laiva oli kääntynyt Marquesas-saaria kohti; jos kapteeni Doane ei olisi
päivällispöydässä valitellut sitä, että hänellä oli ainoastaan yksi
kronometri; jos Simon Nishikanta ei olisi raivostunut siitä ja mennyt
kannelle rihlapyssyineen surmatakseen jonkun meren asukkaista, ja jos
tämä meren asukas, joka sattui nousemaan pintaan aivan laivan vieressä,
olisi ollut delfiini, pyöriäisvalas, makrilli tai joku muu kuin
kahdeksankymmenen jalan pituinen naarasvalas poikasineen -- jos tästä
tapauksien ketjusta olisi puuttunut jokin rengas, niin _Mary
Turner_ olisi epäilemättä päässyt Marquesas-saarille, täyttänyt
vesiastiansa ja lähtenyt jälleen aarretta etsimään, ja Miksin,
Daughtryn, Kwaquen ja Cockyn kohtalot olisivat muodostuneet aivan
toisenlaisiksi ja ehkä vähemmän kauheiksi.
Mutta nyt oli ketjussa kaikki renkaat. -- Ei tuntunut tuulen
henkäystäkään. Kuunari keinuili mahtavilla, sileillä mainingeilla.
Isossapurjeessa kuului hiljaista suhinaa ja köysistössä kajahteli, kun
Simon Nishikanta ampui kuulan pienen valaanpoikasen ruumiiseen. Kuin
ihmeen kautta kuula surmasi valaanpoikasen. Melkein yhtä helppoa olisi
tappaa elefantti hernepyssyllä. Mutta poikanen ei kuollut heti. Se
herkesi hyppelemästä ja makasi hetkisen väristen meren pinnalla. Emo
oli samalla hetkellä, jona luoti sattui, sen vieressä, ja ne, jotka
katselivat sitä laivankannelta, huomasivat selvästi, että se kävi hyvin
levottomaksi. Se sysäsi poikasta mahtavalla ruumiillaan, kierteli sen
ympärillä, asettui sitten sen viereen ja alkoi jälleen sysiä. Kaikki,
jotka olivat _Mary Turnerissa_, sekä päällystö että miehistö
seisoivat laidan luona ja tarkastelivat levottomina hirviötä, joka oli
laivan pituinen.
"Ajatelkaa, jos meidän laivamme kävisi kuin Essexin", virkkoi Dag
Daughtry Vanhalle Merikarhulle.
"Se olisi aivan oikein meille", tämä vastasi. "Oli tarpeetonta ampua --
ajattelematon ja julma teko."
Miksi, joka huomasi, että alhaalla vedessä tapahtui jotakin, mutta ei
voinut nähdä sinne laidan yli, hyppäsi kajuutan katolle ja alkoi
käheästi haukkua hirviön nähdessään. Kaikkien silmät suuntautuivat
kauhistuneina koiraan ja hovimestari vaiensi sen kuiskauksella.
"Tämä on viimeinen kerta", mutisi Grimshaw kiukusta värisevällä äänellä
Nishikantalle. "Jos vielä kerrankin tällä matkalla ammutte valasta,
väännän niskanne nurin. Niin, katsokaa vain minua. Tarkoitan juuri
sitä, mitä sanon. Puristan silmät päästänne, roisto."
Juutalainen hymyili väsyneesti ja vikisi: "Ei tässä mitään tapahdu. En
usko, että _Essexiäkään_ valas upotti."
Emonsa yllytyksestä kuoleva poikanen ponnisteli epätoivoisesti
päästäkseen uimaan, mutta ei onnistunut, se vain huojui sinne tänne.
Poikasensa ympärillä kiertelevän valasemon kylki osui kerran _Mary
Turnerin_ vasemman puolen alle. Laiva kallistui oikealle kyljelle
perän kohotessa runsaan metrin. Eikä tämä ollut pelkkä sattuma. Valas
vavahti koskettaessaan laivan runkoa ja huitaisi pyrstöllään. Isku
sattui laitaan juuri etumaston etupuolelle, teki siihen reiän aivan
kuin sikarilaatikkoon ja mursi etukannen.
