Lappi! "Leivätön Lappi"! "Kota-Lappi"! Merkillisen kansan,
"Sabmekansan", ihmeellinen kotimaa. Tuhatlukuisten porotokkien
ja suurien susilaumojen ja suunnattomien sääskiparvien ääretön erämaa.
Mahtavien noitien ja velhojen maa, kansanrunojen kuulu "Tuli-Lappi",
johon entisaikaan etelän tietäjät matkustivat mahtiaan lisäämään ja
sitten ihmeellisellä noitakyydillä halki ilmojen huimasti kiisivät
takaisin kotitanhuilleen.
Paljon kuultu maa, vaikka vähän nähty.
Mutta niin hartaasti haluttu nähdä.
Kenpä ei olisi mielinyt itse kerran päästä tuohon ihmeelliseen
sadunomaiseen maahan, jonka pelkkä nimikin jo niin omituisesti
sykähdyttää, maahan, jossa Seitsemän veljeksen Taula-Matti
rannattomilla, heiluvilla hetteillä ja pirisevillä, porisevilla
rämeillä merkillisiä kurkijahtiaan sivakoi ja kuuli kummaa
noidannuolien suhahtelua, salaperäiseen maahan, jossa kesäisin
vallitsee miltei ikuinen taivainen valo ja talvisin taas on melkein
lakkaamaton pohjaton pimeys ja vain kuutamo niin kumman kirkkaana
hohtaa taikka pohjoisella taivaalla levottomat ruijantulet tulisina
käärmeinä sähisten kiemurtelevat kohti korkeata avaruutta.
Paljon on Lapista, ainakin Suomen-Lapista jo kirjoitettu, ja monet
tutkijat ovat käyneet sen ristiin ja rastiin. Samoin Ruija ja
Ruotsin-Lappikin on tunnettu.
Mutta itärajan takaisesta Turjasta, Venäjän-Lapista, Kuollan-Lapista,
ei paljon tiedetä. Vähän on Turjan tunturimaissa käyty, ja verrattain
vähän sieltä kerrottu. Ja useimmat näistä kertomuksista ja kuvauksista
ovat jo aikoja joutuneet unohduksiin.
Niin että tämä koillisen-kulmainen vierusmaamme ja sen kansa on meille
melkein yhtä tuntematon kuin mikä tahansa kaukomaa kansoineen. Ja nyt
kuitenkin tästä suuresta tuntemattomasta maasta muuan osa, Petsamonmaa,
pieni luoteiskolkka,on Tarton rauhassa liitetty meidän maamme
yhteyteen.
Ja Kuollan-Lapin kartta!
Se on miltei yhtä hatara kuin Afrikan musta sydänmaa. Vain asutut
rannikot ja rantakylät on tarkemmin merkitty, mutta suunnattoman
sisämaan seudut ovat melkein tuntemattomia maita, joista kartta ei
paljoa tiedä. Ja sen, minkä tietää, tietää useinkin väärin. Niinpä
mahtavan suuret sisämaan järvetkin, Imandra, Ump-jaur, Lu-jaur,
Kolvitsajärvi ja Nuortijärvi, on vain osapuilleen oikein merkitty.
Mutta sitten on suurissa käymättömissä erämaissa vielä monia mahtavia
tunturientakaisia järviä, siintäviä selkiä, joista kartta vain nimeksi
tietää: umpimähkäinen sileäreunainen siniläiskä on vain merkitty nimen
ympärille. Ja monet suuret selät ovat vielä aivan tuntemattomina
tunturiensa piiloissa ja odottavat "löytäjäänsä" sekä pääsyänsä
kartalle eloa antamaan, kuten antavat eloa Lapin suurenmoiselle
luonnolle. Pikku järvet ovat kartalle aivan ylivoimaisia, ja useat joet
juoksuttaa se aivan vääriä teitä. Ja lappalaisten suuret talvikylät,
sydänmaiden kätköiset asuntoyhtymät, on kartantekijä useasti
sijoittanut aivan vääriin paikkoihin. Sitten lopuksi kartassa mainitut
nimetkin ovat monesti varsin merkillisiä väännöksiä alkuperäisestä
nimestä.
