Kota! Lappalaisen alkuperäinen asuinsuoja.
Mikäpä olisi Lapinmaa ilman kotaa? Sillä kota ja lappalainen kuuluvat
yhteen. "Kota-Lapiksi" jo vanhoissa kansanrunoissa ja tarinoissamme
Lapinmaata sanotaan, ja Lapin asukkaita "kota-lappalaisiksi".
"Tuotapa ennen Lappi lauloi,
kotapoika poimetteli",
kuulemme Vienan ukonkin laulavan.
"Kota-Lappiin" kuuluu Kuollan-Lappikin, ja "kota-lappalaisina" useat
koltat kesäkautensa asuvat.
Alkuperäisimmän kotamuodoista, seipäistä ja riuvuista kyhätyn
_keilakodan_, oikean "lapinkodan", tapaamme vielä joskus koltan
asuinsuojanakin, semmoisen kuin Huoterin Vaiskin kevätkodan
Ruvt-mennalla, Luton keskijuoksulla. Se on vain hatara riukukartio,
kolmisen metriä pohjaltaan, puolenkolmatta korkea, ulkopuolelta
kuusenkuorilla ja turpeilla päällystetty. Keskellä kotamaata on kivillä
reunustettu tulisija, muu osa permantoa on peitetty männynhavuilla. Ja
siinä viettää Vaiski perheineen parikuukautisen kevätvuoronsa, pitäen
lämmittävää nuotiota ja nukkuen permannolla ja yöksi sulkien oviaukon
vanhalla louteella. Ei tämä hatara kotus liene kylminä kevättalven öinä
kovinkaan lämmin, mutta kirkkaina kevätpäivinä on aurinkoinen aho niin
mieluisa, ja etelään päin olevasta oviaukosta pääsee ihana päivä kodan
asukastakin niin suloisesti lämmittämään.
Mutta varsinainen kolttalainen kota-asunto on turpeilla päällystetty
harjakota, turvekota, joksi sitä sanotaan. Sen tapaamme varsin useasti
sekä kesä-, että kevät- ja syyskotana, ja se on oikeata kolttaa ja
koltan-lappia kotamaasta savuiseen reppanaan ja turvekerrokseen ja
oksikkaisiin peittopuihin saakka. Sen kun näkee järvenrannalla
kyhjöttävän ja savua harjastaan suitsuttavan, tuntee heti, että tämä
nyt on oikea "lapintalo" ja oikea koltan asuinmaja.
Turvekotansa, _kuatti_, peruskerroksen, _seinas_, rakentaa
koltta hirsistä kolmi-, nelikertaiseksi salvokseksi. Salvos on
tavallisesti kuusikulmainen, joskus kahdeksan- ja viisikulmainenkin,
mutta hyvin paljon näkee myös neliseinäisiä kotakehyksiä. Vanhinta
perua lienee kuusi- ja kahdeksakulmio, sillä kodan alkuperäistä pyöreää
pohjamuotoa ovat ne lähinnä. Kehyksen varaan kahdelta puolelta
pystytetään viistoon vastakkain kaksi paria vahvoja käyrähköjä -- tai
suoriakin -- runkoja, _valddak_, ja niiden nojalle, yläosaan,
kahtapuolta harjaa ladotaan katoksi vaakasuoraan lautoja,
_pierjislouddi_; reppänäaukko, _reäppen_, vain heitetään väliin. Mutta
alaosa peitetään pystylaudoilla, _valddu-kosk_, jotka asetellaan
pierjislouddien ja kehyshirsien varaan. Päätypuolet täytetään niinikään
pystylaudoilla, jotka seisovat kehyshirrellä ja ovat nojallaan
valddakkeja vasten. Toisessa päätypuolessa on ahdas oviaukko, _uks_,
joka kahtaalle avautuvilla, puutapeissa liikkuvilla lautalevyillä
suljetaan. Ja sitten ei muuta kuin petäjänkuorta peitoksi ja vielä
paksu kerros turvetta päälle ja turpeiden päälle painoksi paksuja
puunrunkoja, _tieddam-muorra_.
