Siitä minä nautin: yksinäisestä kävelystä iltaisin Itäisellä kadulla.
Niin, näen kyllä miespalvelijan, joka kulkee teidän jäljessänne,
älkää luulko minun uskovan teistä, että kulkisitte ypöyksin, älkää
luulko minua niin kokemattomaksi, etten arvioidessani tilannetta
heti olisi huomannut tuota yksivakaista mieshenkilöä. Mutta miksi
sellainen kiire? Olette joka tapauksessa hiukan rauhaton, tunnette
eräänlaista sydämentykytystä, johon ei ole syynä kärsimätön halu
päästä jälleen kotiin vaan levoton pelko, joka väristen virtaa
läpi koko ruumiin -- siitä jalkojen nopea tahti. On sentään ihanaa
kävellä noin omin päin -- palvelijan seuratessa taempana... Olette
kuusitoistavuotias, olette lukenut yhtä ja toista, ts. romaaneja,
olette joskus kulkiessanne veljienne huoneen läpi sattumalta
kuullut pari sanaa heidän keskustelustaan ystäviensä kanssa, pari
sanaa Itäisestä kadusta. Sittemmin olette useat kerrat kulkenut
veljienne huoneen läpi saadaksenne lähempiä tietoja. Turhaan. Suuren,
täysikasvuisen tytön täytynee jo hiukan tuntea maailmaa. Jospa
vain sopisi lähteä yksin ulos kävelemään, palvelijan seuratessa
perässä. Ei, se ei käy päinsä, isä ja äiti ihmettelisivät suuresti,
ja mitä silloin ilmoittaisi syyksi? Kun on matkalla vieraisiin, ei
silloinkaan sovi, se on liian varhaista, ja Augusthan puhui kello
yhdeksästä, kymmenestä; kun palaa kotiin, on taas liian myöhäistä ja
silloin saa tavallisesti jonkun herrasmiehen saattajana seuraansa.
Torstai-iltana, teatterista palatessa, olisi oikeastaan erinomainen
tilaisuus, mutta silloin täytyy aina ajaa vaunuissa rouva Thomsenin
ja hänen rakastettavien serkkujensa seurassa; jos saisi ajaa
yksikseen, voisi antaa ikkunan liukua alas ja katsoa hiukkasen
ympärilleen. Kuitenkin: unverhofft kommt oft. Tänäpäivänä sanoi äiti:
et varmaankaan saa valmiiksi tuota ompelustasi isän nimipäiväksi.
Saadaksesi olla aivan rauhassa voit mennä Jette-tädin luo ja viipyä
siellä iltaan saakka, jolloin Jens tulee sinua noutamaan. Se ei
itse asiassa ollut mikään iloinen sanoma, sillä Jette-tädin luona
on aina kauhean ikävää, mutta niinpä saa illalla palata yksin
kotiin palvelijan saattamana. Kun Jens nyt tulee, hän saa odottaa
neljännestä yli yhdeksään ja sitten lähdemme matkaan. Jos lisäksi
veli tai August-herra sattuisivat tulemaan vastaan -- mutta se ei
ehkä kuitenkaan olisi toivottavaa, sillä silloin he lähtisivät
saattamaan minua kotiin -- ei kiitos, vapaat kädet mieluummin,
vapaus -- mutta jos voisi heidän huomaamattaan tarkastaa heitä
syrjästä... Niinpä siis, neitiseni, mitä nyt näette ja mitä luulette
minun näkevän? Ensiksikin näen tuon pienen myssyn, joka teillä
on päässänne; se sopii teille erittäin hyvin ja on täydellisessä
sopusoinnussa muun häthätää suunnitellun pukunne kanssa. Se ei ole
hattu, ei lakkikaan, pikemmin eräänlainen lastenmyssy. Mutta sitä
teillä ei voinut olla aamulla kotoa lähtiessänne päässänne. Olisiko
ehkä palvelijalla ollut se mukanaan vai olisitteko lainannut sen
Jette-tädiltä? On kenties kysymyksessä incognito. -- Harsoa ei pidä
laskea aivan alas, kun haluaa tehdä havaintoja. Vai eikö se olekaan
harso vaan ainoastaan leveä myssynreunus. On mahdotonta pimeässä
varmasti päättää. Mikä se lieneekin, se verhoaa puolet kasvoista.
