"Seis!" sanoi tetrarkka.
Hän pysähtyi paikalleen, samoin toinenkin.
Sitten he vetäytyivät pois, kumpikin eri portaita, takaperin,
päästämättä toistansa näkyvistä.
"Tunnen hänet!" sanoi Herodias; "hänen nimensä on Fanuel, ja hän
koettaa päästä Johanneksen luo, kun sinä yhä sokeudessasi pidät miestä
hengissä!"
Antipas muistutti siihen, että se mies vielä kerran saattoi olla
hyödyllinen. Hänen Jerusalemia vastaan tekemänsä hyökkäykset saivat
heidän puolelleen muut juutalaiset.
"Ei!" väitti Herodias; "he hyväksyvät joka hallitsijan eivätkä kykene
luomaan itselleen isänmaata!" Mitä tuli siihen mieheen, joka pani
kansan tunteet kiihdyksiin aina Nehemiaan ajoilta säilyneillä
toiveilla, niin oli valtioviisainta raivata hänet pois tieltä.
Tetrarkan mukaan ei mikään kiirehdyttänyt. Johannesko vaarallinen!
Joutavia. Hän oli nauravinaan koko jutulle.
"Vaiti!" -- Ja Herodias kertoi uudelleen, miten häntä oli nöyryytetty
eräänä päivänä, kun hän meni Gala'adiin balsamin korjuuseen: "Joen
rannalla oli ihmisiä pukemassa ylleen vaatteita. Läheisellä matalalla
kummulla puhui mies. Hänellä oli kameelintalja vyötäisillään, ja hänen
päänsä muistutti jalopeurasta. Niin pian kun hän huomasi minut, syyti
hän minua vastaan kaikki profeettain kiroukset. Hänen silmänsä
salamoivat; hänen äänensä pauhasi; hän levitti käsivartensa kuin
temmatakseen alas ukonnuolen. Mahdotonta paeta! Pyörät olivat uponneet
hietaan napoja myöten; ja minä poistuin hitaasti, peittäen itseni
vaipallani, jähmettyneenä noista parjauksista, joita sateli kuin
vesipisaroita rajuilmalla."
Johannes tärveli koko hänen elämänsä. Kun hänet vangittiin ja sidottiin
köysiin, oli sotilasten käsketty tappaa hänet tikarilla, jos hän teki
vastarintaa; mutta hän oli alistunut säveänä. Oli pantu käärmeitä hänen
vankilaansa; ne olivat kuolleet.
Näiden salahankkeiden tehottomuus sai Herodiaan toivottomaksi. Mitä
muuten merkitsi tuon miehen taistelu häntä vastaan? Mitä etua hänellä
siitä oli? Ne puheet, jotka hän oli huutanut rahvaalle, olivat
levinneet, ne kiertelivät; Herodias kuuli niitä kaikkialla, ne
täyttivät ilman. Legionia vastustaessaan hän olisi ollut rohkea. Mutta
tuo miekkoja turmiollisempi voima, johon ei päässyt käsiksi,
tyrmistytti hänet; ja hän mitteli kiivain askelin pengermää, kalpeana
vihasta, löytämättä sanoja ilmaistakseen tukahduttavia tunteitaan.
Lisäksi juolahti hänen mieleensä, että tetrarkka peläten yleistä
mielipidettä kenties voisi hylätä hänet. Silloin kaikki olisi mennyttä.
Lapsuudesta asti hän oli mielessään hautonut hallitsijan unelmaa.
Saavuttaakseen sen hän oli jättänyt ensimäisen puolisonsa ja liittynyt
tähän mieheen, joka hänen käsittääkseen oli hänet pettänyt.
"Sainpa kauniin tuen, tullessani sinun sukusi jäseneksi!"
"Tämä suku on sinun sukusi veroinen!"
Herodias tunsi suonissaan kiehuvan esi-isiensä -- pappien ja
kuninkaitten -- veren.
"Mutta sinun isoisäsi lakaisi Askalonin temppelin lattiaa! Toiset
olivat paimenia, pahantekijöitä, karavaanien ohjaajia, Juudan
vallanalaisia aina kuningas Davidin ajoilta! Kaikki minun esi-isäni
ovat voittaneet sinun esi-isäsi! Ensimäinen makkabealainen karkoitti
teidät Hebronilta, Hyrkanos pakoitti teidät ympärileikkauttamaan
itsenne!"
Ja näin päästäen ilmoille patrisilais-halveksumisensa plebeijiä
kohtaan, Jaakobin vihan Edomia vastaan, Herodias soimasi häntä hänen
välinpitämättömyydestään solvauksiin nähden, hänen leväperäisyyttään
farisealaisia kohtaan, hänen raukkamaisuuttaan sen kansan edessä, joka
vihasi tetrarkan puolisoa.
"Sinä olet samanlainen kuin hän, tunnustathan! Ja sinä kaihoat tuota
arabialaista tyttöä, joka tanssii kivien ympärillä. Ota hänet! Mene
asumaan hänen kanssaan hänen kangasmajaansa! Syö hänen tuhassa
paistettua leipäänsä! Ahmi hänen lampaittensa hapanta maitoa! Suutele
hänen tummia poskiaan ja unhoita minut!"
Tetrarkka ei enää kuunnellut. Hän katseli erään talon parveketta, jolla
oli nuori nainen ja vanha vaimo; tällä oli kädessä ruusuvarsinen
päivänvarjo, pitkä kuin onkivapa. Keskellä mattoa oli avattu matkavasu,
sullottu täyteen vöitä, harsoja, metallisia korvarenkaita. Nuori nainen
kumartui silloin tällöin katselemaan kaikkia näitä esineitä, ja ravisti
niitä ilmassa.
Hän oli puettu roomalaisnaisten tavoin, yllään hienopoimuinen tunika ja
smaragdinvihreillä tupsuilla koristettu vaippa; siniset nauhat
kannattivat hänen hiuksiaan, jotka epäilemättä olivat liian raskaat,
sillä aika-ajoin hän kohenteli niitä käsillään. Päivänvarjo, joka
häälyi hänen yläpuolellaan, peitti hänet puolittain. Antipas näki pari
kolme kertaa hänen siron kaulansa, silmän sopen, pienen suun pielen.
Mutta hän saattoi nähdä lanteilta niskaan asti koko hänen vartalonsa,
joka kumartui taas kohotakseen joustavan notkeasti. Hän tähysteli
näiden liikkeiden toistumista, ja hänen hengityksensä kiihtyi; silmissä
syttyi hehku. Herodias piti häntä silmällä.