Niinpä käykin, että Kuollan-Lapin kävijä, joka kartta kädessä lähtee
tunkeutumaan Turjan äärettömiin erämaihin, kulkee kuin löytöretkeilijä
kokien tavantakaa yllätyksiä. Milloin odottamatta avautuu eteen aivan
tuntematon siintävä selkä, milloin taas paiskautuu tielle poikkipuolin
leveä virta, milloin saa aavistamattaan kiivetä taivasta
tavoittelevalle tunturille. Kuollan-Lapin erämaiden matkaaja saakin
taivaltaa itse parhaansa mukaan karttaa rakennellen.
Kuollan-Lapin kartan epätarkkuudesta seuraakin, että se näyttää niin
tyhjältä ja autiolta, kun sitävastoin rajan tällä puolen, Suomen
kartassa, on kyllä eloa: järviä ja jokia ja tuntureita ja niiden nimiä
on ihan vilisten. Saattaisipa outo luulla, että niinkö ovat
vierekkäiset maat kummallisesti erilaisia, niinkö merkillisesti raja
vaikuttaa.
Mutta samankaltaista on maa kahden puolen, ei ole kyennyt punainen
rajaviiva maan luontoa muuttamaan, vaikkakin se on kyennyt eroittamaan
kansan ja kehittämään sen erilaiseksi. Samaa Lappia, samaa mahtavaa
tunturien maailmaa, samaa suunnattomien jänkien maata, samaa
lukemattomien järvien seutua on rajan kahden puolen. Keskeytymättä
jatkuu Suomen-Lapin luonto rajan itäpuolelle kauas Kuollan-Lappiin ja
ulottuu aina Imandralle, Ump-jaurille ja Lu-jaurille asti. Siellä vasta
alkavat maisemat vaihtua mahtavaksi Itä-Kuollan ylätasangoksi, josta
yksinäiset tunturit ja vuoret, "uaivit" ja "urtit", siellä täällä
kohoavat. Täällä tunturien ja vuorien välissä on lukuisia järviä, ja
ylätasangolta virtaa suuria jokia sekä Jäämereen että Vienanmereen.
Pohjoiseen laskevista joista suurimmat ovat Voronje, Harlovka ja
Jovk-jok, itään Ponoi sekä etelään Umba ja Varzuga. Kaikki ne alkavat
samalta suurelta sisämaan järviylängöltä, Ump- ja Lu-jaurin seudulta,
jopa aivan läheltä toisiaan, Ponoikin, joka on koko seudun suurin joki
ja virtaa halki puolen niemimaata. -- Valtavia ovat myöskin länsipuolen
virrat, Lutto ja Nuorti, jotka saavat alkunsa Suomesta ja vetävät
lisävesiä monista suurista järvistä -- Lutto esim. Madzas-, Njannam-,
Akku-, Vuenni- ja Loun-jaureista sekä Nuortijoki Hirvas- ja
Taivijärvistä -- ja sitten Nuortijärvestä alkaen mahtavana Tuulomana
laskevat Jäämereen. Suuri Imandra taas laskee Nivajokea Kannanlahteen,
mutta Imandran pohjoispuolella olevat isohkot järvet, Guolle-jaur ja
Murd-jaur, virtaavat Kuollajokea myöten Tuulomaan ja Kuollanvuonoon.
