Kuollan-Lapin sisämaassa, Lu-jaurin tunturiseuduissa [Lu-jaurille tulee
Imandralta matkaa 70-80 virstaa itään, ja tie kulkee Ump-jaurin kautta,
tunturien laaksoja ja vesistöjä pitkin] asustaa myös joukko syrjäänejä.
Viime vuosisadan lopulla, 80-luvulla, saapuivat he tänne siirtolaisina
Vienanmeren takaa, Petshoran Izhmajoelta. Siellä kun pororutto kerran
kamalasti raivosi ja uhkasi koko karjaa surmalla, jätti silloin
60-70-lukuinen joukko entiset asuinmaansa ja lähti porokarjoineen
kaikkineen matkaan uusia elinpaikkoja etsimään. Valkeanmeren ympäritse,
pitkin rantaseutuja, Äänis- ja Kannanlahden pohjukoitse he kiersivät
Kuollan niemimaalle ja asettuivat loppuksi Lovozerskiin, Lu-jaurin
rannalle asumaan. Siellä oli jo ennestään iso lappalaisten talvikylä,
mutta tulokkaat rakensivat samaan kylään oman ryhmänsä ja niin
täyttivät suurine porolaumoinensa läheiset tunturiseudut. Sillä uudessa
asuinmaassaan alkoivat toimeliaat syrjäänit elää isiensä tavalla:
hankkivat elatuksensa poronhoidolla ja kaupankäynnillä.
Päämajaansa pitävät syrjäänit -- lappalaiset sanovat heitä
heidän entisen kotipaikkansa mukaan "iizentsöiksi", "izumetseiksi" ja
"iizemskiläisiksi" -- Lovozerskissä, mutta heidän poropaimenensa
kiertelevät tuhansine komeine laumoineen ympäri niemimaan
tunturiseutuja, aina Terinrannan Jokonskia ja Ponoin seutuja myöten.
Kesät, talvet kulkevat vartavastiset paimenet -- pojat tai palkkalaiset
-- porokoirineen porokarjan kintereillä. Kodat -- riuvut ja niiden
varaan pystytettävät nahkalouteet -- ja koko metsäläistalous on mukana.
Hyvä laidunmaa kun tavataan -- Kuollan niemimaalla onkin vielä paikoin
valtavia jäkäläkankaita --, niin siihen kodat nostetaan ja asetutaan
taloksi. Nahkalouteet levitetään riukujen tukemina keilakodaksi, ja
tulisijaksi kotaan asetetaan iso rautalevy parin puupölkyn päähän.
Mutta kun taas tulee muutto, puretaan asumukset, ladotaan ne
porokelkkoihin ja lähdetään uusille laitumille. Kesälläkin ajaa
laskettelevat paimenet kelkoillaan, porovaljakot edessä. Ja jos sattuu
eteen joki, jonka toiselle rannalle pitäisi päästä, taikka pieni järvi,
jota kävisi ikäväksi kiertää, painetaan suoraan aaltoihin ja uidaan
ylitse, koko karja edellä ja paimenet perässä porojen vetämissä
kelkoissaan kelletellen. Kesät näin laidunnellaan kaukaseuduilla
laajalti, mutta syksyn saapuessa kotiudutaan Lu-jaurille, jonka
ympäristöillä talvikausi kierrellään.
Tavattomat ovat syrjäänien porokarjat ja suurta, entisen kotimaan
tummaa komeaa rotua, isompaa kuin Suomen ja Venäjän lappalaisten porot,
niin ettei "missään maailmassa ole niin kauniita poroja kuin heillä".
Ja järkevällä hoidolla ovat ne nopeasti lisääntyneet. Jopa niin,
että varakkaimmat poroisännät ovat paisuneet oikein äveriäiksi
pororuhtinaiksi, semmoisiksi kuin "Polikarppa" ja Iivan Namovits ja
Stepan Jakovits, jotka kukin omistavat jopa 4000-5000:n porolauman. Ja
tuhantiset ovat tokat monella muullakin syrjäänillä. Nämä laumat ovat
saaneet lisäystä, paitsi omistaan, myöskin lappalaisten porokarjoista.
Kesäisin kun iizemskiläiset kiertelevät karjoineen kautta koko Kuollan
niemen, eksyy yksi ja toinen metsiä harhaileva lappalaisten poro heidän
laumaansa. Omistajat kyllä syksyn tullen käyvät kadonneitaan etsimään
ja porotokan isännältä kysymään:
-- Onko minun poroani karjassasi?
-- Ka, ota pois, jos lienee! sanovat isännät. Mene katsomaan ja
ottamaan! En minä tahdo pitää poroasi.
Mutta vähätpä voi lappalainen ottaa omaansa tuhatpäisestä, vieraasta ja
villistä metsäläislaumasta.