Siinä kaikki. Laivallaolijat tuijottivat kauhistuneina merihirviötä,
joka oli suunniltaan surusta kuolevan poikasensa tähden.
Noin tunnin ajan valaanpoikanen ponnisteli turhaan päästäkseen uimaan.
Sillä välin kuunari ja molemmat valaat ajautuivat yhä kauemmaksi
toisistaan. Sitten valaanpoikanen päästi valittavan äänen ja alkoi
raivoisasti kieriskellä ja pieksää pyrstöllään.
"Se on kuolinkamppailua", virkkoi Vanha Merikarhu heltyneenä.
"Nyt se on kuollut", sanoi kapteeni Doane viiden minuutin kuluttua.
"Kuka olisi uskonut? Kiväärin kuula! Toivon, että saisimme edes puoli
tuntia kestävän tuulenpuuskan päästäksemme hiukan kauemmaksi noista
vaarallisista naapureista."
"Tämä olisi voinut olla meidän tuhomme", sanoi Grimshaw.
Kapteeni Doane pudisti päätään, levottomana silmäillen löysiä purjeita
ja tarkastellen, eikö näkyisi värähdystäkään meren pinnassa. Mutta
kaikkialla oli liikkumattoman tyyntä ja isot mainingit kohoilivat
loivien kukkulain tavoin, harmaina kuin elohopea.
"No, kaikki käy hyvin", Grimshaw virkkoi. "Se on jo menossa, ui suoraan
poispäin meistä."
"Tietysti kaikki käy hyvin, kuka on muuta ajatellutkaan", rähisi
Nishikanta kuivaten hikeä otsaltaan ja kaulaltaan ja toisten tavoin
katsellen pois uivaa valasta. "Kyllä tekin olette hienoa joukkoa, kun
säikähdätte kalaa."
"Näin kyllä, että olitte tavallista keltaisempi naamaltanne", Grimshaw
ivasi. "Teillä oli sydän kurkussa."
Kapteeni Doane veti syvään henkeä. Hän tunsi mielensä niin
keventyneeksi, ettei ollenkaan välittänyt tästä riidasta.
"Keltainen olitte kuin olitte", jatkoi Grimshaw, "enempi ei ollut
mahdollista". Sitten hän nyökkäsi Vanhaan Merikarhuun päin. "Tuossa
näette rehdin miehen. Hän ei ainakaan ollut keltainen. Hän ei
räpäyttänyt silmäänsäkään, ja hän käsitti kuitenkin vaaran paremmin
kuin me. Jos minun pitäisi valita haaksirikko asumattoman saaren
rannalla joko hänen kanssaan tai teidän kanssanne, valitsisin tuhat
kertaa ennemmin hänet. Jos..."
Mutta merimiesten huuto keskeytti hänet.
"Laupias Jumala", mutisi kapteeni Doane itsekseen.
Iso naarasvalas oli kääntynyt takaisin ja tuli suoraan heitä kohti. Sen
vauhti oli niin kova, että nokan edessä kuohui hyökylaine.
"Pitäkää kiinni, pojat, jokainoa!" huusi kapteeni Doane.
Kaikki etsivät tukea kestääkseen iskun. Henrik Gjertsen, ruorimies,
asettui jalat haralleen, kumartui ja tarttui molemmin käsin tukevasti
ruorirattaaseen. Monet miehistä pakenivat välikannelta peräkannelle ja
toiset kiipesivät köysistöön. Daughtry tarttui toisella kädellään
laitaan ja kietoi vapaan käsivartensa Vanhan Merikarhun ympäri.