Muistuvatpa Taula-Matin tarinat mieleesi, kun joltakin korkealta
rajatunturilta, Vaatsimenoaivelta, Leivoaivelta, Lintuselältä,
Nuorti- tai Korvatunturilta, Talkkunaoaivelta, Tshyosadshelta tai
Kondosadshelta katselet itää kohden Kuollan-Lapin äärettömiin,
silmänkantamattomiin erämaihin. On siinä edessäsi heiluvaa hetettä,
jänkää ja aapaa, joilla Taula-Matti saattaisi kurjenpesiä etsiä, on
metsäisiä kankaita ja vaaroja, on järviä ja jokia, ja sitten ylinnä
kaikkia rajattomat tunturijonot pitkin taivaanrantaa, hohtavina,
lumipeitteissään kimaltelevina, monikymmen-, -satalukuisena rykelmänä
vierekkäin, rinnakkain, toinen toisensa sivulta ja takaa kurotellen. Ne
antavat taivaita tavoittelevassa, jylhässä ylevyydessään,
majesteetinisessa suuruudessaan koko näköalalle mahtavan, juhlallisen
tunnelman. Ja kun sydänyön vaisusti punoittava aurinko hiljalleen
painuu pohjoiseen ja koskettelee kaukaista taivaanrantaa kuin
varatakseen uutta voimaa, uutta taivaista kiertomatkaa varten, hehkuu
koko tunturien mahtava piiri vienossa pehmeässä sinipunervassa, ja
järvien ja soiden ylle laskeutuu hallava auer, joka aamutuulen
herätessä hiljalleen sinne tänne liikehtii, kuin levottomien henkien
ajelemana. Levätessäsi yötulilla tunturin alla kuulet ja kuvittelet,
kuinka Lapin sumuinen, salaperäinen korpi yöttömänä yönä pitää
keskusteluaan. Korpi haastelee omalla tavallaan, korven näkymättömät
henget vaihtavat ajatuksiaan, ja olet tuntevinasi, että kymmenet,
sadat, tuhannet silmät vartioitsevat sinua, ja sadat, tuhannet korvat
kuuntelevat jokaista rasahdusta, mikä liikkeistäsi syntyy. Taikka kuin
koko korpi yhtenä suurena kummastelevana silmänä katsoisi sinua ja
herkkänä korvana kuuntelisi.
Tunnet todellakin, että Lapin erämaa-luonnossa on lumousta ja
tunturimaailmassa taikaa.
Ei Lapin erämaihin leikiten matkata, eikä tunturimaiden tutkija
suinkaan huviretkellä liiku. Pitkä ja hankala on matka Lappiin, ja
pitkät ja vaivalloiset ovat Lapin tiettömät taipaleet. Lappi
pelästyttää pian ja palauttaa takaisin semmoisen matkamiehen, joka on
vain huvikseen sen erämaihin tunkeutunut. Tunturien ja korpien haltia
ei sellaisia kävijöitä hyväksy eikä saata heitä oikeaan Lapinhenkeen,
vaan tuo heille heti esille Lapin nurjat puolet.
Monia teitä voidaan suunnata kulku Kuollan-Lappiin, mutta pitkät ja
perin hankalat ovat kaikki. Voit matkata Inarin kautta: on edessäsi
suuret erämaat, saatat suunnata retkesi Sodankylän halki: taas erämaat
edessäsi, taikka voit kulkea Kuolajärven kautta, ja taaskin ovat
määrättömät erämaat puhkaistavina.
Inarin kautta kulkien pääsee lapinkävijä maantietä myöten aina
Inarinjärvelle asti, Kyrönkylään, jopa siitäkin edelleen muutaman
kilometri-kymmenisen uutta, rajalle vievää Kyrön--Petsamon tietä
myöten, joka valmistuttuaan saattaa matkamiestä kuljettaa Patsjoen
vartta Tölleviin, lähelle Boris-Glebiä ja siitä itään, poikki tunturien
Petsamonvuonolle. [Kyrön--Petsamon maantienpituus on 20 9 km. Matkalle
on jo rakennettu seuraavat majatalot: Könkäänjärvi (15 km Kyröstä),
Mustola (10 km edellisestä), Virtaniemi (20 km ed.), Nautsjoki (29 km
ed.), Höyhenjärvi (19 km ed.), Pitkäjärvi (26 km ed.), Salmijärvi (26
km ed.), Töllevi (19 km ed.), Tunturimaja (20 km ed.), Vuorema (12 km
ed.), Petsamo (21 km ed.).]
Mutta saattaa Venäjän-Lappiin pyrkijä käyttää myös venekyytiä pitkin
isoa Inaria ja Patsjokea Norjan puolelle Kirkkoniemeen, josta
jäämerihöyryillä pääsee itään, Kuollaan, Ponoihin ja vaikka ympäri
niemen, Kannanlahteen. Patsjoen varrella saa soutaja tavata sekä
suomalaisia uudiseläjiä että lappalaisia.
