Koko Perä-Pohjolassa ja Lapissa on koltta hyvin huonossa huudossa, koko
koillinen rajamaa tuntee hänet kavalaksi poronvarkaaksi, joka niinkuin
nälkäinen susi hiiviskelee rajaseutujen erämaissa vaaniskellen
suomalaisten poroja, ja sitten niinkuin viekas kettu tassuttelee omalle
puolelleen ja esiintyy koko asiasta aivan tietämätönnä. Eivät häntä
peloita mitkään lait eikä asetukset, eivät pidätä mitkään rajat eivätkä
raja-aidat. Syksyn pimeöissä saattaa hän raastaa raja-aidan maahan ja
aukosta ajaa kokonaisen lauman omille sydänmailleen ja sitten sen
siellä sutena teurastaa ja käyttää nahat ja lihat omiksi hyvikseen. Jo
elokuulla hän kyyristellen kuljeskelee Suomen porotokkien kintereillä
ja ammuskelee pikku vasoja ja nylkee niiden pehmeät taljat
peskinahoikseen.
Siksipä Perä-Pohjolan ja Lapin rajaseutujen poromies vihaakin kolttaa,
vihaa miltei vielä enemmän kuin sutta, suurta porojen surmaa. On
vihannut jo ikimuistoisista ajoista asti.
Mutta koltta on ovela kettu, joka monta kertaa sukkelasti pettää
perä-pohjolaisen poromiehen. Niinkuin petti kerrankin. Ajaa kolttaukko
pitkässä raidossa rahtikuormia Suomen puolen kauppiaille ja palaa taas
muutaman päivän kuluttua samaa talvitietä takaisin tavarakuormineen.
Siellä rajalla, poropirtillä, asustelee suomalaisia poromiehiä. Niiden
kanssa haastellaan, ryypätäänkin ryssänviinoja ja haukuskellaan
tunnettuja kolttalaisia poronvarkaita, ja poromiehet avaavat ja
sulkevat rajaveräjän, jotta äijän-raato pääsee raitoineen kulkemaan.
Mutta kun koltta ehtii oman puolensa piiloihin, päästää hän miehineen
rehevän naurun.
Olisivatpa poromiehet älynneet mennä penkomaan ahkioita, niin jopa
olisivat löytäneet sieltä omia härkiään louteitten alle nuoritettuina.
Miksikäs oli poromiesten tokka juuri yötulilla oltaessa sattunut
tulemaan lähiseudulle? Eihän koltta voinut vastustaa vanhaa vertansa ja
haluansa kolkata muutamia härkiä kuoliaiksi, kalauttaa sarvet pois ja
sitten semmoisinaan kätkeä ahkioihinsa louteen alle. Mutta saattaa
viekkaan koltan väliin käydä nolostikin. Olivatpa he kerran koko
joukolla ajaneet ison tokan Ponku-Matin poroja omalle maalleen,
sitoneet kiinni ja heittäytyneet nuotiolle nukkumaan. Mutta Ponku
olikin sattunut juuri olemaan miehineen liikkeellä, oli ajanut jälkiä
myöten ja hiipinyt nukkuvien korpirosvojen yötulille, leikannut hihnat
poikki ja kuljettanut varastetut porot takaisin omaan karjaansa.
Aamulla, kun poronvarkaat olivat heränneet, olivat he kovin kummissaan
ja noloina katselleet, kun poroista ei ollut muuta kuin hihnanpätkät
jäljellä. Mutta eivät Suomen poromiehet aina näin helposti saa
varastettuja elukoitaan takaisin. Koltta voi ne varsin hyvin kätkeä
omiin kiveliöihinsä niin visusti, etteivät ole suinkaan etsijäin
käsitettävissä. Niinkuin teki muuan Nuortin ukko, jonka jäljille
suomalaiset pääsivät. Ei löytynyt poroja eikä porojen taljoja mistään,
eikä ukkokaan ilmaissut, vaikka häntä kuinka olisi kiusattu, puristeltu
ja pieksetty, kielsi vain koskaan kuulleensakaan, että Suomen miehiltä
olisi poroja kähvelletty. Mutta silloin poromiehet hakkasivat järveen
kaksi avantoa, pujottivat suopungin avannosta toiseen, ja sitoivat sen
pään koltan kainaloihin ja uhkasivat uittaa äijän jään alatse, ellei
hän paikalla tunnusta, mihin on varastamansa porot kätkenyt. Mutta niin
oli koltta itsepintainen, että vasta sitten, kun jo oli aivan avantoon
menossa, kontallaan kolkon reiän reunalla, avasi suunsa ja ilmaisi
kätköpaikkansa.
