Asari Hiertiäinen istuu saunansa kynnyksellä ja rassaa luudan varvulla
piippuaan. Pahahenkikö lienee piippuun mennyt, kun se ei ottanut
selvitäkseen? Vasta kun veti vahvan vitaksen varren läpi, rupesi henki
käymään ja savu pölähteli niinkuin kaskesta, tästäpä Asarin piipusta,
ja kohosi mahtavana pilvenä saunan räystäälle, siitä haihtuakseen aamun
raikkaaseen ilmaan.
Asari on yöllä kokoilta palattuaan ja sen tytön kanssa kuherreltuaan
mennyt saunaan makaamaan, kun saunassa ei ollut kärpäsiä eikä muitakaan
eläviä. Hiertiäinen on ainakin pitänyt saunan parhaimpana paikkana
maailmassa, mutta nyt hän sitä jo rakastaa, rakastaa enemmän kuin
mitään muistaa koskaan rakastaneensa. Ihan liikuttavaan hellyyteen
saakka. Akka saattaa sekin olla hyvä aikanaan, mutta joskus ja
useimmiten on silmillä silloin siitä, tällöin tästä... räiskää ja
räkyttää. Lapsetkin saattavat olla hyviä, niin kauan kuin pieniä ovat,
mutta suureksi tultuaan silmille nekin. Piiat samaten, kun luonto
lihalliseksi laukeaa, mutta nekin ovat joskus tehneet jutkun, kun on
sattunut joku nuorempi kukkopoika heidän edessään siipeään vetämään.
Mutta sauna. Milloinka näit sen pettävän tahi tylynä luotaan pois
työntävän? Aina sama, mielen mukavaksi tekevä niinkuin maitovellin.
Ainainen ystävä ja ymmärtäjä. Saunaan passasi paeta akan turinoita ja
hengenhaistajaa Hörödiitä, sillä eipä akka enemmän kuin Hörödiikään
viitsinyt sinne hämärän saunan lavoille kavuta.
Ihan mieli tuli helläksi, ja sydänalaa livautti kuin viinaryypyllä, kun
tätä saunaa ajatteli.
Siinä oli niin monta mutkaa ja aihetta, tässä sauna-asiassa, ja niitä
oli hyvä miettiä nyt tässä juhannusaamun lämpimässä paisteessa. Yöllä
oli lavoilla kuumuus ahdistanut ja pitänyt housutkin riisua, ja
paitasillaan istuu Asari siinä, naulan painava piippu hampaissaan.
Toinen oli tämä piippu, isältä peritty, pirun löytömaalta saadusta
visasta koverrettu, kourantäyteisen rouheita vetävä. Sellaista piippua
ei ollut vallesmannilla eikä rovastilla ja tokkopa lienee ollut
maaherrallakaan.
Sauna ja piippu ja sitten vasta akka ja ne muut piika-aiheet. Sen
jälkeen viina ja kiljunpinta talvisaikaan.
Ja muustapa sitä sitten ei ollut väliäkään. Kaikki muu oli vain
sivuasia, nämä talot ja tavarat, vaikka niistähän se kaikkinainen
siunaus vuoti hänellekin, Hiertiäiselle. Jos olit köyhä, toisen työssä
kulkeva, niin, piru, etpä olisi joutanut saunan, hyvän ystäväsi
suojassa lekettelemään, eikä olisi tällaista piippuakaan.
Mutta talo oli. Tuolla on tupa ja muu kartano peltojen keskellä
ja tässä rannalla on tämä sauna. Kiuas uhoo vielä lämmintä, eikä
ole kirppuja eikä kärpäsiä. Siellä oli taas hyvä maata, kellettää,
piika-Selman paita päänalusena.
Ka, piru, kun hauki hyppäsi ruohikossa. Pitäisipä ryöttö onkia sieltä
pataan. Ja muitakin kaloja.
Hiertiäistä ei unettanut tänä juhannusaamuna. Veri oli niin taas
kokoilla rehmäessä nuortunut, että vei unet. Ne piiat ja putelit ja
muut.
Asari nousee kurkistamaan, että vieläkö se hauki siellä ruohikossa...
Siihen joutuu Bertilkin ja saunatiellä tullessaan hohottaa Asarin
paljaille kintuille ja isolle piipulle, joka riippuu ukon hampaissa
kuin pajamoukari.
— Ka, kun maalarmestarkin jo liikkeellä... minä tässä haukia... kun,
piru, karkasi ihan käsistä, selittää Hiertiäinen tosissaan.
— Taisi viedä housutkin mennessään, sanoo Bertil.
— Sattuivat illalla väärinpäin jalkaan, niin jäivät... tuonne
saunaan... mutta se hauki... Olisi paistettu, korilas, juhannuksen
kunnioiksi, mutta vei vavat ja siimat, valehtelee Hiertiäinen, ja
silmäkulmassa vilahtaa, kun katsoo Bertiliin.
