Kun on mulla heikko henki,
varsin vailla tarkoitusta,
kun se työntääpi tukulta
ajatusta aivohoni!
Onko kuussa karjat, linnut,
kissat kiertotähtilöissä?
Miks' on kehno kerjäläinen,
miksi keisari komia?
Miksei papit paljon usko
sanojansa, saarnojansa?
Mitä mahassa maamme,
niitä pahamme perästä?
_Jaakko Räisänen, Mietteitäni_.
Vanha Santeri istuu suruisen Alin kera Kolman rotkon louhikolla,
kaatuneella kelohongalla, jonka oksat harrottavat valkeina kuin
kukistuneen jättiläisen käsivarren luut. Huimaavana kohoo louhikon
seinä ylös kohiseviin honkametsiin, alaalla vaahtoilevat laineet, kun
tuuli käy. Sanajalat rotkojen reunoilta riippuvat vetisiä, järeitä
kiviä pitkin, pihlajan marjat punottavat rantalehdossa, vilisten
kiitävät aallot ja haukka vinkuu. Tummin silmäkoloin istuu Santeri,
katseensa kauas yli kuohuvain vetten käy, käsivarret riippuvat polvien
yli, harmaissa hapsissa viima viuhtoo.
-- Karjapaimen vain olen ja vanha myös, mutta nuorikin olen ollut.
Ja vaikka vain pankon tuhkassa iltojani istun, niin kumminkin sanon
sinulle, Ali, jos kotoasi kerran pois kaipaat: lähde, lähde!
Niin haasteli vanha Santeri Alille, joka hänelle Uorolaa itkien
sadatteli.
Niin haasteli Santeri, sillä paholaisen viulun sävelet olivat
hänellekin helisseet kerran, hän oli kotoaan karanneena maailman
poikana iloinnut ennenkun suuret surut tulivat.
Kas, eivätkö nämä ole paholaisen viulun säveliä, eikö niitä tuulessa
huhise, eikö Kolman aalloilla kohise, eikö haukkain suusta vingu,
eivätkö kulje vanhan Santerinkin sielussa nämä sävelet, kun hän näkee
edessään kituvan Alin? Nämä sävelet, vaikka Viuluniekka jo mullassa
makaa, nämä sävelet haudan yli liitävät Santerinkin sieluun, vaikkei
hän niitä sanoilla saata tulkita, karjapaimen. Santeri tuntee, vain
tuntee sävelet, paholaisen viulun ylpeät soinnut, nämä:
-- Kun syysyön pimeys on, ja tuuli kolkkona käy, rakeet ruutuihin
lyövät ja hohkuu jää, silloinpa puhaltakaa pankon hiiliin, sytyttäkää
loimuva päre, painakaa luomenne umpeen ja nähkää suurta unta! Sillä
unet ovat elämästä puolet.
-- Nähkää suurta unta kuin pohjaton vesi, joka taivaat ja hongat kuvaa.
Nähkää unta, sille myös uskolliset olkaa, kun taivas on viluinen
ja harmaa. Unten ilo olkoon morsiamenne, jonka kanssa käytte läpi
elämän kuin häiden vain, vierellenne asetatte, kun ikä saapuu. Kuolo
palvelija olkoon, saapuva koska vain käskee, ja kun henkeänne ruumiin
raihnaus raiskaa, lähtekää ikuiseen lepoon! Sillä maailma on uudistuvan
nuoruuden perintömaa, jota älköön rumentako valitus ja arkuus.
-- Kun surette kukkaron tai maineen vuoksi, niin ajatelkaa kaiken
katoomista kerran, ja saatte katoomisen säihkyvän riemun, sillä kuta
enemmän uskallatte antaa pois, sitä enemmän te takaisin saatte.
-- Autuaat he, jotka pystypäin, huiluja soittaen uskaltavat kuohuvain
aaltojen varaan, siliä kuta mustempi Eetenin taivas on ja lähempänä
kuohu ammoo, sitä suurempi ylpeäin ilo, sillä se on lyhyt!
-- Autuaat ovat, jotka opettavat horjuville ikuisuuden iloa, henkensä
heittävät syvyyksien varaan! Kaikkensa uskaltaminen on autuus, mitä ei
kenkään saaneelta ota.
