EELIS jää hetkeksi seisomaan kirjoituspöydän luo.
ABR. SVART on ojentanut kätensä, yhä istuen, Asseria kohti, joka tulee
tervehtimään isäänsä; tervehdittäessä: Noo, miten pyörivät herra
Mammonan tehtaat?
ASSER kylmästi: Paremmin kuin sinun laho myllysi Korpijoella.
ABR. SVART naurahtaa epävarmasti; kuin hämmennystään salatakseen,
viitaten pöytään: Etkö juo iltatotia seurakseni?
ASSER: Kiitos, yhden lasin. (Menee pöydän ääreen, istuutuu kasvot kohti
katsomoa ja sekoittaa nopeasti totilasin.)
RAUHA Eelikselle: Täällä, Eelis, teelasi sinulle. — Oitis olen
takaisin. (Poistuu tarjotin kädessä vasemmalle.)
EELIS menee pöydän taakse seinäpenkille istumaan.
ASSER panee taskukellon pöydälle eteensä; lyhyesti: Niin, ajuri
odottaa, aikaa neljännestunti.
EELIS: Niinkö? (Hieman epävarmoin äänin.) Käyn siis oitis asiaan. —
Katsos — — suorittaessani kandidaattitutkintoa olen nyt kuluttanut sen
lainaamasi summan — — —
ASSER: Ja tahtoisit lisää.
EELIS varmentuen: Tarvitsisin toisen lainan väitöskirjaa varten.
Minulla on suuri aihe, se on kohtalokäsite — — tuo. —
ASSER keskeyttäen: Pitkänkö ajan tuo työ vie?
EELIS: Luulen — — kaksi vuotta.
ASSER ärtyneesti: Luulet — — täytyy tietää varmasti.
EELIS värähtäen, mutta pidättäen sisäistä kuohahdustaan: Valehtelisin,
jos sanoisin tietäväni varmasti. Elotonta saalista voidaan punnita ja
jakaa. Minä en voi työtäni minuuteilla mitata.
ASSER: Hyvä veli, kaikki saalistavat. Mutta sinun aseesi ovat
vanhanaikaiset. Ja siksi — älä pane pahaksesi — olet perin epävarma
saatava.
EELIS innostuen: Tämä työ on minulle koko elämä. Katsos — — sattuma- ja
kohtaloihmisten kummallinen, melkein kauhistava erotus — — se tarjoaa
minulle aivan uuden lähtökohdan moraalifilosofiassa — — (Huomaa Asserin
vähäksyvän ilmeen.) Niin, uskon tuohon työhön ja olen onnistuva.
ASSER tyynesti ja kylmästi: Tuota kieltä en ymmärrä. Pääsin onnekseni
ajoissa irti tämän isämme konkurssipesästä ja säästyin uskosta ja
hourailusta, mikä on vain raunioitten työntämää rikkaruohoa.
ABR. SVART: Maljasi! (Nauraa hohottaen.) Vahinko, että sait kasteessa
kristillisen nimen, poikani Lurjus!
ASSER: Niin, luulen, että yhteiskunta ei tarvitse tätä sinun unelmaasi
kohtalosta.
EELIS: Se tarvitsee ja meidän sukumme tarvitsee.
ASSER kuivasti ja terävästi: Tämä yhteiskunta tarvitsee vain sen,
mitä raha ja minä tarvitsemme. Sillä filosofialla olen minä tullut
»kohtaloksi» kaikille itseäni heikommille.
EELIS nousee ylös, halveksien, melkein kauhistuneena: En kykene
jatkamaan keskustelua. (Kiertää pöydän editse kirjoituspöydän luo.)
ASSER ivallisesti: Tuollainen hieno lause on vain huonoa dialektiikkaa.
Jatkan siitä huolimatta tosiasioita.
RAUHA tulee vasemmalla ja pysähtyy taka-alalle.
ASSER kääntyy, edelleen istuen, Eelikseen päin: Minä tarvitsen
insinööriä, joka rakentaa eläissäni tehtaat ja pyramiidit kuoltuani,
tarvitsen parturit, räätälit ja teurastajat, vieläpä kuvanveistäjän,
joka koristaa palatsini. Mutta haihattelijoita, niitä ei tarvitse raha
eikä yhteiskunta. — Sinä olet väärällä uralla, hyvä veli. Sille tielle
en pane rahojani pyörimään.
RAUHA moittivasti ja hätääntyneenä: Asser!
EELIS: Hyvä. Luulin, että olit jotain velkaa suvullesi ja siksi myöskin
minulle — —
ASSER katkerasti: Suvulle! (Viitaten isäänsä.) Tältä patriarkalta perin
vain vararikon tahraaman nimen, joka esti minulta luoton vuosikaudet.
Henkirahan suoritan hänelle kuukausittain sikarirahoina. Sopiva
maksutapa vanhalle nautiskelijalle! Vai mitä?
ABR. SVART nousee tulistuneena, ottaa vaistomaisesti viereltään
sohvalta ruoskan, mutta antaa sen pudota tupakkapöydälle;
tukahtuneesti: Minun nimeni on puhdas, älä revi sitä. Kuka lie jo
syntymässä kalkinnut sinulta suonet, sillä pahasti on sinussa minun
vereni pilaantunut. Tai! Hä — hä — hä — — niissä taitaa kiertää
mustalaisverta. (Siirtyy, kuin aikoen poistua, keskinäyttämölle.)
Sinun kuukausirahojasi en ota enää vastaan. (Kääntyy menemään
vasemmanpuolista ovea kohti.)
ASSER: Ne tulevat edelleen, se on kohtuus ja tapa.
ABR. SVART palaten takaisin pari askelta: En ole pyytänyt lasteni
suojaa. Minulla on vielä jäljellä — Leiklahden nykyisen omistajan
armosta, ei teidän — on entisen myllärini mökki ja vieressä mylly.
