Kertoo mitä Oliverin uudet vieraat ajattelivat hänestä.
Monin kaunopuheisin vakuutteluin, että he tulisivat miellyttävästi
yllätetyiksi nähdessään rikollisen, otti tohtori nuoren naisen
käsivarren kainaloonsa ja johti heidät, tarjoten mrs Maylielle toisen
käsivartensa, hyvin juhlallisesti ja arvokkaasti ylös portaita.
— Kuulkaamme nyt, sanoi tohtori, kiertäen hiljaa avainta erään
makuukamarinoven lukossa, kuulkaamme nyt, mitä hänestä pidätte. Häneltä
ei ihan äsken ole ajettu partaa, mutta siitä huolimatta ei hän näytä
niin kauhealta. Mutta odottakaa vähän — sallikaa minun ensin katsoa,
onko kaikki kunnossa teidän vastaanottamiseksenne.
Hän meni heidän edellään ja kurkisti huoneeseen, ja annettuaan
heille merkin astua sisään, sulki hän oven heidän jälkeensä ja veti
hiljaa sängyn uutimet syrjään. Siellä lepäsi, peloittavan, luihun
rikoksentekijän asemesta, jonka naiset olivat odottaneet näkevänsä,
kärsimysten ja väsymyksen upiuuvuttama lapsi, vaipuneena syvään uneen.
Hänen haavoittunut käsivartensa, joka oli sidottu ja lastoitettu,
oli poikittain hänen rintansa päällä, ja hänen päänsä lepäsi toisen
käsivarren varassa, minkä puolittain kätki hänen pitkä pielukselle
levinnyt tukkansa.
— Mitä voi tämä merkitä? puhkesi vanha rouva puhumaan. Tämä lapsiparka
ei ikinä ole voinut olla varkaitten oppipoika!
— Pahe, huokasi tohtori ja veti jälleen sängyn verhot kiinni, valitsee
usein asuinsijakseen temppelin; ja ken voi väittää, ettei se voi piillä
kauniin kuoren alla?
— Mutta niin nuorella iällä! väitti Rose.
— Nuori neiti kulta, sanoi tohtori ja ravisti surullisena päätään,
rikos kuten kuolemakin ei ole rajoitettu ainoastaan vanhaan ja
kuihtuneeseen. Juuri nuorimmat ja kauneimmat se kovinkin usein valitsee
uhreikseen.
— Mutta voitteko te... voitteko te todellakin uskoa, että tämä poika
on ollut yhteiskunnan huonoimman pohjasakan vapaaehtoinen apulainen?
sanoi Rose tuskallisesti.
Tohtori pudisti päätään, kuin olisi hän pelännyt sen olevan hyvinkin
mahdollista, minkä jälkeen hän, havaitessaan heidän helposti voivan
häiritä potilasta, vei heidät viereiseen huoneeseen.
— Mutta vaikkapa hän olisi huonokin, jatkoi Rose, niin muistakaa
kuinka nuori hän on, muistakaa, ettei hän ehkä milloinkaan ole kokenut
äidin rakkautta tai tuntenut hyvää kotia, tai että pahoinpitely ja
lyönnit tai ruoan puute ovat vetäneet häntä liittymään ihmisiin, jotka
ovat pakottaneet hänet rikoksen tielle. Täti, rakas täti, Jumalan
tähden, ajatelkaa ensin sitä, ennenkuin sallitte heidän laahata tämän
lapsiraukan vankilaan, mikä joka tapauksessa on muodostuva kaikkien
hänen paremmaksi tulemisensa toiveiden haudaksi. Ah, niin totta kuin
minua rakastatte ja tiedätte, ettei rakkautenne milloinkaan ole saanut
minua tuntemaan vanhempieni puutetta, mutta että ilman teitä olisin
voinut tuntea sitä ja tarvinnut apua ja tukea kuten tämä poikaparka,
olkaa armelias häntä kohtaan, ennenkuin on liian myöhäistä!
— Rakas lapseni! sanoi vanha rouva ja painoi itkevän tytön rintaansa
vasten. Luuletko minun tahtovan katkaista hiuskarvaakaan hänen päästään?
— En, vastasi Rose innokkaasti.
