Kolme kunnon ystävää.
Entisestä keskustelusta kahdeksan päivää kuluttua tapaamme taas samat
ystävät samassa kamarissa kahden kesken. Mutta nyt onkin aamu,
sentähden totin siassa ovat suuret juomalasit olutta täynnä.
"Perhana se, ettet omassa seurakunnassa ensinkään huutoja saa; mutta
aikomuksemme kumminkin menestyy," lausui Kela.
"Luuletko todellisesti niin?" kysäsi Jussi Koponen alakuloisella
mielellä.
"Epäilemättä velihopea, vaikka enemmistö tulee olemaan saakelin pieni.
Olenpa laskenut ja päätös on puolen manttalin enemmistö, mutta siinähän
mun mielestäni kyllin.
"Jahka vaan saattaisimme luottaa noihin miehiin," keskeytti Jussi.
"Vakaa kuin kirveen silmä... Saatpa kuulla miten olen käyttäinnyt. Ne
ovat helvetin kavaloita kaikki kolme, mutta ketullahan kettua
pyydetään. Ensiksi puhuttelin Jurria, jolla on tärkeä riita-asia
ylioikeudessa sekä selvitin hänelle, että jos Olli Toiminen tulee
valtiopäivämieheksi, hän varmaan sen hävittäisi, koska Olli on likeistä
sukua vastaajan kanssa. Kas sepä naula veti. Jurri kiitti minua
tiedosta. Kakkurilla käytin samaa keinoa. Hän on erään kalastusyhtiön
osallinen. Minä muistutin häntä, että Olli itse kalastaa samassa
virrassa ja että hän aikoi alottaa riidan, joka vähentäisi yhtiökunnan
oikeuksia, jonka riidan hän valtiopäivämiehenä epäilemättä voittaisi.
Kakkuri on liukas ja oman voiton pyytävä perkuus, joka heti oivalsi mun
lauseeni todenmukaisuuden ja sillä voitin hänen. -- Pekka Kettusen
kanssa mulla oli oikein pieni kahakka, kuitenkin viatointa lajia. Hän
tosin on vähän kavala ja kettumainen, mutta ylipäänsä yksinkertainen
tolvana. Minä tuppasin häneen niinkuin makkaraketeen kaikenlaista
sakkaa, jonka hän irvistelemällä nieli. Paitsi muuta uskotin häntä
että jos sinä tulet valtiopäivämieheksi, niin lähettäisit
maamittausylihallituksesta maamittarin, joka pian lopettaisi kylän
sekasotkusen rajajaon; myöskin uskotin häntä sinun kauttasi voivan
tulla hyväksi ystäväksi maamittarin kanssa ja niin tavoin saavan jaon
mielensä mukaan. -- Tälläisillä apajoilla sain verkkoihini nämä kolme
kalaa, ja siitä voit olla vakaa että ne siinä pysyy, sillä oman voiton
langat ovat vahvemmat kuin yleisön."
"Jos ne vaan eivät edellävoittain kertoelisi minun pyrkivän
herrainpäivämieheksi, niinpä kunnia kävisi korkeammaksi."
"Ole siitä huoleton. Minä olen heitä vakuuttanut, että sinä et suinkaan
tahdo heittää rauhallista kotoa, käydäksesi julkisen elämän myrskysille
retkille, mutta että heidän kiinteästä vaatimuksesta ehkä siihen
myöntyisit. Tätä varten he tänä iltana tulevatkin tänne, ja minä toivon
että heidät vastaanotat hyvinä ystävinä, joita he sanotusta syystä
ovatkin."
"Sinä velikulta oletkin oikein kunnon poika," huudahti Jussi Koponen
ihastuksella. "Sinun minä tiesin olevan sen miehen jota tarvitsin,
sillä joku muu ei olisi puolta niin liukkaasti asiaa ajanut. Tuhannen
markkaa saat korkonensa. Ne kolme ystävää kun tulevat, otan niin
vastaan että tyytyvät. Enhän minä niin tuhma ole."
"Etpä vaan; se joka sun pöllöpäänä ostaa, se todellakin rahansa pilaan
viskaa," lausui Kela pilkallisesti.
"Niinpä luulisin," muistutti Koponen. "Oma kiitos tosin haisee, mutta
ilkkumatta luulen voivani sanoa mun pääni olevan hyvästi varustetun."
Kummankin puolin muutamia suosiosanoja vaihetettua lähti Kela
matkoihinsa, sillä hänen oli käräjissä muutamia asioita ajettavina.
