Kauas ei minun tarvitse mennä. Hänellä on tapana käydä tukkukauppias
Baxterin talossa. Siellä en ole tavannut ainoastaan häntä vaan
myöskin erään miehen, joka on varsin sovelias tarkoituksiini. Edvard,
tukkukauppiaan poika, on korviaan myöten rakastunut Cordeliaan,
sen huomaa jo puolella silmällä katsoessaan. Isänsä liikkeessä,
konttorissa, on hän mukava nuori mies, varsin miellyttävä, jonkun
verran ujo tosin, mutta viimeksi mainitun ominaisuuden en luule
vahingoittavan häntä tytön silmissä.
Edvard parka! Hän ei vain tiedä kuinka hänen on meneteltävä
rakkaudessaan. Kun hän tietää tytön tulevan illalla heille, hän
pukeutuu yksinomaan tämän tähden, ottaa uuden mustan puvun yllensä,
pistää uudet kalvosimet käteensä yksinomaan tytön tähden ja tekee
siten melkein naurettavan vaikutuksen arkipukuisten vieraiden
keskellä. Hänen ujoutensa on melkein uskomaton. Jos se olisi
vain naamio, olisi Edvard minulle vaarallinen kilpailija. Kuinka
usein olenkaan käyttänyt ujoutta aseenani vietellessäni jotain
pientä neitosta. Yleensä puhuvat nuoret tytöt ylenkatseellisesti
ujoista miehistä ja kuitenkin pitävät salaa heistä. Vähäinen ujous
mairittelee tyttöjen turhamaisuutta. Tyttö tuntee ylemmyytensä --
siinä pienet käsirahat. Mutta kun siten on tuudittanut tyttösen
uneen, sopii näyttää hänelle jolloinkin, kun hän luulee miehen
menehtyvän ujoudesta, että on siitä kyllin kaukana voidakseen
varsin hyvin seistä omin jaloin. Ujoutensa takia mies kadottaa
miehisen merkityksensä, ja se on sen tähden suhteellisen hyvä keino
sukupuolisen eroavaisuuden tyhjäksi tekemiseen. Tytöt tulevat,
huomatessaan ujouden olleen vain naamion, noloiksi, ja sydämessään
punastuen he tuntevat varsin hyvin, että tavallaan ovat astuneet
heille määrätyn rajan yli. Heidät valtaa sama tuntemus kuin silloin
kun he liian kauan ovat kohdelleet nuorta poikaa kuin lasta.
-- -- --