Se olisi rämekorpelaisilla viinajuttu käräjillä, mutta kukapa sinne...
Aurinko rehottaa niin herpaisevasti, ettei jaksa muutakaan, saati
sitten ihan kirkonkylään, kymmenien kilometrien taakse.
Heh, joutaapa oikeus istumaan ja odottelemaan. Kunhan tässä
korjataan ensin heinät, niin siinä jossain lomassa sitten, vaikkapa
rukiinleikkuun jälkeen.
Kyllä korkea oikeus joutaa paremmin istumaan kuin rämekyläläiset
lähtemään.
Käräjäpäivän aamuna tulee Käkkä-Antti Hameniemeen tiedustamaan sitä
lähtöä, mutta Asari ei ole niinä miehinäänkään, että käräjille.
Vai sitä Antti lähti; suottapa lähti.
— No kun tuppaa vähän peloittamaan, Hörödiit, tuomarit ja muut...
syötingit.
Antin silmät lupsahtelevat. Kekkerehtii siinä saunan ovella ja koettaa
arvailla Asarin meininkiä.
Eihän se Asari niikseenkään. Paitasillaan istuu saunan kynnyksellä ja
rassaa piippuaan, imeksien kopasta väliin penskoja suuhunsa.
— Senkö täytistä sinne... heinätkin tekemättä... ollaan tässä,
piru, yhtä suuria herroja, jos ei vain suurempia. Eikä ole eväs
viinojakaan... tuota... heh... sinne eväittä, herrojen kestiin.
— Tulee siitä sakko.
— Samapa tuo, jos tuli, poksahti, sakot ja muut. Lähtään tästä niitylle.
Hiertiäinen vetää housut jalkaansa.
— Eikä siitä akkakaan käräjänkäynnistä... sano kostuvan. Pupattaa, jos
tässä ei heinille.
Asari nostelee housujaan ja on lähtevittään niittämään.
Antti kääkertää kotiinsa, ja Hiertiäinen, ennen niitylle lähtöään,
unohtuu silmäilemään järvelle.
Siellä olisi toista kuin tylsällä raudalla heinää hakata.
Ahven söisi onkea, saattaisipa haukikin törmätä... lehmän kokoinen.
Siitä riittäisi puhetta Perttelille ja muille.
Ja haukikeitto niin makeasti nukuttaisi.
Tiina Lovisa älmentää, jos ei niitä.
Onhan hänellä, Hiertiäisellä, keino.
Vie venheen niityn alle pensaikkoon ja pujahtaa sitten niityltä...
salaa...
On niittävinään, vaikka ei niitäkään. Tottapahan renki ja piiat... sen
heinähuushollin.
Ei muuta kuin luodolle, ahvenia härnäämään, köriläitä, ja palttua
käräjille. Hii, joutaa se Höröläinen tuomaan sanat toisen kerran.
Asari vie venheen rantaniityn alle ja hioa kalkuttaa sitten oikein
kuuluvasti viikatettaan, että Tiina kuulee ja on hyvillään. Renki on
piikojen kanssa toisella niityllä. Hän täällä aloittelee... rauhassa.
Käy välillä ahvenien suita repimässä.
Heh, eipä pysty, piru, takkuheinään. Olisivat joutaneet torpparit
tekemään heinät, niinkuin ennenkin... Ottivat osan maasta ja jättivät
tässä yksinään... reutoamaan.
Hiertiäinen nauraa itsekseen sille reutoamiselleen. Kun ei muuta kuin
leivän ääressä hikosi, piikojen ja muihen, putelien. Semmoista se hänen
reuhumisensa.
* * * * *
Kenkkulan Aatamikin on lähtöpuuhissa ja miettii, lähteäkö vai ei.
Vetää kirkkokääsit ulos liiteristä ja kävelee, toljastelee, siinä
pihamaalla. Piiat ovat lypsyllä ja muu väki ryystää aamukahviaan
pirtissä.
Sakko, viinasakko hänelle, Aatamille!
Ryyppäämisestä, maistamisesta, repijäisen hoitamisesta.
Ei ikinä!
Aatami menee kamariinsa ja etsii raamatusta esille Daavidin psalmit,
nepä, joissa puhutaan vainoojista.
»He kokoovat joukkonsa vanhurskaan sielua vastaan ja tuomitsevat
viattoman veren kadotukseen.»
Siinä on syötingille ja muille.
»Sinun kieles ajattelee vahinkoa ja leikkaa kuin terävä partaveitsi.»
Siinä on Hörödiille. Ja lisää löytyy, jos tarvitaan.
Saattaapa heille sanoa, että on nivusiaan ja reumatismiaan voidellut,
kun ei sano, sisällisestikö sen on tehnyt vai ulkonaisesti.
Ihan suututti, että käräjiin tässä, kun itsekin joivat, kirkon viinit
ja kaikki.
Sakkorahoja pitää säätämän, että saavat ainetta, kun ei tule Turakan
eikä Patrakan viinat kynsiin.
Aatami kynsii korvallistaan ja käy pellolta heiniä kääseihin.
Tapaa Joosepin tarkastelemassa haasteita, joko ovat kuivia.
— Meinaako isä käräjiin, koska kääsit näkyy olevan pihassa?
Pitäisipä sen Joosepinkin ja Nuutin... kaikkea tässä, kun isä
poikineen...
— On tuo niinkuin aikeessa, miten käynee.
Aatami ei huoli katsoa sinne päin, missä Jooseppi seisoo. On
tarkkaavinaan Hiertiäistä, joka soutaa luodolle.
— Turha sinne on lähteä näin heinäaikana. Eivät lähde muutkaan. On
niitä joutilaampiakin aikoja.
— Niin no, jos ei sinne kerran muutkaan... ja mitäpä ne siellä
minulla...
— Niin, eihän isä muuta kuin sitä repijäistään, sanoo Jooseppi. — Se
nyt ei synti eikä mikään.
Aatami lähtee pellolta. Sillä pojalla aina ne leukailunsa... vaikka oli
hyvä pohjaltaan.
Aatu vetää kääsit liiteriin. Siinä miten lienee, kun ponnisteli,
reväissyt taas se rimputtaja.
Olihan sitä taas kaapissa, voidetta, heh, Herran hyvyyttä.
Syllykkä käy Tanulassa kuulemassa, lähteekö Rämekylän väki liikkeelle.
Kuulee Antilta, etteivät jouda, heiniltä ja muilta, syötinkilöitä
pokkailemaan. Akka käy hyvilleen:
— Sanoinhan ma jo, ettei ne tämän kylän miehet niinkuin vasikat
juomiselle...
* * * * *
Aamiaispäivä on jo ohi. Hiertiäinen torkkuu luodolla, vapa kädessä, ei
ole muistanut syömäänkään...
Päivän savu käy ilmanrannoilla yhä sakeammaksi, helle polttavammaksi.
Mikä sitä niitylle, semmoisella helteellä.
* * * * *
Rämekorven viileissä aitoissa maataan, murkinoidaan välillä piimää ja
kalakukkoa ja illalla otetaan saunoissa kovat löylyt ankaran työpäivän
päätyttyä. Saunan edustoilla turistaan yömyöhäiseen, saatetaanpa pistää
kontraksi, kun ei nukuta.
Nauretaan niille käräjille ja muille laitoksille.