Talonpoika ja asiamies.
Eräänä kauniina syysiltana, nykyisen vuosisadan alussa, käyskeli
lautamies Jussi Koponen tuimin askelin soreassa tuvassaan edestakasin.
Tultuaan pihanpuolisen akkunan luo seisahti hän, joka kerta moniaita
sekuntia, kurkistaen ulos ihan kun jotakuta odottaen.
Jussi Koponen oli keski-ijän mies, eikä pahannäkönen, joska joku ei
huomannut kavalaa katsantoansa. Käytöksessänsä oli hän jokseenkin
kopeaa jota kuitenkaan tätä nykyä ei suinkaan voinut huomata; sillä
laiha vartalonsa oli jokseenkin köyristynyt ja raskas mielipaha näkyi
julkisesti hänen muuten itserakkaasta naamastaan. Siitäpä voi arvata
jonkun kovan murheen kaivelevan sydäntänsä.
Mikähän se voi olla? Olihan Jussi Koponen kaikin tavoin onnellinen
mies. Hänellä oli hyvä vaimo, hyviä lapsia ja suuri, Koivula niminen
talo, joka sekä ulkoa että sisältä oli ihan herrashovin näkönen.
Sanalla sanoen, hän oli koko Raivolan kihlakunnan rikkain talollinen.
Mutta kuitenkaan ei hän omalla toimellaan ollut suuria varojansa
ko'onnut; hän oli tykkänään ne perinyt appivainajaltaan, joka häneen
niin oli mielistynyt, että tämä perintöjaossa sai kaikkia muita lapsia
runsaammin. Myöskin oli hänellä ollut kaikki ne luottamus- ja
kunniavirat jotka talonpojan osaksi voivat tulla, paitsi yhtä ainoaa:
hän ei vielä ollut valtiopäivämies. Moni siis luuli hänen tätä
tavoittavan; mutta milloin sellaisesta kysymys tuli, oli Jussi aina
juhlallisesti vakuuttanut ei tahtovansa sellaista toimia vastaanottaa,
josta muka hänelle olisi sulaa hävikkiä, vaikka kyllä arveli siihen
toimeen olevansa mies kunnollinen.
Mitenkä tälläiset lauseet olivat totta ja mikä se oikeastaan oli, joka
tätä nykyä häntä huoletti, saamme heti tietää omista sanoistaan.
Levottomin mielin kuin Jerusalemin suutari mittaili Jussi tupansa
lattiaa. Mutta yht'äkkiään valistui synkkä muotonsa. Avaten oven,
riensi hän pihalle, jossa matkailija hypäten rattailta teki tavallisen
tervehdyksen.
"Terve tultuasi, Veikko Kela!... Viivyithän niin, että tuskin enää
tuloasi odotin", lausui Jussi.
"En milloinkaan luovu lupauksestani", vastasi tulija.
"Sydämmellisesti tervetullut", sanoi Jussi vieden vieraansa sisään.
Herra Kela oli nuori, sorea mies, jonka tavat ja käytös kaikissa
osoittivat sivistynyttä tutenttia. Hän olikin nykyisin jättänyt
yliopiston, jossa pitemmän ajan oli lakitietoa oppinut mutta ei
kumminkaan aikonut ruveta virkamieheksi, syystä että isänsä tahtoi
häntä talonpoika-asiamieheksi, joka muka köyhälle tutentille oli
edullisempi. Isä itse oli suureksi hyödykseen pitänyt tätä ammattia,
johon neuvoi poikaansakin, toivoen ei omenan putoavan puusta kauvas.
Kela oli talon vanha ystävä. Tavalliset tervehdykset siis pian olivat
kuitatut. Oli ilta, kello kuuden aika, jonkatähden isäntä tarjosi
pientä toti-tuikkaria. Hän siis avasi muhkean salinsa oven pyytäen
vierastansa sinne, kunnes toimitettiin vettä ja muuta tarpeellista.
Pianpa oli kalkki kunnossa, mutta kun Jussin mielestä sali oli aivan
lähellä kyökkiä, jossa ehkä olisi kuutioita, niin, itse ottaen
toti-tavarat, kantoi hän ne etääsen kamariin, jonka tehtyä varovasti
sulki oven.
