NÄYTTÄMÖ: Myllärinasunto Korpijoen rantatöyräällä. Suurehko kamari.
Peräovi on auki, tämän takana eteinen, jonka kaksiosainen ovi on
myöskin auki. Ja kun eteisoven yläpuolella on lisäksi laajahko ikkuna,
jonka kehys ja ruutujenpuitteet ovat kaarevia, vanhanaikaista tekoa,
niin näkyy takana leviävä virtainen maisema niittyrantoineen ja
louhikkokumpuineen aika laajalti ja selvänä. Aivan lähistöllä, mutta
näkymättömissä oikealla on mylly Korpijoen putouksen alla. Kamarissa
on oikealla taka-alanurkassa rapattu, valkeaksi sivuttu muuri mustine,
uuninpelteineen. Matala ikkuna somine verhoineen on oikealla ja
sen alla seinäpenkki sekä pöytä puhtaine liinoineen ja kukkineen.
Pöydän pääpuolessa on korituoli, jonka selustalle on heitetty ohut,
heleänkirjava liina. Vasemmalla, aivan etualalla, on ovi keittiön
puolelle. Ja samalla seinällä irtonainen lyhyehkö penkki. Vasemmalla
taka-alalta nousevat kierteiset ullakkoportaat. Seinät ovat leveistä,
ajan ruskettamista hirsistä. Lattialla on vaaleita kesämattoja. Ollaan
elokuun alkupuolella. On kirkas keskipäivä, mutta taivaalle nousevat
vähitellen ukkospilvet, jotka varjostavat myöhemmin huoneen melkein
hämäräksi.
1. KOHTAUS: Abr. Svart istuu vasemmalla seinäpenkillä polttaen sikaria
ja paikaten kalahaavia. Lohionki on perällä ovipielessä. Hänen pukunsa,
on samanmallinen kuin edellisessäkin näytöksessä, mutta vaaleata
kangasta. Hyräilee haavia korjatessaan juomalaulunsa säveltä. Rauha
vasemmalta, kädessä postia.
RAUHA ojentaa kirjeen isälleen: Posti tuli juuri. Kirje näkyy olevan
Kaarinilta.
ABR. SVART avaa ja lukee kirjettä seuraavan keskustelun aikana.
RAUHA nousee ullakkoportaita pari askelmaa, kääntyy Svartin puoleen:
Isä eikö sittenkään ole mitään keinoa, että saisimme tämän Myllylän
pitää.
ABR. SVART tyynesti: Ei ole, eikä ole tarpeen. Kunta on Leiklahdesta
kaupat tehnyt. — Olen asunut tässä vanhan tuttavuuden nojalla ja
armosta. Nyt on tämä kunnan tulevan vaivaistalon mökki, ja odotan vain
ilmoitusta, koska on lähdettävä. Eikä minua sureta se lähtö.
RAUHA: Minua surettaa. Lapsuusmailta on vaikea erota. Kuule, jos
pyytäisit — —
ABR. SVART kärkevästi: Kunnan vaivaistalosta itselleni yksityisasuntoa
ja kesähuvilaa. Vai mitä?
RAUHA hetken epäröityään; nopeasti: Pyytäisit sittenkin Asserilta apua
— — hän ostaisi tämän kunnalta eri palstaksi, summahan ei olisi suuri,
ja kunnan miehet suostuisivat mielelläänkin, tämä kun on niin syrjässä
pääkartanosta.
ABR. SVART synkästi: Vaikene siitä. Kuulithan sanani, etten tässä
elämässä pyydä siltä mieheltä ropoakaan. (Ilostuen.) Eikä ole tarpeen.
Minä menen alaspäin, mutta Eelis poika (osoittaen kädellään ylös) — —
hän pysäyttää vaikka nuo longat taivaalla tuolla. Hän on kohta kuuluisa
mies, hänellä on syksystä opettajapaikka, ja kirjan se lyö kuin
leikillä kokoon. Hänen mukanansa lähden ja hyvällä päällä.
RAUHA: Hän ei voi kestää kauan tuota luonnotonta työmäärä.
ABR. SVART rehevästä: Kestää. Se juupeli voi vaikka ruoskia ruumistaan
kolme kertaa päivässä ja sittenkin valvoa aamuun asti. — Vie pojalle
uutiset vaan. — (Kirjeestä seuraten.) Ja — — nääpäs sitä tyttären
pakanaa! Se on muuttanut taloa — — toiseen, suurempaan ravintolaan — —
Pohatat käyvät ja shampanja virtaa — —
RAUHA: Mihin hän on muuttanut?
ABR. SVART: Ei sano nimeä — — ensiluokan laitos ja helppo homma. Sillä
tavalla.
RAUHA nousee huoahtaen rappusia.
2. KOHTAUS: Jalmiina tulee näkyviin oven takaa pihalta, kurkoittaa
ovelta ja huomaa Svartin.
JALMIINA: Häh, Vartin herra — — missäs se on Rauha neiti?
ABR. SVART: Korjaa luusi sieltä.
JALMIINA astuu sisään: Eipähän korjata. Pyykkäriksi tultiin! Vartin
herran kampsut reilaan, että pääsee pitäjästä pakoon. Häh, miltäs
tuntuu? Pitäis sen lyömän sekä hartioihin että kupeisiin — — viimeinkin
— jumalatonta ihmistä. (Menee ikkunan luo ja ryhtyy ottamaan alas
akkunaverhoja.)
ABR. SVART räjähtää nauramaan: Hä — hä — hä — — sinä ilkeys
luontokappaleiden seassa! Olet oikeata maata.
JALMIINA yhä akkunan luona: Häh, ilkeettääkös, että palkan sait? Kyllä
olet synnissä pelannut ja puijannut, neitseet ja raiskat ruoskalla
hoputtanut synnin saunaan. Ja mihinkäs tulit? Nyt se viimeinen tuomio
torvella soitetaan.
ABR. SVART hyvällä tuulella: Kuinkas vanha se Jalmiina taas onkaan.
JALMIINA on saanut akkunaverhot kainaloonsa, pysähtyy ällistyneenä:
Häh, mitäs se siitä. — Neljänkymmentähän minä — — —
ABR. SVART: Niin nuori vielä!
JALMIINA hörähtäen hyvillään: Nuorenakos sitä — — sellaisen laiskan
miesjuntin kanssa — — ottikos sen häreämmän kun oli langennut
ihminen — —
ABR. SVART puoliksi itsekseen: Parikymmentä vuotta sitten nuori ja
pehmeä. Ja nyt kuin satavuotias, latuskainen sammakko — —
JALMIINA: Häh!?