— Et varmastikaan, sanoi vanha rouva, minun päiväni lähenevät
loppuaan, ja minä toivon armeliaisuutta itse itselleni, kuten osoitan
sitä toisia kohtaan. Mitä voin minä tehdä pelastaakseni hänet, sir?
— Antakaa minun miettiä asiaa, hyvä rouva, sanoi tohtori, antakaa
minun miettiä asiaa.
Mr Losberne työnsi kätensä taskuihinsa ja asteli useaan kertaan edes
ja takaisin lattialla, usein pysähtyen ja pysytellen tasapainossa
varpaillaan, rypistäen peloittavasti otsaansa. Vaihtelevien
huudahdusten "nyt minä keksin sen" ja "ei, minä en keksinyt sitä"
jälkeen sekä yhtä monesti uudistettuaan kävelynsä ja otsansa
rypistämisen hän yhtäkkiä pysähtyi ja puhui seuraavasti:
— Luulen melkein voivani panna sen täytäntöön, jos te annatte minulle
rajattoman oikeuden pelästyttää Gilesiä ja pikku poika Brittlesiä. Hän
on vanha uskottu palvelija, sen kyllä tiedän, mutta voitte kai helposti
selittää asian hänelle tuhansin eri tavoin ja sitäpaitsi palkita hänet
tavalla tai toisella suuresta ampumataidostaan. Teillä ei kai ole
mitään sitä vastaan?
— Ellei ole olemassa mitään muuta tapaa lapsen pelastamiseksi, vastasi
mrs Maylie.
— Ei, ei ole muuta, sanoi tohtori. Ei muuta, voitte olla varmat siitä.
— Silloin antaa tätini teille rajattoman toimintavallan, sanoi Rose
hymyillen läpi kyyneliensä, mutta älkää missään tapauksessa olko
kovempi niitä raukkoja kohtaan kuin on aivan välttämätöntä.
— Näytte uskovan, sanoi tohtori, että tänään on koko mailma
kovasydäminen, paitsi te itse. Kasvavan miessuvun puolesta minä
vain toivon, että olisitte yhtä tuntehikas ja laupias ensimmäistä
kelvollista nuorta miestä kohtaan, joka sattuu pyytämään suosiotanne;
tahtoisinpa itse nyt olla nuori mies, voidakseni heti paikalla käyttää
hyväkseni näin hyvää tilaisuutta.
— Te olette yhtä poikamainen kuin Brittles raukka itse, sanoi Rose
punastuen.
— Hyvä, sanoi tohtori ja nauroi sydämellisesti, se ei ole niin
vaikeata. Mutta palataksemme tähän poikaan; pääosa selvittelystämme
on vielä jäljellä. Minä olen melkein vakuutettu siitä, että hän herää
tunnin päästä, ja vaikka olen kertonut alhaalla keittiössä olevalle
paksukalloiselle konstaapelille, että voisi olla hengenvaara kyseessä,
jos poika muutettaisiin tai vain puhuttaisiinkin hänen kanssaan,
luulen joka tapauksessa, että sangen hyvin voisimme vähän puhella
hänen kanssaan. Vaadin nyt, että saan kuulustella häntä vähän teidän
ollessanne läsnä ja että hänet, jos meidän hänen puheensa mukaan
täytyy pitää häntä todella kurittomana veitikkana, mikä on enemmän
kuin mahdollista, jätetään kohtalonsa varaan ilman mitään enempiä
sekaantumisia ainakaan minun puoleltani.
— Ah, ei, täti! rukoili Rose.
— Jätetäänpäs, sanoi tohtori. Onko sovittu?
— Hän ei voi olla paatunut, sanoi Rose, se on mahdotonta.
— Hyvä, sanoi tohtori, sitä suurempi syy on silloin hyväksyä
ehdotukseni.
Viimein lopetettiin keskustelu ja asianomaiset istuutuivat jotenkin
kärsimättöminä odottamaan hetkeä, jolloin Oliver heräisi.
