Tänään olen kirjoittanut rakkauskirjeen toisen puolesta. Se on aina
minulle suuri ilo. Ensiksikin on sangen mielenkiintoista päästä
noin läheltä tarkastelemaan tilannetta ja kuitenkin säilyttää oma
mukavuutensa. Täyttelen piippuani, saan tietää suhteen laadun ja
asianomaisen kirjeet vedetään esiin. Olen aina innolla tutkinut miten
nuori tyttö kirjoittaa. Miespoloinen istuu nyt tuossa rakastuneena
kuin rotta, lukee ääneen tytön kirjeitä ja minä keskeytän hänet
lakonisine huomautuksineni: hän kirjoittaa hyvin, hänellä on
tunnetta, makua, varovaisuutta, hän on varmaan rakastunut ennenkin
jne. Toiseksi saan tilaisuuden tehdä hyväntyön. Autan kahta nuorta
ihmislasta tulemaan yhteen. Nyt minä sen kuittaan. Jokaista
onnellista paria vastaan valitsen itselleni yhden uhrin; teen aina
kaksi ihmistä onnelliseksi ja korkeintaan yhden onnettomaksi. Olen
rehellinen ja luotettava enkä milloinkaan ole pettänyt ketään,
joka minuun on luottanut. Pienen pilan voin tietysti itselleni
suoda, mutta sehän on luvallista sivuansiota. Ja miksi nautin tätä
luottamusta? Sen tähden että osaan latinaa ja hoidan lukujani sekä
sen tähden, että pidän omat pikku seikkailuni omana tietonani. Enkö
sitten ansaitse tätä luottamusta? Minähän en koskaan käytä sitä
väärin.
-- -- --