Kaikkialla käyvät tiemme ristiin. Tänään olen tavannut hänet kolme
kertaa. Tunnen hänen vähäisimmätkin retkensä, tiedän milloin ja missä
hänet voin kohdata, mutta en aina käytä tätä tietoani tavatakseni
hänet; päinvastoin annan monen hyvän tilaisuuden mennä ohitseni.
Kohtaus, joka usein on maksanut minulle monen tunnin odotuksen,
tuhlataan hukkaan kuin olisi se vähäpätöisin asia maailmassa, minä
en häntä kohtaa, minä vain kaukaa sivuan hänen kiertorataansa. Jos
tiedän hänen aikovan rouva Jansenin luo, en mielelläni kohtaa häntä,
jollei se ole välttämätöntä jotakin erityistä havainnontekoa varten;
käyn mieluummin rouva Jansenin luona hiukan varhemmin, niin että
jos mahdollista kohtaan hänet lähtiessäni ovessa tai käytävässä,
jolloin välinpitämättömänä astun hänen ohitsensa. Siinä ensimmäinen
verkkoni, johon hänet kiedon. Kadulla en häntä pysähdytä, ja jos
häntä tervehdin, en astu häntä lähemmäs vaan esitän tervehdykseni
kauempaa. Hän huomaa kyllä, että uusi taivaankappale on ilmestynyt
hänen näköpiiriinsä ihmeellisesti kulullaan häiriten hänen
vaellustaan; mutta sitä lakia, joka säätää tämän taivaankappaleen
liikkeen, hän ei aavista, vaan katsoo pikemmin oikealle ja vasemmalle
keksiäkseen sen pisteen, johon tuo liike tähtää. Että se on juuri
hän itse, siitä hän tietää yhtä vähän kuin omasta antipodistaan
toisella puolen maapalloa. Hänen käy kuten yleensä kaikkien, joiden
kanssa joudun tekemisiin; he luulevat minulla olevan tavattomasti
tehtäviä, minä kun olen alinomaa liikkeessä ja voin sen tähden sanoa
kuin Figaro: yks, kaks, kolme, neljä juonta yhtaikaa, se on minun
mieleistäni. Ensin minun täytyy tuntea hänet ja koko hänen henkinen
olemuksensa, sitten vasta voin käydä hyökkäykseen. Useimmat nauttivat
nuoresta tytöstä kuin samppanjasta, yhdessä kuohuvassa hetkessä;
ah niin, onhan se kaunista ja moneen nuoreen tyttöön nähden se on
korkeinta, mihin naisen voi saada. Mutta tässä on tarjolla enemmän.
Jos ihastuksen esine on liian hauras kestääkseen peittelemätöntä
kirkkautta, no hyvä, silloin nauttii hänestä sellaisenaan; mutta
Cordelia sen kyllä kestää. Mitä enemmän hellyyttä saa liittymään
rakkauteen, sitä mieltäkiinnittävämpää. Silmänräpäyksen hekkuma on,
jollei ulkonaisessa niin sisäisessä merkityksessä, väkivaltaisuutta,
ja sen nautinto on vain kuvittelua samoinkuin varastetun suutelon,
jossa ei ole mitään sielunarvoa. Ei, kun nuoren tytön voi saada
siihen, että hänen ainoa pyrkimyksensä on antautua, että hän siinä
tuntee olevan ainoan onnensa, että hän melkein polvillaan pyytää
saada antaa kaikkensa altiiksi ja kuitenkin on vapaa -- silloin
vasta on todellinen nautinto tarjolla. Mutta sitä varten täytyy aina
vaikuttaa henkisesti.
Cordelia! Se on ihana nimi. Istun kotosalla ja opettelen puhumaan
kuin papukaija, hokien: Cordelia, Cordelia, Cordeliani, minun
Cordeliani. En voi olla hymyilemättä ajatellessani millä tavalla
kerran ratkaisevana hetkenä olen lausuva nuo sanat. On aina
hyvä tehdä esitutkimuksia ja valmistua kaikkeen edeltäpäin. Ei
ole ihme, että runoilijoilla aina on tapana kuvata ensimmäistä
sinuksikutsumisen silmänräpäystä, tuota ihanaa hetkeä, jolloin
rakastavat eivät ylenmääräisellä liekkumalla (vaikkakin on monta,
jotka eivät koskaan pääse sen pitemmälle) vaan astumalla alas
rakkauden mereen luopuvat entisestä ihmisestään ja noustuaan tästä
kasteesta ensikerran kohtelevat toisiaan kuin vanhat tuttavat, vaikka
heidän tuttavuutensa on vasta hetken ikäinen. Nuorelle tytölle on
tämä silmänräpäys aina kaikista ihanin, ja sen miehen joka haluaa
tilanteesta oikein nauttia, tulee aina olla korkeammalla asteella
niin ettei hän ole ainoastaan uudestikastaja vaan myöskin todellinen
pappi. Vähäinen määrä ironiaa tekee tätä silmänräpäystä seuraavan
hetken mitä mieltäkiinnittävimmäksi, se on henkistä alastomaksi
riisuutumista. Tulee olla kyllin runollinen, ettei vain turmele
tapahtumaa, ja kuitenkin on veitikan aina oltava lymyssä.
-- -- --