Kodan paljaan maapermannon jakaa lappalainen puunrungoilla useampaan
osaan. Kodan perästä, _poashshosta_, oveen ulottuu pitkin keskimaata
kaksi rinnakkaista runkoa, _tsatt-sal_, joita peräpuolessa yhdistää
poikkipuu. Sivupuolille niinikään on poikkipuita aseteltu:
_ueives-muorra_, pääpuu, peräpuoleen ja _juölges-muorra_, jalkapuu,
ovipuoleen. Siten jakautuu kodanpohja yhdeksään eri osastoon, joilla
kullakin on oma nimensä ja omat tarkoituksensa. Keskellä on kivillä
ympäröity tulisija, _tollu-saje_, jonka yläpuolella riippuu
keittokattila puukoukussa taikka rautahaahloissa. Tulisijan vieressä,
perässä, on _arnis-saje_ -- aarnesija --, kodan entinen pyhä paikka,
katajanhavailla pohjustettu, kattilain, vesisankojen, samovaarin
säilytyssija. Ovensuussa taas, vastapäätä arnis-sajea, on halpa
kynnysalus, _uks-koddas-vualus_, polttopuiden pitopaikka. Kummallakin
puolella keskustaa on kolme sivuosastoa: perässä _poashsh-käddat_,
keskellä _loiddot_ ja ovipielissä _uks-käddat_. Käddat sekä loiddot on
pohjustettu männynhavuilla ja koivunlehdeksillä, ja poashsh-käddoja
käytetään kaikenlaisten tavarain säilytyspaikoiksi. Nähdään niissä
talousastioita, tuohimaljoja ja ropeita, puukuppeja, laukkuja,
ompelulippaita, vaateresuja, villamyttyjä, jopa leipääkin. Loiddot ja
uks-käddat taas ovat kotaväen päivittäisiä oleskelupaikkoja ja yöllisiä
makuusijoja, ja siksi niissä onkin lehdeksien peittona porontaljaa ja
vaateresua. Oikeanpuolinen loiddo on kodan arvokkain osa, isännän ja
emännän taikka kodanvanhimman paikka ja makuutila. Vain arvokkaalle
vieraalle he sen luovuttavat. Vasen loiddo sekä ovikäddat kuuluvat
kodan nuorelle väelle ja lapsille. Vain pienimmät kolttavesat
oleskelevat ja nukkuvat isän ja äidin loiddossa.
Kodan poashshossa, alhaalla, on pari kolme hyllyä, semmoisia kuin
_kaavas-ildde_, jumalhylly, jolla pyhät jumalankuvat asustavat, sekä
tavarahyllyjä, joilla pidetään lusikoita, kahvikuppeja, pulloja,
sokeriastia, teekannu, kampa, sokeria, teetä ja muuta pikkutavaraa.
Ylhäällä valddokista toiseen on pari riukua, _ortstok_, joiden varassa
on kattilakoukkua kannattava _suovvu-muorra_, savupuu. Ja vielä on
ovipuolessa pari petäjänlevyjen kuivausortta sekä pari vaateortta.
Semmoinen on turvekota, jossa koltta päivänsä askaroi ja yönsä
nukkuu. Kovin väljät eivät siinä tilat ole, sillä vain 2,5-4,5
metriä on kotamaa halki mitaten. Ja monesti saattaa saman turvekeon
suojassa asustaa toistakymmentäkin sekä suurta että pientä kolttaa.
Silloin onkin koko kotamaa yönaikana "ylösotettu", on yhtenä
kuorsaavana raanu- ja porontaljarykelmänä.
Mutta vähitellen katoavat kodat koltankin mailta. Moni koltta asuu jo
kesäkautensakin hirsistä salvetuissa pirteissä, _port_. Ne ovat kyllä
vain semmoisia matalia hirsihökkeleitä, että aivan hyvin nekin
sopeutuvat kohtalaiseen ympäristöönsä ja lappalaismaailmaan. Pieni
neliseinäinen pöksä, jonka pyöreistä hirsistä hatarasti salvetut seinät
monessa mutkassa kömmistelevät; nurkanpäät törröttävät eripitkinä, pari
pientä tuohella paikattua ikkunaa katselee tavallisesti etelää ja itää
taikka länttä kohden, särkylautainen vesikatto on useasti niin hatara,
että sadevesi valuu sisään, ahtaassa oviaukossa lonkkaisee ovi
puusaranoissa kitisten, oven edessä ei ole eteissuojaa eikä
minkäänlaista lautakatosta, vaan pirtistä astutaan suoraan pelkkään
jumalanilmaan.