Vielä kehnommin käy toisinaan erämaan rosvojen. Suomen poromiehet eivät
aina tyytyneet vain siihen, että saivat poronsa takaisin. Ikuiset
kiusat ja harmit ja monet kymmenet kadonneet härät, vasat ja vaatimet
saattoivat porojen omistajat useasti verisiin kostontöihin. Hyvin
helposti voivat he ampua sydänmaan kiveliöissä kohtaamansa kolttaukon,
aivan kuin olisivat ampuneet poroja vaaniskelevan suden taikka muun
petoeläimen. Ja sinne rannattomiin erämaihin hävisi ikiteilleen koltta.
Monta tarinaa ja monta kaameaa juttua kuulee kerrottavan, kuinka
kiukustuneet poromiehet ovat lukeneet koltille kovaa korpilakia ja
hukuttaneet poronrosvon korpeen kokonaan jäljettömiin.
Niin hävisi jäljettömiin Työrhem-äijäkin ollessaan pyytöretkillään
Suomen rajamailla ja hiiviskellessään siellä suomalaisten porotokkia
paimentelemassa. Kun ukko lepäili nuotion ääressä, koovaksen suojassa
yötulillaan, yllättivät poromiehet hänet ja tekivät, minkä tekivät. Ei
ole korpi kertonut, mitä nuotiolla tapahtui. Äijän koovaksen, sammuneen
nuotion, keittokattilan sammuneella nuotiolla ja kattilassa tukon äijän
hiuksia vain myöhemmin toiset koltat löysivät. Ja tunturilta löydettiin
ukon toinen kinnas. Muun kaiken korpi kätki.
Mutta niin kokonaan ei korpi kätkenyt erästä toista kolttaukkoa, jonka
suomalaiset poromiehet eräretkillä niinikään yllättivät ja hänen
kanssaan oikein korven kävijäin tavalla menettelivät: nuorittivat ukon
hänen omalla suopungillaan selin suureen petäjään, pannen kouraan
paistetun poronkoiven ja sitoen käden koukkuun, niin että
poronkoipi kasvoja tapaili. Siihen he sitten heittivät äijäraiskan
äänettömän korven katseltavaksi ja kuunneltavaksi, kun hän
hätähuutojaan luikaili. Mutta niin kauhistui kaikenlaisia asioita
näkemään tottunut korpikin tätä tekoa, että vuosien kuluttua toi
tapahtuman ilmi: löydettiin kerran petäjään sidottu luuranko, joka
surkeasti irvistellen näytti vieläkin haluavan hampain tarttua poron
koparaluuhun, jota koukistetulla luisella kourallaan piteli naamansa
edessä.
Tämmöisiä tarinoita tietää korpi kertoa, vaikkahan ei kaikkia
kerrokaan. Monet ottelut ja temmellykset on se vain yksin nähnyt, ja
monista synkistä tapahtumista se äänetönnä vaikenee. Miespolvien
katkeruuksia, vuosisatojen vihoja on siellä purettu, isienaikaisia
kohluja kostettu.
Mutta eivät koltat silti ole vanhaa tapaansa heittäneet.
Siksipä onkin viime vuosikymmeninä rakennettu rajalle pitkä ja vahva
poroaita, joka satojen kilometrien pituisena kulkee pitkin suuria
selkosia Kuusamon ja Kuolajärven rajamailta aina Inariin ja Norjan
rajaan saakka. Aita estää Suomen poromiesten tokkia omin lupinsa
menemästä Koltan puolelle hukkumaan, ja samalla se on rajantakaisille
poronvarkaille ainakin jonkunlaisena kiusana, kun he suomalaisten
porotokkien paimenina tahtovat ajella laumoja rajan yli.
Vaikka eiväthän kyllä aidatkaan estä, kun vanha veri sattuu oikein
voimakkaana koltan kohtaamaan. Silloin kun se henki tulee päälle,
täytyy koltan kolkata porohärkä vaikkapa oman naapurin tokasta.
Niinkuin ei koltta sitäkin tekisi!
Sillä kun on oikein mestari, niin se mestaroi itse varkaankin.
Ja senkin saattaa koltta kyllä tehdä, kuten on monesti nähty.
