Uudet toiveet ja parempi onni.
Tieto vaalin vahvistamisesta oli Koposelle onneton uutinen, joka ajaksi
masensi hänen ylpeyttänsä. Hän tuli alakuloiseksi, käyskenteli paljon
yksinään ja mullisteli silmiään kuin jänis paulassa. Mutta toistasen
paremman onnen toive karkoitti vähittäin katkeruuden mielestänsä ja
mies tointui entiselleen.
Hän oli melkein paikkakunnan ainoa talonpoika, joka piti
valtiopäivä-lehteä, jota hän ahkerasti luki niin että melkein määrin
tiesi menot, joita hän selitteli oman mielensä mukaan. Kaikissa
kokouksissa piti hän pitkiä puheita valtiopäivä-toimista, joissa
hän kuulioillensa tarinoi eriskummallisimpia taruja, joita he
tietämättömyydessänsä uskoivat. Tietysti hän aina solvasi Ollia, antaen
ymmärtää itse olevansa kansan edusmieheksi soveliaimman. Hän muka
herroille sanoisi totuuden, jonka seuraukset pian tulisivat näkyviin
lain muutoksissa ja verojen halventamisessa.
Älykkäämmät nauroivat hänen suukopuansa, mutta olipa niitä typeröitä
kyllin jotka uskoivat häntä. He pitivät häntä kovin oppineena ja
nerokkaana miehenä, joka herrainpäivillä paljon vaikuttaisi.
Talonpoikais-säädyn edusmiehen tila on vaikea, syystä että usiammat
kotona olevat, eivätkä asiain käynnistä mitään ymmärrä. Rahvas luulee
edusmiehen voivan tehdä kaikki, senpätähden saa tämä syyn, milloin
asiat, niinkuin useasti tapahtuu, käyvät nurin. Enimmältä joukolla ei
ole varoja pitää sanomalehtiä, mutta moni varakas talonpoika, joka itse
pyrkii edusmieheksi, panee ennen rahansa turhuuteen, kuin tarpeellisiin
ja hyödyllisiin kirjoihin, joka on enemmän kuin pahoin, sillä
sivistyksettä ja tiedotta on mies julkisessa elämässä aina hompu,
vaikka olisikin luonnon herralta hyvästi varustettu.
Näin ollen asiain, ei Koposen ollut vaikea halventaa Ollin arvoa ja
vielä helpompi oli hänen vast'edes päästä valtiopäivämieheksi, koska
hänen itse ja rikasten sukulaistensa siinä oli enin sanominen.
Näitten toimesta saikin hän huudot tuleviksi valtiopäiviksi, sillä Olli
ystävinensä toivoi sitä, että yleisö kerran tulisi näkemään mitä jaloja
töitä hän saisi toimeen.
Nytpä oli Koponen toiveittensa perillä ja sydämmensä sykkeli ilosta.
Komeassa asunnossansa vastaanotti hän nyt onnentoivotuksia ylhäisiltä
sekä alhaisilta, joilla ainakin oli joitakuita toimia annettavina hänen
haltuunsa. Pappi tahtoi kirkkoherran paikkaa, lukkari palkan
korotusta, suntio kaksi kolehtia vuotisesti, lapsen-muori eläke-rahaa,
Pekka Kettunen mieluistansa maamittaria, Kakkuri kalastusoikeuden
kaikissa vesissä y.m. Mutta usiammat tahtoivat mielensä mukaista
päätöstä riita-asioissa, jotka olivat ylioikeudessa. Koponen teki
muistokirjoituksen, luvaten laittaa kaikkien toivon mukaan, sillä hän
muka nyt oli se mies jonka kädessä valta oli.
Vaimonsa varustamana saattoivat hänen Kakkuri, Kettunen ja
Sammaltaja-Jukka ensimäiseen kestikiivariin, jossa eromalja
hurra-huudoilla tyhjennettiin ja Koponen matkusti pääkaupunkiin.
