Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,
1921.
1.
Makairoksen linnoitus kohosi Kuolleen meren itäisellä rannalla,
keilanmuotoisen basalttikallion huipulla. Neljä syvää laaksoa ympäröi
sitä, yksi molemmilla sivuilla, yksi vastapäätä, ja neljäs takana.
Taloja oli kasaantuneina sen juurella muurin suojassa, joka nousi
aaltoviivana epätasaisen alueen myötä, ja kalliolle johtavan
poikkeilevan tien kautta oli kaupunki linnoituksen yhteydessä, jonka
muurit olivat sadan kahdenkymmenen kyynärän korkuiset, monine
kulmauksineen, yläreunaan puhkaistuine ampumareikineen ja siellä täällä
esiin pistävine torneineen. Nämä olivat ikäänkuin kukkakoristeita tässä
kuilun yli riippuvassa kivikruunussa.
Linnoituksen sisällä oli pylväskäytävillä koristettu palatsi; tämän
katolla oli sykomoripuu-kaiteiden ympäröimä pengermä, jolle oli
pystytetty mastoja kannattamaan kangaskatosta.
Eräänä aamuna ennen päivännousua tetrarkka Herodes Antipas tuli sinne
ja laskeutui kyynäspäiden nojaan, katsellen ympärilleen.
Lähinnä alempana olevien vuorten harjat alkoivat jo näkyä, kun
sitävastoin niiden rungot aina kuilujen pohjaa myöten vielä olivat
varjojen peittämät. Sumu liiteli, sen harso repesi ja Kuolleen meren
ääriviivat tulivat näkyviin. Makairoksen takaa nouseva kajastus leimusi
punaisena. Se valaisi ennen pitkää rannikon hiedan, kukkulat, erämaan
ja kauempana kaikki Judean vuoret, jotka kallistelivat rosoisia,
harmaita rinteitään. Keskellä kuvastui Engeddin erämaa mustana juovana;
Hebron kaartui taustalla kupuna; Eskol-laaksossa kasvoi granaattipuita,
Sorekissa oli viinitarhoja, Karmelilla viheriöitsi seesameja, ja
Antonian torni hallitsi jättiläiskeilallaan Jerusalemia. Tetrarkka
käänsi siitä katseensa, silmäilläkseen sen oikealla puolella kohoavia
Jerikon palmulehtoja; ja hän ajatteli toisia Galileansa kaupunkeja:
Kapernaumia, Endoria, Natsaretia, Tiberiasta, jonne hän kenties ei enää
palaisi. Jordan virtasi kuivalla tasangolla. Aivan valkoisena se
häikäisi kuin lumikenttä. Järvi näytti nyt lasuurikiven karvaiselta; ja
sen eteläpohjukassa, Jemenin suunnalla, Antipas eroitti mitä ei olisi
tahtonut nähdä. Siellä oli joukko ruskeita telttoja; peitsimiehiä kulki
hevosten välissä, ja sammuvat tulet vilkkuivat kuin kipinät maassa.
Ne olivat Arabian kuninkaan joukkoja, jonka tytärtä hän oli
kieltäytynyt naimasta, ottaen vaimokseen Herodiaksen, erään veljensä
vaimon, joka valtaa vailla eli Italiassa.
Antipas odotti roomalaisilta apua; ja Syyrian maaherran Vitelliuksen
viipyminen täytti hänet kalvavalla levottomuudella.
Agrippa oli epäilemättä tärvellyt häneltä keisarin suosion? Filip,
hänen kolmas veljensä, Batanean hallitsija, varustautui salaa aseilla.
Juutalaiset eivät enää sietäneet hänen epäjumaluuteen kallistuvia
tapojaan, eivätkä muut hänen hallitustaan; lopulta hän nyt olikin jo
johtunut ajattelemaan kahta vaihtoehtoista suunnitelmaa: lepyttää
arabialaiset tai solmia liitto parttilaisten kanssa. Ja syntymäpäivänsä
viettämisen verukkeella hän oli kutsunut täksi päiväksi suureen juhlaan
sotajoukkojensa päälliköt, maatilojensa hoitajat ja Galilean
johtohenkilöt.
Tarkalla katseella hän tutki kaikkia teitä. Ne olivat tyhjät. Kotkia
leijaili hänen päänsä yläpuolella; sotilaat nukkuivat nojaten
suojamuuriin; ei mikään liikahtanut ilmassa.
Äkkiä kaukainen ääni, kuin lähteneenä syvältä maan alta, sai tetrarkan
kalpenemaan. Hän kumartui kuuntelemaan; se oli taas huvennut. Mutta se
kuului jälleen; ja lyöden yhteen kätensä hän huusi: "Manneas, Manneas!"