Kaikki pysyttelivät kiinni jossakin. Valas iski _Mary Turneriin_
aivan etuvantin taakse. Siitä seurasi parikymmentä tapausta, joita
mikään silmä ei voinut kerralla huomata. Merimies, joka oli kiivennyt
köysistöön, lensi päistikkaa mereen väylinki molemmissa käsissä, mutta
toinen merimies ennätti tarttua hänen nilkkoihinsa ja sai hänet
pelastetuksi. Kuunari natisi ja huojui, alahanka kohosi ilmaan,
ylähanka painui niin, että vesi virtasi sisään laidan yli. Miksi, joka
seisoi kajuutankatolla, luisui alas jyrkkää vierrettä myöten ylähangan
puolelle ja hävisi muristen ja käpälillään räpiköiden kuohuvaan veteen.
Etumaston perävantti irtaantui, ja etumärssytanko kaatui kuin juopunut
ylähangan puolelle.
"Se tuntui", virkkoi Vanha Merikarhu.
"Herra Jackson", huusi kapteeni Doane perämiehelle, "olkaa hyvä ja
tarkastakaa pumput".
Perämies totteli, katseltuaan levottomana valasta, joka oli kääntynyt
ja uida porhalsi nyt itään päin.
"Kas, siinä nyt saitte", ärisi Grimshaw Nishikantalle.
Nishikanta nyökkäsi kuivaten hikeä ja mutisi: "Ja se riittääkin
minulle. En olisi uskonut, että valaalla on sellaiset voimat. En
koskaan enää tee sitä."
"Teillä on siihen tuskin tilaisuuttakaan", vastasi kapteeni. "Emme ole
vielä päässeet valaasta. Se, joka hyökkäsi _Essexin_ kimppuun,
yritti kerran toisensa perästä, ja luulenpa, etteivät valaat ole
nykyvuosina tapojaan muuttaneet."
"Kuiva on kuin ruuti", ilmoitti Jackson tarkastuksensa tuloksen.
"Nyt se kääntyy", huusi Daughtry.
Noin puolen mailin päässä valas teki täyskäännöksen ja lähti uimaan
takaisin.
"Pitäkää varanne siellä keulassa!" huusi kapteeni Doane merimiehelle,
joka ilmestyi kanssista matkalaukku kädessään ja jonka pään päällä
etumärssyn tanko uhkaavasti huojui.
"Hän on jo koonnut tavaransa lähdön varalta", kuiskasi Daughtry
Vanhalle Merikarhulle. "Aivan kuin rotta, joka jättää laivan."
"Rottia me kaikki olemme", vastasi vanhus. "Sen minä opin ollessani
rottana muiden viheliäisten rottien joukossa köyhäinhuoneessa."
Kaikkien pelko oli nyt tarttunut Miksiinkin. Se seisoi kajuutankatolla,
mistä voi nähdä valaan ja haukkua sitä, miehistön etsiessä uudelleen
tukea odotetun iskun varalta.
_Mary Turner_ sai nyt iskun mesaanivantin taakse. Sen painuessa
oikealle kyljelle, minne Miksinkin täytyi surkeasti seurata, kuului
selvästi rikkoontuneen puun ritinää. Henrik Gjertsen tarttui rattaaseen
kaikin voimin, mutta lensi ilmaan rattaan pyöriessä hurjaa vauhtia. Hän
paiskautui kapteeni Doanea vastaan, jonka oli täytynyt hellittää
otteensa laidasta. Molemmat miehet kaatuivat läähättäen kannelle.
Nishikanta nojasi sadatellen kajuutanseinään; hänen molempien käsiensä
kynnet olivat repeytyneet irti, kun hänen täytyi hellittää irti
laidasta.
Daughtryn kiertäessä köyttä Vanhan Merikarhun ja mesaanirikin ympärille
kapteeni Doane kompuroi valittaen laidan luo ja nousi seisomaan sitä
vasten.