Niinkuin silloinkin kun Evvankan Jaahk kähvelsi rajan ylitse
Suomen puolelta joukon poroja ja kätki ne omiin piiloihinsa sydänmaille
kiekeröön, kiinnittäen puihin, etteivät pääsisi karkuun. "Sittenpähän
käyn perimässä kun joudun." Mutta piilon sattuikin keksimään kaikki
nuuskiva Rohvima-ukko, varasti ja kuljetti elukat omien korpiensa
kätköihin. Kun sitten Evvankan Jaahk tuli omiansa korjaamaan, löysikin
hän vain tyhjän kiekerön, mutta arvasi heti, ettei sitä kukaan muu ole
voinut keksiä kuin Rohviman roisto. Ja meni ja etsi Rohviman piiloisen
kiekerön, kuljetti porot jälleen omiin hoteisiinsa ja teurasti joka
sorkan, jotta sittenpähän ainakaan eivät enää ole Rohviman saatavissa.
Joskus saattaa koltta kähveltää poron melkeinpä omistajansa nenän
edestä, kuten kerran Petsamon matkalla tapahtui. Oli neljä Suonikylän
ukkoa raitoretkellä ja kovassa pyryilmassa yöpyivät he korpeen.
Pistäysi siinä iltasella muuan ukko vähän etemmäksi katsastamaan
porojansa. Toisetpa sillä aikaa keikauttivat äijän lihavimman ajohärän,
kuoraisivat nahan selästä ja paloittelivat lihat pataan; nahan he
kätkivät ahkioonsa, sorkat ja kallon korvineen, sarvineen, työnsivät he
suureen nuotioon. Ukon palattua takaisin yhdessä sitten hyvällä
lihakeitolla herkuteltiin. Aamulla äijä kyllä, kun ei härkää mistään
löytynyt, ihmetteli, mihin kummaan se on saattanut joutua. Ja
kummastelivat sitä kovin toisetkin.
Elokuulla, jolloin on paras purkapeskien hankinta-aika, kiertelevät
monet koltat pitkin selkosia ja tuntureita, missä porotokat
liikehtivät, ja ammuskelevat vasoja nylkien ne peskitaljoikseen.
Eivätkä miehet suinkaan aina katso, kenen vasan he keikauttavat, sillä
vasa kuin vasa, kunhan vain hyvän peskinahan siitä saa. Nahka vain
kuoraistaan ja raato heitetään metsään taikka kuopataan maahan. Satoja
vasoja saattavat samat miehet yksillä matkoilla ammuskella, ja monet
koltat kadottavat kymmeniä vasoja kesän kuluessa. Varsin helposti
joutuvat "hukkaan" porot ja vasat semmoiselta henkilöltä ja
perhekunnalta, joka ei itse oikein hyvin kykene karjastaan
huolehtimaan. Huoteri-ukollakin Tshuörve-jaurilla oli ennen
viidettäsataa poroa, mutta kun äijä sitten kuoli, jäi koko karja lesken
ja lapsipahaisten huonoon hoitoon. Ja niin huono oli hoito, että
muutamassa vuodessa tokka hupeni -- yhteen ainoaan häränkantturaan.
Hyvät naapurit ja kylänmiehet olivat sekä kesällä että talvella poron
toisensa jälkeen korjanneet.
Ei osaa lappalainen antaa porolaumoille oikein täyden omistusoikeuden
arvoa, niinkuin muulle naapurin omaisuudelle. Porot kun
laukkoilevat metsien vapaudessa melkein puolivilleinä kesäkautensa,
ovat ne miltei kuin yhteistä omaisuutta, kuten metsäpeurat, ketut,
saarvat ja muut metsän eläimet. Siksi ei hänestä niin kovin suuri
ilkiteko olekaan, jos silloin tällöin jonkun metsässä kohtaamansa
porohärän, vasan taikka vaatimen, nuijaisikin, vaikkapa se olisikin
vierailla piellji-tiehteillä merkitty.
Suomen porojen alituisena kähveltäjänä ja Suomen poromiesten monesti
takaa-ajamana ja ahdistamana on erämaan järvillä yksinään asusteleva
koltta käynyt kovin araksi ja pelkuriksi kaikkia vieraita kävijöitä
kohtaan. Niin tapahtuu monesti, että kun vieras saapuu salojärven
taakse venettä huhuilemaan, ei kolttatalosta kukaan uskalla lähteä
ehättämään, ja kun vieras viimein järven kierrettyään saapuu talolle,
tapaakin hän sen autiona. Koko talonväki on kaapaissut metsien
piiloihin. Joku uskalikko saattaa kyllä jostakin salaisesta komerosta
vieraita silmällä pitäen killistellä.
Ja lieneepä tämä kolttain arkuus ja pelkuruus osaksi kaukaisempaakin
perua -- muistoja muinaisista verotuskäynneistä, tshuudilaisvainoista
ja Vesaisen ryöstöretkistä.