"Rotta", vastattiin heti. Mutta kun sitten Mariuksen hyvin
tunnettu rotta nostettiin hännästä, lattialta ylös, purskahti koko
luokka nauruun, sillä Marius oli tunnettu mestari rottia luomaan,
erittäinkin osasi hän saada niille hyvin luonnolliset korvat.
Apulais-opettaja suuttui: "Joko sinä, Marius, taas olet noita
hullunkurisia rottiasi tekemässä; minusta nähden olisi sinun, noin
ison pojan, jo pian aika jättää tuollaiset lapsellisuudet."
Marius sai nenäliinansa takaisin ja alkoi hyvin hämillänsä avata
solmuja; kuitenkin täytyi hänen nauraa salamyhkää; hänestä oli niin
erinomaisen hauskaa, kun Abraham heitti rotan.
Opettaja katsoi kelloa: tunti oli melkein lopussa; hän laski rakkaat
hanhenkynät sivulle päin, puhalsi pöydän puhtaaksi, pani veitsen
kiinni ja tarttui kirjaan.
"No, Tolleiv, ethän taida niin mitään, sinä et koskaan taida mitään.
No, sinä sitten, Reinert! Osaatko luetella Belgian kaupungit -- niin
Namürin olemme myöskin sanoneet -- useampia kaupunkeja, useampia
kaupunkeja! Et sinäkään? No luonnollisesti et; te olette samaa
sorttia kaikki siellä takana. No, entäs sinä, Sörensen? useampia
kaupunkeja Belgiassa Brysselin jälkeen! No?"
"Kello on lyönyt", ilmoitti vahtimestari ovella.
"Niin, siinä näette nyt! Sellaista se on! Täällä istumme tunnin
toisensa perästä ja tuhlaamme aikaamme noiden laiskurein tähden
tuolla takana, jotka eivät tahdo oppia niitäkään; teihin ei pysty
mikään muu kuin ruoska, ja sitä saisitte, jos minä saisin vallita."
Samassa antoi hän heille yht'äkkiä nelosen ja huusi luokalla nyt
syntyneen melun lävitse: "Seuraavaksi kertaa Ranskan jokiin."
"Ranskan jokiin", toistettiin pitkin luokkaa. Priimus pani
kynnellään pienen merkin kirjaansa; Abraham taittoi lehden isolle
kissankorvalle; kaksi veljestä, joilla oli yhteinen kirja, juoksi
levotonna ympäri saadakseen oikein tarkan tiedon kuinka pitkälle
läksyä annettiin.
"Ranskan jokiin asti!" huusi Reinert ja kaasi tahallaan ison
mustetäplän kirjaansa merkiksi, löi sitten kirjan kiinni, jotta se
leveisi oikein laveaksi.
Pikku Marius katseli häntä kauhistuksella ja ihastuksella.
Kahdentoista ja yhden välillä piti luokka jaettaman. Realistit,
joihin luonnollisesti koko viimeinen penkki kuului, jäi luokalle
englannin kieltä lukemaan; latinan lukijat sitä vastoin kokosivat
kirjansa ja läksivät toiseen koulurakennukseen.
Alemmat luokat, jotka olivat siellä, pääsivät, näet, koulusta kello
kahdeltatoista, jotta latinalaiset ottivat yhden heidän huoneistaan
haltuunsa viimeiseksi tunniksi. Abraham etunenässä raivasivat nuo
kymmenkunta latinalaista tietä itselleen pienokaisten keskitse, joita
virtasi etehiseen ja portaille.
"Fi donc!" huusi Abraham, kun he vihdoin tulivat siihen huoneesen
toisessa kerroksessa, jossa heidän piti lukea, "täällä täytyy
kunnollisesti tuulettaa noiden haisueläinten jälkeen."
Kaikki ikkunat avattiin selki selällensä ja muutamat myöhästyneet
haisueläimet, jotka vielä askaroitsivat jonkin kanssa laatikoissaan,
viskaistiin armottomasti etehiseen.