Mutta jos tahtoo tunkeutua heti Kuollan-Lapin sydänmaihin, niin silloin
on mentävä Inarinjärven kaakkoiskulmasta, Nellimistä, Sulkusjärvelle ja
siitä rajan taakse Puoldzik-jaurille. Siellä joudutaan heti uuden
Petsamonmaamme eteläpuolisille erämaille. Jos matka pitää Suonikylää
kohden, päädytään soutamaan monet suuret ja pienet järvet:
Algaz-jaurit, Karn-jaurit, Kosk-jaurit ja Tshoskpiel-jaurit, Njannam-,
Akku-, Tshedkass- ja Nieskem-jaurit ja astumaan niiden väliset, väliin
kymmenien virstojen pituiset, päiväkaupoin ja yömäärin marssittavat
taipaleet. Ja tiettömiä ovat erämaat. Joitakuita kankailla kierteleviä
porojenpolkuja saattaa väliin seurata, mutta useimmiten painetaan
vain suoraan halki maiden, poikki soiden, yli vuorien ja vaarojen,
yli tunturienkin. [Matkojen pituuksia: Inari--Sulkusjärvi
15 km, Puoldzig-jaurille 7 km, Algaz-jaurille 5 km, Karn- ja
Tshoskpiel-jaurille 20 km, Njannam-jaurille 15 km, Akku-jaurille 15 km,
Tshedkas-jaurille 20 km, Nieskem-jaurille 50 km, Suonikylään 15 km,
Tshuörve-jaurille 30 km, Vuolu-jaurille 10 km, Nuortijärvelle 20 km.]
Voihan Kuollan-Lapin tunturimaille matkata myös vesitietä Luttojokea
pitkin, Laanilan majatalon lähimailta, Kaunispään tunturin juurilta saa
suuri Lutto syntynsä, ja pienenä tunturipurona se siellä vielä
tunturien turvissa kiertelee. Mutta laskevat sitä vain matkamiehet,
Vienan-Karjalan simpukanetsijät, ja jopa tekivät takavuosina
viinasaksat juomannoutoretkiä Luttoa alas aina Jäämerenrannan Kuollaan
asti. Monet ovat Luton kosket ja könkäät, ja sauvoimin sekä köysin
täytyy useat niistä sekä laskea että nousta; joenrannat ovat alituista
asumatonta korpea. Vasta pari penikulmaa Suonikylän alapuolella,
Tshuörve-jaurin suulla, 8-10 penikulmaa suoria teitä Suomen rajalta,
tapaa ensimmäisen eläjän, uudisasukkaan, Hulkko-Pekon. Kohtaapa samalla
järvellä jo jonkun lappalaisenkin, ja toisia vähän alempana,
Vuolu-jaurilla, josta on vielä pari penikulmaa mutkittelevaa Luttoa
soudettava, ennenkuin ollaan Nuortijärvellä.
Mutta kaikkein suurimmat, synkimmät ja rannattomimmat erämaat joutuvat
matkattaviksi lapinkävijälle, joka Sodankylän kautta käy Kuollaa kohden
pyrkimään: sadat kilometrit aivan tietöntä kiveliötä. Mutta
venekyydillä saa kulkea melkein koko matkan: Kemijokea Kemijärveltä
Pelkosenniemeen, Saukoskelle, Martinkylään, sitten Vouhtujokea
Sotataipaleelle, Sotajokea alas Nuortijoen latvoille ja Nuortia alas
suurelle Nuortijärvelle. [Kemijokea Kemijärveltä Pelkosenniemeen 50 km,
Saukoskelle 60 km, Marttiin 47 km, Vouhtujoen suuhun 43 km, Vouhtujokea
Teiskuriin 17 km, Sotataival 3 km, Sotajokea 20 km, Nuortijokea rajalle
35 km, rajalta Nuorti-järvelle 100 km.]
