Oitis Robin oivalsi olevansa keskellä vihollislaumaa, ja huudon
kuullessaan näkyi piispa kiireesti ratsastavan paikalle.
"Voi minkä nyt teen", sanoi Robin Hood,
"Jos piispa mun yllättää?
Ei armoa mulle hän millään suo,
Ens' puuhun mun hirtättää."
Mutta Robinin ei juolahtanut mieleenkään antautua edes yrittämättä
pakoa. Hän pyörähti ympäri ja pakeni kiireimmiten lähintä metsikköä
kohti. Siitä kehkeytyi aikamoinen kilpajuoksu! Piispa miehineen seurasi
kiireesti pakolaista, mutta tämä ennätti puiden suojaan ja pääsi siten
hetkeksi heidän näkyvistään.
"Saartakaa metsä!" kiljui piispa. "Se ei ole kovinkaan laaja. Voimme
ympäröidä sen joka puolelta, ja silloin ei roisto millään neuvoin pääse
pujahtamaan käsistämme."
Tehtiin niin. Metsä ympäröitiin kaikilta puolin, ja Robin Hood oli
piirin sisässä. Sitten joukko rupesi haravoimaan metsää, mutta he
toimivat hitaasti ja varovaisesti, sillä oli epätietoista, miten paljon
Robinin miehiä ehkä oli saapuvilla, ja he pelkäsivät äkkiylläkköä.
Tällä kerralla siitä ei kuitenkaan ollut vaaraa. Robinilla ei ollut
ainoatakaan omaa miestä likitienoilla, eikä hän voinut turvautua
muuhun kuin älyynsä ja rohkeuteensa. Uljas henkipatto tiesi olevansa
äärimmäisessä hengen vaarassa ja hän juoksi metsän syvimpään sisustaan,
mistä toivoi keksivänsä jonkin pakokeinon. Siellä oli pieni,
kaksihuoneinen mökki, missä asui vanha, köyhä leskivaimo, joka ansaitsi
elatuksensa kehräämällä. Robin oli usein auttanut vanhaa vaimoa ja
hän oli varma siitä, että tämä nyt vuorostaan auttaisi häntä. Kaiken
lisäksi kuuluivat vaimon kolme poikaa Robinin joukkoon.
Hän juoksi mökkiin, ja eukko kohotti katseensa rukista.
"Olen Robin Hood!" huusi henkipatto, "ja piispa miehineen on
kintereilläni. Jos he saavat minut käsiinsä, olen mennyttä miestä,
sillä piispa on vannonut hirttävänsä minut metsän korkeimpaan tammeen."
"Ole huoleti, Robin Hood!" huusi sukkelajärkinen eukko, "siitä ei tule
mitään. Minä kyllä petän piispan ja hänen seurueensa. Vai pitäisi
sinun, joka niin usein olet auttanut minua hädässäni, joutua pulaan!
Ei sinä ilmoisna ikänä, sanon minä. Menepä tuonne perähuoneeseen
ja pue yllesi siellä oleva vanha hame ja vaippa ja anna minulle
Lincolnin-vihreä pukusi."
"Oiva tuuma!" huudahti Robin Hood. "Saammepa nähdä, ovatko piispan
silmät kyllin tarkat keksimään Robin Hoodin vanhan eukon puvusta."
"Heti anna takkisi harmaa siis,
Ota viittani vihreä,
Minä langat vaan ja värttinän saan,
Sun on nuoleni terävä."
Tuotapikaa Robin Hood oli pukeutunut vanhaksi köyhäksi eukoksi.
Päähänsä hän vielä sai ison vanhan hatun, jonka murtunut reunus riippui
kasvoille. Hän lähti mökistä ontuen ja sauvaan nojaten, kädessään lanka
ja värttinä, aivan kuin olisi ollut köyhä mökin muija, joka aikoi
matkalla levätessään tehdä työtä.
Kohta Robin kuulikin kavioiden kopsetta ja hän kulki vieläkin
kumarammassa ja ontui entistäkin hervottomammin. Sitten hän kuuli tutun
äänen.
