kuunteliainsa puuttuvan huomion tähden taikka
siksi että hänen omansa oli kääntynyt noihin arveluttaviin liikuntoihin
tuolla syrjällä, niin että marssi muuttui aivan äänettömäksi, paitsi
milloin joku kamelinkuljettaja huusi nöyrälle kuormankantajalleen,
taikka joku levotoin ratsastaja hiljaan ja kiireesti kuiskasi
sivukumppanillensa.
Tätä epätietoisuutta kesti, kunnes he olivat kiertäneet muutaman korkean
hietasärkän ympäri, mikä pääjoukkoon oli estänyt sitä esinettä
näkymästä, joka oli tehnyt vakojat niin levottomiksi. Sir Kenneth
saattoi nyt runsaan penikuorman[1] päässä erottaa mustan esineen, joka
joutusaan liikkui erämaan poikki ja jonka hänen tottunut silmänsä
havaitsi heidän omaa karavaniansa paljon lukuisemmaksi
ratsumiesjoukoksi; ja ne tiheät, välkkyvät säteet, joilla aamu-auringon
tasainen paiste heijastui heidän aseistansa, osottivat selvään, että
ratsumiehet olivat europalaisia täysissä varustuksissa.
[1] s. o. parin virstan.
Ne huolelliset katseet, jotka El Hakimin ratsumiehet nyt heittivät
johtajaansa, näyttivät ilmottavan suurta pelkoa; mutta samalla
järkähtämättömällä vakavuudella, jolla hän kehotti seuralaisiansa
rukoukseen, hän luoksensa kutsui kaksi parhainta ratsumiestään ja käski
heidän, niin paljo kuin varovaisuus salli, lähetä noita erämaan
kulkijoita sekä tarkemmin ottaa selvä heidän lukumäärästään, heidän
matkastaan ja, jos mahdollista, heidän tarkotuksestaan. Lähestyvä vaara,
eli mikä semmoisena pidettiin, oli sir Kennethille niinkuin polttava
juoma taidottomalle ja havahutti hänen täyteen tuntoon itsestänsä sekä
asiastansa.
"Mitä te pelkäätte noilta kristityiltä ratsumiehiltä, sillä semmoisia ne
näkyvät olevan?" sanoi hän El Hakimille.
"Pelkään!" sanoi El Hakim ylenkatseellisesti kertoen sanaa. -- "Viisas
ei pelkää ketään paitsi Jumalaa -- mutta hän odottaa aina pahinta
häijyilta ihmisiltä".
"Ne ovat kristityitä", sanoi sir Kenneth, "ja välirauhaa vielä kestää --
miksi siis lupauksen rikkomista pelkäisitte?"
"Ne ovat temppelin papillisia sotilaita", vastasi El Hakim, "joitten
lupaus kieltää heitä pitämästä sanaa ja valaa Islamin palvelioita
vastaan. Profeeta heidät kuivattatoon juurineen, oksineen sekä
taimineen! -- Heidän rauhansa on sota ja heidän rehellisyytensä
viekkaus. Muut Palestinan vallottajat osottavat toisinaan
jalomielisyyttä. Leijona Richard säästää, voitettuaan; kotka Philip
laskee siipensä kokoon saaliinsa siepattuaan; itse itävaltalainen karhu
asettuu makaamaan, kun on kylliksensä syönyt; mutta nämät alati
nälkäiset sudet eivät saaliinhimossaan tiedä kohtuutta eikä määrää. --
Etkö näe, että he erottavat joukon päävoimasta, joka lähtee itäänpäin?
Ne ovat heidän hovipoikiansa ja asekantajiaan, joita he kasvattavat
kirottuihin salatietoihinsa, ja joita he keveämmin varustettuina
lähettävät meitä juottopaikastamme katkaisemaan. Mutta he tulevat
pettymään. *Minä* tunnen sotatavan erämaissa paremmin kuin he".
Hän puhui muutaman sanan ylimmän upseerinsa kanssa ja samalla koko hänen
ulkonäkönsä ja käytöksensä, joka tähän asti oli ollut juhlallinen ja
vakava, kuten enemmän ajattelemisiin kuin toimintaan tottuneelle
itämaalaiselle viisaalle sopi, yht'äkkiä muuttui reippaaksi ja ylpeäksi
niinkuin rohkean soturin, jonka kaikkia voimia lähestyvä vaara
jännittää, vaara, jonka hän sekä huomaa että ylenkatsoo.