Kalastus on koltan ensimmäisiä elinkeinoja, jopa sellainen elatustoimi,
joka parhaiten pitää koltan kylläisenä, mutta myöskin sellainen, joka
saattaa koltan ikuiseksi erämaan kiertolaiseksi. Sillä kalajärveltä
kalajärvelle käy alituisesti koltan elämäntaival.
Kesäinen oleskelu kiess-paaudaksella suurten erämaan järvien rannoilla
on parasta kalanpyynnin aikaa. Silloin ei koltalla ole juuri mitään
muuta tehtävää kuin makailla ja käydä kalalla.
Nuotta, _nueht_, on ahkerimmin käytetty kalanpyydys, ja näkee sen
jokaisen kesäkentän järvirannassa pitkille riuvuille, _nuottauluille_,
ripustettuna, povi pitkässä, järvelle pistäyvässä _puov-muorrassa_.
Varakkaassa lapintalossa saattaa olla pari, kolme, jopa neljäkin
nuottaa, eri pyyntijärvillä kukin. Niinkuin aina, on koltankin nuotta
suuritöinen ja kallis laitos, satasylinen saartovehe, pari, kolme syltä
korkea. Tiheäsilmäinen nuotanpovi, _puov_, on kolmisen syltä, vähän
harvasilmäisemmät rinnat, _raddas_, 15-16 syltä ja harvasilmäisimmät
siulapuolet, _seul_, 25-30 syltä. Sitten ovat vielä pitkät
kiskomaköydet, _kieud_. Nuotan alareunassa on tuohikukkarokivet,
_kiepti_, mutta yläreunassa taas nuottalaudat, _nueht-loud_,
erimalliset siuloissa, rinnassa ja povessa: siuloissa pitkänpyöreät,
käyrähköt kappaleet, rinnassa soikeat, useasti leikkauksilla
koristellut lapukat, ja povimerkkinä komea, leikelty pyöreä kurikka
taikka vielä komeammin koristeltu puolipyöreä kaksoislauta, _kolptsas_.
Lapin kirkkaina kesäpäivinä, jolloin aurinko täydeltä terältään paistaa
hellittää, lepäilevät Lapin kirkasvetisten järvien kalat rauhallisina
syövereissään, ja vasta sitten, kun aurinko on alentunut läntiselle ja
painunut matalimmilleen peräpohjaiselle, lähtevät syöverien eläjät
piiloistaan öisille saaliin hakuretkille. Ja silloin lappalainenkin
lähtee nuottineen liikkeelle, öiselle saalistamisretkelle hänkin,
päivän helteen piileskeltyään varjoisessa pirtissään. Nyt on paras
saaliin aika sekä kalalla että kalanpyytäjällä, ja nälkä ajaa
kumpaisetkin liikkeelle.
Illalla kahdeksan, yhdeksän, jopa vasta kymmenenkin aikaan sonnustautuu
koltta kalalle. Naiset vetävät päälleen ja vyöttävät pitkän, valkean,
purjevaatteesta ommellun, paidantapaisen hameen, ja miehet kiskovat
ylleen vanhan lappalaisen umpitakin. Miesten vasta pukeutuessa
kiiruhtavat naiset jo rantaan, laittavat veneet kuntoon, työntävät
vesille ja asettelevat nuotankin uluilta veneeseen. Sitten vasta itse
miehet astua källeröittävät saapuville ja istuvat veneen perään
huopailemaan, kun naiset taas asettuvat soutimille. Kaksin venein
lähdetään, kaksi henkeä kummassakin veneessä, soutaja sekä huopaaja,
mies ja nainen taikka mies ja kolme naista. Saattavat kyllä naiset
yksinäänkin semmoisen asian kuin nuotanvedon toimittaa. Joskus on
nuottueen mukana apulainenkin: pieni kitisevä koltta kietkamineen
veneen kokassa, joskus vielä toinenkin, vähän isompi, toisessa veneessä
istumassa. Äidin on täytynyt ottaa pienensä opintoretkelle, ja niin on
koko kotaväki käynyt kalaa pyytämään.
Mutta kalamiehet soutavat syvälle ja heittävät nuottansa apajalle,
tekevät suuren kaarroksen, vetävät, vinnaavat ja saavat "sadan
taimenta, tuhannen pieniä kaloja". Sekä taimenta että siikaa he todella
saavatkin, rautua ja harria, jotka Lapin suurissa järvissä ovat niin
verrattomia. Mutta vetääpä nuotta myöskin haukea ja ahventakin.
Sitten taas nuotta apajalle ja uusi veto, ja taas ja taas, aina puoleen
yöhön asti, jopa siitä ohikin, ellei vedenjumala ole oikein anteliaalla
tuulella.
Sivu sydänyön hetken on aika jo vierähtänyt, ja pohjoisella taivaalla
punoittava aurinko on jälleen aloittanut uuden kiertonsa, kun
kalamiehet saapuvat kotirantaansa. Ja naiset ovat taas soutimissa,
miehet perässä huopaamassa.