"Kuka tuo on?" huusi joku korskealla äänellä, ja Robin tiesi piispan
olevan edessään. "Ottakaa kiinni tuo vanha eukko ja tuokaa tänne."
Eräs piispan miehistä tarttui vapisevaan eukkoon ja talutti hänet
harmaantäplikkään ratsunsa selässä istuvan piispan luo.
"Mistä sinä vanha vaimo tulet?" kysyi kirkonmies.
"Metsässä olevasta mökistäni, armollinen herra", sopersi eukko silmille
valahtaneen hattunsa alta. Hän ei kohottanut katsettaan maasta, mutta
se ei piispaa kummastuttanut. Hänestä se vain tuntui asiaankuuluvalta
nöyryydeltä hänen läsnäollessaan.
"Oletko nähnyt ketään metsässä tänään?"
"En muita kuin vihreäpukuisen miehen, joka aivan hiljakkoin tuli
mökkiini."
"Siinäpä se!" huudahti piispa. "Vihreäpukuisen miehenkö, sanoit?"
"Niin, hyvä herra, ja hänellä oli pitkä jousi ja viinellinen nuolia ja
päässä vihreä huppu. Hän meni peräkamariini lepäämään."
"Eteenpäin!" huusi piispa. "Nyt hän on vallassamme! Rientäkää mökille
ja raahatkaa hänet ulos."
Vangitsemiskiihkossaan piispa miehineen ratsasti eteenpäin ja vanha
eukko ontui tietään edelleen. Mutta tuskin hän oli ehtinyt pensaiden
varjoon, kun mitä kummallisin muutos tapahtui hänen liikkeissään. Hän
suoristautui, kävi vikkeläksi ja virkeäksi, hänen laahustava kulkunsa
muuttui harppomiseksi, hän joudutti matkaa kuin juokseva hirvi, ja
täyttä vauhtia hän riensi pois suunnaten kulkunsa isoon metsäaukioon,
missä joukko henkipattoja odotteli. Aukioon syöksyessään näki hänet
Pikku John ja puhkesi kummissaan puhumaan --
"Ken kumma kulkee niittyä?"
Näin lausuu Pikku John.
"Mä nuolen häneen lennätän,
Tuo totta noita on."
Näin sanoi Pikku John, sillä nähdessään vanhan mökin muijan tapaisen
olennon tulevan semmoista hirmuvauhtia hän luuli, että asiassa täytyi
olla noituutta mukana.
"Oi malta, malta", huus' Robin Hood,
"Älä nuoltasi lennätä vaan!
Etkö johtajaas nää? Robin Hood on tää.
Vaan kohta se huomataan."
"Sinäkö siinä olet, johtaja?" huudahti Pikku John hämmästyneenä. "Miksi
tulet tänne vanhan eukon puvussa?"
"Pääsin hädin tuskin piispan kynsistä pakoon", vastasi Robin ja kertoi
Pikku Johnille seikkailunsa.
"Tuhat tulimmaista!" huudahti Pikku John. "Mielestäni, johtaja, meidän
pitäisi näyttää piispalle, ettei ole suinkaan vaaratonta urheilua tulla
metsään meitä ahdistamaan."
"Niin minustakin", vastasi päällikkö. "Töräytäpä torveesi, Pikku John,
ja kutsu uljaat toverimme kokoon."
Pikku John puhalsi torveensa, ja henkipattoja saapui saapumistaan,
kunnes Robin Hoodilla oli edessään sata miestä, jotka olivat valmiit
tottelemaan hänen pienintäkin viittaustaan. He töllistelivät
ällistyneinä joukon keskellä olevaan köyhään eukkoon, kunnes
rikkinäisen hatun alta tunsivat johtajansa kasvot, ja kun he saivat
kuulla seikkailun, naurettiin miehissä valepuvulle ja Robinin
kekseliäälle paolle.
Mutta nyt palatkaamme piispan seuraan nähdäksemme, miten hänen asiansa
mökillä menestyi.