Näkee kyllä siellä täällä joitakuita uudempia pirttirakennuksia, jotka
on paremmin ja huolellisemmin laitettu: seinät ovat suorat, joskus
veistetytkin, ikkunat ehyet ja katto niin tiivis, ettei heti ensi sade
ala pirtin asukkaita ahdistella.
Jotenkin samansuuruisia kuin kodat ovat pirtitkin pohja-alaltaan. Tapaa
pikku tupia, joiden seinäin pituus on alle kolme metriä, joskus taas
niinkin "ison" asunnon, että lattian leveys on yli neljä metriä.
Tavallisin mitta on kolmen ja neljän metrin välillä, ja korkeutta on
sisästä vain puolitoista -- pari metriä.
Yhtä vaatimaton kuin on koltan pirtti ulkoa, yhtä yksinkertainen se on
sisästäkin. Alla musta silta, _saldde_, yllä karkea, tavallisesti
kaksitaitteinen laki, _lahk_, parin _maatitsan_ varassa. Mustan pirtin
merkillisyyksiä ovat seinänviereiset makuulavat ja avonainen tulisija,
lapintakka, oviloukossa. Tulisija, _taakke_, on maakivistä muurattu;
seinäin kulmaukseen on vain kasattu kiviset kupeet, joita laen alla
jonkunlaisena holvina yhdistää suuri otsakivi, ja holvista vie avara
savutorvi ulos, niin lyhyt ja matala, että tuskin vesikaton ylitse
kohoaa. Takanpohja ei ole paljon lattiaa korkeammalla, ja otsakiven
edessä taikka alla on patakoukun kannatinpuu, joskus takkapielessä
käännettävä kattilankannatin. Makuulavat, _lauddes_, ovat kuin
saunanlauteet, metriäkin leveä lava, sivu- ja useasti peräseinänkin
vieressä, mutta niin alhaalla, että soveltuvat hyvin istumasijoiksikin,
ollen vain puolisen metriä korkealla lattiasta, niskapuiden ja jalkojen
varassa. Omituinen on myös pirtin _arnis-saje_, joka vastaa kodan
samannimistä peräosaa. Pirtissä se on takkaseinän vieressä,
tsattsalilla muusta lattiasta eroitettu. Samoinkuin kodan arnis-saje,
on pirtinkin arnis-saje pohjustettu katajanhavuilla, ja käytetään
sitä kaikenlaisten talousastioiden säilytyspaikkana. Toisinaan on
arnis-sajen peräpuoli poikkipuulla eroitettu eri komeroksi, jolla on
nimenä _lyops_, sekin periytynyt vanhasta kodasta, jossa lyops oli
kodan peräosan ja takaoven nimenä.
Joitakuita hyllylautoja on pirtin seinillä: takkaseinällä kaukalohylly,
peränurkassa jumalhylly, toisessa parilautainen hylly, _tshulan_,
vieläpä oviseinälläkin muuan hylly. Ruoka-astioita, laseja,
kahvikuppeja, tuohiropeita, leipää ja sokeria näkyy hyllyillä.
Vaateorsia on pirtin laessa ja seinissä puunauloja, joihin vaatteet
tavallisesti ripustetaan. Paljon on vaatteita myös makuulavalla,
kaikenlaisia sekä makuu- että pukuvaatteita. Ja makuulavan alla
lattialla on juuri- ja tuohiastioita, kiisoja ja laukkuja, poronlänkiä,
kenkiä, kehruukuosaleita ja lautapalasia, vaateresuja ja kaikenlaista
rojutavaraa.
Mutta lautasten kulmauksessa lattialla on juurakkojalkainen
pieni pöytä ja siellä täällä sillalla muutamia pölkynpäitä istuimina.
