AGNES: rientäen Eeliksen luo: Ei tarvitse ymmärtää. (Painaen arasti
päänsä Eeliksen puoleen.) Paina hiuksiini pää — — ei ole inhoa enää, ei
ole katkeruutta mitään. Eelis — —
EELIS hyväillen haparoivasti Agneksen päätä: On äänesi kaunis — —
(Kääntyen poispäin.) Mutta — — minun totuuteni! Se on oikea ja kaunis.
En kiellä sitä. Se älköön hukkuko multa!
AGNES: Se ei hukkua voi, se valvoo meitä kuin tulinen silmä. Se on
aurinko meille!
EELIS: Mutta — — jos toiset lohdutuksen saavatkin — — mitä meistä tulee?