Rakas Emilia.
On kulunut kuukausi siitä, kun sinulle kirjoitin. Ja kuitenkin tuntuu
kuin välillä olisi iankaikkisuus.
En ole voinut kirjoittaa sinulle, en ole jaksanut. Kolme viikko olen
ollut sairas ja kaksi suljettuna tänne sairashuoneeseen.
Mitä minun piti kirjoittaakaan — niin — en tahdo enää muistaa.
Niin, piti sanoa — Ei — Piti sanoa, että sinä olit oikeassa.
Elämä on kurjaa. Se on kurjempaa kuin mitä ikinä kuvittelit. Olen hyvin
väsynyt.
Me olemme erossa. Mieheni antoi minun lähteä. Kolme vuotta olin ollut
hänen luonaan, ja hän antoi minun mennä. Hän ei pyytänyt minua enää
jäämään. Ja jos hän olisi pyytänytkin, en olisi voinut enää jäädä.
Minulle kävi niinkuin sinullekin.
Se tuli niin odottamatta. En ollut valmistautunut. Minä löysin ensin
sattumalta erään kirjeen naiselle ja sitten erään kirjepakan. Minun
täytyi katsoa, keneltä ne olivat. Ja niin näin minä kaikki.
Tuntui kuin salama äkkiä olisi iskenyt alas ja paiskannut minut
tiedotonna maahan. Ja minä en jaksanut siitä urhoollisesti nousta enkä
peittää kurjuuttani. Minä olin raukka, minä voihkin ja vääntelehdin
tuskissani. En ollut rohkea niinkuin sinä, ylväs ystäväni.
Minun ruumiini on aina ollut heikko, se ei sietänyt sitä. Ne toivat
minut tänne sairaalaan lepäämään ja hermojani hoitamaan. Ja täällä on
hyvä olla. Saa yksin häpeänsä kantaa, ja jossakinhan olla täytyy, jos
ei saa poistua vielä.
Minä olen väsynyt, hyvin väsynyt.
Tuijotan eteeni tuntikaudet, yöt ja päivät minä istun ja ajattelen.
Ajattelen sitä ainoata kipeätä:
Hän ei rakastanutkaan minua. Hän petti minua. Hän ehkä nauroi minulle
takana. Hän antoi keveän katunaisen viekoitella itseänsä ja piti häntä
minua parempana. Jo vuoden oli heillä ollut väliä. Miksi, miksi —?
Siksikö, että sydämeni oli yksinkertainen ja ajatukseni puhdas.
Siksikö, että toinen oli kokeneempi ja möi enimmän tarjoavalle
rakkauttansa. Ja minä, jonka elämä tuhlattiin ja tunteet häväistiin
vain siksi, etten tiennyt elämästä mitään.
Näinkö elämää piti oppia tuntemaan. Tätä tietäkö? Eikö kaikki ole
naurettavaa ja alhaista.
Nyt en tiedä, mitä tehdä, minne mennä, mutta se on vähäinen asia. Eihän
oikeata kotia ole missään.
Helenasi.