Koltat kuuluvat venäläiseen "oikeauskoiseen" kirkkoon. Sen yhteyteen on
heidät jo ammoisina aikoina kastettu ja käännytetty. Vuosisatoja ovat
venäläiset papit kolttien erämaista kadonneita lampaita etsineet,
ripustaneet heidän kaulaansa pyhän ristin ja opettaneet heitä ristimään
silmiänsä ja molimaan pyhiä rukouksia, kumartamaan pyhää _Miiklaa_,
pyhää _Jovgoria_ ja _Pedaria_ sekä pyhää _Elljaa_, tuoneet heille pyhän
_Pooretsin_ kuvia ja muita pyhiä _kaavaksia_, joiden edessä on silmiä
ristien kumarrettava ja rukoiltava.
Komeita kirkkoja on kolttien suuriin keskuspaikkoihin, pogostoihin,
pystytetty ja pienempiin talvikyliin rakennettu isohkoja tsassounia,
tsassania, joissa pappi silloin tällöin käy jumalanpalvelusta
pitämässä. Vielä on sinne tänne erämaihin, lohien kalastuspaikkoihin ja
merenrannan kalastamoihin, laitettu pikku tsassania, joihin hyvän
saaliin saanut kalamies saattaa astua kiittämään jumalia hyvästä
onnestaan taikka pyytämään parempaa kalaonnea.
Ja tämä tunturimaita kiertelevä pakanallinen kansa on saatukin niin
perinpohjin käännytetyksi oikeauskoiseen oppiin, että se hartaasti aina
silmiään jumalankuvan edessä ristii ja kumartelee, muistaen sekä suuret
että pienet paastot ja niitä myös koettaen noudattaa. Muistaapa se
vielä pyhäpäivät: _passe-pejvet_, ja suuret _praasniekat_ ja ne
pyhittää.
Niin on oikeauskoisen koltan muistettava ja pyhitettävä _roshtev_,
joulupäivä, _odda-pejv_, uusivuosi, ja _veerest_, loppiainen, sekä
_Trefan-pejv_, Trifonin päivä. Ja sitten on hänellä _majtt-niahtel_,
maitonetäli, laskiaisviikko, jolloin suuri seitsenviikkoinen paasto,
_jonn-paast_, alkaa ja kestää ohitse _Olssi-pejvin, Spoor-niahtelin_ ja
_straasnaipjätnetsin_ eli pitkän perjantain aina _eije-pejviin_,
äijä-päivään eli pääsiäiseen asti, josta lappalainenkin laskee kevään
alkavan. Ja keväällä on koltalla _reatnets-pejv_, joka on sama kuin
karjalaisten raatintsa eli vainajain pääsiäinen, sitten _Jovgor-pejv_,
pyhän Yrjönpäivä, ja _Mihkel-pejv_, pyhä Miikkula, sekä _troits-pejv_,
joka on sama kuin helluntai. Kesällä taas on kauneimman Lapin kesän
_Evvan-pejv_, juhannus, ja _Pedar-pejv_, sekä _Ellje-pejv_, joka
lappalaiselle jo kääntää kesän syksyksi. Ja syksypuolen merkkipäiviä on
_Spaasse-pejv_, Kristuksen kirkastamisen päivä, _Lassn-pejv_, Laurin
päivä, _Poorets-pejv_, karjalaisten pohorotsa eli neitsyt Marianpäivä,
ja _Sveesnäi_, Fiishoi eli ristinpäivä, ja vielä _Pookrov-pejv_,
karjalaisten Pokrova, synkän syksyn juhlapäivä. Sitten jo taas pian
saapuukin pitkä joulupaasto jouluineen, uusine vuosineen ja uusine
praasniekkoineen. [Trefanin päivä on vanhan luvun helmik. 1 p:nä.
Olssip. helmik. 14 p. Spoorn. helmik. puolivälissä. Raatnets toista
viikkoa jälkeen pääsiäisen. Jovgor huhtik. 23 p. Miikkula toukok. 9 p.
Pedar kesäk. 29 p. Ellje heinäk. 20 p. Spaassep, elok.6 p. Lassnp.
elok.10 p. Poorets elok. 15 p. Sveesnäi syysk. 14 p. Pookrov
lokak. 1 p.]
Eivät ole kovin erikoisia ne pyhän praasniekan pyhittämiset, joita
koltta erämaan järvillä asuessaan toimittaa. Jumalankuvan edessä olevat
pikkukynttilät, _vielkij-tuovvaz_, valkeat tuohukset, hän sytyttää
palamaan ja suitsuttaa sitten laatanalampun, _kaadnetsin_, pyhällä
savulla koko pirttinsä, varsinkin sen peräpuolen ja _arnis-sajen_.