Onhan pirtti jo makuulavoineen, pöytineen ja istuinpölkkyineen, pikku
ikkunoineen ja tulitakkoineen paljon mukavampi asustelupaikka kuin
savuinen matala kota. Vaikka eihän pirttikään varsin suuria mukavuuksia
tarjoa, eikä parempiin oloihin tottunut siinä suinkaan mielikseen
elelisi. Yksinpä Inarin lappalainenkin, jolla itsellään on muka paljoa
korkeammat ja komeammat asunnot, puhuu halveksien kolttien asumuksista.
Mutta koltta on kotiinsa tyytyväinen, makaa resuisella lavallaan,
keittää lihaliemensä ja kalavellinsä, paistaa kalansa ja lapinkakkunsa
takkatulella ja teevetensä samovaarissa kiehuttaa, syö ja juo ja
joikaa, käy kalalla ja makailee lautasilla. Jos katto joltakin kohdalta
sattuu vuotamaan, saattaahan silloin siirtyä semmoiseen paikkaan, missä
pysyy kuivana. Ainahan joku kohta katosta on tiiviimpikin.
On kyllä jo useita semmoisia paremmanpuoleisia kolttapirttejä, joissa
on oikein seinään salvetut sängyt, _krovatit_, nurkissa, kaksittainkin,
toinen ovi-, toinen peränurkassa. Mutta monesti on sänky kovin lyhyt,
jopa niin, ettei pienikasvuinen kolttakaan sovi siinä suorana
makaamaan. Ja semmoisessa pirtissä saattaa nähdä muutakin
"ylellisyyttä": seiniä on sieltä täältä sievistelty liisteröimällä
niihin venäläisiä sanomalehtiä, keisarinkuvia ja muita venäläisiä
koreita papereita, teeliikkeiden ilmoituskilpiä y.m. Näkeepä joskus
talon sotilaspojan valokuvankin vahvoilla rautanauloilla ikkunanpieleen
iskettynä. Ja pimeähkössä peränurkassa kiiltelee kullattu jumalankuva.
Mutta tämmöinen koti onkin jo _boohatan_ koti, jossa ei köyhyydessä
elellä. Voipa vielä isolla isännällä olla kaksoispirttikin, toisessa
oikein mestarin muuraama venäläismallinen tuvanuuni, jossa emäntä
saattaa paistaa leipänsä.
Tapaapa joskus omituisia kodan ja pirtin välimuotojakin, kotapirttejä,
semmoisia kuin Ann'-Evvanan pikkuruinen kolmimetrinen kesähökkeli
Nieskemjaurilla. Pirtin kuusikulmainen hirsikehys on toista metriä
korkea, ja turvekatto on harjakodan tapaan rakennettu, valddokeineen,
pierjis-lautoineen ja valddukos-keineen. Mutta ovipielessä on
lapintakka, peräseinässä pieni ikkuna ja makuulaudat seinien vieressä.
Ja koko hökkelin korkeus lattiasta harjaan on vain 185 cm. Mutta pieniä
ovat pirtin asukkaatkin: vanha pikkuruinen muorinrupelo täysi-ikäisen
pienikasvuisen poikansa kanssa.
Hauskannäköisiä hirsirakennuksia lappalaisen kesäkentällä ovat
monet aitat, _aittit_, kolme, neljä, viisikin pikkuista huonetta
korkeiden kantojen nenässä kentällä, järvenrantamalla. Neljän, puolen
metrin ja metrinkin korkuisen jalkakannon, _juelggin_, nokkaan on
asetettu aluspuu-pari, _kietkamet_, joiden varaan on aitan seinät
salvettu. Ovi on ahdas, neljin ryömin kuljettava, ja aukkoa sulkeva
lautalevy on useasti syrjään työnnettävä kuin vetoluukku. Pienimmät
aitat ovat vain puolitoista metriä seiniltään, isoimmat saattavat olla
neljättäkin metriä. Aitan edessä on useasti porraspuuna sarvekas
juurakkorunko.