Miehet astuvat suoraa päätä pirttiin, mutta naiset jäävät rantaan
asettelemaan raskasta märkää nuottaa uluille ja kalastusneuvoja
laittamaan korjuuseen, ja sitten vasta he kalakoria kantaen joutuvat
tupaan.
Mutta eiväthän miehetkään pirtissä ole suinkaan toki laiskoina olleet:
teeveden ovat he valmiiksi kiehauttaneet, kalaa ja kakkua pöytään
laittaneet, niin että naisilla on heti, kun sisään saapuvat, lämmin
teevesi juotavana.
Sitten käydään illan saalista käsittelemään. Parhaimmat kalat, isoimmat
taimenet, harrit, raudut ja siiat, työnnetään keittokattilaan, mutta
hauet ja ahvenet sekä pienet harrit, siiat ja taimenet heitetään
suolaan pantaviksi taikka kuivattaviksi. Siika, taimen ja harri on
parasta suolakalana, hauki ja ahven taas kuivattuna.
Ja seuraavana iltana tehdään taas samanlainen kalaretki.
Joka ilta, jos vain ilma suinkin myöten antaa, jopa pyhäpäivän
iltanakin, käy koltta nuottaa vetämässä, viipyen siellä aamupuoleen
yötä ja sitten päivänsä makaillen.
Syksyllä taas, kierän jään aikana, vedetään nuottaa jään alta.
Isosta avannosta, _nueht-kaldijsta_, lasketaan nuotta jään alle,
uitetaan pitkien salkojen avulla pikku avannolta toiselle pitkäksi
kierrokseksi ja tuodaan takaisin isolle avannolle, josta se sitten
kiskotaan ylös.
Verkko, _saim_, on kolttalaisen toinen tärkeä kalanpyydys.
Joka talossa on verkkoja kymmenittäin, jopa neljään, viiteenkymmeneen
varakkaalla ja ahkeralla pyytäjällä. Iltapäivin käydään verkkoja
laskemassa järvien rantaheinikkojen reunaan, matalille kareille,
salmiin ja jokien suihin, useampiakin verkkoja yhteen jataan,
_jaatuun_. Toisinaan vielä, kun verkot on potkettu, soutaa
loiskutellaan heinikkoa pitkin, järven rantapuolia, niin että kalat
hätäyksissään uivat pyydykseen. Aamupäivin käydään verkkoja kokemassa.
Verkkojen potkemista ja kokemista saattavat hoitaa naiset yhtä hyvin
kuin miehetkin. Entisaikaan, kun käytettiin keveämpiä painokiviä,
laskettiin verkot jokiin pitkin virtaa,kun eivät muuten olisi virrassa
kestäneet, mutta nykyään, kun käytetään raskaampia tuohikukkaroita,
potketaan verkot poikkivirtaan.
Keväisin laskee lappalainen verkkojaan salmien sulapaikkoihin ja suliin
jokisuihin ja saa keväistä kutukalaa, haukea, ahventa ja harria pitkän
talvipaaston perästä. Syysasunnoilla eläessään kiertelee koltta
syksyjärvillään siikojen kutusijoille verkkoja laskemassa. Ja kun tulee
talvi, päästelee hän porolla järvelle pyydyksineen ja heittää verkot
jään alle, uitellen niitä avannosta toiseen. Tällaistakin, käsiä
paleltavaa pakkastyötä saattavat kyllä monet arkailemattomat
koltta-naiset toimittaa. Niinkuin Koaistjen Evvanan eukkokin, joka
nelisenkymmentäkin verkkoa työntää jään alle, yli Vuolu-jaurin selän,
ja niitä yksinään kokee ja hoitelee.
Syyspyynnin kaloja säilyttää koltta jäädytettynä pahimman sydäntalven
varaksi, sillä silloin, pimeimpänä aikana, ei mikään kala liiku, eikä
silloin verkkoja lasketa eikä nuottaa vedetä.
On koltalla kolmaskin kalanpyydys, _merta_. Se on petäjän päreistä
kudottu suppilo, jolla kevätsulasista pyydetään kutukalaa; syksyllä
viedään se siian kutupaikoille.
Onkimista ja uistamista eivät entisaikaan kolttien kalajärvet
suvainneet, vaan saattoivat pelästyttää pahan pyytäjän kovin suurilla
kaloilla taikka tavattoman runsaalla saaliilla. Niinpä pelästytti
vedeneläjä erään Nuortijärven kolttapojan, joka uistimella uskalsi
mennä kaloja yrittämään: antoi paljon kalaa ja suuria kaikki. Ja sitten
vielä kuuli poika kaiken yötä kovaa kolkutusta ja läiskettä, niinkuin
olisi järvellä uistinta soudettu ja kaloja veneeseen viskelty. Ei
uskaltanut poika enää uistimineen mennä järvelle.
Suurien jokien väkevistä virroista pyytävät koltat lohta, _luossaa_.