Esille ilmestyi mies vyötäisiin asti alastomana kuten kylpylaitosten
hierojat. Hän oli hyvin pitkä, vanha, luiseva, ja hänellä oli uumillaan
pronssihuotraan pistetty veitsi. Hiukset olivat suitut pystyyn ja
saattoivat otsan näyttämään tavattoman korkealta. Silmät olivat
unisuudesta himmeät, mutta hampaat kiilsivät, ja varpaat koskettelivat
kevyesti kivilaattoja, -- hänen koko ruumiinsa oli notkea kuin apinalla
ja hänen kasvonsa liikkumattomat kuin muumiolla.
"Missä hän on?" kysyi tetrarkka.
Manneas vastasi, osoittaen peukalollaan johonkin heidän taaksensa:
"Yhä vaan tuolla."
"Luulin kuulevani hänen äänensä."
Ja syvään henkäisten Antipas tiedusteli edelleen Johanneksesta, samasta
miehestä, jota latinalaiset sanovat Johannes Kastajaksi. Oliko
jälkeenpäin nähty noita kahta miestä, jotka, leväperäisesti kyllä,
viime kuulla oli päästetty hänen vankiluolaansa, ja oliko sittemmin
saatu tietää, mikä heidän asianaan oli ollut?
Manneas vastasi:
"He vaihtoivat hänen kanssaan salaperäisiä sanoja, samoin kuin varkaat
iltaisin teiden risteyksissä. Sitten he läksivät Ylä-Galilean
suunnalle, mainiten tuovansa mukanaan suuren uutisen."
Antipas painoi alas päänsä ja virkkoi sitten kauhistuneen näköisenä:
"Vartioi häntä visusti! Äläkä päästä ketään hänen luokseen. Sulje
tarkoin ovi! Peitä luolan suu. Ei kukaan saa edes aavistaa, että hän
elää."
Jo ilman näitä määräyksiäkin Manneas olisi sen tehnyt; sillä Johannes
oli juutalainen, ja hän inhosi juutalaisia kuten kaikki samarialaiset.
Näiden temppeliä Garizimilla, jonka Mooses oli määrännyt Israelin
keskukseksi, ei enää ollut Hyrkanos-kuninkaan jälkeen; ja Jerusalemin
temppeli sai heidät raivoihinsa, se kun heidän mielestään oli ainainen
solvaus ja vääryys. Manneas oli tunkeutunut sinne häpäisemään alttaria
kuolleiden luilla. Hänen tovereiltaan, jotka olivat vähemmän ketteriä,
oli katkaistu kaula.
Hän näki tuon temppelin, kahden kukkulan välisessä aukossa. Auringon
paisteessa sen valkeamarmoriset seinät ja katon kultaliistat
välkkyivät. Se oli kuin loistava vuori, kuin jotakin yliluonnollista,
joka musersi kaiken muun upeudellaan ja ylväydellään.
Silloin Manneas ojensi käsivarttaan Sioniin päin; ja vartalo suorana,
pää taaksepäin taivutettuna, kädet nyrkissä hän kirosi sen, luullen
että sanoilla oli tehoava voima.
Antipas kuunteli, osoittamatta paheksumista.
Samarialainen sanoi vielä:
"Väliin tuo mies on levoton, hän tahtoisi paeta, hän toivoo vapautusta.
Toiste hän on levollinen kuin sairas eläin; tai näen hänen astuvan
edestakaisin pimeässä, toistaen: 'Yhtä kaikki. Jotta hän voisi tulla
suureksi, minun täytyy pienetä!'"
Antipas ja Manneas vaihtoivat katseen. Mutta tetrarkka oli väsynyt
enempää ajatellakseen.
Kaikki nuo vuoret hänen ympärillään, kuin päälletysten ryhmittyneet
kivettyneet aallot, rantakallioiden kyljissä ammottavat mustat onkalot,
ääretön sinitaivas, päivän punasinervä valonhohde, kuilujen syvyys
saattoivat hänet levottomaksi. Ja ahdistus valtasi hänen mielensä, kun
hän katseli erämaata, joka näillä luonnonmullistusten muuttamilla
seuduilla näyttää siltä kuin se olisi täynnä teatterin pengerkatsomoja
ja linnoja. Kuuma tuulahdus toi rikinhajun mukana aivan kuin niiden
kirottujen kaupunkien henkäyksen, jotka rantaa matalammalla alueella
sijaitsevina oli sakea vesi peittänyt. Nämä kuolemattoman vihan merkit
pelästyttivät hänen ajatustaan; ja hän jäi siihen nojaamaan molemmin
kyynäspäin kaiteisiin, silmät tuijottavina ja ohimot käsien välissä.