Ystävykset siellä asettuivat kiiltävän pöydän ääreen alkaen valmistaa
suloista nautittavaa, joka piankin joutui niin, että voivat toinen
toisensa kanssa kilistää.
Jussin vilkkuvista silmistä julkisesti näkyi hänellä olevan jotakin
ystävällensä sanottavaa, mutta myöskin näkyi hän vähän kainostelevan
mieltänsä purkata. Päätti siis Kela, tämän huomattuansa, auttaa häntä
alulle, lausuen huolettomasti:
"Terveisiä Olli Toimiselta."
"Kiitoksia! Onko hän nykyisin tavattu?"
"On, äsken tapasin hänen kestikiivarissa, jossa vähän keskustelimme.
Kiitä häntä minun pitkästä viivyttelemisestäni. Ukko on aina saakelin
ilomielinen ja hauska."
"Kyllä vaan. Kyllä sillä suukopua kestää. Se kai vieläkin kerran
tuumailee matkustaa herrainpäiville?"
"Siitä emme ensinkään keskustelleet, mutta luulen hänen epäilemättä
tulevan herrainpäivämieheksi, koska sinä Veikko siksi et pyri; muuten,
ken tiesi miten kävisi."
Tarttuen lasiinsa kilisti Jussi kera ystävänsä, jonka viimeiset sanat
tekivät sydämmellensä hyvää.
"Luulisitko Veikko minun tulevan valituksi jos tahtoisin?" kysäsi
Jussi.
"Sen varmaankin luulen, jos vaan edeltäkättä mutkat suoritetaan, sillä
aivan itsestänsä ei se synny."
"Niin minäkin luulen", vastasi Jussi, "ja juuri sentähden pyysin sinua
tänäpäivänä tänne. Ollaanhan me vanhat ystävät, siis saatan
rehellisesti lausua mielipiteeni siitä, kolmannen miehen kuulematta."
"Mulla ei ole tapana kielitellä", tiuskasi Kela vähän närkästyneenä.
"Suo anteeksi velihopea! en minä epäilekkään, jonka paikalla saat
nähdä, kun nyt käyn sanomaan mitä ei edes vaimonikaan tiedä... Joka
kerta kun puhe on ollut valtiopäivämiehestä, olen aina antanut ymmärtää
en minkään mokomin tahtovani kutsumuksesta huolia, mutta totta puhuen
olen jo monta vuotta sitä tavoittanut. Olli Toimisella on tähän asti
ollut yleisön luottamus ja tästä syystä en ole minä huolinut vällyjäni
pyykkiin pistää. Mutta koko ajan olen aina kokenut Ollin arvoa
halventaa. Miten tiedät, lukevat talonpojat harvoin noita suurempia
sanomalehtiä, josta syystä eivät asioista ja menoista mitään
tiedäkkään. Miten herrainpäivillä ollaan, sitä ymmärtävät he yhtä vähän
kuin sika tuulimyllyä. Ainoa minkä oivaltavat, on se, että verot yhä
lisääntyvät. Helposti siis voi heitä uskottaa tämän olevan
valtiopäivämiehen syyn, joka tarvittaessa ei laula totuutta, jolloin
asia kävisi ihan toiseksi. Tällaista uskoa olen aina kokenut istuttaa
heidän tuhmiin kalloihinsa ja tämä onkin mahdottomasti menestynyt.
Luottamus Olliin rupeaa todellisesti raukeamaan. Mun lienee siis aika
pistäytä väliin, vai mitenkä?"
"Tämän kaiken tiedän", vastasi Kela. "Jo aikoja sitten olen sun
vehkeesi huomannut ja itse puolestani kaikki tehtävät tehnyt saadakseni
sun puolellesi yleisön, joka myöskin lienee sinuun melkein suostuva.
Mutta tässäpä on toinen temppu, joka onkin tarkkaan mietittävä.
Kieltämättä on Ollilla suurin joukko ja väkevä lahko puolellansa, joka
ei olekkaan helposti voitettava."