Tällä taipaleella ovat mitä lukuisimmat kosket ja vihaisimmat virrat
lapinkävijän kärsivällisyyttä koettelemassa. Kemijokikin on jo
yläjuoksullaan tavattoman äkäinen; sitten mutkittelee Vouhtujoki
vähävetisenä tunturien välissä, ja samoin Sotajoki, joka ensin
pajupensaissa piiloteltuaan jo Nuortijokea lähestyessään pauhaa
yhtämittaisena kohisevana koskena; Nuortijoki niinikään virtaa monet
kerrat ihan vihaisin vaahtopäin. Sauvoimiin ja köysiin täytyy
matkamiehen monet kerrat turvautua, ihan katketakseen saa kiskoa ja
ponnistaa, niin alas laskiessa kuin ylösnoustessa.
Nuortijoen korpimatkalla saattaa kiveliöiden kiertäjä jo tavata
erämaan eläjiäkin, jonkun jokivarren lappalaisen, sekä joen suussa,
Nuortijärven rannalla, Nivan pienen suomalaiskylän.
Alas Jäämerta kohden painuttaessa on edessä 8-10-penikulmainen
Nuortijärvi, jonka keskikohdalle Lutto laskee lännestä kapean
Rippisalmen pohjoispuolella. Mutta edelleen virran mukana vaellettaessa
tullaan suuren Tuulomajoen niskaan, joka vihaisella kohinalla alkaa
vetää Luton ja Nuortin viljavia vesiä Jäämeren helmoihin. Viisin,
kuusin virstoin se yhtämittaisena vuolaana virtana kohisee, kunnes
Patunan könkäässä kiihtyy suurimpaan raivoonsa ja heittäytyy korkealta
jyrkänteeltä huimasti alas. Sitten se alkaa tasaisesti virrata, vain
silloin tällöin kuohahtaen, ja Muurmansuussa, penikulman verran
Kuollasta ylöspäin, se täydellisesti tyyntyy ja sopeutuu Jäämeren
henkeen. [Matkan mittoja: Nuortijärvi 80-100 km, Nuorajärven Luusuasta
Patunankönkäälle 5-6 km, Tuhkaseen 25 km, Kuivakoskelle 15 km,
Päiväjärvelle 2 km, Muurmansuuhun 7-8 km, Kuollaan 10 km. Matka
Kemijärveltä Sotataipaleeseen, kolmen sauvojan veneellä, kestää n. 3
vuorokautta. Sotataipaleesta Kuollaan n. 5 vuorok., palatessa n. 9
vuorok.]
Nuortijärvi on läntisen Kuollan-Lapin mahtavimpia järviä.
Pitkänä, kapeana, moniselkäisenä Nuortijoen laajennuksena
levittäytyy se suurena käyriönä etelä-pohjois- ja länsi-itäsuunnassa.
Mahtavat, kesälläkin yöpuolelta lumipeitteiset tunturit ja "veivit"
kohoavat pitkänä rivinä järven yläosan kahtapuolta, toinen toistaan
korkeampina. Komeilee siellä semmoisia suuruuksia kuin 1000 metriä
korkea Vuojintunturi ja toiselle tuhannelle kohoutuva Siulutaldi, sekä
Tuodash- ja Petshatunturit ja Kuorpos-ueiv. Mutta järven alaosan
ääriltä siirtyvät tunturit etemmäksi, kuvastuen taivaanrannalle
kaukaisina, metsän yli kaartuvina lumiselkäisinä köyryinä.
Kemijoelta päästään toisiakin vesiteitä Venäjän-Lappiin. Lähdetään
Saukoskelta puskemaan Tenniöjokea ylös, Saijan ohitse Tenniöjärvelle.
Sieltä on kolmen kilometrin nakkaus Naaliojalle, Tuntsajoen haaraan, ja
sitten noustaan Tuntsa- ja Vaatsimenjokia Piekuttamajoelle, josta taas
jaloitellaan Norreejoelle ja sitä taas soudetaan Leipijoelle; sitten
Juonnijokea myöten Juonniin, pieneen suomalaiskylään rajan takana.