Niinpä on monissa niemimaan jokien koskipaikoissa lohipato, _sappor_,
joko jokisuulla taikka ylempänä sisämaassa. Semmoinen on esim.
Tuulomajoessa, Patunankönkään vierellä, Nuortijärven alapuolella.
Tuuloman kautta kun sekä Luton alueen että Nuortijoen vedet virtaavat,
on Patunan lohenpyyntipaikka sekä Suonikylän että Nuortijärven kolttien
yhteisomaisuutta. Yhdesssä ovat kylien miehet lohipatoa pitäneet, kalaa
saaneet ja saaliinsa keskenään jakaneet. Joen vasemmalla rannalla on
kaksi kalapirttiä, kummankin kylän pyytömiehillä omansa. Onpa
rannalle yhteisesti rakennettu pieni tsassounakin, jossa onnistuneen
kalansaaliin jälkeen saadaan jumalalle kantaa kiitosta.
Metsäjärvillä pyydystelevät koltat kalaa vain perhekunnittain, kukin
omilla kalavesillään. Joskus vain on veljeksillä yhteiset
nuotat, joita yksissä miehin vedetään ja saalis sitten jaetaan
pyytäjien mukaan. Ja köyhä, pyydyksetön metsäkodan eläjä voi liittyä
varakkaamman nuottamiehen apulaiseksi ja saa silloin palkoikseen
kolmanneksen saaliista.
Jäämeren rantaseutujen, kuten Kildinin, Varsinskin, Jokongan,
Lumbovskin ja Ponoin koltilla on taas omat merelliset kalastustapansa
ja pyyntikeinonsa Jäämerellä ja jokisuilla, Jäämeren rannalla.
Kalanpyydyksensä valmistaa koltta itse ja tarpeen tullen korjaa ja
paikkailee ne. Kesäkauden päivät ovat kalanpyynnin ohella omiaan
pyydyksien laittamiseen ja korjailuun, muitakaan hommia kun ei ole.
Milloin istuu ukko verkonkudelmaan silmiä pistellen, milloin siinä akka
askaroi, milloin taas pojat taikka tyttäret vuoroonsa istahtavat käpyä
käyttelemään. Toisinaan näkee koko perheen hääräilevän nuotan repeämiä
kuroilemassa. Ja pirtissä istuskellessa voidaan myös valmistella nuotan
ja verkon kiveksiä, verkon tuohikierukoita sekä nuottalautoja.
Verkot ja verkkoköydet sekä nuotat lappalainen värjää, _roukaa_,
koivunkuorella. Paksua, vanhan, suuren, koivunkärrikän tyvikaarnaa
kuivataan ja keitetään tuhkan kanssa kentällä isossa kattilassa, pannen
joukkoon kuusen pihkaisia käpyjäkin; sitten sotketaan kalanpyydykset
kattilaan ja kiehutetaan, niin että tumma väri tarttuu kiinni.
Toisinaan näkee iltasilla ukon roukauskattilaa hoitelevan, toisinaan
taas häärivät sen luona naiset.
Kalanpyytäjän tarpeita ovat myöskin veneet, _voonas_, joita joka
talossa on viisin, kuusin kappalein: ainakin pari venettä
tarvitaan, aina järvellään. Ja jos on etäisempi kalastusjärvi, jolle ei
vie vesiteitä toisilta pyyntipaikoilta, vaatii se omat veneensä.
Veneetkin ovat kolttien omia käsialoja, erityisten taitavien
veneseppien rakentamia.
Sen osan saalista, joka ei päivän mittaan tule syödyksi, panee koltta
talteen talven kalattomien päivien varalle, suolaa kalapuoreihinsa
taikka laittaa kapakalaksi.
Kalat kuivataan kaadaksen orsilla katon alla taikka monesti vain artun
orsilla, paljaan taivaan alla. Isot kalat halkaistaan vatsapuolelta,
leikataan selkäpuoleen muutamia viistoviiluja, joihin suolojakin
ripotellaan, pingoitetaan rassilla levälleen ja työnnetään pyrstöön
leikatusta lävestä kuivausvarpaan. Pienet kalat leikataan halki
vatsasta selkään pitkin pituuttaan ja pistetään halkeamasta vartaaseen.
Pikku siiat halkaistaan kyljittäin, ja kaikkein pienimmiltä kaloilta
avataan vain vatsa ja kaula, ja kalat pistetään leuoista kimpuittain
rasseihin. Monesti näkee katoksen alustan täynnään kalavartaita
poikittain katoksen orsille asetettuina, vartaat kaloja täytenään,
vielä pikku kalakimppuja vierellä riippumassa. Viikon, pari vaatii iso
kala kuivaakseen, pienet kapaantuvat muutamassa päivässä. Kuivat
kapakalansa kasaa koltta aitan loukkoon lattialle, ja karttuu niitä
hyvinä pyyntikesinä talven varaksi kokonaiset suuret röykkiöt.