Sai piispa eukon mökin luo
Ja huusi raivoissaan:
"Te Robin tuokaa esille
Se konna kuulu maan!"
"Murtakaa ovi!" ärjyi piispa ja ovi murrettiin ja sotamies ryntäsi
mökkiin.
"Täällä hän on!" huusi mies. "Täällä hän on! Tunnen hänet. Sama
veijari, joka vastikään karkasi metsään."
"Raahatkaa esiin!" käski piispa ja kolme neljä sotilasta kävi käsiksi
Lincolnin-vihreään pukuun pukeutuneeseen olentoon ja raahasi hänet
esille piilostaan.
"Asettakaa hänet tuon valkoisen hevosen selkään ja vartioikaa tarkoin!"
huusi piispa. "Ja nyt oikopäätä takaisin kaupunkiin toimittamaan hänet
tyrmään. En halua levätä, ennen kuin hän on lukkojen ja salpojen
takana, ja huomenna hänet hirtetään."
Eukko, joka oli Robin Hoodin pukimissa, pysyi äänetönnä, ja miehet
uskoivat vankinsa vaikenevan pelosta. Kukaan ei liioin tullut
nostaneeksi vangin päähinettä nähdäkseen hänen kasvonsa, kaikki olivat
innoissaan pääsemään metsästä pois vangittuine rosvoineen. Piispa oli
aivan haljeta ylpeydestä, kun hän ajatteli ovelaa kaappaustaan.
Eukko maidonvalkean ratsun sai,
Ja piispa sai hiirakon;
Kyllä nauratti häntä kaiken tien:
Robin Hood nyt kiikissä on!
Piispaa nauratti siihen asti, kunnes saavuttiin metsän reunaan, mutta
silloin hänen naamansa venyi pitkäksi ja suu jäi ammolleen. Sillä
edessään hän näki satalukuisen miesjoukon, kaikilla jousi jännitettynä
ja nuoli valmiina jänteessä. Ja piispa tunsi heidät henkipatoiksi
ja tiesi jokaisen heistä vetävän vertoja neljälle tavalliselle
jousimiehelle.
"Jousimiehiä!" huudahti hämmästynyt piispa. "Ja katsokaa, kuka heitä
johtaa! No totta toisen kerran, sehän on sama noita-akka, jonka
kohtasimme metsässä. Kuka hän on?"
"Kas peijakas!" sanoi vanki, "eiköhän se liene eräs Robin Hood niminen
mies."
"Robin Hood!" huudahti piispa. "No kuka sinä sitten olet?"
"Hi, hi, hi! Ho, ho, ho!" nauraa hihitti vanki nostaen silmiltään
huppunsa, ja piispan näkyviin ilmestyivät vanhan eukon ryppyiset kasvot
ja naurun irvessä olevan suun hampaattomat ikenet. "Katso itse, kuka
olen, armollinen piispa!" hän huusi kimeällä äänellä. "Olet sinäkin
etevä piispa, kun kuljetat mukanasi vanhaa eukkoa luullen häntä
Sherwoodin kuninkaaksi!" hän sanoi nauraen ja taputti käsiään.
"Voi minua poloista", sanoi piispa, "että minun piti tämmöinen päivä
elää!" sillä hän älysi olevansa satimessa, ja samassa lensikin
nuolisade vinkuen hänen seuralaisiinsa, jotka pakenivat suinpäin.
Piispa pyöräytti hiirakkonsa ympäri ja kannusti hevosta luullen
pääsevänsä pakenemaan, mutta henkipatot olivat vikkelämpiä. Much ja
Will Stutely tarttuivat vinhasti juosten hiirakon suitsiin, ja jäljestä
harppasi hamepukuinen Robin sitoen piispan hevosen puuhun ja käskien
piispan astua maahan.
"No jopa jotakin, armollinen herra piispa", sanoi hän nauraen, "taasko
olette tullut meitä tervehtimään tänne humisevaan metsään? Pelkäänpä
vain, ettemme voi kutsua teitä uuteen ilojuhlaan, sillä tällä kertaa
meidän ei sovi jäädä sitä valmistamaan."