Ja niin katoavat lappalaisten porot väkevämmän karjaan. Se tietysti
lappalaisia kovin harmittaa, ja monet kerrat ovat he käyneet oikeutta
ja yrittäneet häätää uusia tulokkaita pois omilta ikimuistoisilta
asuinmailtaan, mutta eivät ole onnistuneet. Syrjäänit ovat älykkäämpinä
ja varakkaampina aina pitäneet puolensa, pysyneet valtaamillaan mailla,
kierrellen karjoineen kuten ennenkin. Ja yhä vain laumaansa lisäten. Ja
lisääntyneet itsekin. Jopa niin että nykyään asustaa Lovozerskissä
neljä-, viisisatainen syrjääniläinen yhteiskunta. Uusia asumuksia on
kylään kohonnut entisten lisäksi,niin että syrjääniläisryhmä käsittää
jo 40-50 taloa. Ja monet taloista ovat kuin palatseja lappalaisten
pahaisiin hirsimökkeihin verrattuina, komeita kaksikerroksisia
rakennuksia, vanhan kotimaan malliin laitettuja. Semmoisia ovat edellä
mainittujen pororuhtinasten talot.
Nämä kolme poromiestä ovatkin koko tunturien takaisen yhteiskuntansa
varakkaimmat eläjät, ja ovat jo ensimmäisten tulijain mukana meren
takaa saapuneet. Varsinkin Polikarppa on oikein upporikas,
60-70 vuotias äijä, ison perheen isäntä ja suuri kauppamies, joka on
poronhoidolla ja kaupalla paisunut koko seudun pohataksi. [Ennen sotaa
oli Polikarppa-äijällä talletuksia pankissa n. 500,000 ruplaa.]
Poronhoito onkin iizemskiläisen koko elämä, siihen sisältyy kaikki,
mitä tämä tunturimaailman asukas tarvitsee. Joka syksy ja talvi
teurastaa hän laumoittain poroja ja kuljettaa lihat ja nahat
merenrannan markkinoille. Takavuosina oli rikkaimmilla poromiehillä,
Polikarpalla ja muilla, tapana ostaa naapureiltaan omiensa lisäksi
poroja, joita sitten suurin laumoin joka talvi ajattivat
Vienan-Karjalan Koutajärvelle, jopa aina etelämmäksi, Sipretinjärvelle
asti, ja siellä vasta ne teurastivat ja sitten hevoskuormittain ajattivat
Ouluun. [Porokarjaa teurastuspaikalle ajamassa oli koko paimenjoukko ja
perhekin mukana, jopa eukotkin kuomusaaneissa ajellen. Tapahtui
kerran semmoisella matkalla, että Polikarpan emäntä teki pojan
Soukelojärvellä. Ajokkaat vain hetkiseksi pysäytettiin, ja sitten asian
tapahduttua taas jatkettiin matkaa.] Oulusta taas matkasivat ukot
tavaroineen, lihoineen ja nahkoineen Pietariin ja Moskovaan.
Ovatpa Polikarppa ja naapurin pohatta, Iivan Namovits, keksineet
toisenkin tulolähteen: perustaneet kyläänsä "sampsosavotan", jossa
jalostavat poronnahkoja mustankiiltäväksi "sampsoksi". Sitä lähettävät
ukot tuhansin kiloin Arkangeliin ja Pietariin sekä muuallekin Venäjän
markkinoille. Tehtaansa raaka-aineet hankkivat äijät sekä omasta
laumastansa että muilta ostamalla. Sampsosavotassa keräytyneet
poronkarvat taas toimitetaan Arkangeliin. [Sampsosavotassa on koko
kylän ainoa hevonen käyttämässä tehtaan hevoskiertoa.]
Kesät talvet ajelee Lu-jaurin iizentsä kotimaansa tapaan
korkeakaplaisella saanillaan, neli-viitinen komea porovaljakko
vetämässä, pitkällä "hare"-sauvallaan ohjaten ja halliten villin
valjakkonsa menoa. Pitkät ovat hänen talvitaipaleensakin. Milloin on
matka Kannanlahteen viinan tai pirtun noudantaan, milloin Kuollaan
taikka Petsamoon taikka aina Norjan talvisatamiin asti porotuotteiden
tarjontaan, milloin taas Teriberkaan tavarannoudantaan. Toisinaan
joutavat isännät satalukuisina porohärkineen rahdinajoonkin, jopa
joskus tukki- ja paperipuusavottoihin. Niin olivat kerran
Vuojintunturin tukkisavotassa iizentsä-isännät tuhansin poroin, sadoin
miehin työmaalla olleet, ja oli siinä liikkeessä ollut eri vilkasta
elämää. Tukki kerrallaan oli työnnetty porovaljakon kelkkaan ja sitten
lähdetty sitä täyttä laukkaa lennättämään laskupaikkaansa; pitkin
metsiä vain, tietä kysymättä oli laskettu, niin että pensaat ja pienet
puutkin olivat lakoilleet.Tukki tukin perästä oli näin pitkänä jonona
ryminällä viety rantaan ja taas laukattu toisia noutamaan.
