Pikku Marius istui hiljalleen ja kiltisti penkillään. Hänen
suuren suuret, tummanruskeat silmänsä antoivat hänen pienille
kalpeille kasvoilleen pelästystä osoittavan muodon; ja kun häneltä
äkkiarvaamatta kysyttiin, kävi hän kasvoiltaan tulipunaiseksi ja
alkoi änkyttää.
Pikku Marius istui viimeisen edellisellä penkillä selkä vähän
väärässä, sillä penkissä ei ollut selkälautaa ja takana olevaa pöytää
vasten oli ankarasti kielletty nojautumasta.
Oli maatiedettä kello yhdestätoista kahteentoista lämpimänä elokuun
päivänä kesäloman jälkeen. Aurinko paistoi rehtorin puutarhan yli
valaisten myöskin neljä hänen pienessä omenapuussaan riippuvaa isoa
omenaa. Siniset ikkunanverhot peittivät ylimmäisen ikkunan; mutta
seuraavaan oli Abraham tehnyt kekselijään päiväkellon vetämällä
puitteisin musteviivoja. Hän lähetti juuri sähkösanomia kysyjille
luokalla, että kello oli yli puolivälin.
"Useampia kaupunkeja", sanoi apulais-opettaja ylhäältä
opettajatuolista ja puhalsi hanhenkynään. Hanhenkynien teroittaminen
oli, näet, hänen erikoistoimenansa; ja joka luokalla, jolla hän
opetti, oli pieni sievä kokoelma hanhenkyniä, joita ei kukaan muu
käyttänyt kuin rehtori.
Kuitenkin oli apulais-opettaja Borringin vaikeata pitää niitä
kunnossa. Tapahtui, näet, hyvin usein, että joku pahankurinen oppilas
lomahetkellä kokosi kynät, pisti ne muste-astiaan ja kiersi niitä
siinä, kunnes kärjet menivät hajalleen joka taholle ja sulkatorvet
tulivat mustetta täyteen.
Kun Borring seuraavalla kertaa tuli luokalle ja huusi: "Hyvä Jumala!
Kuka on turmellut kynäni?" -- vastasi koko luokka varsin vakavasti ja
yksiäänisesti: "Aalbom!"
Tiedettiin, näette, Borringin ja Aalbomin sydämmestään vihaavan
toisiansa.
Apulais-opettaja raappi kynätorvia ja puhalsi vienoja valkeita,
musteisia kiekuroita opettajapöydän ylitse.
"Useampia kaupunkeja" -- sitten siunata mutisi hän Aalbomia --
"useampia kaupunkeja, useampia!"
Muuten vallitsi luokalla haudanhiljaisuus, sillä tänään oli
viimeisen penkin oppilaat kuulusteltavina eivätkä nämä vastanneet
koskaan. Tämän kaikki kyllä tiesivätkin, mutta järjestyksen vuoksi
kuulusteltiin heitä kerta kuukaudessa, jotta saisivat nelosensa
todistekirjaansa.
Nuo neljä, viisi poikaa tuolla takapuolla eivät suinkaan
näyttäneetkään siltä, että suuria välittäisivät vastattiinko vai
eikö. Siitä syystä ei yhdenkään ylemmillä penkeillä istuvista
tehnytkään mieli antautua vaaran alaiseksi kuiskaamalla heille.
Ainoastaan nyt kuulusteltavana oleva istui levotonna ja näperteli
karttakirjaa, joka oli suljettuna hänen edessään pöydällä.
Kuulustelemisen aikana täytyi näet sen, jolta kysyttiin, ja lähimpänä
istuvien panna karttakirjansa kiinni.
Tavallisuutta vastoin oli hän, pitkä Tolleiv, lukenut vähäsen tänään.
Läksynä oli Belgian kaupungit. Hän oli lukenut kaksi kertaa kotona ja
kerran koulussa.
Tämä hiljaisuus joka kerran välillä kuin apulais-opettaja sanoi:
"useampia kaupunkeja", hyvin epävarmat muistelut näistä Belgian
kaupungeista, jotka heräsivät hänessä, kun Brysseliä mainittiin,
ja tuo tavallisuudesta poikkeava seikka, että hän taisi vastata --
kaikki tukki hänen suunsa, vaikka hän ihan varmasti tiesi vielä
kumminkin yhden kaupunkin sen lisäksi; hän istui mutisten nimeä
itsekseen, mutta ei tohtinut avata suutansa; ehkä se sentään olikin
varsin väärin ja herättäisi vaan yleistä pilkantekoa; parasta oli
olla ääneti.