"Se oli hirmuisku", hän kuiskasi käheällä äänellä perämiehelle
painellen kädellä pakottavaa kylkeään. "Tarkastakaa pumput uudelleen
aina vähän ajan kuluttua."
Monet merimiehistä pitivät nyt varansa ja syöksyivät keulaan huojuvan
märssytangon alitse, sukeltausivat kanssiin ja säälivät kokoon
tavaransa. Kun Ah Moy tuli kanssista pyöreä merimiehennyytti kädessään,
Dag Daughtry lähetti Kwaquen hakemaan heidän molempien tavarat.
"Kuiva kuin ruuti, herra kapteeni", ilmoitti perämies.
"Tarkastakaa yhä edelleen, herra Jackson", määräsi kapteeni.
Hänen äänensä oli jo voimakkaampi, kun hän oli hiukan toipunut
yhteentörmäyksestään ruorimiestä vastaan.
Daughtrylla oli Miksi kainalossaan ja toinen käsi valmiina
heilauttamaan hänet köysistöön seuraavan iskun tullessa.
Kun naarasvalas kääntyi jälleen hyökätäkseen, se joutui pois suunnasta,
ja isku osui parin kymmenen jalan päähän _Mary Turnerin_ perästä.
Laivan perä kohosi kuitenkin hiljalleen, ja kuunari teki kohteliaan
kumarruksen merelle.
"Jollei se nyt olisi iskenyt harhaan...", mutisi kapteeni Doane, mutta
vaikeni samassa.
"... niin se olisi merkinnyt 'hyvää yötä'", täydensi Daughtry. "Sehän
olisi iskenyt sisään koko peräpuolen."
Valas kääntyi jälleen takaisin, tällä kertaa ainoastaan kahdensadan
metrin päästä, ja hyökkäsi uudelleen. Mutta nyt se osui kuunarin
kylkeen oikealta puolelta. Sen selkä sattui kokkaan ja tuntui vain
raapaisevan keikuntataakia, mutta _Mary Turner_ vajosi kuitenkin
niin alas, että vesi nousi perässä rintanojan tasalle. Eikä siinä vielä
kaikki. Keikuntataaki ja väliköydet irtaantuivat, samoin kaikki
ylähangan köydetkin aina kokkapuuhun saakka, niin että se kääntyi
vasemmalle suoraankulmaan ja jäi riippumaan jäljelläolevien
märssytangon köysien varassa. Märssytanko lennähti ilmaan ja pudota
romahti kannelle, niin että kokkapuu painui syvälle veteen, irtautui ja
uiskenteli laivan vieressä.
"Tukkikaa suu tuolta koiralta", komensi Nishikanta raivoissaan
Daughtrya. "Muutoin..."
Hovimestarin sylissä oleva Miksi haukkui, ei ainoastaan valasta, vaan
myöskin kaikkia niitä vihamielisiä, uhkaavia voimia, jotka olivat
saaneet tämän uiskentelevan maailman kaksijalkaiset jumalat pelon
valtaan.
"Juuri siksi annankin sen haukkua", riiteli Daughtry vastaan. "Te
olette keittänyt tämän sopan, ja jos nostatte sormennekaan koskeaksenne
minun koiraani, ette näe enää tämän jutun loppua, te viheliäinen
panttilainaaja."
"Aivan oikein, aivan oikein", nyökkäsi Vanha Merikarhu hyväksyen.
"Luuletteko, hovimestari, voivanne hankkia palan purjekangasta tai
lakanan tai jonkin muun pehmeän ja leveän vaatekaistaleen tuon köyden
sijaan. Se painaa niin kovasti kolmen poistetun kylkiluuni kohtaa."
Daughtry laski Miksin vanhuksen syliin.