Aitoissaan säilyttää lappalainen kalanpyydyksiään, vaatteitaan,
ruokavarojaan ja kalleuksiaan. Niinpä ovat parhaiten salvetuissa
aitoissa koltan sokeri- ja teevarastot, jauho-, ryyni- ja suolasäkit,
toisessa taas kalliit peskit, kintaat ja sukat, poronkoipikengät sekä
muut talvivaatteet. _Koshk-kuöll_-aitassa taas säilytetään kuivia
kaloja. Sitten säilytetään vanhoissa, pyöreistä hirsistä koirankaulalle
salvetuissa aittapahasissa, joita koltta nimittää nimellä _kaadas_ --
katos --, verkkoja sekä muita kalanpyyntivehkeitä, poronvaljaita,
kenkäheiniä, vanhoja kenkiä ja vaatteita ja kaikenlaisia astioita. --
Ja aittojen alustat ovat kesällä tavallisia ahkioiden säilytyspaikkoja.
Arvokkaimpia tavaroita sisältävät aittansa rakentaa lappalainen useasti
etemmäksi asunnostaan, järvenniemeen taikka yksinäiselle saarelle.
Siellä ne säilyvät turmiolta, jos tulipalo sattuisi taloa tuhoamaan.
Talvikylän aitat ovat eri perusteilla. Kannattavien jalkakantojen
asemasta on aitan alla pyöreistä hirsistä rakennettu salvos, jonka
päällä vasta on varsinainen aitta. Alakerros on useasti yläkertaa
kapeampi, mutta on taas monesti sitä leveämpikin, miten vain on
rakennusmestarille hirren pituus sattunut. Ala-aitassa säilytetään
tavallisesti poronjäkäliä. Hauskimpia lappalaisten aitoista on
_njolla_, korkean yksinäisen kannon nenään kohotettu pieni aittanen,
johon kiivetään oksikasta puunrunkoa taikka tikapuita, _puerdis_,
myöten. Puolikolmatta, joskus lähes kolmekin metriä korkean
petäjänkannon nenään on poikittain asetettu kietkam, sen päihin taas
kaksi poikittaista korvapuuta, _piellji_, ja niille sitten pikku aitta
rakennettu, vain puolitoista, pari metriä seiniltään, toista metriä
korkea harjan kohdalta. Särjetyistä paksuista laudoista on seinät,
ohuista särkylaudoista katto.
Kapakaloja, kuivattua poronlihaa tallettaa koltta njollassaan, ja
siellä ne hyvin säilyvätkin ovelan ahman varastelulta.
Njolla on vielä hyvin tavallinen rakennus kolttalais-alueella.
Monen kesäkentällä se etempänä metsänreunassa seisoo, merkillisimpänä
lappalaisrakennuksista. Useasti näkee sen myös yksinäisellä
järvensaarella, saaren kummana kyhjöttävän, taikka jängällä noin
200-300 metrin päässä talosta.
Njolla on lappalaisaitoista alkuperäisimpiä. Näkee joskus
uudempia, kahdellekin jalalle rakennettuja njollia, ja samoin myös
tavallisia lapinaittoja, jotka on salvettu samaan tapaan kahden matalan
kannon nokkaan. Mutta kahdella kannolla seisova isohko aitta on kovin
horjuvilla perusteilla, ja niinpä onkin lapinukko huomannut varmemmaksi
asettaa tukevan jalan joka nurkan alle ja siten saanut nelijalkaisen
aittansa.
Mutta njollan alkumuotoja on ollut entisaikainen _luövvi_, "lava",
joita koltat peuroja metsästellessään erämaihin salvoivat lihojen
säilytyssuojiksi. Niiden jäännöksiä tapaa vieläkin sattumalta metsissä:
toista metriä korkean vahvan kannon, jonka nenässä on kietkam ja
kietkamessa pielljit. Pielljien varassa on ollut toistametrinen, matala
oveton salvos, joka on laudoilla peitetty tasakattoon, ja puita sekä
kiviä lyöty päälle painoksi. Luövviin on sälytetty tavaraa, joko
lattiapuuta kohottamalla taikka kattolautoja purkamalla. --
Vielä alkuperäisempiä luövvejä, vain pelkkä lava matalan kannon
nenässä, on vieläkin joskus lappalaisen asuinkentällä. Siihen heitetään
milloin mitäkin tavaraa, mitä ei tahdota maahan viskata: poronvaljaita,
vaatteita, tuohiropeita. Ja leipää ulkona paistettaessa asetetaan
siihen paistettavat ja paistetut leivät, kunnes ne ehditään korjaamaan
aittaan.