— Ei nukuttanut... ja minä tässä onkimaan, jatkaa Asari. — Pistin vähän
mädännyttä muikkua onkeen ja silloin... syltämittainen tarttuu... vie
siiman, ryöttö, ja vapa jää tähän kouraan.
Hiertiäinen näyttää vielä kouraansa, että siinä se on ollut, ja kähnii
takaisin saunalle, housuja vetämään jalkaansa.
— Tulehan saunaan, Pertteli. Täällä se nukuttaisi sinuakin... kun panee
noita pitsipaitoja päänsä alle. Niissä kun on sitä piikojen hajua,
häikköläisten... vetää mukavikseen nenäänsä.
Nappi on pudonnut Hiertiäisen housuista, ja Asari vuolee luudanvarvusta
uuden. Kaivaa sitten nurkasta putelin ja maistettuaan tarjoaa
Bertilillekin.
— Joko siellä naapurissa kahvilla näin aikaiseen... riipasehan siitä...
juhannustuikku... et ollut miesten pelissä yöllä. Särkyi siellä
Kenkkulassa astioitakin, kun nujattiin. Piimäkorvoon Turakka painoi
Aatamin, ja särkyyhän se semmoisesta... hii... ii... kokkelit levisivät
pitkin lattiaa. Aatami vain veisasi maan hedelmästä... vaikka kokkelit
tippuivat takapuolista. Ka, hiisi, kun ei maistakaan.
— Maistoinhan minä.
— Mitä se semmoinen maistaminen, kun nyt kerran juhannus... Sinä taisit
niihen tyttöjen kanssa... Kyllin... kyllä minä tiedän — Hiertiäinen
iskee silmää Bertilille — niinhän sitä tanssittiin, lupsuteltiin...
minäkin.
Aurinko on noussut jo ylemmäksi, ja varjot lyhenevät. Kaste hohtaa
pihanurmilla ja pihkaa tuoksuvien puitten oksilla. Mehiläiset surisevat
heinikossa, ja pääskyjen liverrys kuuluu talojen pihoissa.
Tiina Lovisa huutaa pihassa Asaria kahville ja mökyää aitan oven takana
piioille, jotka eivät nouse lypsylle. Kanat kaakattavat, kukko kiljuu
siihen sekaan, ja vasikat huutavat juomistaan tarhassa. Olipa siinä
ääntä. Toisissa taloissa torkkui karja aitauksissaan hiljaa ynähdellen
lypsäjiään, eivätkä kanatkaan siellä kaakattaneet. Hameniemessä oli
huutamisen taito tarttunut emännästä kanoihin, vasikoihin ja muihin
nelijalkaisiin. Sauna oli toki täällä rannalla, ja tänne ei mökä kovin
häiritsevästi kuulunut. Eikä talvella pirttiin, muuta kuin Tiina
Lovisan papatus.
— Huutavat siellä, pirut, akat ja nelijalkaiset, naurahtaa Asari
Bertilille. — Senpä takia minä täällä saunassa... Pitäisi herrallakin,
sinullapa meinaan, olla sauna siellä Helesingissä, kun siellä
mölytään... ei muuta kuin kellistyisit piiloon lavoille, eikä tietäisi
poliisit eikä muut... akat... vaikka eihän siellä taida akkoja ollakaan.
Mentiin siitä tuvan puolelle, kamariin asti. Hiertiäinen sanoi
tarjoavansa kahvit ja suuttuvansa, jos Bertil ilman lähtisi.
Puhuttiin Bertilin tauluistakin.
— Ovat kuin varsiluudalla vedeltyjä, sanoo Hiertiäinen. — Maalaisit
pirunkuvia ja enkelilöitä... hii... kun kuuluit maalaavan semmoisia
alastomiakin retkaleita. Harakka-Antti kehuu, että hänestäkin maalataan.
— Maalataan se kuva vielä Asaristakin.
— Eikös... Tiina Lovisasta pitäisi silloin kun suutaan lakuttaa ja
sääret on lehmänsonnassa... hii... ja sitten se kuva tuohon seinälle.
Tiina Lovisa tuo kahvipannun, ja Asari hämää:
— Maalarmestar kuuluu akkojen kuvasia... sinustakin, Lovisa... tuohon
seinään naulataan.
— Naulaa suusi...! sähähtää Tiina Lovisa.
— No, piru, kun siinä ei muukaan auta. Kyllä sinut maalataan, hihittää
Asari.
— Ja sinut salvetaan!
Tiinan sisu näätsen ei suvaitse sellaista härnättyä ja uhittelua.
Juhannusaurinko paahtaa jo hiestävän kuumana, kun Bertil palaa
heilimöivän ruispellon ohitse Kenkkulaan.