Herodias vastasi, ettei tiennyt hänestä mitään, ja poistui äkkiä
tyyntyneenä.
Tetrarkkaa odottivat pylväskäytävässä muutamat galilealaiset,
tilikirjojen pitäjä, laitumien vartija, suolalouhimojen tarkastaja ja
eräs Babylonista kotoisin oleva juutalainen, hänen ratsumiestensä
päällikkö. Kaikki tervehtivät häntä kunnioittavalla huudahduksella.
Sitten tetrarkka katosi sisähuoneisiin.
Fanuel ilmestyi hänen eteensä käytävän kulmauksessa.
"Kas! Taaskin sinä! Epäilemättä tahdot tavata Johanneksen?"
"Ja sinut! Minulla on kerrottavana tärkeä asia."
Ja seuraten Antipasta kintereillä hän astui pimeään huoneeseen.
Valo tunki sisään ristikko-aukosta, leviten pitkin kattoliistaa. Seinät
olivat maalatut mustanpunaisiksi. Perällä oli mustapuusta tehty vuode
härännahkaisine kannatinhihnoineen. Kultainen kilpi riippui sen
yläpuolella seinällä ja loisti kuin aurinko.
Antipas asteli huoneen poikki ja heittäytyi vuoteelle.
Fanuel seisoi hänen edessään. Hän kohotti kätensä ja virkkoi
haltioituneena:
"Kaikkivaltias lähettää joskus tänne maan päälle yhden pojistaan.
Johannes on yksi niitä. Jos sorrat häntä, tulet saamaan
rangaistuksesi."
"Hän päinvastoin vainoaa minua!" huudahti Antipas. "Hän vaati minulta
mahdotonta tekoa. Siitä saakka hän minua raatelee. Enkä minä alussa
ollut ankara. Onpa hän Makairoksesta lähettänyt miehiä, jotka
kiihoittavat maakuntieni väestöä! Kun hän ahdistaa minua, niin minä
puolustaudun!"
"Hänen vihansa on hirvittävä", huomautti Fanuel. "Yhtäkaikki! Hänet on
vapautettava."
"Raivoavia villipetoja ei päästetä vapaiksi!" sanoi tetrarkka.
Essealainen vastasi:
"Älä enää ole huolissasi! Hän on lähtevä arabialaisten, gallialaisten,
skyyttalaisten luo. Hänen toimintansa on ulottuva maailman ääriin."
Antipas näytti vaipuneen haaveisiin:
"Hänen voimansa on valtava!... Vastoin tahtoani rakastan häntä."
"Päästettäköön hänet siis vapaaksi."
Tetrarkka pudisti päätään. Hän pelkäsi Herodiasta, Manneasta ja
tuntematonta.
Fanuel koetti taivuttaa häntä, esittäen tuumiensa takeeksi essealaisten
alistumisen kuninkaan vallan alle. Kunnioitettiin noita köyhiä ihmisiä,
joita eivät rangaistukset voineet masentaa, jotka kävivät puettuina
liinavaatteisiin ja lukivat tulevia kohtaloita tähdistä.
Antipaan mieleen juolahti Fanuelin äsken lausumat sanat.
"Mikä on se seikka, jota mainitsit minulle tärkeäksi?"
Eräs neekeri syöksyi sisään. Hänen ruumiinsa oli valkean pölyn
peittämä. Hänen henkensä rohisi, eikä hän saanut sanotuksi muuta kuin:
"Vitellius!"
"Kuinka? Tuleeko hän tänne?"
"Näin hänet. Ennen kolmatta hetkeä hän on täällä."
Käytävien oviuutimet liehuivat kuin tuulen puhaltaessa. Melu täytti
linnan, hälinä, joka syntyi siitä, että palvelijoita juoksi
edestakaisin, huonekaluja laahattiin, hopea-astioita romahti alas; ja
tornien huipuista puhallettiin pasuunoihin, jotta hajaantuneet orjat
tiesivät kokoontua.