RAUHA isälleen; viitaten sohvaan: Istu tuonne, on puhuttavaa.
ABR. SVART: Vai oikein puhuttavaa. (Istuutuu leposohvalle.) Antaa
kuulua vaan.
RAUHA: Olet uskotellut Eelikselle jotain katalaa. Peruuta se oitis.
Muuten ei saa Eelis sielullensa rauhaa.
ABR. SVART: Ahaa — — onko käynnissä taas se sota sielusta? Ja minä kun
jo aioin pitää välirauhaa aina taivaan portille saakka.
EELIS: Isä, sinun on puhuttava Rauhalle äidistämme totuus. Hänenkin on
päästävä valheesta irti. Ja meidän kaikkien!
ABR. SVART: Oletko, poika, hullu! Mikä vimma sinulla on möyriä rutaista
pohjaa?
EELIS: Tahdon sen. Ja sinulla on oikeus vapautua viimeinkin vääristä
tuomioista. Olet ollut katkera niiden tähden?
ABR. SVART: Voi olla. Mutta — — en tarvitse pyhimysglorioita vielä
taivaassakaan.
RAUHA: Miksi puhutte arvoituksin? Tahdon tietää, mitä olet puhunut
Eelikselle äidistämme.
ABR. SVART uhkaavasti: Vai tahdot tietää? Entä jos se himmentäisi
hieman sinunkin marttyyrikruunuasi? Se on vaarallista! Ja sitäpaitsi
turhaa — —
RAUHA: Aion varjella äiti vainajan puhtaan muiston ja pelastaa veljeni
mielenrauhan vääriltä syytöksiltä. Uskallat kai toistaa puheeni? — —
Vai pitääkö minun väittää omaa isääni valehtelijaksi?
ABR. SVART nousee, kävelee kiivaasti taka-alalle ja takaisin: Taisitpa
olla oikeassa, poika. Kanna taakkaa kolmekymmentä vuotta — — ja palkan
saat! (Eelikselle.) Oma tytär huutaa valehtelijaksi.
RAUHA: Pelkuriksi myös, jos et uskalla puhettasi toistaa.
ABR. SVART: Jumalauta! Ja pelkuriksi myös! — Mutta — — niin en ole
vielä ränsistynyt, että suostuisin konnan ja kätyrin maineeseen. Olet
oikeassa, poika, tämä valhe on naurettavaa. (Kävelee jälleen.) Antaa
mennä vaan, antaa mennä — — (Rauhalle.) Menköön sielusi siitä vaikka
helvettiin. Saat sen kuulla sinäkin. (Viitaten vaimovainajansa kuvaan.)
Katsos, tämä äitisi oli hurskas ja nöyrä koko elämänsä, koska häpesi
omaa lankeemustansa. Siksi hän nieli kuin lammas minun haureuteni.
RAUHA pyhässä vihassa; katkonaisesti: Tuonkaltaista — — noin voi puhua
vain Jumalan vihamies — — valheen palvelija — —
ABR. SVART: Oikein, hurskasta valhetta palvelin koko elämäni. Mutta
— — nyt taitaa se piru päästää palvelijansa rauhaan. Katsos, minulla
on palvelusajaltani oikein todistus, oikea myllynkivi sinun kaulaasi,
pyhimys. Niin, niin, mustaa valkoisella. Aikapa onkin. Ei ole sitä
enää kymmeneen vuoteen luettu kertaakaan. Mutta tässä paikassa juuri
se lyödään pöytään! — Ei, sepäs esitetään, hienosti kuin komeljantin
esipuhe murhenäytelmään. Ja koko perhe mukaan! Katsomo täyteen — —
(Mennessään peräovesta.) Kaarin ja Eerik!
EELIS: Agnes! (Menee ovelle.) Tule tänne.
RAUHA siirtyy taka-alalle, korituoliin istumaan.