"On meillä kuitenkin aikaa tarkastaa hänen matkalaukkunsa", sanoi Pikku
John tutkien satulalaukut ja ottaen piispan kaikki rahat -- samat
rahat, jotka piispa oli ottanut matkaan maksaakseen sotamiehille Robin
Hoodin kiinniottamispalkkion.
"Anna viisikymmentä hopeapenniä tuolle vanhalle vaimolle", sanoi Robin
Hood, "sillä hän on tänään pelastanut henkeni", ja niin tehtiin.
Happamena piispa katseli rahojensa tasaamista, mutta ei voinut asialle
mitään ja oli ylen iloinen kuullessaan Robin Hoodin sanovan: "No nyt
päästäkää hänet menemään."
"Piispa, piispa!" huusi nauraen Pikku John, "onnettomasti on päättynyt
tämänpäiväinen metsästysretkenne, ja tiedättehän, miten on tapana panna
pahantekijät katuvaisina ratsastamaan kaupungin läpi. Sillä tavoin
saatte tekin palata Nottinghamiin."
Piispa siis nostettiin hiirakkonsa selkään, kasvot hevosen häntään
päin ja talutettiin tällä tavoin läpi metsän, ja hiirakko pantiin
laukkaamaan maantietä pitkin Nottinghamia kohden. Ja näin häpeällisesti
takaperin ratsastaen piispa palasi kaupunkiin ilman rahoja ja vankia.
XVII luku
ROBIN HOOD TEURASTAJANA
Sen jälkeen kun piispa näin häpeällisesti palautettiin Nottinghamiin,
saivat rosvot olla jonkin aikaa rauhassa Sherwoodin metsässä. He
kaatoivat lihavia hirviä, korjasivat jousiaan ja sulittivat nuoliaan
iltanuotion ääressä, nukkuivat rauhallisesti vihreihin vaippoihinsa
kääriytyneinä ja tarkkailivat huolellisesti vihollisiaan.
Eräänä aamuna Robin Hood herätessään tunsi outoa levottomuutta. Tämä
tämmöinen rauhallinen aika kyllästytti häntä: hän tunsi kaipaavansa
seikkailua ja päätti lähteä Nottinghamiin nähdäkseen, miten kaupungissa
elettiin. Hän ei virkkanut mitään Pikku Johnille, sillä hän tiesi, että
tämä hänen uskollinen seuralaisensa kehoittaisi häntä pysyttelemään
poissa sellaisesta vihollispesästä, ja hiipi yksikseen matkaan.
Hän huolehti siitä, ettei häntä helposti tunnettaisi, sillä Robin
Hoodin olisi ollut vaarallista tulla ilmi Nottinghamin muurien
sisäpuolella. Hän riisui yltään Lincolnin-vihreän pukunsa, puki
ylleen yksinkertaiset talonpoikaisvaatteet ja lähti matkaan arvokkaan
näköisenä isäntämiehenä tai kauppiaana.
Parin kolmen mailin päässä kaupungista hän saapui kahden tien
risteykseen ja tapasi siinä torille menossa olevan teurastajan komeine
tammoineen; tamman selässä oli täysinäiset lihavasut.
"Hyvää huomenta!" huusi Robin. "Mistä olet kotoisin ja minne matka?"
"Välipä sillä, mistä olen kotoisin", vastasi mies. "Olen teurastaja ja
matkalla Nottinghamiin myymään lihaa."
"Todellako?" huudahti aina iloinen Robin, jonka mieleen samassa
juolahti oiva tuuma. "No sehän sopii, olen aina halunnut teurastajaksi.
Etkö myy?"
"Myy mitä?" sanoi teurastaja.
"Myy tamma, vasut, lihat, kaikki", vastasi Robin. "Määrää oma hintasi
niille."