Savustaapa hän vielä jokaisen perheen jäsenen kaularistin, koska
"puörreb lii tiervas jielli", parempi on terve elämä silloin ja parempi
terveys. Ja koko perhekuntansa kanssa, pikkuisista vesoista alkaen, hän
jumalan edessä pitkät rukoukset molii, ristii ja kumartelee, osaapa
vielä joku joukosta pyhää virttäkin laulaa, jolloin toisetkin koettavat
parhaansa pannen mukana pysyä. Toistamiseenkin vielä vähän ajan päästä
hän pyörähtää jumalan eteen kumartamaan ja rukoilemaan, ja sammuttaa
sitten tuohuksen, jättäen vain pikkuisen tuikun tuikuttamaan. Mutta
iltapäivällä jo talon nuori mies tuhauttaa senkin sammuksiin, ottaa
haitarin, istuu lautsalle ja alkaa vetää kaatrellaa.
Näin koltta viettää yksinäisissä metsissään praasniekkapäivät,
semmoiset kuin Jovgorin, Mihkelin, troitsan, Evvanin ja Ellje-päivän ja
muut. On vain vielä useilla pyhillä oma muistettava merkityksensä.
Niinkuin Evvanillakin, jolloin ei kenenkään suinkaan pidä mennä järveen
uimaan -- hukkuu helposti, niinkuin ennenmuinoin oli seitsemän pappia
hukkunut. Oli ollut yksi uskomaton pappi, joka oli uhalla mennyt
Evvanina järveen näyttääkseen, ettei huku. Mutta olikin vajonnut ja
ruvennut apua parkumaan. Silloin oli toinen pappi mennyt auttamaan,
mutta vajonnut hänkin ja ruvennut parkumaan. Siitä oli mennyt kolmas
apuun, mennyt neljäs, viides, kuudes ja viimeinenkin aina toistansa
auttamaan, mutta kaikki olivat vajonneet ja parkuen hukkuneet.
Miksikäs menivät pyhänä Evvanina järveen? Molemmat Evvan-päivät, sekä
ensimmäinen, _ueivhtemmes-Evvan_, päätön Evvan, että seuraava päivä,
vain pelkkä Evvan, ovat yhtä vaarallisia uimamiehille. Ja syksypuolen
juhlista on Sveesnäi tärkeä poromiesten ja metsänkävijäin päivä sekä
vanhain erämiesten peurapäivä. Silloin keitetään ja syödään poronlihaa
ja metsänsaalista. Jos satutaan silloin olemaan eräretkellä taikka
porometsässä, ei tehdä muuta kuin makaillaan nuotiolla lihakattilan
ääressä ja täysinäisistä vatsoista lasketellaan miehekkäitä
röyhtäyksiä. Siitä metsä antaa hyvät saaliit edelleenkin, ja porot
menestyvät hyvästi. Sveesnäistä alkaa porojen rykimäaika, päättyen
Pookrovana, joka myös on poromiesten merkkipäiviä.
Suurina praasniekkoina tekevät koltat pyhiinvaellusretkiä Petsamon
pyhään luostariin, missä sen perustaja pyhä Trifon on haudattuna,
taikka muihin merkkipaikkoihin. Niinpä heinäkuussa, Pedarin päivänä,
useat kolttamiehet lähtevät pitkälle Petsamon retkelle. Erämaan järvet
he halkovat veneillä ja soutaa mutkittelevat jokia myöten kymmenin
penikulmin sekä astuvat maataipaleet jalkaisin raskaat kantamukset
hartioilla. Muutaman päivän he siellä viipyvät, käyvät kirkoissa
kuulemassa jumalanpalvelusta, tekevät kauppoja, ostavat viinaa ja
pirtua sekä juovat.
Mutta kun praasniekat sattuvat talviseen aikaan, jolloin talvikylissä
yhdessä elellään, vietetään juhlaa oikein juhlana, käymällä ensin
kirkossa ja sitten pitämällä iloista elämää, ajelemalla porovaljakoilla
ja juomalla. Kaikkein hurjimmin eletään laskiaisena, suuren paaston
alkujuhlana, jolloin varustaudutaan tansseilla, juonneilla ja ajeluilla
sekä vankoilla lihakeitoilla ottamaan vastaan ankaraa paastoa. Vihdoin
sitten taas pääsiäisenä, paaston loppujuhlana, oikein iloitaan ja
remutaan, ja täytetään kurisevat vatsat valtavilla lihamäärillä. Niissä
suurkylissä, joissa ei ole pappia, vaan joissa vain joku kirjantaitava
koltta toimittaa papilliset tehtävät, astuu tämä tsassanin peräpuoleen,
_voltarin_ luo, ja siellä lukee rukouksia ja luiluttaa kirkkolauluja.