Täältä päästään soudellen useita järviä ja lampia Akkalaan, joka on jo
suuren Imandrajärven läntisen osan äärimmäisessä pohjukassa. Tämäkin
korpimatka on mitä koskisin. Varsinkin Saijalta alkaen saa Tenniönjoen
soutaja sauvoa kosken toisensa jälkeen ja toistaan kovemman. Koskisia
ja vähävetisiä tunturien kiertäjiä ovat Tuntsa ja Vaatsimenjokikin,
samoin Juonnijoki, ja Piekuttama sekä Norree ovat oikein vihaisia ja
äkeitä tunturipuroja. [Matkojen pituuksia: Saukoskelta Saijalle 40 km,
Tenniöjärvelle 55 km, Naaliojalle 3 km:n vetotaival, Piekuttamalle 30
km, Norreejoelle 25 km, Juonniin Suomen rajalta 50 km, Juonnista
Akkalaan 30-40 km.]
Akkalaan päästäessä ollaankin jo kuululla Imandralla, Kuollan-Lapin
suurimmalla ja kauneimmalla järvellä. Sillä Imandra on oikea
tunturijärvi, jota ympäröivät Kuollan mahtavimmat tunturit. Itäpuolella
kohoaa komea Umptek eli Hibinä 1200 metrin korkeuteen ja lännessä sekä
etelässä rajoittavat taivaanrantaa monet kymmenet paljaslakiset köyryt.
Paikoin on Imandra aivan siintäväselkäinen, parikin penikulmaa leveä,
ja pituutta on järvellä perimmästä pohjoisesta äärimpään Akkalan
kolkkaan lounaisessa 120-140 km.
Pitkin Imandran ääriä sekä sen pohjoispuolella olevien järvien
itärantoja ja Kuollajoen vartta vie ratsutie, ikivanha kulkureitti
Kannanlahdesta Kuollaan, ja tien varrella on vanhastaan useita
autiotupia ja majataloja, Sasheikat, Jokostrovat, Rasn-jargat,
Maaselät, Kitsat. Mutta nykyään ei näitä majaloita enää juuri tarvita.
Kuollan niemimaan poikki kulkee kuulu Muurmaninrata aina Jäämeren
rannalle, Muurmaniin, vastaiseen suureen Muurmaninrannan
satamakaupunkiin saakka, joka on Kuollan kaupungista 8-9 virstaa
pohjoiseen. [Rautatiematka Kannanlahdesta Muurmaniin on 268 virstaa.]
Vielä on mainittava pari Kuollan kulkureittiä. Toinen käy Kuolajärven
Kurtilta, mihin saakka nykyisin jo maantie ulottuu, pitkin Tuntsajoen
ja kauniin Toivantojärven vesireittejä suurelle Koutajärvelle, josta on
vain lyhyt maataival Knäsöihin, Vienanmeren Kannanlahden rannalle.
Knäsöistä on vielä kolmipenikulmainen soutumatka Kannanlahden
kauppalaan, josta edelleen voidaan suuntautua Lapin sydänmaille.
[Matkojen pituuksia: Salla--Kurtti 60 km, Kurtilta rajalle 15 km,
rajalta Tolvannolle -- välillä Tuntsaa, Kilisjokea, Kilisjärveä ja
maataivalta -- 15 virstaa, Tolvantoa 30 v., Tolvantojokea 20 v.,
Koutajärveä 40 v., Knäsöintaival 4 v., Knäsöistä Kannanlahteen 30 v.]
Toinen vesitie vie, maantiematkan päätyttyä, Kuusamon Paanajärveltä
Oulankajokea Vienan-Karjalan Pääjärvelle, sieltä edelleen Kunti- ja
Kumajokia Soukelojärvelle, sitten Susi- ja Tutijärvien kautta
ennenmainitulle Koutajärvelle. [Paanajärvi 22 km, Oulankajoki 25 v.,
Pääjärveä Niskankylään 25 v., Kuntijokea Kuntikylään 10 v., Kumajokea
Soukelojärvelle 20 v., Soukeloa Ruvalle 11 v., Koutakosken niskalle
20 v., maataivallus 3 v., Susijärvi 15 v., Tuntsajokea 8 v., Tutijärvi
3 v., Tuntsajokea Koutajärvelle, Kanaseen 4 v.]