Joka kerta kun pikkupoikia nakattiin ulos, päästivät he hurjia
kostonhuutoja, mutta latinalaiset eivät siitä välittäneet; he
sulkivat ovensa, ja pitkä Martti, joka kärsivällisesti kantoi
haukkumanimensä "perässäpyrkijä" -- helppoa ei ole selittää mistä
syystä hän sen oli saanut -- asetettiin oven vartijaksi.
Nuo pöyhkeät haisueläimet, jotka luottivat paljouteensa ja
portaisiin, mätkivät toisiansa vasten ovea ja rytkyttivät lukkoa.
Priimus, joka aina piti rohkeita puheita, ehdotteli, että
latinalaiset kokoisivat joukkonsa ja hyökkäisivät noiden kimppuun,
mutta mieliala ei ollut sotaisa. Abraham istui opetus-istuimella ja
kangotti laatikon lukkoa; hän oli pannut päähänsä nähdä haisueläinten
muistutuskirjan.
Mutta äkkiä kuului äänekkäitä riemuhuutoja ulkoa. Martti
Perässäpyrkijä ra'otti ovea ja huusi sitten pelästyneenä ystävilleen:
"Auttakaa! He ovat ottaneet rottakuninkaan vangiksi."
Abraham syöksyi alas opetus-istuimelta, toiset seurasivat mukana,
priimus viimeisenä: pikku Marius oli joutunut haisueläinten kynsiin.
Pikku Marius oli latinalaisten tuskalapsi; hän ei ollut keskikokoista
haisueläintä isompi eikä tahtonut kasvaa; sen tähden oli hän aina
vartioimisen alainen.
Mutta tänään oli hän unohdettu, kun hän käydä haeskeli sangen
tärkeitä sana- ja muistutuskirjojaan. Kun hän sitten tuli ja tahtoi
sisälle kumppaniensa luoksi, tarttui kolmekymmentä mustaa kättä
hänen jalkoihinsa ja käsivarsiinsa ja veti hänet pois ovelta; nyt
kuppuroi hän vihollistensa seassa, joita hän juuri sen verran oli
pitempi, että hänen suuret suuttumusta osoittavat silmänsä ja heikot
käsivartensa, joilla hän huimi sinne tänne, olivat näkyvissä.
Haisueläimet mätkivät häntä vatsaan, nipistivät häntä takaapäin,
nykkivät tukasta ja kasvoista ja viskoivat hänen omia kirjojansa
hänen päähänsä, ja nuo kallisarvoiset sana- ja muistutuskirjat
lentelivät ilmassa irtonaisina lehtinä.
Tämä sai äkillisen ja ankaran lopun, kun latinalaiset hyökkäsivät
ulos; pikku pojat nakattiin sivulle ja hävisivät ovien taakse ja
portaille, vapautettu Marius vietiin latinalaisten huoneeseen. Mutta
tuskin olivat he sulkeneet oven, ennenkuin etehinen taas oli täpö
täynnä riemuitsevia haisueläimiä.
"Kostetaan!" huusi Abraham.
"Niin, kostetaan, kostetaan!" toisti priimus ja vetäytyi takaperin.
"Ole sinä vimmastunut Akilles!"
"Oikein", vastasi pikku Marius siimat säihkyvinä.
Ollessaan vimmastunut Akilles, istui Marius Abrahamin olkapäillä
ja lyödä sutkautteli sieltä armottomasti verivihollisiansa päähän
pitkällä viivottimella.
Latinalaiset tarttuivat aseisin. Hyllyt puhdistettiin viivottimista;
linkojat ja jousimiehet varustivat itsensä liitupalasilla
taulunlaatikosta; itse priimus otti pikkaraisen viivottimen, jota hän
sitten heilutti kiihkeästi kehoittaen tovereitaan -- ollen toisessa
päässä huonetta opetus-istuimen takana.