"Aivan niin velikulta. Mutta kuitenkin voittaisin helposti
tarkoitukseni, jos vaan julkisesti pyrkisin. Minun vaan olisi tarvis
puhutella moniaita varakkaita sukulaisiani, joilla on enin sanominen
valiomiehiä huutaessa. Sitäpaitsi on mulla velkomista parahimmilta
talollisilta käräjäkunnan usiammissa seurakunnissa niin että voisin
toivoni mukaan liikuttaa niitä ja helposti voittaa vastusteliat. Hyvin
kävisi kaikki, jos vaan rupeisin julkisesti pyrkimään, mutta kas sitä
juuri en tahdo, miten saat kuulla. Minä en anna ymmärtääkkään
tavoittavani tätä kunniaa, joka kauvan on ollut suurin toivoni. Sittepä
ehkä sanottaisiin konnan juonilla tulleeni valituksi, joka näyttäisi
vähemmän kunnialliselta. Näkymättä tahdon minä tulla valituksi. Mutta
sinun avullasi yksin se voi tapahtua, ja tästä asiasta juuri tahdoin
vähä tuumailla sun kanssasi Veikko."
"Tunnenhan minä jäniksen polut", lausui Kela, kavalasti naurahtaen,
"mutta kuitenkaan en älyä mitenkä minä tässä asiassa voisin olla
avuksi."
"Juuri sinä oletkin tarvittavani mies", vakuutti Jussi Koponen.
"Tuttavuutesi kautta kaikkein ihmisten kanssa voit sinä vaikuttaa
enemmän kuin kukaan muu. Sinun vaan on tarvis kiitellä minun
kunnollisuuttani, toista taas pelotella aijotuista oikeudenkäynneistä.
Usiammat sinua uskovat kuin isämeitää ja sun vaivasi taas minä
kunniallisesti palkitsen. Tuhannen markkaa saat, jos minä tulen
herrainpäivämieheksi."
Kuultuansa tämän lauseen, kävi Kelan muoto nähtävän iloiseksi. Hän
nousi, kävi muutamia kertoja ympäri lattian, jonka tehtyä antoi
Jussille kättä sanoen:
"Kunnon veli, sinä tulet valtiopäivämieheksi."
Nämätpä sanat pullistivat Jussi Koposta, joka heti kohosi korkeammaksi,
pisti kätensä housun taskuihin, kohottaen niskaansa kuin laulava kukko.
"Ja tuhannen markkaa saat sinä", kuiskasi hän Kelalle.
Tämä nyökäytti päätään, istahti taas pöydän ääreen sanoen:
"Kuitenkin on meidän varosasti oltava jos yrityksemme on menestyvä.
Miten jo sanoin, on Ollin puolella suurin joukko ja väkevin lahko.
Saisiko jokainen talollinen huutaa, niin ei meidän menestymistä olisi
odottamistakaan; mutta kun sen tekee valiokunta ja kolme henkeä tässä
käräjäkunnassa saattavat voittaa kaikki muut, niin toivon parasta, jos
vaan oikein kortit sekoitamme. Ensin on meidän nukuttaminen Ollin
lahkoa siihen vahvaan vakuutukseen, että sinä et minkään mokomin tahdo
tulla valituksi ja että siis hän, niinkuin ennenkin, valitaan; ja
toiseksi kaikin voimin vaikuttaa valiomies-huutoihin, että olisi meillä
tuttuja tiessä. Ovathan nämät huudot jo ensi sunnuntaina; aika on siis
käytettävä. Minä alotan toimeni jo tänä iltana, tehden muutamia
poikkeuksia kotimatkalla, ja sinäkään et saa torkkua."
"Äläpä luule", vastasi Jussi.
Ystävät nauttivat nyt komean illallisen, jonka tehtyä erosivat
vehkeitänsä toimeenpanemaan.
"Eihän sitä ollut vaikea pyydystää", sanoi Jussi itsekseen. "Rahalla ja
nerolla voi kaikki."
"Kavala ja konnankurinen mies tuo Jussi", ajatteli Kela itsekseen ajaen
maantietä. "Kavala mies, paha sydämminen, mutta ei aivan tylsäpäinen.
Mutta sen ylpeys ja tirkistävä käärmeen katsanto ovat sietämättömiä.
Herrainpäivämieheksi on hän Ollin suhteen ihan kunnoton... Mutta
tuhannen markkaa, se on summa se, ja senpätähden teen hänen puolesta
mitä voin... Soisin hänen pääsevän herrainpäivämieheksi paljaasta siitä
syystä, että ylpeytensä ja kunnianhimonsa saisivat hyvän keikahuksen."