Omistamatta syvempiä tietoja kunnallisasioissa, miten
talonpoikaissäädyn esimiehet tavallisesti, arveli Koponen ensin täällä
olevan saman kun kotona pitäjän kokouksissa, joissa rovastin siipein
varjon alla voi ladella mitä pilaa hyvänsä. Hän siis rupesi
haastelemaan yhtätoista vaikka ei ensinkään puhelias ollut, josta
syystä siitä syntyi loru, joka suuresti nauratti toisia, mutta toisia,
jotka säädyn arvosta huolta pitivät, suututti ja saatti hänelle
kiivaita muistutuksia. Hän siis arveli vaiti-olemisen vastaseksi olevan
parhaan. Mutta jollakin tavoin tahtoi hän vetää huomiota puoleensa,
jonka vuoksi hänen keskustelujen aikana nähtiin liikkuvan istuimien
välillä perustuslait kädessä kumppaniansa neuvomassa, siksi kunnes eräs
vapaamielinen kumppani tästä häntä hyvästi niisti, käskien hänen
perustuslakinensa mennä hiiteen. Nyt oli toivonsa kahdessa
vapaamielisessä ehdotuksessa, jotka ystävänsä Kela nerokkaasti oli
kokoonpannut. Nämä luki hän äänin ja ne voittivat vapaamielisten
suosion; mutta vanhalla-olijoita oli säädyssä enemmän, josta syystä
ehdottajan mielestä oli paras yhtyä heihin, jos mainetta olisi
saavutettava.
Ollen kavala-luontoinen, huomasi lahkokunnan johdattaja helposti tämän
omaisuutensa ja käytti siis häntä kumppaniensa luona tiedusteliana.
Tässäpä oli Koponen mies kohdallansa. Hänen sukkeluutensa ymmärsi
johtaja ansion mukaan arvata, jonka vuoksi hän valittiin moniaan
erityisen toimikunnan jäseneksi. Tämäpä kutkutti turhamielisyyttänsä ja
sitä soittivat ystävänsä kotipaikalla kummalliseksi ja suuriarvoseksi.
Valtiopäivätoimensa olivat siis halpa-arvoiset, eivätkä juuri
kunnialliset, mutta se ei estänyt häntä kotona toimistaan hävyttömästi
kehumaan. Eräässä tärkeässä asiassa tuli onni tässä kohden hänelle
avuksi.
Raivolan kihlakunta oli kauan ollut epätasaisesti rasitettu
sotamies-ja'on suhteen, jota jo monet herrainpäivät oli koetettu
parantaa. Ollin toimista oli ojennus päätetty, mutta ei toimeenpantu
ennenkuin nyt, jonka tähden asiasta tietämättöminä luettiin tämä
Koposen ansioksi, vaikka hän siinä oli ihan osaton. Samoin pari
muutakin paikkakuntaa koskevaa asiaa.
Mutta tätäpä Koponen ei huolinut ilmoittaa. Pääkaupungista tultuaan
olivat käytöksensä ja tapansa entistä vieläkin ylpeemmät. Näistä
asioista saneli hän kerran eräässä seurassa ilkkuen ja kerskuen näin:
"Veikot! Siitä saatatte olla vakuutetut että tämä asia maksoi mulle
sekä vaivaa että työtä. Se oli papiston ja vapasukusten juonien kautta
menemisillään vallan mitättömiin. Mutta minäpä kävin kunnioitettuin
veikkoini reivi P:n ja pispa H:n luokse, joita rääväsin niin jäykästi
ett'eivät tohtineet vastustaa asiaa. Kun asia tuli päätettäväksi,
nousin minä pitämään pitkää puhetta, jossa julkisesti näytin minun
väitösteni totuuden, niin että kaikki huusivat 'hyvä'. Ruhtinas
nyökäytti päätään sanoen: 'Jussi Koponen puhui totta;' ja sepä naula
veti. Sen sanon teille kunnon veljet, että pääkaupungissa ei kelpaa
ujosteleminen. Kerran pyysi Ruhtinas neljäsataatuhatta markkaa
palkanlisäystä. Kaikki olivat vaiti aivan kun olisivat saaneet suunsa
vettä täyteen; sillä ei kukaan muka tahtonut Ruhtinasta vastustaa.