"Pitäkää sitä, sir", hovimestari sanoi. "Jos tuo panttilainaaja koskee
sormellaankaan Killiin, niin sylkekää häntä silmille, purkaa häntä tai
tehkää mitä tahansa. Palaan hetken kuluttua, ennenkuin hän ennättää
tehdä teille pahaa ja ennenkuin valas antaa meille uuden iskun. Ja
antakaa Killin meluta kuinka paljon tahansa. Yksi ainoa sen karva on
kalliimpi kuin kaikki maailman saastaiset koronkiskurit."
Daughtry hyökkäsi kajuuttaan, palasi takaisin, mukanaan tyyny ja kolme
lakanaa, pani tyynyn alustaksi ja solmi lakanat yhteen vetosolmuilla,
niin että Vanha Merikarhu sai pehmeän ja hyvän olinpaikan. Sitten hän
otti jälleen Miksin syliinsä.
"Vettä tulee sisään, herra kapteeni", huusi perämies. "Kuusi tuumaa --
ei, seitsemän tuumaa."
Merimiehet hyppivät märssytangon pätkien yli syöksyäkseen kanssiin
hakemaan tavaroitaan.
"Päästäkää irti oikeanpuolinen vene, herra Jackson", kapteeni komensi
pitäen tarkasti silmällä valasta, joka syöksyi uuteen hyökkäykseen.
"Mutta älkää laskeko sitä alas. Antakaa sen riippua laidan yläpuolella,
muutoin tuo kadotuksen kala lyö sen säpäleiksi. Irrottakaa se vain
valmiiksi, antakaa miesten ottaa tavaransa ja sullokaa sinne sitten
ruokatavaroita ja vettä."
Vene irrotettiin, miehet hyökkäsivät siihen päästäkseen pakoon,
ennenkuin valas ehtisi iskeä. Isku sattui keskelle _Mary Turnerin_
vasenta kylkeä. Perästä voi nähdä ja kuulla, kuinka pitkäsivu painui
sisään ja ponnahti takaisin kuin keinulauta. Oikeanpuolinen laita
vajosi veden alle kuunarin painuessa kyljelleen. Kun laiva kovasti
nytkähtäen jälleen kohosi, huuhtoi vesi yli kannen, ulottui polviin
saakka merimiehille, jotka seisoivat pelastusveneen ympärillä, ja
virtasi sitten kohisten ulos vasemman puolen valurei'istä.
"Nostakaa!" komensi kapteeni Doane peräkannelta. "Nostakaa ylös!
Hellittäkää! Antakaa riippua! Pankaa kiinni!"
Vene riippui laivan kyljessä, sen parraskansi oli _Mary Turnerin_
laidan tasalla.
"Kymmenen tuumaa, herra kapteeni, ja kohoaa nopeasti", ilmoitti
perämies tarkastettuaan luotausmittapuuta.
"Menen hakemaan tavarani", virkkoi kapteeni Doane ja läksi kajuuttaa
kohti. Puolitiessä hän pysähtyi ja lisäsi kasvoillaan pilkallinen ilme,
joka tarkoitti Nishikantaa: "Ja ainoan kronometrini."
"Puolitoista jalkaa, eikä se siihen pysähdy", huusi perämies hänen
jälkeensä.
"Parasta lienee meidänkin sääliä tavaramme", sanoi Grimshaw
Nishikantalle, "menkää hakemaan minun makuuvaatteeni. Lopusta huolehdin
itse."
"Menkää helvettiin, herra Nishikanta ja te muut myös", Daughtry vastasi
rauhallisesti, mutta samaan hengenvetoon hän virkkoi kohteliaasti ja
rauhoittavasti Vanhalle Merikarhulle: "Pitäkää Killiä. Pidän huolen
teidän tavaroistanne. Onko jotakin erikoista, mitä tahtoisitte
pelastaa?"