Muutaman tunnin kuluttua tulivat nuo kolme ystävää, jotka Jussi
iloisesti vastaanotti rappusilla ja johdatti heidät saliin. Se oli
kaikintavoin niin loistava kuin vallasväessäkin, sillä Koponen piti
ulkonäköä suuressa arvossa ja vaimonsa oli kaikin tavoin kunnon eukko.
Heti tarjottiin vieraille kahvia, jota isäntä kehoitti sekoittamaan
aineen kanssa konjakkipotusta.
Heidän nyt näpäyksiä ottaissa ja niitä näitä tarinoidessa, tahdomme
vähän tarkastaa ystävien ulko-ihmistä; heidän sisällistä tulemme
vast'edes tuntemaan heidän käytöksistänsä.
Kaikki olivat he keski-i'än miehiä, melkein yhtä vanhat, mutta hyvin
erinäköiset. Timo Kakkuri oli verevä, punakas, vilkkasilmänen ja muoto
osoittava sekä hyvää että pahaa. Hän oli hyvissä vaatteissa ja
käytöksensä olivat vapaat. Pekka Kettunen oli suuri kömpelö mies,
kasvoiltansa tuhman-näköinen, mutta avarat sieramensa ja tirkistelevät
kissan-silmänsä ilmoittivat ketun luontoa. Hänkin oli hyvissä
vaatteissa paitsi saappaat, jotka olivat tavattoman suuret ja
ruokottomat. Jurrista voi viimeisen sanoa kaikken suhteen. Vartalo
pitkä ja laiha, pinta melkein harmaa, suuri nokka, leveä suu ja silmät
ulkokultaisuutta osoittavat; ihan tällainen oli Jurri. Yleisön
mielipiteessä pyysi hän olla jumalisena vaikka ne, jotka hänen lähemmin
tunsivat, sanoivat hänen jumalisuutta käyttävän sisällisten pahain
ajatustensa peitteeksi.
Tuokion ajan niitä näitä keskusteltua lausui vihdoin Timo Kakkuri
vakavammalla äänellä:
"Arvokas veikko Jussi! tänne olemme tulleet sangen tärkeässä asiassa.
Miten tiedät, on jokainen meistä pitäjänsä valiomies tulevilla
valtiopäivämies-huudoilla ja meidän huutomme ovat talojen luvun suhteen
niin suuret, että juuri me asetamme valtiopäivämiehen. Nyt on
aikomuksemme huutaa sinua, sillä sinä meidän mielestä olet soveliain
koko käräjäkunnassa. Me toivomme ettet estelemään rupea."
"Kunnioittavasta tarjomuksesta suurin kiitos, mutta tätä nykyä sitä en
voi ottaa. Talouteni tulisi kärsimään niin pitkästä poisolosta.
Mieluisammin tahdon elää rauhassa, pienessä vaikutus-alassani tehden
mitä parasta voin yhteiseksi hyväksi. Minä en Jumalan kiitos ole ollut
milloinkaan kunnianhimoinen, vaikka kyllä semmoisen toimen voisin
täyttää yhtä hyvin kuin moni toinenkin."
"Paljoa paremmin," väitti Pekka Kettunen. "Eihän täällä saakeli soi ole
ainoatakaan talonpoikaa niin lainoppinutta kuin sinä; sen kyllä olen
kuullut pitäjän kokouksissa joissa itse rovastiakin olet pölyyttänyt."
"Pekka haastaa ihan totta," sanoi Timo Kakkuri. "Koko paikkakunnassa ei
ole soveliaampaa. Olli on nyt ollut neljät valtiopäivät; jopa on aika
jonkun muun tulla hänen siaiseksi. Minä en ukkoa milloinkaan ole
hyväksynyt. Luulenpa hänen pitävän herrojen puolta, tuskin hän muuten
niin hyvissä kirjoissa niiden luona olisi."
"Sun luulollasi on hyviä syitä," vastasi Koponen salatulla
vahinko-ilolla. "Enhän minä Ollin toimia moiti; mutta minä, joka
pidän sanomalehtiä, olen aikoja sitten huomannut hänen olevan kansan
asian pettäjä. Muut valtiopäivämiehet ovat kunnillensa toimittaneet
valtio-apuja sillan-rakennuksia ja ojittamisia varten, mutta meidän ei
penniäkään ole saatu. Olisinko ollut hänen siassa niin toista olisitte
saaneet nähdä. Tässä on se poika joka ei pelkää puskea isosten keralla:
missä tarvitaan on mulla pitkät kädet."
"Juuri senpätähden sinun pitää tulla herrainpäivämieheksi," lausui Timo
Kakkuri, "sillä me olemme päättäneet huutaa sinua ja sittepä sinun on
meneminen jos tahdot tai ei."
