Uusia keskustelemia ja onnettomuuksia.
Mahdollista on ajatella Koposen mielipahaa saatuansa kuulla miten
päivän kysymys oli päättynyt, mutta mahdoton on sitä kertoa. Hän repi
vaatteensa ja kiroi syntymäpäiväänsä. Kunnianhimo oli muuttua
hulluudeksi. Vapisevalla sydämellä vaipui hän sohvalle matona
kierrellen, kunnes Kakkuri kertoi onnettomuutensa.
"Kuinka suuri oli tavaran arvo?" kysyi Kela, joka salassa nauroi koko
asiaa.
"Vähintäkin kolmetuhatta markkaa, sillä se oli ihan silkkiä ja ryytiä,"
huokasi Kakkuri.
"Saakelin kallis leikki, jos lukuun otetaan runsaat sakot."
"Minä joudun ihan maantielle," huokasi Kakkuri taas.
"Tuo kaikki on maallista, mutta minä olen elin ijäkseni häväisty!
eiköhän tässä ole mitään apua, Kela veikkoseni!" puhkasi Koponen.
"Asia on, Jumal' avita, hyvin vähällä autettu, mutta sen sanon
rehellisesti, että suuttumaan rupeen koko toimelle sillä te olette
kaikki saakelin huliviliä. Mikä antau susien seuraan, mikä
tullimiesten, josta kaikki hyvät toimet pilauntuvat. Kerran vielä
tahtoisin koettaa, jos vaan voisin teihin luotsaa."
Kaikki nousivat, vannoen Jumalan ja evankeliumin kautta, ei säästävänsä
vaivaa eikä rahaa, joska vaan voittaisivat tarkoituksensa, joka nyt oli
tullut heille kunnian asiaksi.
"Olkoon menneeksi," lausui Kela; "koetetaanpa kolmas kerta, niin
vakuutan että menestymme, jos vaan itse ette sitä pilaa, miten teitte
edellisillä kerroilla. Kuulkaa nyt minua ja sen jälkeen eläkää."
Kaikki pystyttivät korvansa ja Pekka Kettunen avasi suunsakin paremmin
tajutakseen asiaa.
Herra Kela puhui sanoen:
"Entinen vaali kumottiin syystä että Jurri oli sairas; niinpä luulen
nytkin, koska voimme todeksi näyttää että Kakkuri väkivalloin estettiin
valiomiestoimessansa. Se asia ei voi toisin olla. Mutta voipa olla että
asianomaiset pitävät kaiken sopimattomana, muutamain yksityisten
retkailemisena ja siitä syystä vahvistavat vaalin pitempien valitusten
estämiseksi. Jos siis saisimme moniaita ystäviämme panemaan
anomuskirjan Ruhtinaalle, joka liitettäisiin valituksiin, niin se
nähtäisi julkiseksi puolustamiseksi Koposen eduksi."
"Ja Ollin häpiäksi," välitti tämä, joka nyt sai vähän tuulta myllyynsä.
Kaikki vakuuttivat kyllä saavansa anekirjoituksia, jahka vaan itse
anomus olisi valmis.
Herra Kela otti matkalaukustansa paperia ja läkkiä ja teki anomuskirjan
ennen sanottuun tapaan, joka yleisesti hyväksyttiin, sillä se oli
selvästi ja nerokkaasti kokoonpantu.
Nytpä pantiin kyniä liikkeelle. Pian oli ystävillä jokaisella pari
otetta siitä.
Taas oltiin kaikin iloisia. Yhdessä juotiin muutama pullo punsia,
rouvi-emännän suureksi iloksi, jolla moneen aikaan ei ollut niin
hyvästi kauppa käynyt.
Kela sai vielä kolme satamarkkaa, joka teki hänen tavallista
iloisemmaksi. Hän joi veli-maljan Kakkurin, Jurrin ja Kettusen kanssa,
joka suuresti kutkutti heidän ylpeyttänsä, sillä talonpoikia
tavallisesti mielyttää herrojen tuttavuus. He unohtavat vanhan
sananparren: "milloin kettu hanhelle saarnaa, koskee se hänen
kaulaansa". Sentähden monasti tapahtuu, että herra-veljiltä saavat
saman vastauksen, minkä reivi antoi eräälle valtiopäivämiehelle, joka
muistutti veljeydestä, nimittäin: "Huuti hollo! valtiopäivät on loppu".