"Mä lihojen hinnan ja tammankin
Heti paikalla ilmoitan:
Neljä markkaa on hinta kuulumaton,
Lue kolikot kourahan."
"Neljä markkaa maksan heti paikalla", vastasi Robin ja kaivoi esille
kukkaronsa. Rahat hän luki teurastajan käteen ja niin kauppa oli
päätetty. Teurastaja palasi kotiinsa ja Robin Hood ajoi tammaa
Nottinghamiin päin.
"Nyt", mietti Robin Hood, "saavun kaupunkiin niin viattoman näköisenä
kuin olla saattaa. Kukapa epäilisi kuormineen kaupunkiin tulevaa
kauppiasta?"
Hän ajoi tammansa portista vilkaisematta oikealle tai vasemmalle, eikä
kukaan häirinnyt häntä. Hän meni torille ja löysi sieltä kauppakojun,
jota teurastaja oli käyttänyt, ja vei lihansa sinne. Kohta teurastajain
ryhmä ryhtyi kaupantekoon toriyleisön kanssa, ja teurastajat huusivat:
"Tulkaa! tulkaa! ostakaa! Hienoa, hyvää lihaa ostakaa! Mitä haluatte?
Ostakaa! Ostakaa!"
Kun toiset kauppahan ryhtyivät,
Myös Robin hän alkaa ties.
Mut ei leiville lyö vasta-alkajan työ,
Hän outo on kauppamies.
Kun Robin kuuli toisten teurastajain huutaen tarjoilevan tavaroitaan
kaupaksi, hänkin rupesi tarjottelemaan omiaan, ja kun ostajia saapui,
hän äkkioutona antoi pennillä yhtä paljon kuin muut kolmella. Pian tämä
tuli tunnetuksi ja Robinin kojun ympärys oli ostajia täynnään, kun taas
hänen kilpailijansa olivat ostajitta.
Teurastajat kynsivät korvallistaan ja töllistelivät toisiinsa.
"Kuka tämä uusi tulokas on?" he sanoivat. "Hän saattaa meidät
perikatoon. Hän antaa pennillä yhtä paljon kuin me kolmella. Me emme
saa myydyksi mitään."
Jotkut yrittivät myydä vähän halvemmalla, mutta yhä ostajat tunkeilivat
Robinin ympärillä.
"Se on joku suurtuhlaaja", sanoi muuan teurastaja. "Hän on kai myynyt
perintömaansa ja lopettelee rahojaan tuolla typerällä tavalla."
"Niin", sanoi toinen, "tai hän on varastanut elukkansa ja pystyy sen
tähden myymään niin halvalla."
"Tiedättekö mitä minä luulen?" sanoi kolmas. "Hän on ehkä joku
valepukuinen keikari, joka vedon voittaakseen myy lihaa."
"Mennäänpä tutustumaan häneen", sanoi neljäs. "Menenpä pyytämään, että
hän saapuu tämänpäiväiseen teurastajain juhlaan."
Hän menikin Robinin luo, joka parhaillaan ojensi viimeistä lihapalaa
ostajille, ja sanoi: "Kuule, veli hopea, mehän olemme kaikki
ammattitovereita, ja on siis kohtuullista, että tunnemme toisemme.
Etkö söisi päivällistä kanssamme tänään, sillä tänään on teurastajain
juhlapäivä?"
"Ei toki", vastasi Robin Hood,
"Moista kutsua kieltää saa.
Käyn kanssanne, kunnon veikkoset,
Ja koetan kiiruhtaa."
"Hyvä on", sanoi toinen, "juhla vietetään sheriffin talossa. Mennään
yhdessä sinne."
Kun siis toriaika oli ohi, lähtivät teurastajat joukolla sheriffin
taloon. Robin irvisteli itsekseen astuessaan eteishuoneeseen ja
nähdessään tuon katalan ja kurjannäköisen vanhan sheriffin istumassa
pöydän päässä.
"Tietäisipä vain tuo vanha köriläs, kuka minä olen, kylläpä tästä soppa
syntyisi", mietti rohkea Robin.