Toiset viimeisellä penkillä vartosivat levollisella
välinpitämättömyydellä kohtaloansa. Ne olivat luokan suurimmat ja
vahvimmat pojat. Heidän aikomuksensa oli mennä merille, josta syystä
he välittivät viisi arvolauseista. Ainoastaan yksi heistä otti
maatieteen, laski sen pöydän alle ja luki vähän Belidan kaupungeista
ynnä niiden jälkeen seuraavasta.
Pikku Marius istui kiltisti penkillään; hänen suuret silmänsä
seurasivat tarkasti opettajaa sillä välin kun hänen kätensä
näpertelivät jotakin pöydän alla, ikäänkuin olisi hän tehnyt solmuja
johonkin ja vetänyt niitä piukkaan voimansa takaa.
Koko luokka kuiskutella hissutteli hiljalleen tuona lämpimänä
puolipäivän hetkenä, jokainen omissa askareissaan. Muutamat eivät
tehneet mitään, vaan istuivat kädet taskuissa katsella töllöttäen
ilmaan; yksi kirjoitti latinan käännöstä vuoren korkuisen kirjaläjän
takana; toinen oli laskenut päänsä käsivarsilleen ja nukkua
nuhutteli; ikkunan luona istui yksi katsella tuijottaen rehtorin
neljää omenaa ja mietiskellen, kuinka monta toisella puolella puuta
olisi, jota hän ei voinut nähdä, sekä olisiko mahdollista kavuta
muurin ylitse jonakin iltana, kun tuli vähän pimeämpi.
Kaksi oli liittynyt yhteen isolle Euroopan kartalle, jolla
he purjehtivat pöydän alla veistelemillä puunpalas-laivoilla.
Kanaalissa puhalsi hemmetin kova lounastuuli, jotta "Freijan" ja
"Perheen Toivon" täytyi purjehtia Skotlannin pohjoispuolitse. Mutta
Gibraltarin luona oli toinen väijymässä pitkine, kahtia halaistuille
lyijykynineen, jonka oli kastanut musteastiaan; se oli olevinaan
algerilainen merirosvo-laiva.
"Useampia kaupunkeja, useampia kaupunkeja!"
"Namur", sanoi Tolleiv äkkiä.
Puoli luokkaa kääntyi hämmästyneenä katsomaan taakseen. Olipa eräs
viimeisen edellisellä penkillä istuva niinkin epäkohtelias, että
pisti päänsä Tolleivin pöydän alle nähdäkseen, eikö tällä ollut
kirjaa polvilla.
"Namür -- eikä Namur", sanoi apulais-opettaja äkisti ja katsoi
edessään olevaan kirjaan, "ei, se ei tule vielä. Välillä, on vielä --
annas katson -- kolme kaupunkia, ennenkuin se tulee, jonka mainitsit;
mitkä ne kolme kaupunkia ovat? No, mitkä ne kolme kaupunkia ovat?"
Mutta nyt oli Tolleiv tyhjentänyt kaikki tietovaransa ja vaipui
tylsään välinpitämättömyyteen, välittämättä opettajasta, kun tämä
puhalsi sulkatorveen ja sanoi: "Mitkä ne kolme kaupunkia ovat."
Pikku Marius oli kai lopettanut salaisen työnsä pöydän alla, sillä
äkkiä heitti hän jotakin sivukumppanillensa ja kätki sitten kasvonsa
käsiinsä, jotta vaan silmät kävivät toverista toiseen.
Mariuksen sivukumppani lähetti mitä oli saanut naapurilleen, ja
niin kulki se pitkin luokkaa; muutamat nauroivat, toiset olivat
levollisina, kuten olisivat tottuneet sellaiseen, lähettivät sen
eteenpäin ja jatkoivat askaroimistaan, mitä se sitten lie ollutkin.
Abraham sitä vastoin paransi ikkunapuitteessa olevaa päiväkelloansa
ja kun hänen sivukumppaninsa heitti sinisen kalusen hänelle,
harmistui hän. Abraham tunsi niin hyvin Mariuksen rotat sinisestä
nenäliinasta, että ainoastaan otti rotan ja heitti sen aliseen päähän
luokkaa taakseen katsomatta.
Mariuksen nenäliina sattui putoamaan Hispaniaan ja lakaisi lattialle
sekä rosvolaivan että, kauppalaivat, jolloin Gibraltarin luona
ankarassa taistelussa olevat hypähtivät penkillä.