Ja seurakunta hartaana kuuntelee "pappiansa", avustaen laulussa,
ristien ja kumarrellen.
Joulupyhän aikana on koltan varoen elettävä. Silloin, pimeinä
pakkasöinä, ovat peloittavat kummitukset ja kaikenlaiset henget
kulkemassa, niin ettei ole hyvä pitää kovin pahaa elämää eikä yksinään
liikkua ulkona. Jopa vaatteetkin, jos niitä on ulkona kuivattava,
on käännettävä nurin, etteivät öiset henget niihin kajoaisi.
Uudenvuodenaattona on koltalla ankara tehtävä: pitää saada koko vuoden
synnit ja räähkät anteeksi. Iltamyöhällä, maatamenon lähestyessä, hän
käy kylässä joka pirtissä kanssaveljeään puhuttelemassa ja sanoo:
-- Proistje muureähksam! Anna anteeksi minun syntini.
-- Boh proistij! -- Jumala antaa anteeksi, vastaa toinen, ja niin on
kaikki sovittu. Lyödään siitä vain kättä ja toivotetaan toisilleen
onnea ja menestystä alkavalle vuodelle.
Varsin tärkeä juhla on loppiainen, veerest, jolloin saadaan oikein
pyhään oikeauskoiseen tapaan käydä _Jordanassa_. Silloin pappi astuu
kirkosta, ristinkantaja edellä ja toinen perässä, ja menee mukanaan
kokonainen kansanpaljous lähellä olevalle järvelle taikka joelle, johon
on puhkaistu avanto "Jordanaksi"; pappi siunaa jäisen veden ja kastaa
siihen pyhän ristin. Kiireesti silloin hyökkää avannolle sekä akkaa
että ukkoa astioineen, pulloineen ja poartteineen ottamaan siunattua
vettä, _rist-tshaatsea_, jolla sitten kotona pirskoitetaan pirtti ja
jumalat sekä kaikki pirtissä asuvaiset. Pannaanpa vettä talteenkin, ja
otetaan sitä aina aamulla suuruksettomaan suuhun tilkkanen -- se on
nimittäin erittäin terveellistä ja parantavaa, oli sisuksissa mikä kipu
tahansa.
Mutta kaikkein terveellisintä on itse käydä pyhässä Jordanan avannossa.
Roikaistaan vain päältä peskit ja kaikki muutkin vaatteet, niin että
ainoastaan _pajit_ ja _lein-puvsat_ jäävät ylle, ja sitten puljahdetaan
avantoon umpisukkeloon, noustaan heti ylös ja kiireesti kirmaistaan
kirkon lämpöiseen eteissuojaan pukeutumaan. Eikähän avannossa olekaan
kylmä, vaikka muualla onkin kymmenien asteiden pakkanen, "siellä on
samanlainen lämmin kuin on jumalassa... muu vesi on kyllä kylmää... Ja
se on niin terveellistä reahkaiselle ihmiselle". Useat miehet ovat
monesti käyneet Jordanassa, ja moni nainenkin on pyhästä avannosta apua
etsinyt.
Niissä suurkylissä, joissa ei ole pappia, käy pogostan pappi talven
kuluessa joitakuita kertoja jumalanpalvelusta toimittamassa. Niinpä
ajaa Nuortijärven Ristikentän pappi Suonikylään kolmesti talvessa:
jouluna, loppiaisena ja Trifonin päivänä, ja palvelee Herraa kylän
kansan kanssa tsassounassa. Loppiaisena toimittaa hän kylän pienellä
Pohteljoella suuren Jordananjuhlan.
Talvisten praasniekkain aikana käydään myös vieraissa naapurikylien
sukulaisissa ja tuttavissa. Helisevin tiuvuin ja kilisevin kulkusin
porovaljakolla komeasti ajetaan monipenikulmaiset metsä- ja
tunturimatkat, jängät ja järvenselät, jopa joskus oikein koko
karavaanissa, useista kylän taloista kun on yht'aikaa vierailuretkelle
lähdetty.