Kaikkia näitä matkasuuntia on paljon käytetty Kuollan-Lappiin ja
Muurmanille pyrittäessä. Varsinkin niinä vuosina, jolloin
Muurmaninradan työmiehet sekä rajantakaisten "savottain" tukkilaiset
saapastelivat rajan yli edestakaisin, on näillä korpiteillä ollut kulku
tavallista vilkkaampaa. Ja salakähmäisten viinasaksain venereitteinä
ovat varsinkin Koutajärven ja Nuortin vesiväylät aina olleet. Niitä
myöten ovat Vienan ja Kuollan viinat ja pirtut loppumattomina virtoina
valuneet rajan tälle puolen. Kemijoen ja Nuortin vesitie, Sotataipaleen
eroittama, on jo ikivanhoista vainovuosien ja vihavenäläisten
ajoista asti ollut Lapinretkeläisten kulkureittinä. Tätä tietä
kiiminkiläispäällikkö Vesainenkin käytti kuululla partioretkellään
Kuollaan ja Jäämerelle.
Vaivalloisia korpireittejä kaikki, kestävyyttä ja matkamiehen terveyttä
kysyviä. Siksipä useat Muurmanille menijät kulkevatkin mutkan kautta:
Ruotsin poikki Narvikiin ja sieltä laivalla Ruijan ympäri, toiset taas
Pietarin ja Arkangelin kautta.
Näin kesällä, jolloin vedet ovat vapaina ja maataipaleet jalkaisin
kuljettavia.
Mutta talvella, kun joet ja järvet ja jängät ovat silloitetut ja
lumi peittää kankaat, on Lapissa liikkuminen paljoa helpompaa.
Silloin saattaa peskeihin ja nahkoihin kääriytyneenä ahkiossa istuen
päästellä porolla vaikka halki koko niemimaan Ponoihin asti,
taikka laskea poikki Kannanlahdesta Kuollaan ja Petsamoon.
Pitkien pororaitojen polkema talvitie johtaa Inarista Patsjoen niskalta
Suonikylän ja Ristikentän kautta Kuollaan ja sieltä taas halki koko
niemimaan, Voroninskin, Leijaurin, Varsinskin, Kuroptejevskin ja
Lymbes-sijtin kautta Ponoihin. Talvisia kulkusuuntia on myöskin
Kuolajärven Kurtin kautta Koutajärvelle vievä tie, ja sotavuosina
Kurtilta suoraan, halki erämaiden Kannanlahteen kulkeva rahtitie,
jota myöten Venäjän sotatarpeita tuhansin kuormin kuljetettiin
Kannanlahdesta Rovaniemelle. Paljon on myöskin käytetty
Kemijoen--Nuortin suuntaa. Sotavuonna 1918 kulkivat sadat punaisetkin
sitä myöten Nuortijärven kautta Kuollaan. [Talviteiden pituuksia:
Kyrö--Kuolla n. 250 km, Kuolla--Ponoi n. 450 km, Kuolla--Petsamo n. 120
km, Kuolajärvi--Kannanlahti 180 km.]
Kuollan niemimaalla risteilevät talviset raitotiet talvikylältä
toiselle sekä osuvat lopulta merenrantojen suuriin liikepaikkoihin.
Niinkuin kesäreitit, kulkevat useat talvitietkin suurien vesien
seutuja, halkovat järvienselkiä ja noudattelevat jokia taikka
jokivarsia ja ojentuvat halki jänkien, kiertelevät tunturien juuria ja
pujottautuvat tunturilaaksojen ja kurujen lävitse. Kuollan--Ponoin tie
kulkee useasti Jäämerenrannan puuttomien tundraseutujen halki.
Tavallisia, asuttujen seutujen valtavia talviteitä eivät suinkaan
Kuollan-Lapin tiet ole. Harvaan asuttujen maiden teitä kuljetaan
sentään vain niin harvoin. Myrskyt ja pyryilmat monesti ajavat tiet
umpeen, mutta tuntureihinsa ja jänkiinsä tottunut Lapin asukas tietää
kyllä matkansa suunnan, ja pitkine raitoineen saattaa hän helposti
autiolla tundrallakin osua oikeaan, vaikka ei tietä näkyisikään. Tien
suunta ja matkan määrä on hänellä päässään ja veressään.