Parhaimmassa mielialassa erosivat vihdoin ystävät, jokainen puoleltansa
vaikuttamaan suostumuksen mukaan.
Koposen kunnianhimo oli kyllä saanut pahan haavan, mutta hän toivoi
ahkeran voittavan ja työskenteli kaikin voimin tarkoituksensa eduksi.
Mutta julkisuutta karttoi hän vieläkin, sillä hänen luontonsa oli käydä
esteitten ympäri niinkuin kissa kuuman puurovadin. Eikä hänen
tarvinnutkaan näkyä, sillä hänellä oli mukavina aseina rikkaat
sukulaisensa ja monta kunnianhimoista polosta. Nämä pantiin listan
kantajoiksi talosta toiseen toimittamaan allekirjoituksia ennen
sanottuun anomukseen.
Timo Kakkurilla oli harmaa hevonen ja rattaat, joilla myöhään ja
varhain ajeli ympäri, joilla matkoillansa monasti tapasi tullimiehiä,
jotka eivät mitään löytäneet, sillä palossa ollut lapsi välttää tulta.
Itse jaksoi hän matkoillansa hyvin, mutta hevonen kävi laihaksi ja
karvattomaksi, mutta tuon hyvän asian tähden ei tuota voinut auttaa.
Vähemmän toimellinen oli Jurri. Hän ei hennonut ajaa ja käydä, hän
pelkäsi sudenkuopan tapauksesta asti. Jos jalkansa vähän liuskahti
vaikka sileällä tielläkin, niin hän heti ryömäsi sivulle, peläten
salasta vaaraa. Samallaista vaaraa pelätessään nyhjäsi hän kerran
kirkkomatkalla vanhaa akkaa niin, että se lankesi ja mursi kätensä.
Tästä tempusta hän kutsuttiin käräjiin, jossa sai maksaa hyvät sakot.
Siitä ajasta alkaen rupesi Jurri todella jumaliseksi ja eli sitten
kaiken aikansa hiljaisena miehenä.
Ahkerin juoksia oli kieltämättä Pekka Kettunen. Hänellä oli avara
pitäjä vaikutusalana, mutta hän ei säästänyt vaivaa eikä kenkiä.
Jerusalemin suutarina juoksi hän maita, metsiä suurilla saappaillansa
sotkien maata niin että vuoret kaikuivat. Hänellä tavallisesti oli
seurana nuori valkotukkanen talonpoika, jota yleisesti sanottiin
Sammal-Jukaksi, jolle oli luvattu päästä lautamieheksi Koposen siaan.
Tämä Sammaltaja-Jukka oli yksinkertainen polonen, joka sammaltaen yhäti
tarinoi yhtä toista. Kaukaa jo kuultiin milloin nämät nimenkerääjät
olivat liikkeellä. Toisen raskaat askeleet ja toisen sopertava kieli
tekivät yhteen kalisevan jahdin, josta monta komppajuttua pantiin
liikkeelle. Varsinkin eräs tapaus, jonka tässä kerromme, antoi kauvan
nauruainetta seurakunnalle.
Varhain eräänä kevä-aamuna tulivat ystävät yksinäiseen metsätaloon.
Isäntä oli pitäjän paraimpia miehiä, jonka tähden oli tärkeä saada
hänen allekirjoitus. Pekka Kettunen kuiskasi porstuassa tässä olevan
sievä käytös tarpeena. Varosasti astuivat he tupaan, kauniisti
tervehtäin. Emäntä kävi heitä vastaan käskein istumaan. Mutta miestemme
oli kiire. He tahtoivat isäntää puhutella. Vaimo sanoi lähettävänsä
noutamaan häntä, joka nykysin oli mennyt renkien luo myllyn sulkua
parantamaan, mutta Pekka Kettunen sanoi kyllä itse osaavansa myllylle.
Sanottiin siis jäähyväiset ja mentiin.