Suurella hartaudella ja arvonannolla, niinkuin ainakin oikea kirkon
lapsi, puhuu koltta pyhimyksistään ja jumalistaan, kirkosta ja
tsassanista. Ovatpa muutamat vanhat koltat niin hartaita jumalien
palvojia, etteivät matkallekaan uskalla jumalatta lähteä. On heillä
pikkuinen laatikko, ahkionmuotoinen kannellinen _kaavas-koolag_,
jumal-ahkio, johon he sulkevat pienen pyhimyksenkuvan sekä pyhää
lootanaa; niin kätkevät he laatikon ahkioonsa ja saavat täten jumalan
matkaansa. Ovatpa jotkut kolttaäijät olleet niin pyhiä ja hurskaita
Herran palvelijoita, että ovat omin päinsä rakentaa rytkäyttäneet
tsassaninkin. Tosin vain pienen ja vaatimattoman, mutta tsassanin
sittenkin. Semmoinen hurskas äijä oli ollut ennen Nieskem-Evvan
Nuortijärven yläpäässä, kaakkoisrannalla. Satakunta vuotta, ylikin,
lienee jo siitä kulunut, kun ukko oli järvellä elänyt perheineen,
asustaen siellä aina samalla paikalla yksinäisenä erakkona kuin
metsänhaltia; talveksikaan hän ei muuttanut muiden seuraan
Nuohtsijtaan, Ristikentän luo, missä silloin ei ollut vielä ollut
kirkkoakaan, tsassouna vain. Tämä ukko oli salvanut lähelle kotaansa,
korkealle rantakummulle, pikku-pikkuruisen pyhäkön, vain sylen
seiniltään olevan ja toista korkean, kartiokattoisen hökkelin, ja
hankkinut sen peräseinälle pyhiä kuvia. Pyhälle Pedarille oli rakentaja
tsassaninsa pyhittänyt, ja Pedarin päivänä olivat Nuortijärven koltat
siellä käyneet rukoilemassa, olipa joskus pappikin siellä palvontaa
pitänyt. Mutta tästä huolimatta oli hurskas tsassanin rakentaja vanhana
joutunut pahojen valtaan, karannut metsään ja sinne kuollut.
Vieläkin on Evvanan pieni pyhäkkö pystyssä, yksinäisenä erämaan
temppelinä kummullaan kyhjöttäen, ja kummulla, tsassanin vieressä,
petäjien suojassa lepää haudattuna kuusi, seitsemän kolttaa, jotka ovat
elämänsä lopun saavuttaneet kesäkautenaan Nuortilla. Pedarin päivänä
sekä muulloinkin seudun koltat vielä käyvät tsassounassa kumartamassa
ja rukoilemassa. Kalaretkelle mentäessä pistäydytään siellä Pedarilta
anomassa kalaonnea. Pedarihan oli aikoinaan itsekin kalamies, ja hyvä
saalis saatua viedään sinne hänelle kiitosuhreja. Aina kun uudella
verkolla taikka nuotalla mennään ensi kertaa koettamaan, luvataan osa
tsassanin haltialle, jos pyydys suopi hyvän saaliin.
Ja niin on kertynyt tsassanin pyhälle hyllylle koko kasat kuivaa kalaa,
villoja, villalankaa, jopa rahaakin pieneen laatikkoon. Onpa siellä
joukoittain rihmaan ripustettuina joutsenen muniakin, tosin vain
kuoria. Pyhäkköön keräytyneet uhrilahjat sitten myydään ja rahat
annetaan kirkolle.
Koulujen avulla on koetettu kolttia jo jonkun aikaa kasvattaa oikeiksi
venäläisiksi -- miehet osaavatkin melkein järjestään venäjää solkata.
Miltei jokaisessa suurkylässä on toimessa venäläinen koulu, missä
omassa huoneistossaan, missä tsassounan syrjäsuojassa. Koulutalot
ovat osaksi hyvinkin uhkeita Lapin oloihin katsoen. On niissä
_mattem-portt_, opetussali, ja sen eteissuoja, johon oppilaat saavat
peskinsä riisua, ja opettajalla on _leihp-pastu-portt_ eli keittiö sekä
_kuornets_, kamari; keittiön kyljessä on ruokakomero, _aitt_, ja vielä
keittiön edessä eri sisäänkäytävä, _kart_. -- Lukemista, kirjoitusta ja
luvunlaskua koulunkävijoille opetetaan, ja neljä, viisi tuntia päivässä
heitä koulunpenkillä istutetaan. Mutta lyhyeksi käy koltan kouluaika:
vain talvikautena, jolloin suurkylässä asustetaan, saattavat lapset
olla opissa kolme, neljä kuukautta. Siksipä tuloksetkin ovat sen
mukaiset, ja vieläkin huonommat, kun opetus tapahtuu aivan venäjäksi.