Olenko tullut sokeaksi? Onko sieluni silmä menettänyt näkökykynsä?
Olen nähnyt hänet, mutta kuin taivaallinen ilmestys on hänen kuvansa
minulta jälleen kadonnut. Turhaan ponnistan kaikki sielunvoimani
loihtiakseni uudelleen esiin tuon kuvan. Jos joskus saan hänet
nähdä, olen hänet tuhansien joukosta heti keksivä. Nyt hän on
hävinnyt, ja minun sieluni koettaa turhaan kaipuullaan saada häntä
palaamaan. -- Kuljin Pitkääkatua, kuten näytti, mitään huomaamatta
ja välinpitämättömänä, vaikka minun tarkkaava katseeni ei jättänyt
mitään huomaamatta; silloin sattuivat silmäni häneen. Ne tarttuivat
häneen pääsemättömästi, tottelematta enää herransa tahtoa; minun oli
mahdotonta niitä liikuttaa ja luoda yleissilmäystä tarkastettavaani.
Minä en katsonut, minä tuijotin. Kuin miekkailija, joka kaatuu
ja jää makaamaan, jäivät minun silmäni liikkumattomiksi pysyen
alkuperäisessä suunnassaan. En voinut luoda niitä alas, en kääntää
itseeni, en voinut nähdä sen tähden että näin liian paljon. Ainoa
seikka, jonka muistan, on se, että hänellä oli vihreä päällysnuttu
yllä -- sitä voi sanoa pilven tavoittelemiseksi Junon asemesta;
hän on livahtanut käsistäni kuin Joosef Potifarin vaimon käsistä
ja jättänyt ainoastaan viittansa jäljelle. Hän oli vanhemman
naishenkilön seurassa, joka nähtävästi oli hänen äitinsä. Hänet voin
kuvata kiireestä kantapäähän siitä huolimatta, etten oikeastaan edes
katsonut häneen vaan ainoastaan ohimennen huomasin hänen läsnäolonsa.
Sellainen on asianlaita. Tyttö teki minuun vaikutuksen, hänet
unohdin, toinen ei tehnyt minuun mitään vaikutusta, hänet muistan.
-- -- --