Rakas Emilia.
Kuinka oudolta tuntui kirjeesi niin pitkästä aikaa. Tuntui kuin
puhuisit toisesta maailmasta ja toista kieltä, jota minä en tajua.
Vieläkin ihmettelen, miten sinä olet joutunut niin kauaksi, niin
kauaksi minusta ja meistä. Luulin ennen, ettemme koskaan tällä tavoin
eroaisi. Mutta toivon, että löydämme toisemme taas.
Elä luule, etten ymmärrä sinua, ystäväni. Sinä olet katkeroitunut ja
pettynyt. Tiesin, että olit siellä kihloissa. Luotit häneen — kunnes
hän yhtäkkiä julkaisee kihlauksensa toisen kanssa. Kuulin siitä ja
sydämessäni tuomitsin häntä.
Suo anteeksi, että mainitsen tästä. Mainitsen siksi, että sinä
ymmärtäisit, että se ei saa enää olla arka kohta.
Erehdys oli sinun. Et tuntenut sitä, jota rakastit. Tahi et
rakastanutkaan häntä, vaan jotakin omaa mielikuvaasi, jonka hän
synnytti. Niinhän usein käy.
Mutta sinulla ei ole oikeutta tuomita elämää yhden erehdyksen tähden.
Ethän sinä näe enää muuta kuin mustaa, et muuta kuin petosta ja
kurjuutta.
Sehän on sairautta sinussa. Kuinka sinä olet sairas ja kuinka sinä olet
äärettömän väärässä, ystävä parka.
Kysyt, rakastanko miestäni. Sinua armasta, miten voit sellaista kysyä!
Enkö rakastaisi? Rakastan. Vieläkin enemmän minä ihailen, minä
jumaloin, minä palvelen häntä. Olen vajonnut rakkauteeni, minä
syntinen.
Hän on ihana olento. Paljon parempi kuin minä. Hän auttaa minua
kasvamaan ja ymmärtämään elämää. Hän on luja ja voimakas. Oikeudentunto
ja kaikki hyveet asuvat hänessä. En koskaan tiennyt, että ihminen on
niin kaunis ja elämä niin rikasta ja juovuttavaa.
Ihmettelen usein yksikseni, olenko se minä, joka tätä kaikkea saan
tuntea ja kokea. Enhän minä ole ansainnut sitä. Miksi, miksi se minulle
sattui?
Pelkäänkin usein, että onneni riistetään minulta. Mutta mitä
tarkoitusta olisi kaikella tällä? Sokea sattumako vain? Ei, kaikella
lienee tarkoituksensa, ehkä onnikin on asetettu koetukseksi ikäänkuin
lainaksi ensin. Jos sitä vastaan rikkoo, riistetään se pois. Mutta minä
vartioin sydäntäni. Minä vartioin rakkauttani. Ja niin petän minä
elämän ja pidän lahjan ikiomanani.
Paras ystävä, sinä olet lapsi vielä, pienestä kokemuksestasi huolimatta
olet lapsi vain. Kun ei ole oikein rakastunut, eikä saanut rakkautta
osakseen, ei tiedä mitä elämä on.
Mutta sinä, sairas ystävä, sinä paranet ja sinä saat vielä kerran oppia
näkemään, kuinka elämää on arvosteltava ja kenellä sitä on oikeus
arvostella. Sinua tervehtien.
Helenasi.