Minäpä mietiskelin vähän asiaa, nousin ja vastustelin sellaista
pyyntöä, joka mielestäni oli hävytön. En nyt itsekään muista mitä
silloin sanoin, sillä olinpa hyvin kiivastunut, mutta sen selvästi
muistan, että kun pitkä puheeni oli loppunut, huusivat melkein kaikki
läsnä-olijat 'hurraa' ja Ruhtinas vaalistui nähtävästi. Illalla tuli
perintö-ruhtinas minun luokseni, pyytäen minua ei olemaan niin jyrkkä
sanoissani, mutta minäpä sanoin hänelle päin silmiä olevani todenpuhuva
kansan-mies. Myöskin annoin hänen ymmärtää olevani sen verran
varallinen, etten lahjoja tarvitse. Alussa näkyi hän vähän häpeävän,
mutta sittepä antoi mulle kättä sanoen harvoin kohdanneensa niin
rehellistä miestä. Nyt me ollaan parhaimmat ystävät mailmassa, sillä
suuret toisenaan pitävät paljon siitä, joka hirviää rehellisesti puhua
suunsa puhtaaksi."
Tälläisiä tarinoita tarjoi Koponen kotomiehille kaikissa kokouksissa,
jossa tuhmimpia oli saatavilla. Pekka Kettunen seisoi aina sivullansa
kopasten "amen" suurilla saappaillansa. Sammaltaja-Jukka huusi:
hy-hy-hy-hyvä.
Moni uskoi Koposta niinkuin Isämeitää ja piti häntä kunnon miehenä,
mutta nerokkaammat talonpojat pilkkasivat häntä. Sellaisten
läsnäollessa käyttikin hän toista lausetapaa, sillä olihan se kavala
koiransilmä, joka kyllä tiesi kenen kanssa hänen oli tekemistä.
Kuitenkin pääsi Koponen vielä monet valtiopäivät edusmieheksi. Mutta jo
varhain huomasivat kotomiehet hänen oikean arvonsa olevan: Kotona
suupaltti, herrainpäivillä hylky; sillä kansa ei kauan pety.
Eikä Koposesta milloinkaan muuta tullut kun halveksittu hylky, sillä
toimiensa perustussyy oli kunnianhimo. Avullisen hyvä pää hänellä tosin
oli, mutta kahta valtiopäivämiehen omaisuutta häneltä puuttui,
nimittäin: _rehellisyys ja taito_. Hän kyllä yritti olla kansan mies,
mutta unohti aina yhteisen hyvän, jos odotettavana oli valoa armon
auringosta ylhäisiltä istuimilta. Ollen hallituksen nöyrä renki
muistettiin häntä usein palveluksistansa toimikuntia asettaissa. Tämä
oli sulonen voide kunnianhimollensa, joka usein pääsi näkyviin.
Rikasten sukulaistensa kera oli käytöksensä kotipaikalla kärsimätön.
Hän vaati vertaisiltansa täydellistä alamaisuutta ja muistutti joka
tilassa oman itsensä olevan sen kultasen vasikan, jota tulisi kumartaa.
Onneton se, joka rohkeni vastustaa hänen ylpeyttä, sillä miehellä oli
nyt pitkät kostoa vaativat kädet, jotka laittoivat vähemmän varallisen
vaivoihin ja lopulliseen perikatoon.
Koponen sanotusta syystä ei milloinkaan olisi tullut
valtiopäivämieheksi, jos joka mies olisi saanut huutaa, mitenkä jo
ennen olemme muistuttaneet. Nyt se seikka oli helppo, koska asia oli
muutamain mahtavain hallussa. Että hän aina vast'uudesta valittiin,
vaikutti monessa, joka ei tarkemmin tietänyt asiaa, vaan piti häntä
kunnon miehenä, jolla muka olisi yleisön yhteinen luottamus.