Juhlapäivällinen katettiin pitkälle pöydälle, ja Robinia pyydettiin
nuorimpana teurastajana lukemaan pöytärukous, minkä hän tekikin. Sitten
hän kehoitti seuruetta juomaan mielin määrin hänen kustannuksellaan.
"Nyt juomaan, veikot", huus' Robin Hood
"Emme oitis me lakkaakaan;
Viis puntaa, hei, jos kestimme vei,
Olen valmis sen maksamaan."
"Tuo on hurja mies", sanoi muuan teurastaja sheriffin korvaan ja kertoi
tarkalleen Robinista ja hänen halvasta lihastaan. Sheriffi väänti
suutaan ja pudisti päätään.
"Se on joku hurja tuhlari", sanoi sheriffi, "joka on myynyt maansa ja
hävittää rahansa kiireimmän kaupalla."
"Sitäpä juuri arvelimme", vastasi teurastaja, "aivan samaa me sanoimme."
Siitä lähtien sheriffi söi ja joi vain vähäisen. Hän kävi kovin
miettiväksi ja vilkaisi vähän väliä ilkeästi Robiniin päin.
"Tuo huoleton tuhlari näkyy työntävän rahoja luotaan molemmin käsin",
mietti sheriffi. "Miksi ei sopisi minunkin saada niistä osaani?" Ja
sheriffi huokasi muistellessaan tyhjää aarreaittaansa, mikä niin
kipeästi kaipasi täydennystä.
"Ehkä voisin hyötyä hänestä vähäisen", ajatteli sheriffi, "ja olisinpa
pienestäkin voitosta kiitollinen, kun tuo pääroisto Robin Hood ja hänen
kehnot kumppaninsa ryöstivät minut niin perinpohjin."
Kun siis juhla oli lopussa, sheriffi istahti nuoren teurastajan viereen
ja puhutteli häntä ystävällisesti.
"Olen kuullut tämän aamuisesta pilastasi", sanoi sheriffi vääntäen
kärtyisän naamansa kömpelöön irviin, aivan kuin pila olisi huvittanut
häntä niin kuin muitakin ihmisiä. "Sinä taltutat meidän teurastajiamme
erinomaisella penninmaksavalla lihallasi."
"Eipä kehumista", vastasi Robin. "Asianlaita on nähkääs sellainen,
että olen vielä äkkiouto ammatissani enkä taida vielä oikein tuntea
elukoiden arvoa."
"Onko sinulla paljon?" kysyi sheriffi teeskennellyn viattomasti.
"Satoja", vastasi Robin, "ja laitumena satakunta acrea hyvää, vapaata
maata."
"Mutta sehän on aika hauska pieni maatila", vastasi sheriffi.
"Onhan se", virkkoi Robin huolettomasti, "mutta mielelläni muuttaisin
sen rahaksi."
"Enkö sanonut", mietti sheriffi itsekseen, "siinä oikein aito tuhlari
-- aina innostunut saamaan rahaa huvituksiinsa. Paha minut periköön,
ellen tästä kykene aimolailla hyötymään." Ääneen hän sitten sanoi. "No,
miksi et ole sitten jo myynyt eläimiä ja maatasi?"
"Ei ole sattunut ostajaa", sanoi Robin haukotellen ja ojennellen
käsivarsiaan, "vaikka olisin halukas myymään ne aika halvalla. Mutta ei
näy olevan ihmisillä rahoja."
"Totta on", sanoi sheriffi, "ajat ovat ahtaat ja raha kireällä. Mutta
mieluummin tarjoan itse kuin näen sinun olevan ilman ostajia."
"Paljonko antaisitte?" kysyi Robin.
Sheriffi mainitsi rahasumman, joka oli noin kymmenesosa Robinin
kuvaileman maatilan arvosta, ja Robin suostui siihen empimättä. He
löivät kättä kaupan vahvistukseksi, ja sheriffi oli kovin mielissään
ajatellessaan, miten näppärästi hän oli tuon tuhlarin ryöstänyt.
