Vielä on minun sieluni saman vastakkaisuuden pauloissa. Tiedän
nähneeni hänet, mutta tiedän myöskin unohtaneeni hänet siten, että
se muiston hitunen, joka minulle jäi, ei elvytä hänen kuvaansa.
Levottomasti ja kiivaasti kuin omaa autuuttaan vaatii sieluni tuota
kuvaa, eikä se kuitenkaan näyttäydy. Voisin repiä silmät päästäni
rangaistakseni niitä siitä, että ne ovat voineet unohtaa. Kun olen
kärsimättömyydessäni raivonnut raivottavani, kun kaikki jälleen
käy hiljaiseksi sisimmässäni, silloin on kuin aavistus ja muisto
yhdessä kutoisivat kuvan, jota en voi saada selkeänä eteeni, joka on
kuin kuvio hienossa korukudoksessa; kuvio on pohjaa vaaleampi, sitä
ei voi nähdä yksinään, se on liian vaalea. -- Elän merkillisessä
olotilassa, sillä on viehätyksensä sekä itsessään että sen takia,
että se vakuuttaa minun vielä olevan nuori. Sitä vakuuttaa myöskin
se havainto, että aina etsin uhrini nuorten tyttöjen enkä nuorten
rouvien joukosta. Naineessa naisessa on vähemmän luontoa, enemmän
keimailua, suhde häneen ei ole kaunis eikä mieltäkiinnittävä, se
on pikkusievä ja kaikki sellainen on vihoviimeistä. -- En luullut
enää saavani maistaa tätä rakastumisen ensi suloa. Olen rakastunut,
silmittömästi rakastunut, ei ihme siis, että pääni on hiukan
sekaisin. Sitä enemmän voin luvata itselleni tästä suhteesta.
-- -- --