Leuka on kauniinlainen, vähän liian suippo; suu pieni ja hiukan
raollaan, mikä johtuu siitä että kävelette niin nopeasti. Hampaat
-- valkeat kuin lumi. Niin pitää olla. Hampaista riippuu paljon, ne
muodostavat henkivartijaston, joka on kätkössä viettelevien pehmeiden
huulien takana. Posket hohtavat terveyttä. -- Jos kääntäisi pään
vähän sivullepäin, olisi kai mahdollista kurkistaa tuon harson
tai reunuksen alle. Pitäkää varanne, sellainen katse sivultapäin
on vaarallisempi kuin katse, joka tulee gerade aus. Samoin on
laita miekkailussa -- ja mikäpä ase on niin vahva, niin läpäisevä,
niin säkenöivän nopsa ja sen tähden niin petollinen kuin silmä?
Miekkailija asettuu kvarttiasentoon, kuten hänen on tapana sanoa, ja
hyökkää sekondiasennosta. Mitä pikemmin hyökkäys seuraa asennonottoa,
sitä parempi. Tuossa asennonotossa on jotain ihmeellistä. On kuin
vastustaja tuntisi jo iskun, hän saakin sen, mutta aivan toisaanne
kuin hän odotti... Neiti jatkaa yhä edelleen käyntiään, pelkäämättä
ja arkailematta. Pitäkää varanne, tuolta tulee joku, laskekaa huntu
alas, älkää antako hänen julkean katseensa saastuttaa teitä; te ette
sitä voi käsittää, mutta teille voisi käydä mahdottomaksi pitkään
aikaan unohtaa sitä vastenmielisyyttä, jonka sen kosketus teille
tuottaisi. Te ette huomaa, mutta minä kyllä, että hän on oivaltanut
tilanteen. Palvelija on valittu lähimmäksi uhriksi. -- Niin, siinä
nyt näette mitä on kulkea yksin palvelijan seuraamana. Palvelija
on kaatunut. Pohjaltaan asia on naurettava, mutta mitä aiotte nyt
tehdä? Ei käy laatuun kääntyä takaisin ja auttaa häntä jaloilleen;
rypeneen palvelijan saattamana on varsin epämiellyttävää kulkea,
yksin arveluttavaa. Pitäkää varanne, neitiseni, hirviö lähestyy...
Te ette vastaa, katsokaahan vain minuun, onko ulkomuotoni pelkoa
herättävä? En tee teihin juuri mitään vaikutusta, näytänpähän
vain hyvänsävyiseltä mieheltä. Puheessani ei ole mitään, joka
tekisi teidät levottomaksi, mitään joka muistuttaisi teitä oudosta
tilanteesta, käytöksessäni ei ole mitään tunkeilevaa. Olette vielä
hiukan huolestunut, ette vielä voi unohtaa tuon kauhean olennon
julkeutta. Alatte tuntea myötätuntoa minua kohtaan; ujouteni, joka
estää minua kääntämästä katsettani teidän olentoonne, antaa teille
rohkeutta. Se ilahduttaakin teitä, tahtoisittepa melkein laskea
pientä leikkiä kanssani. Voin lyödä vetoa, että teillä nyt juuri
olisi kylliksi rohkeutta tarttua minun käsipuoleeni, jos se vain
pälkähtäisi päähänne... Asutte siis Myrskykadulla. Nyökäytätte
minulle kylmästi ja kuin ohimennen päätänne. Olenko minä, joka autoin
teidät tuosta ikävästä tilanteesta, ansainnut sen? Te kadutte,
tulette takaisin, kiitätte minua kohteliaisuudestani, ojennatte
minulle kätenne -- mutta minkätähden kalpenette? Eikö ääneni ole
muuttumaton, käytökseni yhtäläinen kuin ennenkin, katseeni tyyni ja
levollinen? Tuoko kädenpuristus? Voiko siis kädenpuristuskin jotain
merkitä? Kyllä, paljonkin, sanomattoman paljon, nuori neitiseni; olen
neljäntoista päivän kuluessa selittävä teille kaikki. Siihen saakka
on teille jäävä selittämättömäksi miten minä, hyväntahtoinen ihminen,
joka ritarillisesti tarjoan nuorelle tytölle palvelustani, yhtäkaikki
voin puristaa kättänne kaikkea muuta kuin hyvänsuovalla tavalla.
-- -- --