Tuskin tunnen itseäni. Mieleni kuohuu kuin meri intohimon myrskyssä.
Jos joku toinen voisi nähdä sieluni tässä tilassa, näyttäisi se
varmaankin hänestä purrelta, joka keula edellä syöksyy aaltoihin ja
jonka hirvittävässä vauhdissaan täytyy vajota meren syvyyteen. Hän ei
näe, että ylhäällä mastossa matruusi on tähystämässä. Raivotkaa, te
hurjat voimat, pankaa liikkeelle kaikki intohimonne mahti, niin että
laineiden kuohu lyö pilviä kohti, ette kumminkaan voi kohota minun
pääni yli; minä istun tyynenä kuin vuorenhaltia.
Tuskin löydän itselleni jalansijaa, kuin vesilintu koetan turhaan
laskeutua lepoon mieleni myrskyävään mereen. Ja kuitenkin on
tällainen rajuilma minun elementtini, minä rakennan sille samoin kuin
jäälintu rakentaa pesänsä mereen.
Kalkkunakukot syöksyvät päin nähdessään punaista väriä, samalla
tavalla käy minun joka kerta kun näen jotain vihreää, joka kerta kun
näen vihreän päällysnutun; ja koska silmäni usein pettävät, voin
esim. Frederik-Hospitaalin ovenvartijaa luulla odotukseni kohteeksi.
-- -- --