Joku kosketti häntä. Hän kääntyi. Herodias seisoi hänen edessään.
Ohuesta purppurakankaasta tehty alusviitta verhosi hänet aina alas
sandaaleihin asti. Hän oli syöksynyt äkkiä ulos huoneestaan, niin että
hänellä ei ollut kaulahelyjä eikä korvarenkaita; tumma palmikko valui
hänen käsivarrelleen ja sen pää katosi hänen rintojensa syvennykseen.
Hänen liian korkeat sieramensa vavahtelivat; riemuvoiton ilo valaisi
hänen kasvojaan; ja kovalla äänellä hän virkkoi, ravistaen tetrarkkaa:
"Caesar rakastaa meitä! Agrippa on vankeudessa!"
"Kuka sen sinulle sanoi?"
"Tiedän sen."
Hän lisäsi:
"Se johtui siitä, että hän toivoi hallitsija-asemaa Gaiukselle!"
Vaikka hän elikin heidän armolahjoistaan, oli hän tavoitellut kuninkaan
nimeä, jota he mielivät samoin kuin hänkin. Mutta tästälähin ei enää
tarvinnut pelätä! -- "Tiberin vankilakopit aukenevat vaikeasti, ja
joskus olo niissä ei ole varma!"
Antipas ymmärsi häntä. Ja vaikka Herodias oli Agrippan sisar, tuntui
tämän naisen julma tarkoitus hänestä oikeutetulta. Nuo murhat olivat
seurauksia asioiden tilasta, kuningassukujen onnettomia kohtaloita.
Herodeksen suvussa niitä ei enää jaksanut laskea.
Sitten hän selosti yritystään; kuinka suojatit lahjottiin, kirjeitä
anastettiin, vakoilijoita saatiin joka ovelle, ja kuinka hän oli
ilmiantaja Eutykeksen saanut vietellyksi. -- "Ei mikään ollut minusta
liian kallista! Enkö muuten sinun tähtesi ole tehnyt enempääkin?...
Olenhan hylännyt tyttäreni."
Avioeronsa jälkeen hän oli jättänyt Roomaan tämän lapsensa, toivoen
saavansa toisia tetrarkasta. Hän ei koskaan puhunut siitä. Nyt
tetrarkka ihmetteli, mistä johtui tuo hellyyden puuskaus.
Kangaskatos oli levitetty, ja heille tuotiin nopeasti leveitä patjoja.
Herodias vaipui niille ja itki, kääntäen selkänsä. Sitten hän sipaisi
kädellä silmiään ja sanoi, ettei hän enää tahtonut ajatella sitä, --
että oli onnellinen; ja hän palautti tetrarkan mieleen heidän
keskustelujaan siellä kaukana palatsin sisäpihalla, heidän
kohtaamisiansa kylpylöissä, heidän pitkiä kävelyjään Pyhällä tiellä ja
iltaisin suurissa huviloissa, suihkulähteiden loristessa, kukkasholvien
alla, Rooman ympäristössä.
Hän katseli tetrarkkaa niinkuin ennen, painautuen hänen povelleen,
mairittelevin elein. -- Toinen työnsi hänet luotansa. Se rakkaus, jota
tuo nainen koetti jälleen elvyttää, oli nyt niin loitolla! Ja kaikki
hänen onnettomuutensa johtuivat siitä; sillä jo lähes kaksitoista
vuotta oli sotaa kestänyt. Hän oli saattanut tetrarkan vanhenemaan.
Hänen hartiansa köyristyivät tumman punasinervä-päärmeisen toogan alla,
hänen valkeat hiuksensa sekaantuivat partaan, ja kangaskatoksen lomitse
paistava aurinko valaisi kirkkaasti hänen huolestuneen otsansa.
Herodiaankin otsassa oli ryppyjä; ja siinä vastatusten he loivat
toisiinsa vauhkoja katseita.
Vuoritiet alkoivat vilkastua. Paimenet ajoivat pistinsauvoilla härkiä,
lapset taluttivat aaseja, ajomiehet jouduttivat hevosiaan. Makairoksen
takana olevien ylänköjen rinteitä alas laskeutuvat katosivat
linnoituksen taakse. Toiset nousivat vastapäätä olevaa rotkotietä ja
saavuttuaan kaupunkiin purkivat kuormansa pihoille. Nämä olivat
tetrarkan muonavarain hankkijoita ja palvelijoita, jotka saapuivat
ennen kutsuvieraita.
Mutta pengermän perältä vasemmalta tuli essealainen, valkoinen vaippa
yllä, avojaloin, stoalaisen näköinen. Manneas syöksyi oikealta
kohottaen väkipuukkoaan.