Menen sinne. Te riepoititte minut tänne tunkkaiseen kaupunkiin ja
piinaatte päivästä päivään. Nyt se saa loppua. Lähden Korpijoelle.
RAUHA: Rauhoitu, isä.
ABR. SVART: Myllyni vesiratas kiertää kyllä sen verran vielä, että
voin panna myllynkivet pyörimään tyhjää viimeistä kertaa ja polttaa
koko röttelön isäntineen. (Asserille.) Pane mieleesi, poika, että
kivet pyörikööt minun kuolemaani, ennenkuin sinulta kerjään. (Poistuu
vasemmalle.)
ASSER nousee: No, niin. Tällaista tämä on aina. Onko muuta?
EELIS seisoen yhä liikkumattomana, sormella tuolia osoittaen; kylmästi
ja tuimasti: On. Istu alas.
ASSER katsoo ihmeissään ja tottelee vaistomaisesti; jää tuijottamaan
Eelikseen.
EELIS: Tämän saman elämän riekaleita olen minä saanut kantaa
kuusivuotiaasta saakka, vararikon tultua rikkaruohoineen — —
kuten sanoit itse. Ne olivat rumia! (Hiljemmin.) Riidan ja raivon
lonkerolta ne olivat. Ne kiersivät meidät kaikki ja kuristivat
maahan. Sinä hengitit kaukaa Korpijoen myrkkyä, mutta sinustakin tuli
keskinkertaisuuden hirviö —
ASSER: Minä olen saanut takoa nyrkkini soraan ja kallioon. (Miehekkään
valoisasti, melkein uljaasti.) Ja väljänä edessä on maailma nyt!
RAUHA kuin kaukaisena hätähuutona: Asser, olet saanut sielullesi
vahingon.
ASSER liikahtaa vaivautuneena, jää tuijottamaan eteensä.
EELIS jatkaen omaa ajatusjuoksuaan: Minä, minä olin meidän kurjuutemme
rumuutta niin lähellä, että minun täytyi nousta sen yläpuolelle, jos
aioin elää ja hengittää. (Voittoisasti ja valoisasti.) Minä loin
Korpijoen kaltaille ritarilinnat ja sankarisadut, ja aurinko paistoi
kuin minulle yksin. Ja myöhemmin: unelmalla ja haaveella, niin — —
mahdottomalla, tahdolla ja uskolla, olen rakentanut itselleni linnan ja
ympäri muurit. — Sinun sammakkototuutesi eivät ryömi niiden yli.
ASSER: Tosi. Siipiä minulla ei ole, ainoastaan nyrkki. Mutta juuri
tämän nyrkin lohkomaa kultapalasta itsellesi pyysit, siipiniekka.
EELIS: En itselleni, vaan suvullemme, jonka rikkirevitty sielu on
hengellä tehtävä terveeksi taas. Vain hengen kuuluisuudella ja
maineella saa se itseensä uskon.
RAUHA: sydämensä syvimmästä: Kuule, Asser, kuule mitä hän sanoo!
ASSER: Sievistelyä sanoilla ja nulikka-totuuksilla.
RAUHA kääntyy voihkaisten poispäin. Mutia jää vielä vasemmalle
jännittyneenä odottamaan.
EELIS pidätetysti, mutta sisimmässään syvää suuttumusta kuohuen;
katkonaisesti: Turhaan luulin, että me yhdessä voisimme sukumme nostaa.
Minun on yksin työ täytettävä. — Sitä parempi, sitä ylpeämpää! — — Tuon
teoksen kirjoitan, vaikka tarvitsisin siihen kymmenen nälkäistä vuotta.
Kuritan ruumiini, jos se aikoo väsyä kesken. Jokaisen, joka aikoo
hämärtää tai tahrata tätä unelmaa, lyön luotani pois. — Ja minulla
on oleva nautinto leikatessani vaikka omaa lihaa. (Viiltävästi.)
Ymmärrätkö? Sinä olet pahentajista yksi. Lähde täältä, äläkä koskaan
palaa.
ASSER nousee kohauttaen harteitaan, kulkee kohti ulko-ovea.
RAUHA: Eelis, et saa!
EELIS ojentaen kätensä käskevästi: Pysy siellä!
ASSER kääntyy ovella; välinpitämättömästi: Niin, en luota henkeen enkä
haamuun. Hyvästi. (Poistuu eteiseen.)
RAUHA rientää hänen jälkeensä.
EELIS yksin; jää tuijottamaan eteensä: Kummallista, nyt ei ole veljeä
minulla. (Huomaa hetken vaitiolon jälkeen rikkoutuneen valokuvakehyksen
lattialla, ottaa sen ajatuksissaan käteensä, katsoo kuvaa.) Mitä,
Agneksen kuva ja rikki?
RAUHA tulee peräovesta, lähestyy lempeän tuskaisena Eelistä: Eelis,
miksi teit näin!
EELIS: Kuka on rikkonut Agneksen kuvan?
RAUHA: En tiedä, siihen on hankittava uusi lasi. Muuten: Agnes on jo
palanut maalta, hän on täällä.
EELIS suuresti, melkein lapsellisesti riemastuen: Täällä! (Viitaten
vasemmanpuoliseen oveen.) Tuolla? (Lähtee rientämään ovea kohti.)
RAUHA: Odota täällä. Agnes pyyteli minulta moneen kertaan, että saisi
tavata sinut kahden kesken. — — Hän on jostain hyvin levoton —
EELIS: Levoton? Hae hänet pian tänne!
RAUHA poistuu vasemmalle.
EELIS siirtyy oikealle ja jää katsomaan iloisesti jännittyneenä ovea
kohti.