Jackson liittyi alhaalla näihin neljään mieheen, ja heidän tulisella
kiireellä kerätessään tavaroita, joilla oli arvoa tai joita voitiin
tarvita, sai _Mary Turner_ uuden iskun. Kannen alla he eivät
olleet voineet etukäteen nähdä, miten asiat olivat, ja paiskautuivat
kaikki vasemmalle puolelle. Simon Nishikantan hytistä kuului valitusta
ja kirouksia hänen satutettuaan rintansa makuusijansa reunaan. Mutta
hänen meluamisensa hukkui kannelta kuuluvaan kauheaan rätinään ja
paukkeeseen.
"Polttopuita, muuta ei tästä ruuhesta jää jäljelle", selitti kapteeni
Doane melun hiljettyä -- varovasti nousten ylös kajuutanportaita,
kronometri painettuna rintaa vasten.
Hän jätti sen erään laivamiehen haltuun, meni jälleen alas ja kantoi
hovimestarin avulla merimieskirstunsa kannelle. Sitten hän puolestaan
auttoi hovimestaria kantamaan Vanhan Merikarhun kirstua. Senjälkeen hän
ja Daughtry laskeutuivat ruokavarastoon ja ryhtyivät raahaamaan
kannelle ruokatavaroita -- peltilaatikoita, joissa oli lohta ja lihaa,
hilloa ja laivakorppuja, voita ja tiivistettyä maitoa ja kaikenlaisia
kuivattuja ja säilykkeiksi valmistettuja ruoka-aineita, jotka nykyään
kuuluvat jokaisen laivan varusteihin.
Daughtry ja kapteeni tulivat viimeisinä kannelle, ja molemmat jäivät
hetkeksi sanattomina tuijottamaan ammottavia aukkoja sirossa
ylärikissä, missä märssytangot olivat vielä äsken olleet. He
tarkastelivat hetkisen niiden kannella ajelehtivia sirpaleita;
mesaanimärssytanko oli tunkeutunut mesaanipurjeen läpi ja riippui sen
vahvassa kankaassa heiluen edestakaisin purjeen liikahdellessa;
isomärssytanko lojui särkyneillä kanssinportailla.
Kun valasemo, joka näin hurjalla ja tuhoisalla tavalla ilmaisi surunsa,
oli peräytynyt valmistuen uuteen hyökkäykseen, kokoontui _Mary
Turnerin_ miehistö ylähangan pelastusveneen luo, joka riippui
valmiina alaslaskettavaksi. Mahtava kasa laatikoita, vesiastioita ja
matkatavaroita oli ladottu kannelle. Tarvitsi vain silmätä sitä ja
miehistöä ymmärtääkseen, että veneeseen tulisi vaarallisen suuri
kuorma.
"Meidän täytynee joka tapauksessa ottaa laivamiehet mukaan --
osaavathan he soutaa", virkkoi Simon Nishikanta.
"Mutta mitä teemme teillä?" kysyi Grimshaw katkerasti. "Teidän ruhonne
vie aivan liian paljon tilaa, ja te olette vain elukka."
"Luulen, että minulla tehdään jotakin", vastasi panttilainaaja
kiskaisten auki paitansa rintamuksen -- kiireessä hän repäisi irti
neljä nappia -- ja näytti Colt-revolveria, joka oli hänellä kotelossa
paljaalla iholla vasemmassa kainalossa, perä helposti oikean käden
ulottuvilla. "Luulen, että minulla tehdään jotakin. Mutta
epämiellyttävistä olennoista kyllä pääsemme erillemme."
"Jos aivan välttämättä niin tahdotte", ivaili vehnäfarmari, jonka oikea
käsi puristui aivan kuin hän olisi kuristanut jotakuta kurkusta.
"Muutoin, jos ruokamme käy vähäksi, voitte te olla tarpeen -- kokonne
vuoksi, laatua en nyt ajattele. No, kuka teistä olisi epämieluisa?
Papualainen ehkä? Eihän hänellä ole revolveria."
Mutta hänen ivailunsa keskeytyi, kun valas hyökkäsi uudelleen. Isku
repäisi ruorin sijoiltaan ja särki perälaudoituksen.