Aittojen alkuperäisimpiä ovat myöskin _kuölli-puornat_ ja
_kuölli-puoret_, suolakalan säilytyssuojat. Vanhoja kalapurnuja
tapaamme vielä entisillä kotakentillä, hyvin yksinkertaisia, pyöreistä
hirsistä rakennettuja salvoksia, parin metrin pituisia, 70-80 cm
levyisiä ja noin puolta metriä korkeita, pohjakin hirsistä salvettu.
Purnun sisässä on sitten vielä laudoista eri salvos, ja siihen on lyöty
suolatut kalat vain paljaaltaan, pantu painoa päälle, ja purnun
peitoksi tasakattoon ladottu lautoja ja niille kiviä painoksi.
Samanlaisiin purnuihin laittoivat lappalaiset säilöön syksyisin myöskin
poronlihoja talven varaksi.
Kalapuoret ovat suurempia suolakalojen säilytyssuojia, toiset kodan
tapaan kyhättyjä, toiset taas salvettuja kuin pienet aittaset.
Kodanmallisissa puoreissa on käyrät valddokit vain työnnetty tyvin
maahan, naulattu latvoin toisiinsa ja sitten pantu pierjis-laudat,
valddu-koskut ja turvetta paksu kerros peitoksi sekä painopuut päälle.
Hirsistä salvetuissa kalapuoreissa ei ole jalkoja, kuten aitoissa, vaan
on ne vain suorastaan nurmeen laskettu. Pienimmät ovat tuskin metrin
suuruisia, harjakattoisia huonehuisia, isoimmat kolmekin metriä
seiniltään. Puoreissa säilyttää koltta suolakala-astiansa ja
-tynnyrinsä, tuohilevyillä ja kivillä peitettyinä.
Kotamuotoonsa on koltta niin kiintynyt, että hän useasti
rakentaa samaan malliin paitsi kalapuoren myöskin lammassuojansa,
_labbes-puore_, joko keilakodan tapaan taikka niinkuin harjakodan, ja
mättää sitten turpeita peitoksi. Kesäkentillä on toisinaan myös
hirsistä salvetuita, hyvin pieniä matalia lammaskömmänöitä.
Keilakodan malliin on pystytetty myöskin jäkäläkota,
_jeil-puore_, jonka toisinaan kesäkentällakin näkee.
Omituisia lappalaisia laitteita ovat _kaadakset_, katossuojat,
joiden varjossa verkkoja säilytellään sekä kaloja kuivatetaan.
Toiset niistä on rakennettu hatarasti harjakodan malliin, toisissa on
taas katto päätyhirsineen kohotettu neljän patsaan varaan. Kaadaksien
katto on tehty koskutlevyistä ja päälle ladottu painoriukuja. Katon
alla on joukoittain orsia ja orsilla verkkoja riippumassa sekä pitkät
kalarivit kuivamassa. Näkee orsille ripustettuina myös köysiä,
vaatteita, säkkejä, sukkia, kenkiä, ja maassa ahkioita, suksia ja
kelkkoja, poronsarvia ja koipinahkoja, kehruukuosaleita, ja tuohia
kivien alla painumassa sekä kaikenlaista rojua. Pienet kaadakset ovat
vain kaksi kertaa kolme metriä kattoalaltaan, mutta isot saattavat olla
parin, kolmen metrin levyisiä sekä viiden, kuudenkin pituisia.
Kaikkein suurimpia ja merkillisimpiä kohtalaisista rakennuksista on
poroliakka, _puozi-liakka_, jonka joskus näkee kesäkentän lähimailla,
järven rannalla taikka jängän reunassa kankaalla. Kantojen ja patsaiden
nenään on, lähes pari metriä korkealle, rakennettu pitkä katos, jota
vastaan seinät viistosti nojaavat, kaikki tehty vain riuvuista ja
sitten peitetty sammalilla, turpeilla, havuilla ja painopuilla.