Arkangelista ostavat syrjäänit viljavaransa ja muut elintarpeensa, mitä
ei omasta maasta eikä karjasta lähde. Itse käyvät isot isännät Vienan
kaupungissa kaupat tekemässä [Polikarppa joskus lähettää tyttärensäkin
Arkangeliin kauppa-asioille. Niin kävi tytär sotakesänä 1914 Vienassa
ja teki 60:n jauhosäkin kaupan.] ja tuovat sitten laivoilla Teriberkan
satamaan, jossa heillä on isot varastohuoneet. Sieltä sitten talven
tullen porokuormittain ajetaan kotiaittoihin niin suuret määrät, että
osa riittää vähävaraisille naapureillekin myytäväksi. [Teriberkan
satamakylä on Jäämeren rannalla, samannimisen joen suussa, n. 60
virstaa Kuollasta itään. Kylässä on noin 50 taloa, kymmenkunta
kauppapuotia, kaikki enimmäkseen venäläisiä.]
Syrjäänit ovat toimeliasta väkeä ja hartaita oikeauskoisia.
Kylässä on komea kirkko ja venäläinen kansakoulukin, jota syrjäänien
lapset käyttävät paljoa ahkerammin kuin kylän lappalaisten nouseva
suku. Ja kaikissa kylän yhteisissä asioissa ovat älykkäät
syrjääniryhmän miehet aina etumaisina toimihenkilöinä.
Poroisännät liikkuvat talvisin komeissa syrjääniläispeskeissään,
jaloissa pitkävartiset, kauniisti päärmätyt poronkoipisaappaat,
"jaarat", ja päässä poronvasannahkainen lakki, jonka pitkät
korvaviilekkeet riippuvat alas ryntäille. Varin tullessa heitetään
lakki niskaan viilekkeiden varaan. Tällaisessa muhkeassa puvussa sattui
takavuosina joka talvi aina silloin tällöin näkemään Polikarppa-ukonkin
Kuollan tai Kannanlahden kaduilla astuskelemassa asioillaan. Monesti
olivat äijän asiat vain viinanhakumatkoja. Tuhansien ruplien arvosta
saattoi hän kerralla kuormittaa saaniinsa viinaa ja pirtua. Pitihän
muka talvisilla tuntureilla ja pitkillä talottomilla erämaan matkoilla
olla ruumiin lämmikettä ja mielen nostaketta.
Lappalaisten kanssa eivät syrjäänit juuri mene naimisiin,vaan ottavat
omaa sukuaan. Poropaimenet useasti iskevät silmänsä isännän tyttäreen,
ottavat omakseen ja perustavat oman perhekunnan ja pystyttävät oman
pirtin entisten lisäksi. Ja pojat taas menevät naapurin tyttäriin ja
kohottavat oman kodin. Niin suku kasvaa ja lisääntyy nopeasti. "Ja
iizentsät kun lihaa ja rasvaa paljon syövät ja raakaakin lihaa syövät
ja lämmintä verta juovat, niin ne ovat hyvin kauniita, lihavia ja
punaverisiä sekä miehet että naiset. Ja sen tähden he ovat niin hyviä
sikiämäänkin".
Elinvoimaista kansaa on Lu-jaurin iizemskiläinen, kasvaa ja lisääntyy
yhtä nopeasti kuin hänen suuri porokarjansakin. Ja vaurastuu ja
rikastuu. Jos se saa rauhassa tunturimaillaan porojaan paimennella,
saattaa alkuaan pienestä siirtolaisjoukosta kasvaa ja kehittyä hyvinkin
merkittävä Kuollan-Lapin sydänmaiden kansoittaja. Kuollan-Lapissa
asustelee myös pieni joukko samojeedeja, noin 40-50 henkeä arvion
mukaan. Samoinkuin syrjäänit elävät hekin suuria porokarjoja hoitamalla
ja ajelevat komeilla porovaljakoilla. Heistä eivät koltat paljoa tiedä.
Taikka oikeammin koltat heistä aina jotakin tietävät, mutta he
sekoittavat samojeedit syrjääneihin, puhuvat kumpaisistakin, niinkuin
ne olisivat samaa kansaa, sanoen heitä milloin "samujeedeiksi", milloin
"iizemskoiksi". -- "Se on sama, samujed ja iizemski. Iizemski on vain
oikea nimi, ja samujed on haukkumanimi, joka on sama kuin itsen-syöjä."