"Paljonko on vettä?" kysyi kapteeni Doane perämieheltä.
"Kolme jalkaa -- luotasin juuri", vastasi perämies. "On varmaankin
parasta lastata pelastusvene osittain ja laskea se alas valaan ensi
hyökkäyksen jälkeen, sälyttää sinne loputkin tavaroista, laskeutua itse
alas ja lähteä."
Kapteeni Doane nyökkäsi.
"Sen täytyy käydä nopeasti", hän virkkoi. "Olkaa valmiina. Hovimestari,
te hyppäätte ensin veneeseen, ja minä annan kronometrin teille."
Nishikanta astui taisteluhaluisena kapteenin eteen, avasi paitansa ja
näytti revolveria.
"Veneeseen tulee aivan liian monta", hän sanoi, "ja hovimestari kuuluu
niihin, jotka eivät saa tulla mukaan. Pankaa se mieleenne. Hovimestari
ei saa tulla mukaan."
Kapteeni Doane silmäili kylmäverisesti suurta revolveria, mutta
tahtomattaankin hän muisti äskenrakennettua San Franciscon taloansa.
Hän kohautti olkapäitään. "Veneeseen tulee tosiaankin liiaksi lastia,
jos sälytetään kaikki nämä rojut. No, ottakaa ne vain mukaanne, jos
välttämättä tahdotte. Mutta muistakaa, että minä käsken laivalla ettekä
te, ja jos tahdotte vielä nähdä panttikonttorinne, niin on parasta,
että olette kohtelias minulle. -- Hovimestari."
Daughtry astui esiin.
"Teille ei ole tilaa ... eikä myöskään parille muulle, ikävä kyllä."
"Mainiota", vastasi Daughtry. "Aloinkin juuri pelätä, että tahtoisitte
minut mukaanne. -- Kwaque, sinä otat minun tavarani ja panet ne
toiseen, toisella puolella olevaan veneeseen."
Kwaquen täyttäessä käskyä perämies luotasi viimeisen kerran ja ilmoitti
kolme ja puoli jalkaa. Ja miehet lastasivat ylihangan veneeseen
kevyemmät tavarat.
Hento, kapeaharteinen ruotsalainen merimies, yli kuusi jalkaa pitkä ja
hoikka kuin pajuvitsa, silmät vaaleansiniset, iho ja tukka sitä mukaa,
liittyi Kwaqueen ja auttoi häntä lastaamaan tavaroita.
"Täällä, Pitkä John", huusi perämies, "täällä on teidän veneenne.
Teidän tulee auttaa täällä."
Hoikka mies hymyili hämillään ja sanoi vahvasti murtaen: "Paljon
kiitoksia, menen mieluummin kokin kanssa."
"Antakaa hänen mennä, sitä parempi, mitä kevyempi meidän veneemme on",
pisti Nishikanta väliin. "Vieläkö muuta?"
"Onpa hyvinkin, herraseni", irvisteli Daughtry hänelle vasten kasvoja,
"kaiken oluen vien minä veneeseeni, ellei teillä ole mitään sitä
vastaan."
"Seis, ette saa sitä kahden sentin arvosta", ärisi Nishikanta
raivoissaan.
"Ette kahden biljoonan sentin hinnasta tohdi käydä minun kimppuuni,
rahanimijä", vastasi Daughtry. "Teistä on paisunut aika pomo, mutta
minä tiedän, mikä te oikeastaan olette. Ette kahden biljoonan sentin
hinnasta tohtisi ärsyttää minua huutamaan sen julki juuri nyt. -- Pitkä
John! Kantakaa tuo olutlaatikko tänne ja puolilaatikkoinen myös ja
asettakaa ne minun veneeseeni. -- Asettukaa poikkiteloin, jos tohditte,
Nishikanta."