Mahtavain ystäviensä kautta teki Koponen mahdollisensa vahvistaen tätä
luuloa yleisössä. Lähimpäin ystäviensä antoi hän salaisesti ymmärtää,
että se muka korottaisi arvoansa, jos koti-miehiltänsä saisi sopivan
kunnia-lahjan. Kulungista vastaisi hän kyllä itse, kun vaan kaikki
kävisi salassa.
Puoleksi lausutut sanat ymmärsivät ystävät. Jonkun ajan kuluttua
luettiin julkisessa sanomalehdessä seuraava:
"Raivolan käräjäpaikassa vietettiin tämänkuun 4:nä päivänä kaunis
kansanjuhla, sillä kihlakunnan yleisö oli kutsunut arvostetun ja
kuuluisan edusmiehensä, Jussi Koposen, yhteisillä varoilla
toimitetuille pidoille, jolloin tuomari kunnan puolesta kunnioitetulle
edusmiehelle lahjoitti kalliit hopeaiset teekalut. Tämä piti pidemmän
kiitospuheen, joka osoitti todellista puheliaisuutta, joka on
kunniallisen talonpojan syntymä-lahja. Pitoja kesti kappaleen yötä ja
niissä oli paikkakunnan vallasväkeäkin, jotka kyllä kauvan muistavat
tämän sivistyneen ja vapaamielisen rahvaan kauniin työn".
Luettuansa tämän uutisen, nauroivat Koposen säätykumppanit kaikissa
maan äärissä, mutta suurin yleisö ajatteli ja sanoi: Jussi Koponen
lienee kunnon mies; sellaisiahan ne kaikki valtiopäivämiehet pitäisi
olla.
Vähittäin rupesi Koposen arvo kotopaikalla nähtävästi halvenemaan,
sillä valitukset, että hän tuhlasi yhteisiä varoja, kävivät aina
julkisemmiksi.
Mies näkyi kaikkein silmissä oikeassa muodossaan; tämä häntä huoletti.
Hän siis päätti heittää valtiopäivämiehen raskaan takan, josta samoin
kuin vaivoistansa oli saanut kiittämättömyyttä ja mielipahaa, mutta se
heittäminen oli tehtävä loistavalla tavalla.
Täksi tarpeeksi otti hän pääkaupungista kaksi suurta hopea pikaria
mukaansa kotia. Nämät antoi hän ystävillensä, joitten oli niihin
toimittaminen sopiva kirjoitus, jonka tehtyä pikarit hyvin täytetyistä
velvollisuuksista yleisön kiitollisuuden osoitteeksi toimitettavissa
loppu-pidoissa annettaisiin Koposelle. Kunnia-lahjan syntymä oli
pidettävä salassa.
Nyt lähetti Koponen kutsumuksia Koivulaan, jossa soisi näkevänsä
ystäviänsä ja saavansa kiittää heitä yleisestä luottamuksesta, jota
kauan oli nauttinut, mutta josta nyt sanoi tahtovansa luopua, sillä
aikomuksensa muka oli vast'edes elää yksinäisyydessä ja rauhassa.
Tullut oli juhlallinen päivä. Vieraita täynnä olivat Koposen komean
talon kaikki suojat. Hyväin kestien pitäjällä aina on paljon ystäviä ja
siihen saa lukia luottaa, että kestit kaikin tavoin olivat oivat.
Kaikissa kulmissa juotiin ja iloisesti tarinoittiin. Isäntä nosti
lasinsa pitäen kiitospuheen ennen sanottuun suuntaan. Siihen vastasi
rovasti antaen suuret hopeapikarit, joka antoi syytä pitää pitkän
ylistyspuheen Koposen kunnallis-avuista ja luonteista, jotka hän asetti
maan parhaimpien rinnalle.
Koponen nousi, otti toisen pikarin, aikoen vieläkin vastata
kiitos-lauseilla; mutta yht'äkkiä lankesi hän ta'apäin ja oli --
kivi-kuollut. Lääkäri sanoi hänen kuolleen verihalvaukseen
ylenpalttisen kunnianhimon seurauksesta.