Osotettu paikka oli hyvän matkaa talosta. Matkailiat kiirehtivät, miten
tavallisesti, pitäen suukopua niin että miehet myllyllä kyllä olisivat
tulonsa kuulleet, jos ei olisi ollut veden kohinaa. Mutta nyt eivät
mitään huomannet ennenkun kuului kummallinen ääni. Nytpä näkivät ihan
lähellä kaksi miestä hyppivän, pyörivän ja käsiänsä paikivan aivan kun
pirun riivaamat. Pekka Kettunen oli, näet, loukannut ampiais pesää ja
heti oli koko parvi ympärillänsä. He huiskivat hatullansa ja
sitkahuttelivat kaikin tavoin, mutta ampiaiset surisivat antaen tuon
tuostakin myrkyllisen pistämän. Tämäpä oli soma näytelmä katselioille,
jotka nauraa tirskuivat sydämmestään. Mutta pilallisempaa tuskin nähdä
saakaan. Tukka pystyssä, kädet huiskivat kun pöllön siivet, hyppien
kivien välissä kuin riehuvat pukit. Mutta vielä parempi oli kunnes
molemmat nimenkerääjät vihdoin ryömäsivät jokeen niin että vesi
läiskähti.
Täällä vihdoin pääsivät ampiaisista, mutta kauan viipyi ennenkuin
voivat isännälle ja rengeille selittää kummallisen käytöksensä. Ne
olivat naurusta pakahtua, joka teki ystävä-polostemme onnettomuuden
vielä katkerammaksi.
Joesta noustua tiukkui vesi vaatteistansa. Mutta ei kylvynnässä kyllin.
Kumpikin oli saanut muutamia ampiaisen pistämiä silmiinsä ja pian
olivat miehet silmäpuolia. Mutta pahin vahinko: tärkeä kirja monine
allekirjoituksinensa oli läpi-märkä, niin että epäiltävä oli kävisikö
sitä milloinkaan tarkoitukseensa käyttää.
Isäntä käski vieraita kotiinsa, jota tarjomusta kuitenkin nykyisessä
tilassansa häpesivät seurata. Sen siaan nousivat he aurinkoiselle
kummulle, jossa ripustivat vaatteensa kuivumaan, kunnes itse paratiisin
asussa löivät ruohostoon maata kuin kaksi rasvasta sikaa.
Mutta täälläkään eivät saaneet rauhaa, sillä ilkeät kusiaiset tekivät
levottomuutta; mutta me heitämme heidät rauhaan, käyden Koposta
tervehtimään.
Mies rukka! Hänelläkin oli vastuksia. Monet, vuosikausina rakennetut
toimensa eivät tahtoneet täyttyä. Ne raukenivat yksi toisensa perään.
Hän kyllä koki iloiselta näyttää mutta kunnianhimon piru raateli
sydäntänsä. Hän oli saanut päähänsä että Ollin oli tuleminen takaisin
ja hänen itse pääseminen valtiopäivämieheksi. Suuri siis oli
lohdutuksensa ystäväin tuodessa satoja puumerkkejä. Hän kyllä tiesi
miten ne oli saadut, mutta yhtä hyvin se häntä iloitti sillä niin
tavoin toivoi halventaneensa Ollin arvoa ja jopa sekin rasvasi
mieltänsä.
Tavallista iloisempana matkusti hän ystävänsä Kelan luo, vieden
muassansa nuo tärkeät paperit. Valitus oli jo valmis, anomus liitettiin
siihen ja posti vei ne määränsä perille.
Kelan ajatuksia emme tiedä, mutta se on varma että Koponen ystävinensä
eli suloisemmassa toivossa. Kaikissa kokouksissa olivat he iso-ääniset
ja anteliaat sanoissa ja kestissä. Kaikkein rehellisten ihmisten
mielestä olivat he hävyn pään purreet, joka olikin tosi, kun
käytöksiänsä tarkasteltaviksi otetaan. Morkka-sanoja saivat he kyllä,
mutta ne vaikuttivat saman kuin hanhea vedellä valaminen.
Koponen aina ilkkui pitkistä käsistänsä, jolla tahtoi antaa ymmärtää
viisaudellansa voivansa paljon vaikuttaa korkeain asianomaisten luona,
mutta kuinka pitkät ne olivatkin, eivät jaksaneet sysätä Ollia
valtiopäiviltä, sillä korkein oikeus vahvisti vaalin.
Jussi Koponen ystävinensä oli vimmassa, mutta Kela naurahteli salaa,
toivoen kunnianhimon tulevan yleiseksi taudiksi, jolloin
todenperäisesti tahtoi ruveta lääkäriksi.