Simon Nishikanta ei uskaltanut, eikä hän myöskään tiennyt, mitä hänen
pitäisi tehdä. Siitä pulmasta hänet pelasti huuto:
"Tuossa se tulee!"
Kaikki kiiruhtivat etsimään tukea, valas murskasi jälleen muutamia
lankkuja, ja _Mary Turner_ huojui hitaasti puoleen ja toiseen.
"Nostakaa! Antakaa mennä! Joutukaa!"
Kapteeni Doanen määräyksiä toteltiin reippaasti. Oikeanpuolinen
pelastusvene laskeutui hitaasti veteen laivan viereen ja loput
tavaroista ja eväistä heitettiin siihen.
"Voin hiukan auttaa teitä, kapteeni, koska teillä näyttää olevan niin
kiire joutua pois täältä", sanoi Daughtry ottaen kronometrin kapteeni
Doanen kädestä ja seisoi valmiina antamaan sen hänelle heti, kun hän
oli ennättänyt veneeseen.
"Tulkaa nyt, Greenleaf", huusi Grimshaw Vanhalle Merikarhulle.
"En, paljon kiitoksia, hyvä herra", kuului vastaus. "Luulen, että
toisessa veneessä on paremmin tilaa."
"Me otamme kokin mukaamme!" huusi Nishikanta perätuhdolta. "Tule nyt,
sinä keltainen marakatti! Hyppää, hyppää!"
Pieni ja ryppyinen Ah Moy -vanhus taisteli mielessään. Hän
näytti kovasti miettivän, vaikk'ei kukaan voinut arvata hänen
ajatuksiaan hänen tuijottaessaan vuoroin panttilainaajan revolveria,
vuoroin spitaalista Daughtrya ja Kwaquea. Hän punnitsi molempia
mahdollisuuksia, ottaen vielä lukuun veneiden lastin painoeron.
"Minu mennä se toinen vene", sanoi Ah Moy ja alkoi raahata tavaroitaan
kannen yli.
"Irrottakaa", komensi kapteeni Doane.
Kun Saul, lihava newfoundlandilaispenikka, joka oli leikkinyt ja
mellastanut kaiken tämän touhun keskellä, näki _Mary Turnerin_
miehistä niin monen olevan veneessä laivan vieressä, se hyppäsi matalan
laidan yli, joka oli painunut aivan veden rajaan ja osui sätkytellen
kirstu- ja muonatavaralaatikkovuoren huipulle.
Vene heilahti, ja Nishikanta huusi revolveri kädessään:
"Ajakaa se takaisin! Heittäkää se laivan kannelle."
Laivamiehet tottelivat, ja lyhyen ilmaretken jälkeen sätkyttelevä Saul
makasi selällään _Mary Turnerin_ kannella. Se piti sitä vain
kovakouraisena leikkinä ja heittelehti ihastuksissaan, kiemurteli kuin
mato odottaen, mitä uusia kepposia sille tehtäisiin. Päästäen
hiljaisen, hyväntuulisen haukunnan se tavoitteli käpälällään Miksiä,
joka oli nyt vapaana kannella, mutta se sai vastaukseksi vain äreän
murinan.
"Meidän täytynee ottaa sinutkin joukkomme jatkoksi, vai kuinka, hyvä
herra", sanoi Daughtry, ja pysähtyi kesken kiireensä rauhoittaen
taputtamaan penikan päätä. Palkaksi pentu nuolaisi hänen kättään
pehmeällä kielellään.
Ei ole olemassa ensiluokkaista laivanhovimestaria, jolla ei olisi
tavallista enemmän käytännöllistä älyä. Dag Daughtry oli ensiluokkainen
hovimestari. Asetettuaan Vanhan Merikarhun turvaisaan paikkaan hän pani
Pitkän Johnin irrottamaan toista pelastusvenettä, lähetti Kwaquen
täyttämään vesisäiliöt niukasta varastosta ja Ah Moyn hakemaan kaikki
keittiössä olevat ruokavarat.