-- Olkaa tyyniä, mutta ylpeitä ja vapaita, sillä suuttunut tuo surun
itselleen ja suru on monta murtanut. Ihmisten tylyys on hyvyydestä
syntynyt ja tylyydestä hyvä, joten paha on hyvä ja hyvä on paha,
vaan ymmärtämys yli kaiken ja ymmärtämyksen yli on uljuus. Arkuus on
maailmain ainoaa nurjaa.
-- Rohkean köyhän on ilo, ettei mitään kadottaa voi, kaikki voi
voittaa. Rohkean rikkaan, että osansa on saanut, vaikka sen nielisi
meri. Mitä siis nurkua on? Pyrimme saamaan ja iloitsemme saadusta.
-- Rohkeuden on elämä, ei rukousten, sillä kukapa toiselle kätensä
ojentaa, jos sanoo: ellet auta, niin hukun! Älä rukoile, vaan ota,
sillä kukin ihminen on saanut osakseen sen minkä toinenkin ja
rammallekin on annettu viisaus, joka vie eteenpäin sen minkä jalka
jättää, mutta arkaa ei seuraa elämän apu. Jumala tyhmät jättää, koska
eivät juoneet pikarista, minkä heidän huulilleen asetti, ja aratkin
ovat osansa valituksissaan saaneet, sillä arat ovat valittavat, vaikka
kaiken saisivat, ja itkuun tottuneen ainoa ilo on itku.
-- Älkää kurotelko taivaisiin voivotellen: herra, auta! vaan
pystyssäpäin vannokaa: minun oikeuteni, minun uskoni! ja te saatte,
vaikka taivaalta päivän tahtoisitte, sillä mikä on meiltä pakolla
otettu, sitä ei ole meiltä viety, vaan minkä vapaasti annamme, se ei
meille palaa. Sillä taivaan lahja annetaan vain kerta ja niille, jotka
sen hengellään ostavat, ja ken ei henkeään tahdo antaa asiansa vuoksi,
asiaansa halveksii.
-- Häpeä, ken tavoittelee tyhmien kuninkuutta tai säästämistä saarnaten
kolikoita ahnehtii tai mukavuuttaan lihottaa tahi kirjavissa kaavuissa
kulkeakseen meille uskottelee: olemme heikot, taipukaamme! Oh, me
näemme heidän jättiläistyhmyytensä, joka paisuu ja puhkuu, vaan kerran
sammakkona halkeaa. Me nauramme, nauramme! Katseellamme lyömme heidät,
joiden sielu on liian tyhmä ollakseen suljettu, ja me huudamme: pää
pystyyn! Jos olemme pienet, niin sitä pystympään! Pienellä ei ole varaa
kumarrellen pituuttaan vähentää! Autuaat ovat henkisesti rikkaat!
-- Enpä sano vahvalle: hylkää heikko! vaan heikolle: käy omin jaloin,
sillä olet yhtä vahva kuin vahvin, kun löydät tavan, jolta olet vahva.
-- Uskolliset itsellenne kuolemaan saakka! Lyökää sitä, ken uskoanne
vastaan uskaltaa henkensä, vaan matelijoista erotkaa käden iskutta,
niin teette ihmisille hyvän, kun näytätte heille, miten köyhinä ollaan
rohkeat, rohkeina vapaat, vapaina kärsivät ja iloiset ja rikkaat!
Taistelu on taistelun arvoinen!
* * * * *
Niinpä kulkevat sävelet Santerinkin sielussa, ikuisesti nuoret,
vaikkei hän niitä lauluin ja soinnuin virkkaa voi, hän, ken on
vain karjapaimen. Hän ne vain tuntee, joka on itsekin nuori ollut,
riemuinnut aikansa, vankaksi vanhaksi elänyt. Näinpä karjapaimen
kiusastuneelle Alille virkkaa, sävelet tulkitsee:
-- Uorolaa kammot! Lähde pois! Niin justiinsa sanon minä, vaikka
minulta kahdeksan lastani riistettiin, yksin pankon tuhkassa iltoja
vietän. Lähde pois, Ali. Itse mä poikasena kotoani lähdin.
* * * * *
Ja tuuli käy, aalloissa Kolma kuohuu, haukat viheltävät yli huoju vain
honkain, sävelet kiitävät vesillä ja mailla.