Abraham kertoi nopeasti tuumansa. Heti kun suuttunut Akilles
antoi merkin, piti heidän nostaa sotahuuto, Martti Perässäpyrkijä
avaisi oven, linkojat ja jousimiehet lähettäisivät nuoli- ja
kivisateen vihollisten joukkoon; hevosväki ja raskaaseen asuun
puetut _hopliitit_ sillä välin hyökkäisivät vihollisten kimppuun
estääkseen heitä pääsemästä pääportaille; sitten voitaisiin kaikessa
levollisuudessa saada hajalle joutuneet haisueläimet kiinni ja
mestata ne yksi erällään.
Kaikki oli valmisna; tuossa yleisessä kiihkossa ei kukaan huomannut,
että etehisessä oli syntynyt syvä hiljaisuus. Vihasta vimmastunut
Akilles heiskahti hevosen selkään, ja äkkiä päästivät he yht'aikaa
latinalaisten hirveän sotahuudon, Martti Perässäpyrkijä tempaisi
oven auki; heitto-aseitten synnyttämä sade pimensi ilman; _hastati_
ja _principes_ hyökkäsivät juoksumarssissa vihollisen joukkoon,
mutta etumaisena pyöritti vimmastunut Akilles hevostaan, heiluttaen
raskasta keihästään.
Mutta hiljaisuus -- äkkinäinen kuni taivaasta tuleva salama, sikeä,
turmaa ennustava kuin olisi se Hadeksesta kohonnut -- lopetti
sota-aseiden hurjan kalskeen ja kiinnitti latinalaisten voittamaan
tottuneet joukot maahan.
Selki seljällään olevalla ovella seisoi näet pieni, paksu, harmaaseen
ylhäältä alas napitettuun takkiin, vehreään lakkiin puettu mies
silmälasit päässä, keskellä vatsaa iso hyvin tähdätyn heiton
jälkeensä jättämä liitupilkku.
Äänetönnä tuijotti hän toisesta toiseen. Priimus istui jo aikoja
sitten selkä meluavia päin ja nenä kieliopissa; linkojat pudottivat
liitupalasensa, raskas pukuiset hopliitit pitivät viivottimia
selkänsä takana; mutta vimmastunut Akilles hajotti ensin säärensä,
veti ne sitten yhteen, kutistui kokoon ja luikersi imumadon tavoin
alas pitkin Abrahamin selkää.
"Kyllä minä teidät opetan", huusi vihdoin rehtori, puhelahjansa
takaisin saatuansa, "minä opetan teidän rehkimään ja meluamaan ja
toimeen panemaan kaikenmoisia hullutuksia! Mitä tämä nyt oli? Kutka
olivat mukana? Tässä on osotettava varoittava esimerkki! Sinä, Broch,
et kaiketikaan ollut muassa?"
"En suinkaan", vastasi priimus laupiasti hymyillen.
"Mutta Marius -- Marius, sinä olit mukana", huusi rehtori katkeralla
äänellä, sillä Marius oli hänen lemmikkinsä, "kuinka voi sellainen
juoni päähäsi pistää? Abrahamin selässä -- mitä sinun siellä piti
tehdä? Vastaa!"
"Minun piti olla vimmastunut Akilles", vastasi pikku Marius värisevin
huulin ja katsahti ylös pelästynein silmin.
"Vai niin -- hm -- vai niin, sinun piti olla vimmastunut Akilles
-- siltä sinä juuri näytät; juuri sellaiseksi olen minä häntä aina
kuvitellut" -- rehtorin oli pakko mennä ikkunan luo voidakseen pysyä
vakavana, mutta koko luokka ymmärsi varsin hyvin, että raju-ilma oli
tau'onnut.
Kuitenkin seisoivat kaikki surullisen näköisinä kuunnellessaan pientä
varoituspuhetta, jonka rehtori piti heille, ennenkuin meni etsimään
luokan esimiestä. Olihan näet selvää, että sellainen epäjärjestys
saattoi syntyä ainoastaan, kun esimies laiminlöi velvollisuutensa.
Ja mikä sydämen ilo ja riemu sentään oli apulais-opettaja Borringille
voida ilmoittaa rehtorille, että luokan esimies oli Aalbom, joka
hänen tietääkseen oli mennyt Athenaeumiin sanomalehtiä lukemaan.