Poroliakan leveys on pari, kolme, neljäkin metriä, mutta pituutta
saattaa olla 7-8, jopa joskus parikymmentäkin metriä. Heinäkuun
helteillä, pahimman räkän aikana, kun paarmat ja syöpäläiset oikein
ahdistelevat, menevät metsiä samoilevat porot polttavimman päivän
ajaksi omasta halustaan katoksensa varjoiseen suojaan. Ja porokarjan
erittämä kitkerä hiki karkoittaa pian koko katoksesta kaikki
kiusanhenget, jotka sinne ovat tokkaa seuranneet.
Mutta asuinsuojien alkuperäisimpiä on kolttalainen _koovas_, maahan
iskettyjen, toisiaan vastaan nojaavien riukujen varaan pingoitettu
vaateloude, _loouda_ eli _varju_. Kesäkentillä kun esim. verkkoja
roukaillaan, asetetaan koovas tuulensuojaksi, ja poromiehet pystyttävät
sen metsissä rakovalkean, _nuertshin_, ääressä lepäillessään.
Lappalaisiin rakennuksiin saattaa myöskin lukea _arddun_, omituisen
katottoman telineistön, orsirakennelman, joka useasti on koltan
kesäkentällä, jonkun ison petäjän suojassa taikka yksinäänkin
järvenranta kankaalla, toisinaan aidantapaisella ympäröitynä. Siinä on
sekä pystyseipäitä ja patsaita että vaakasuoria orsia, joita käytetään
kalojen kuivattamiseen, verkkojen, vaatteiden ja köysienripusteluun
samoinkuin kaadastakin.
Kesäkentän rakennelmia ovat vielä nuotta-ulut, _nueht-olg_, rannassa
veden äärellä, sekä ylempänä ranalla verkko-orret, _saim-olg_, ja vielä
monet _suonarvit_, oksikkaat, kuivat puunrungot, joihin verkkoja,
köysiä ja vaatteita ripustellaan kuivamaan. Ja lopuksi kentän useat
kattilasijat, kattilatelineet ja paistinuunit.
Itse ovat koltta-ukot kotansa ja pirttinsä, aittansa, njollansa ja
kaadaksensa, purnunsa ja puorensa rakennelleet, itse pirtin takkansa
sekä kenttäuuninsa maakivistä saven avulla muurata rötistäneet. Monet
vanhat aitat, njollat, puoret ja pirtit, ovat isien perintöjä, entisten
ukkojen käsialoja. Ja näkeepä heti, että niiden mestarit eivät suinkaan
ole suurten opissa olleet. Kovin kömpelösti on salvainten hakkuu
samoinkuin koko rakennustyökin toimitettu. Milloin ovat salvainkolot
liian suuret, milloin taas sattuneet väärään paikkaan, niin että on
täytynyt hosaista uusi loukku. Mutta pienistä syrjäheitoista ei ole
perustettu, on vain lyöty hirsi koloonsa ja käyty uutta iskemään.
Siksipä saattaakin seinä heittää pikku mutkan milloin sisään, milloin
ulos, milloin taas koko seinä kallistua eteen taikka taakse, vastaavan
seinän seisoessa suorana. Hirsien varaukset ovat myös kovin hatarat ja
epätasaiset, sammalta on vain vahvasti työnnetty täytteeksi. Onpa
varauksen viereen, hirteen, joskus heitetty kahtapuolta vahvat
oksantyngät, jotta muka hirsi paremmin pysyisi paikoillaan. Ja
liitokset sekä ovien ja ikkunoiden pielipuut ja puitteet ovat
samankaltaisten mestarien käsialoja. Mutta eihän saata Lapin
salvumiehiä moittia. Kirves kourassa he vain ovat heiluneet, ei ole
ukoilla ollut edes kunnon sahaakaan, puhumattakaan vatupasseista,
seinävaroista, mittapiirtimistä ja muista salvumiehen työkaluista.
Isäinsä opeilla ja työneuvoilla ovat äijät vain ahertaneet, ja niinpä
ovat tuloksetkin tulleet isien aikuisia.