INGA (Hildurin käsi omassaan). Sinä vastaat hyvin puolestasi. Gudmund
sanookin sinun aina löytävän sopivat sanat, ja se on suuri Jumalan
lahja. Istu nyt tänne jakkaralle minun viereeni! (He istuutuvat.)
Katsoppas, tämä on ollut Gudmundin paikka aina siitä asti kun hän oli
pieni. Enkä minä anna kenen tahansa tähän istua. Ja nyt saa Gudmund
siirtää esiin tuolit, niin että te toisetkin pääsette istumaan.
(Lautamies ja hänen vaimonsa istuutuvat Ingan viereen.
Gudmund ja Erland seisovat).
INGA (hienosti). Minä olen kyllä kuullut, Hildur, että sinun isäsi on
tullut tänne puhumaan asioista Erlandin kanssa, ja että sinä ja
Anna-äiti olette matkustaneet tänne vain keliä koettelemaan. Mutta
koska minä kerran olen saanut teidät tänne, niin täytyy minunlaisen
raukan, joka ei pääse tuvanovesta ulos, ottaa tilaisuudesta vaarin ja
puhella teidän kanssanne eräästä vakavasta asiasta. -- Ensiksi ja
etupäässä minä kysyn teiltä, Anna, ettekö te ole kyllästynyt minun
poikaani, joka matkustaa Ålvåkraan aina kun hänellä on vapaa hetki. Te
taitaisitte toivoa jo noiden käyntien loppuvan?
ANNA. Ei meillä ole mitään sitä vastaan, että Gudmund käy Ålvåkrassa.
INGA. Vai niin, silloin minä puhun itseni puolesta. Minä tahtoisin
sanoa, että kaikkina niinä pimeinä iltoina, jolloin olen istunut yksin
täällä tänä talvena, olen minä ajatellut itsekseni, että kyllä kai minä
vielä palkakseni saan nähdä nuoren emännän askartelevan tuvassa ja
kuulla lapsenkehdon liekkuvan vieressäni. Nyt minä käytän tilaisuutta
hyväkseni kysyäkseni, täytyykö minun vielä odottaa kauan tätä iloa?
LAUTAMIES. Teillä on niin kiire, Inga-emäntä.
INGA. Teillä muilla on vielä pitkältä ikää jälellä, mutta se joka
tietää ettei hänellä ole enää kauan elon aikaa, sillä on kiire saada
nähdä onnen saapuvan taloonsa. Minä tiedän Gudmundin kertoneen
lautamiehelle minkälaista meillä on, ja tiedänhän minä, ettei niitä voi
verrata Ålvåkran ihanuuksiin, mutta minä tahdon sanoa lautamiehelle ja
Annalle jotakin, josta ei hän itse voi puhua, ja se on, että hän on
poika, joka ei koskaan ole tuottanut vähintäkään surua vanhemmilleen.
(Vetoaa Erlandiin.) Sen kai sinäkin myönnät, Erland. Ja minä uskon,
että jos Gudmund saa mieluisensa vaimon, niin hänkin voi sanoa samaa
istuessaan täällä vanhoilla päivillään. Minä sanon tämän, sillä minä
tiedän lautamiehen ymmärtävän rahan arvon, mutta hän ymmärtää myöskin
sen mikä on enemmän arvoista kuin raha.
LAUTAMIES. Te olette kyllä huomannut, Inga, puhuvanne miehelle joka on
saanut tottua myöntymiseen. Voin sanoa teille, että minä olen antanut
Hildurille luvan vastata Gudmundille niinkuin hän itse tahtoo, mutta
minun mielestäni hänen piti ensin nähdä teidät ja talo.
INGA (hienosti). Minä vain pelkään, että lautamies ajatteli itsekseen:
"Kun Hildur saa nähdä vanhan, pahan anoppinsa, niin ei hän enempää
välitä Gudmundista", ja että te senvuoksi tulitte tänne tänä iltana. --
Mutta nyt sinun täytyy, Gudmund, ottaa Hildur mukaasi ja näyttää
hänelle talo, ehkäpä hän silloin itse antaa sinulle vastauksen.
HELGA (tulee kahvitarjotinta kantaen).
ERLAND. Täällä on kahvi, äiti.
INGA. No sitten sinun täytyy ensin koetella, Hildur, osaammeko me
keittää kahvia ja leipoa pieniä leipiä Närlundassa, ennenkuin menet
tarkastukselle.
HILDUR (Helgan tarjotessa kahvia). Te puhutte niin, että minä tulen
aivan hämilleni. Ei minun tarvitse mennä tarkastukselle. Ei koko
Ålvåkrassa ole niin hauskaa huonetta kuin tämä tupa. Minä luulen, että
minä heti jään tänne.