"Sen teemme varmaan," lausuivat Kettunen ja Jurri.
"Ettehän epäsopua minun kanssani tahdo," väitti Koponen juhlallisella
äänellä. "Nyt elän niin onnellisena levossa ja rauhassa perheineni,
enkä ensinkään halua isosten tuttavuutta. Siitä olisi minulle vaan
häviöä kotona ja poissa valtiopäivämiehenä tahtoisin jotakin toimittaa,
mutta sepä maksaa rahoja."
"Sen palkitsee korkea päiväpalkka, sillä kunta maksaa kulungit, meihin
se ei tee mitään," sanoi Jurri, päästäen lauseen, sopiva hänen
tapaiselle jumaliselle.
"Tosi kyllä, mutta mieluisammin soisin saavani olla kotona."
Sanan mieluisammin oli Koponen lausunut eri äänellä, joka antoi
Kakkurille syytä vielä lausua:
"Pidinpä sinua miehenä, rahoista ei huolivana, missä koskee yhteistä
hyvää."
"Eikä se kristillistäkään olisi," lisäsi Jurri, "sillä pyhä raamattu
sanoo, että viisasten tulee luopua vaimosta ja lapsista, antaaksensa
valonsa loistaa maailmalle." Pekka Kettunen potkasi suurilla
saappaillansa amenen.
"Koko elämäni pyhitän ruhtinaalle ja kotomaalle," huusi Koponen.
"Vietteliöitä te olette. Mutta, mutta asiaa pitää miettiä ... vaimoni
kanssa tahdon tuumailla ennenkuin päätökseni teen."
Näin kävi hän salista kyökin läpitse erääsen sivukamariin, jossa
hyvillä mielin istahti lukemaan sanomalehtiä. Vaimonsa tuli sisään
kysyen mitä vieraat tahtovat.
"Tahtovat minua herrainpäivämieheksi," vastasi Jussi lyhyesti.
"Ethän mulle sitä murhetta tehne," lausui vaimo itku kurkussa.
"Eläpä ole milläsikään. Kyllähän minä pinteestä pääsen vaikka he ovat
pirun itsepintaset. Ole kuitenkin hyvä ja laita kunnon päivällinen.
Niitä on hyvästi kohteleminen, niin helpommin saan heidät päätöksestään
luovutetuiksi."
Sill'aikaa istuivat ystävät mykkinä kuin kalat, mutta iloissa silmin,
sillä he aavistivat Koposen myöntyvän. Yksi iloitsi kalavedestänsä,
toinen riitansa voitosta, kolmas edullisesta raja-ja'ostansa.
Taas seisoi Koponen ystäviensä edessä kädet taskuissa ja niska kenossa
mitenkä tapansa oli kunnes tahtoi mahtavalta näyttää. Myöskin tapansa
mukaan nuoli hän ensin muutaman kerran suutansa, jonka tehtyä sanoi:
"Veikot! eukkoni kanssa olen tyyni miettinyt asiaa ja tullut siihen
päätökseen että, vaikka vastahakoisesti, täytyy minun heittää omat edut
käyden sinne, mihin yleinen luottamus minua kutsuu."
"Hyvä, heijaa!" huusivat ystävät ihastuksissa nousten antamaan uudelle
valtiopäivämiehellensä kättä siitä, että oli ollut niin armollinen ja
tehnyt heidän toivonsa mukaan.
"Mutta muutamat ehdot vaadin minä," lausui Koponen. "Ensiksi vaadin
että lupauksissanne pysytte järkähtämättömästi muuttumatta, toiseksi
korkeimman päiväpalkan ja kolmanneksi välttämättömän salassa pitämisen
asiasta päättymisen hetkeen asti. Minä tahdon tämän uutisen leimauksen
tavalla tulevan Ollin ja hänen lahkonsa joukkoon. Jopa nyt jo hengessä
näen, mitenkä pitkänokkaseksi he kaikki tulevat ... jos taas
helisevillä syillä saisitte muitakin valiomiehiä meidän puolellemme,
niin olisi peijakkaan hyvä. Kunnia olisi minulle suurempi."
"Me teemme sen sekä toisen," vakuuttivat ystävät kättä lyöden ja niin
oli asia päätetty kummankin puolueen mieliksi. Nytpä istuttiin syömään,
joll'aikaa asiaa vieläkin keskusteltiin, mutta koska jo tiedämme
päätöksen, heitämme heidät rauhaan ja siirrymme kahdeksan päivää
edemmäksi, nähdäksemme, mitenkä veitikkain vehkeet menestyvät.