"Vielä ei ole kovin myöhä", sanoi Robin. "Mitä arvelette tunnin
ratsastuksesta eläimiä ja maita katsomaan?"
"Kernaasti minun puolestani", sanoi sheriffi. "Otanpa rahatkin mukaani
ja maksan perillä ja samalla otan maan heti haltuuni."
"Hyvä", sanoi Robin. "Ei kauppa miettimällä parane. Ja voin vannoa,
että olen yhtä oikeutettu luovuttamaan ne teille kuin isäni oli ne
minulle luovuttamaan." Sitten häntä nauratti, kun sheriffi kiirehti
noutamaan rahoja ja toimittamaan ratsua.
Kohta he olivat matkalla, Robin ratsastaen teurastajalta ostamallaan
tammalla ja sheriffi omalla ratsullaan. Robin lähti Sherwoodin metsän
liepeillä kulkevalle tielle, ja pian he olivat kaukaisilla metsämailla.
"Olisin toivonut, että maatilasi olisi sijainnut toisella suunnalla",
sanoi sheriffi levottomana. "En pidä tästä metsästä. Varjelkoon meitä
Jumala, teurastajamestari, ettemme joutuisi sen pääroiston Robin Hoodin
kynsiin."
"Mitäs tyhjää", sanoi teurastaja. "Minä viis' veisaan Robin Hoodista
ja hänen hommistaan. Ratsastetaan vain eteenpäin. Eläimet saattavat
ilmestyä näkyviimme minä silmänräpäyksenä hyvänsä."
He jatkoivat matkaa ja kääntyivät eräässä tien mutkassa; teurastaja
pysähdytti silloin hevosensa ja tarttui toisen suitsiin.
"Seis, herra sheriffi -- seis!" hän sanoi. "Tuossa näette sarvipääni.
Miten ne teitä miellyttävät? Eivätkö olekin lihavia ja hyvännäköisiä?"
Sheriffi tuijotti hämmästyneenä ja hänen sydämensä alkoi jyskyttää
hirveästi. Edessään hän näki sataisen lauman kuninkaan hirviä
rauhallisesti syömässä ruohoisella metsäaukiolla.
"Mitä koiruutta tämä on?" hän huusi raivoissaan. "Karjaahan tänne
lähdimme katsomaan."
"Ei, ei, herra sheriffi", nauroi toinen, "en ole milloinkaan luvannut
teille muuta kuin eläimiä, ja tuolla ne nyt ovat."
Sheriffi alkoi tuntea olonsa yhä epävarmemmaksi. "Totta totisesti, hyvä
mies", hän sanoi, "mielelläni olisin poissa täältä, sillä eipä minua
miellytä sinun seurasi."
"Mutta, hyvä herra sheriffi", sanoi Robin, "mihin sellainen kiire?
Tässä nyt on kauppa, jota teille ehdotin. Toivon vain teidän tutustuvan
muutamiin tovereihini, jotka tulevat todistajiksi."
Ja torven nostaen huulilleen
Robin kolmesti toitottaa.
Jo paikalla on heti Pikku John,
Muut sinne myös kiirein saa.
Kun sheriffi näki rosvojen tungeksivan esille metsästä ja kokoontuvan
hänen ympärilleen, rupesi hän kauhuissaan huutamaan. Hän huomasi
tulleensa perin pohjin petetyksi ja kääntyi teurastajaan.
"Nyt minä jo tunnen sinut", hän huusi. "Sinä olet Robin Hood itse?"
"Niin olen", nauroi Robin, "ja tässä ovat iloiset seuralaiseni, jotka
eivät teitä miellytä, herra sheriffi. Mutta kauppa kuin kauppa. Rahat
tänne, herra sheriffi."
Ja sheriffin oli pakko luopua kaikista niistä rahoistaan, mitkä hän
oli tuonut muassaan ostaakseen tuhlaajan maatilan. Sitten hänen
hevosensa käännettiin, ja hänet toimitettiin matkalle Nottinghamiin
entistään alakuloisempana ja viisaampana; alakuloisempana, koska hänen
aarreaittansa oli vielä entistäkin tyhjempi ja viisaampana, koska oli
omalla kustannuksellaan saanut tietää, kuka teurastaja oli.