Molempien naisten kärsivällisyys oli määrätty kestämään pitemmän
koetuksen kuin mr Losberne oli antanut heidän aavistaakaan, sillä tunti
kului toisensa jälkeen, ja Oliver makasi aina vain vaipuneena syvään
uneen. Tulipa jo ilta, ennenkuin hyväsydäminen tohtori ilmoitti heille,
että potilas nyt oli siksi toipunut, että sieti keskustelua. Poika oli
nyt hyvin sairas, sanoi hän, ja heikko verenvuodon johdosta, mutta
hänen mielensä oli niin kovin levoton huolesta saada selittää tilansa,
että tohtori katsoi paremmaksi antaa hänelle tilaisuuden siihen kuin
kehoittaa häntä olemaan rauhallinen seuraavaan aamuun, minkä hän muussa
tapauksessa olisi tehnyt.
Kohtauksesta tuli pitkäaikainen, sillä Oliver kertoi heille koko
yksinkertaisen tarinansa ja oli usein kivun ja uupumuksen takia
pakotettu keskeyttämään sen. Oli juhlallista kuulla puolihämärässä
huoneessa sairaan lapsen väsyneellä äänellänsä luettelevan koko sen
paljouden pahaa ja onnettomuuksia, mihin ilkeät ihmiset olivat hänet
sekoittaneet.
Tämä keskustelu oli tuskin loppunut ja Oliver taas tullut
rauhalliseksi, ennenkuin tohtori, kuivattuaan kosteat silmänsä ja
kiroiltuaan niitä niiden heikkouden takia, meni alas saadakseen
käsiinsä Gilesin. Kun hän ei kohdannut häntä missään huoneessa, pisti
hänen päähänsä, että ehkä paremmalla tuloksella saattoi suorittaa asian
keittiössä, mistä syystä hän meni alas sinne.
Tässä taloudellisen parlamentin alahuoneessa olivat naispalvelijat,
Giles, Brittles, kattilanpaikkaaja (jota, katsoen hänen suorittamiinsa
palveluksiin, oli pyydetty pitämään loppuosan päivästä hyvänään,
mitä oli tarjolla) sekä konstaapeli kokoontuneina. Viimeksimainittu
gentlemanni oli varustettu suurella kepillä, suurella päällä, suurilla
kasvonpiirteillä ja suurilla puolisaappailla sekä vaikutti ulospäin,
kuin jos hän olisi ottanut sisäänsä niitä vastaavan määrän olutta,
minkä hän itse asiassa oli tehnytkin.
Edellisen yön tapaukset olivat yhä edelleen seuran keskustelunaiheina,
sillä tohtorin astuessa sisään järjesteli mr Giles uudelleen kuntoon
mielenmalttiaan, Brittlesin savinen olutpullo kädessä vahvistaessa
kaiken, ennenkuin hänen esimiehensä vielä edes oli ennättänyt puhua
loppuun.
— Istukaa hiljaa! sanoi tohtori ja ojensi kätensä.
— Paljon kiitoksia, sanoi Giles. Rouva toivoi, että me nauttisimme
vähän olutta, sir, ja koska minua ei lainkaan miellyttänyt istua
yksinäni huoneessani ilman seuraa, niin nautin minä täällä osani
toisten joukossa.
Brittles päästi kuuluviin heikkoa muminaa, mikä ilmaisi sitä
kiitollisuutta, jota naiset ja herrat ylipäänsä tunsivat mr Gilesin
alentuvaisuudesta, ja mr Giles katseli ympärilleen alentuvin ilmein,
kuin sanoakseen, että niin kauan kuin he käyttäytyivät hyvin, ei hän
milloinkaan jättäisi heitä.
— Kuinka on potilaan laita tänä iltana, sir? kysyi mr Giles.
— Tjaa, vastasi tohtori. Pelkään, teidän kaivaneen kuopan itsellenne,
mr Giles.
— Toivoakseni ette tarkoita, sanoi Giles vapisten, että hän tulee
kuolemaan? Jos uskoisin sen, en koskaan enää voisi tulla iloiseksi.
En tahtoisi tappaa poikaa, en edes tätä Brittlesiä, kaikesta maan
hopeastakaan.
— Se ei ole tärkeintä, sanoi tohtori salaperäisesti. Oletteko te
protestantti, mr Giles?
