RAUHA: Miksi naurat noin?
EELIS: Jatka vaan.
RAUHA iloisesti: Niin, Eerikin lähellä-olo oli aluksi liian
ihmeellistä. Se oli ihanaa ja samalla kuin — — rumaa. Olin elänyt
varmaan liian kauan kuolemalle. — — Suudelma oli kuin maallinen tahra.
Se peloitti minua. — Ei, eihän kaikesta tuosta voi puhua omalle
veljellensä. Sinäpä nyt kyselet. — Mitä katselet siinä? — Niin, Eerik
on ollut niin voimakas työssä ja toimessa, kohta on tuleva kotimme ihan
valmiiksi varustettu — —.
EELIS tuijottavasti, kylmästi: Valheelle perustettu sekin.
RAUHA katsoo äärimmäisen hämmästyneenä.
EELIS: Valheessa kuolleitten vainajien muistolle, haudan päälle. Se on
vaarallista!