XVIII luku
ROBIN HOOD PELASTAA LESKEN POJAT
Sattui sitten eräänä päivänä, että Robin Hood lähti matkalle ja jätti
joukkonsa johdon Pikku Johnille. Kuusi päivää hän viipyi poissa ja
seitsemäntenä päivänä hän kulki harjanteen poikki, ja hänen sydämensä
sykähti ilosta, kun hän näki etäällä ison purppurankarvaisen metsän ja
tiesi yhä lähestyvänsä metsäisiä tyyssijojaan.
Metsän reunassa hän pysähtyi ja nosti päätään kuunnellakseen. Tietä
pitkin oli tulossa joku, joka kuulemalta oli syvän surun vallassa,
kuului näet itkua ja valitusta. Robin odotti hetken aikaa ja näki
sitten vanhan eukon tulevan kohden. Eukko näytti olevan kovin
murheissaan ja kyynelet vierivät poskia alas. Robin tunsi hänet oitis:
se oli sama metsässä asuva leskivaimo, joka oli auttanut hänet piispan
kynsistä.
"Heipä hei, mummo", hän huusi. "Mitä nyt on tapahtunut? Onko sinua,
mummokulta, kukaan loukannut? Jos on, niin totisesti hän saa nähdä,
että Robin Hood on ystäväsi ja suojelijasi."
"Voi, Robin, Robin!" valitti vanha eukko. "Poikani! poikani!"
"No mikä heidän on?" kysyi henkipatto.
"He ovat joutuneet sheriffin kynsiin", vastasi eukko. "Tätä nykyä he
ovat Nottinghamin vankilassa ja huomenna he kuolevat."
"Mitä sanotkaan, Hal ja Hob ja Dickon!" kiljui Robin. "Kolmea niin
komeata poikaa näkee harvoin jousta vongahuttamassa. Onpa ikäviä
uutisia, mummohyvä. Mistä tiedät, että tuomio niin pian pannaan
täytäntöön?"
"Olen juuri tulossa Nottinghamista ja kuulin asian Lobbilta,
rajasuutarilta", vastasi eukko. "Voi pelasta heidät, Robin Hood,
pelasta heidät!"
"Luota minuun, mummo!" huudahti Robin, ja hänen iloiset kasvonsa
synkkenivät äkkiä ja silmät säihkyivät. "Velvollisuuteni on tehdä
kaikki voitavani joukkoni jokaisen jäsenen puolesta, ja sinun pojillesi
olen erikoisesti kiitollisuuden velassa. Käyn oitis käsiksi asiaan."
Hän jatkoi heti matkaa eikä hiljentänyt vauhtiaan, ennen kuin oli
saapunut metsän sisässä olevaan leiriin. Pikku John näki päällikkönsä
tulevan ja lähti häntä vastaan.
"Ikävä juttu tuo Halin ja Hobin ja Dickonin asia!" huusi Robin.
"Niin on, johtaja", vastasi Pikku John vakavana. "Mistä niin pian sait
kuulla asian?"
"Tapasin poikien äidin", vastasi Robin Hood. "Entä miten pojat
joutuivat kiinni?"
"Onneton sattuma", vastasi Pikku John. "He ajoivat kiivaasti isoa
hirveä ja syöksyivät suoraan mieslukuisen sheriffin joukkueen syliin.
He tuskin ehtivät räpäyttää silmäänsä, kun jo olivat vankeina."
"Heidät täytyy pelastaa", sanoi Robin. "En voi sinä ilmoisna ikänä enää
katsoa heidän äitiään silmiin, jos sallin sheriffin pujottaa silmukan
heidän kaulaansa." Ja Pikku Johnin kanssa he istahtivat miettimään
keinoja sheriffin pettämiseksi ja lesken poikien vapauttamiseksi.