— Olen, sir, toivoakseni, sammalsi Giles ja kävi hyvin kalpeaksi.
— Ja mikä olet sinä, poika? sanoi tohtori, kääntyen äkkiä Brittlesiin
päin.
— Jumala minua varjelkoon, sir! vastasi Brittles kovasti hätkähtäen,
olen samaa kuin mr Giles.
— No, sanokaapa minulle, molemmat kaksi — molemmat kaksi, sanon ma!
Voitteko ottaa valallenne, että poika tuolla ylhäällä on sama poika,
joka työnnettiin yöllä sisään akkunan läpi? Suu puhtaaksi! Kas niin,
älkää antako minun odottaa kovin kauan.
Tohtori, jota yleensä pidettiin yhtenä ystävällisimmistä ihmisistä
maan päällä, teki tämän kysymyksen niin vihastuneella sävyllä, että
Giles ja Brittles, jotka olivat selvästi hölmistyneet sekä oluesta
että levottomuudesta, tarkistelivat toisiaan täydellisen lamaannuksen
tilassa.
— Olkaa hyvä ja kiinnittäkää huomionne vastaukseen, konstaapeli,
sanoi tohtori, ravistaen suurella arvokkuudella etusormeaan ja
sipaisten nenäänsä herättääkseen henkiin arvoisan poliisimiehen koko
terävä-älyisyyden. Jotain tästä seuraa ennen pitkää.
Konstaapeli yritti näyttää niin viisaalta kuin mahdollista ja otti
virkasauvansa, joka siihen asti oli seissyt syrjässä lieden nurkassa.
— Kysymys on aivan yksinkertaisesti identtisyydestä, kuten huomaatte,
sanoi tohtori.
— Niin, juuri siitä, sir, sanoi konstaapeli ja yskäisi kiivaasti,
sillä hän oli siemaissut oluensa kiireesti ja osa siitä oli osunut
väärään kurkkuun.
— Tapahtuu murtautuminen erääseen taloon, sanoi tohtori, ja kaksi
ihmistä näkee ruudin savun muodostamassa pilvessä, pelästyksissään
ja pimeydessä vilahduksen jostakin pojasta. Seuraavana aamuna tulee
muuan poika samaan taloon, ja kun hänellä sattumalta on side toisen
käsivarren ympärillä, käyvät nämä ihmiset väkivaltaisesti häneen
käsiksi, millä saattavat hänen elämänsä suureen vaaraan, sekä vannovat,
että hän on varas. Nyt on kysymys siitä, osoittavatko tosiasiat näitten
miesten olevan oikeassa, ja jolleivät, mihin asemaan he näin ollen ovat
saattaneet itsensä.
Konstaapeli nyökkäsi syvämietteisesti ja sanoi, että ellei tällä
puheella ollut juriidista pohjaa, niin tahtoisi hän tietää, millä sitä
sitten olisi.
— Kysyn teiltä uudelleen, jyrisi tohtori, voitteko ottaa valallanne,
että se on sama poika?
Brittles katsoi epäröiden mr Gilesiin, mr Giles katsoi epäröiden
Brittlesiin, konstaapeli piti kättään korvallaan saalistaakseen
vastauksen, ja molemmat palvelustytöt sekä kattilanpaikkaaja
taivuttautuivat kuuntelemaan, tohtorin silmätessä ympärilleen terävin
katsein, kun veräjältä kuului soittoa ja samaan aikaan pyöräin kolinaa.
— Ne ovat salapoliisit! huusi Brittles, ilmeisesti paljon kevyemmällä
sydämellä.
— Mitä kummaa? pääsi tohtorilta, joka nyt puolestaan tunsi itsensä
pelästyneeksi.
— Salapoliisit Bow Streetiltä, sir, vastasi Brittles ottaen kynttilän.
Minä ja mr Giles lähetimme hakemaan heitä aamusella.
— Mitä! huusi tohtori.
— Niin, vastasi Brittles. Lähetin sanan heille postivaunujen ajajan
mukana, ja kummastelen vain, etteivät he ole tulleet ennemmin.
— Vai niin te teitte. Hitto teidät — teidän hitaat kuskinne periköön;
siinä kaikki, sanoi tohtori ja meni tiehensä.