Koittaa aika, jolloin Nancyn on täytettävä Rose Maylielle antamansa
lupaus. Hän epäonnistuu.
Miten kokenut Nancy olikin kaikenlaisessa viekkaudessa ja
teeskentelyssä, ei hän kuitenkaan kyennyt salaamaan sitä vaikutusta,
mikä hänen teollaan oli ollut hänen mieleensä. Hän tiesi, että
niinhyvin viekas juutalainen kuin raaka Sikeskin olivat täydessä
luottamuksessa uskoneet hänelle suunnitelmia, mitkä oli pidetty salassa
muilta. Niin julkeita kuin nämä suunnitelmat ja niin häikäilemättömiä
kuin niiden suunnittelijat olivatkin, ja niin katkeria kuin hänen
tunteensa olivatkin juutalaista kohtaan, joka askel askeleelta oli
vetänyt häntä alas rikosten ja kurjuuden rotkoon, mistä ei ollut mitään
pelastusta, oli kuitenkin hetkiä, jolloin hän tunsi jonkunlaista
katumusta ajatellessaan, että hänen ilmoituksensa voisi aiheuttaa sen
rautaotteen juutalaisesta, minkä tämä niin kauan oli välttänyt, ja että
juutalainen viimein — niin hyvin kuin hän olikin ansainnut sellaisen
kohtalon — voisi joutua tuhon omaksi hänen myötävaikutuksellaan.
Oli sunnuntai-ilta ja lähin kirkonkello kuului lyövän täyden tunnin.
Sikes ja juutalainen keskustelivat, mutta vaikenivat kuunnellakseen.
Tyttö katsoi ylös matalalta jakkaralta, jolla istui, ja kuunteli
myöskin. Yksitoista!
— Tunti puoleenyöhön, virkkoi Sikes nykäisten rullakaihtimen ylös ja
kurkistaen ulos, minkä jälkeen hän jälleen istuutui. Pimeää ja sumuista
on senlisäksi, oivallinen yö liiketoimia varten.
— Ah! sanoi juutalainen. Ikävä, ettei ole mitään tehtävää juuri nyt.
— Siinä olette oikeassa, vastasi Sikes äreästi. Se on suuri vahinko,
sillä tunnen itseni olevan kunnossa johonkin.
Juutalainen huokaisi ja ravisti myrtyneenä päätänsä.
— Meidän on korjattava laiminlyönnit, kaiken taas jouduttua vanhoille
raiteilleen. Siinä on kaikki, mitä minulla on sanomista, sanoi Sikes.
— Aivan oikein, ystäväni, vastasi juutalainen uskaltaen laskea kätensä
hänen olallensa. Minulle on mieluista kuulla teidän puhuvan niin.
— Vai mieluista? huudahti Sikes. No, olkoon sitten.
— Hah, hah, hah! nauroi juutalainen, kuin olisi tuntenut helpotusta
tästä myönnytyksestä. Tänä iltana olette taas kaltaisenne, Bill, aivan
itsenne kaltainen.
— En mielestäni tunne itseäni omaksi itsekseni, kun te asetatte nuo
vanhat kuivuneet kyntenne olkapäälleni. Ottakaa ne pois, sanoi Sikes ja
ravistautui vapaaksi juutalaisen kädestä.
— Hermostuttaako se teitä? Muistuttaako se teitä ehkä kiinnijoutumisen
vaarasta, Bill? kysyi juutalainen, lujasti päättäneenä olla
loukkaantumatta.
— Se muistuttaa minulle vaarasta joutua paholaisen pidättämäksi,
vastasi Sikes, eikä poliisin. Ei kellään ihmisellä ole koskaan ollut
sellaisia kasvoja kuin teillä, isäänne ehkä lukuunottamatta, ja hän
repii luultavasti nyt tuuheaa punaista partaansa, mikäli ette polveudu
suoraan hitosta itsestään ilman mitään isää välillänne, mikä muuten ei
laisinkaan hämmästyttäisi minua.
Juutalainen ei vastannut tähän ylistyspuheeseen, vaan nykäisi
Sikesiä käsivarresta ja osoitti Nancya, joka oli käyttänyt hyväkseen
edellämainittua keskustelua asettamalla yllensä hatun ja shaalin ja oli
nyt aikeissa jättää huoneen.
— Halloo! huudahti Sikes. Minne olet aikeissa lähteä tähän aikaan
yöstä, Nancy?
— En voi hyvin, olenhan sen sinulle sanonut, vastasi tyttö. Tarvitsen
vähän raitista ilmaa.
— Pistä pääsi akkunasta ulos, niin saat raitista ilmaa!
— Se ei riitä. Minun täytyy päästä ulos kadulle.
— Siihen et saa lupaa, vastasi Sikes, nousten pystyyn, lukiten oven,
kiskaisten hatun hänen päästään ja sinkauttaen sen erään vanhan kaapin
päälle. Kas niin, sanoi varas, pysy nyt levollisesti siellä missä olet.
— Sellainen kapine kuin hattu ei voi minua pidättää, puhkesi tyttö
sanomaan, käyden hyvin kalpeaksi. Mitä sinä tarkoitat, Bill? Tiedätkö,
mitä sinä teet?
— Tiedänkö —! huudahti Sikes kääntyen päin Faginia. Hän lienee
menettänyt järkensä, muutoin ei hän rohkenisi puhua minulle tuolla
tavalla.
— Saat minut tekemään jotain epätoivoista, mutisi tyttö pusertaen
molempia käsiään rintaansa vasten. Anna minun mennä — tällä minuutilla
— nyt heti —.
— En! karjaisi Sikes.
— Käskekää hänen antaa minun mennä, Fagin. Se on parasta hänelle
itselleen. Kuuletteko?
— Kuulenko? toisti Sikes kääntyen tuolillaan katsoakseen häntä.
Kyllä kuulen, ja jos kuulen sinua vielä minuutin, niin iskeköön koira
kurkkuusi. Mikä sinua vaivaa? Mitä se on?
Juutalainen nyökkäsi hänelle merkiksi olla välittämättä tytöstä
ja muutaman minuutin jälkeen oli tyttö herpautunut tavalliseen
olotilaansa. Fagin kuiskasi Sikesille, ettei ollut pelkoa kohtauksen
uudistamisesta, otti hattunsa ja sanoi hyvää yötä.
Tultuaan ovelle hän pysähtyi kysymään, eikö kukaan tahtoisi valaista
hänelle portaita.
— Valaise hänelle, sanoi Sikes, joka paraillaan täytti piippuansa.
Olisi sääli, jos hän taittaisi niskansa ja houkuttelisi uteliaita
katselijoita mestaukseensa. Näytä hänelle tietä.
Nancy seurasi vanhaa miestä alas portaita.