Kauvan ja vakaasti tuijotti Sir Henry kirjeeseen ikäänkuin opetellen
sitä ulkoa. Hän sijoitti sen sitte huolellisesti lompakkoonsa
ja tiedusti Alicelta edellisen yön seikkailuja. Ne oli väleen
kerrottu. Heidän keskiöinen kävelynsä ajopuiston läpi oli onnistunut
joutuisasti ja turvallisesti. Nähtyään Kaarlon lähtevän ratsastamaan
saattolaisen kanssa hän oli hiukan levähtänyt mökissä, jonka luona he
erosivat toisistaan. Aamulla tuli tieto, että huovit olivat ottaneet
haltuunsa Woodstockin, joten sinne palaaminen olisi voinut aiheuttaa
vaaraa, epäluuloa ja kuulustelua. Alice ei senvuoksi yrittänytkään
sitä, vaan meni erääseen naapuritaloon, jossa asui muuan taatusti
kuningasmielinen leskirouva; tämän mies oli palvellut majurina Sir
Henry Leen rykmentissä ja kaatunut Nasebyn taistelussa. Mrs. Aylmer oli
järkevä nainen, ja noiden ihmeellisten aikojen tarpeet teroittivatkin
jokaisen kykyä juoniin ja oveluuteen. Hän lähetti Woodstockin moision
ympäristölle erään uskollisen palvelijansa vakoojaksi, joka näki
vankien vapautuksen ja otti selon ritarin määräpaikasta siksi iltaa,
tuoden sitte heti tiedon emännälleen ja hänen määräyksestään saattaen
Alicea ratsain, tämän tullessa isänsä luo.
Harvoin lienee illallisella istuttu niin hisahtamattomina kuin tässä
hämilleen joutuneessa seurassa, jossa kukin omiin mietteisiinsä
vaipuneena oli ymmällä, arvaillessaan toisten ajatuksia. Vihdoin saapui
hetki, jolloin Alice tunsi sopivaksi vetäytyä levolle noin uuvuttavan
päivän jälkeen. Everard saattoi häntä hänen huoneensa ovelle ja aikoi
sitten itse lausua hyvästi. Mutta hänen kummastuksekseen pyysi eno
häntä palaamaan, viittasi häntä istuutumaan ja antoi hänelle kuninkaan
kirjeen luettavaksi. Hän tähysteli sisarenpoikaansa tiukasti tämän
silmäillessä kirjelmää, itsekseen päätettyänsä, että jos hän havaitsisi
mitään muuta kuin sydämellistä riemastusta lukijassa, piti kuninkaankin
käskyjen mieluummin raueta kuin Alicen joutua uhratuksi henkilölle,
joka ei vastaanottanut hänen kättänsä suurimpana siunauksena, mitä
maan päällä voitiin suoda. Mutta Everardin kasvonpiirteet ilmaisivat
ilahtunutta toivetta kirkastuneempinakin kuin isä olisi voinut
aavistaa, samalla kun ne kuvastivat ihmetystä; ja kun lukija kohotti
katseensa ritariin pelokkaana ja epäröivänä, näkyi Sir Henryn kasvoilla
herttainen myhäily, hänen keskeyttäessään äänettömyyden. "Vaikka
kuninkaalla ei olisi ainoatakaan muuta alamaista Englannissa", hän
sanoi, "olisi hänen käytettävissään kuitenkin Lee-suvun jäsenten tahto.
Mutta Everard-perhe ei viimeksi liene ollut niin kiintynyt kruunuun,
että senkin nimen kantaja mukautuisi määräykseen, jossa hänelle
esitetään avioliittoa kerjäläisen tyttären kanssa."
"Sir Henry Leen tytär tuottaisi loistoa herttuankin perheeseen", sanoi
Everard polvistuen enonsa eteen ja väkisin suudellen hänen kättänsä.
"Tyttö on kyllä mukiinmenevä", tuumi ritari ylpeästi; "mitä itseeni
tulee, niin ei köyhyyteni joudu tuottamaan häpeätä tai haittaa
ystävilleni. Minulle on tohtori Rochecliffen hyväntahtoisuus varannut
joitakuita kolikoita, ja Joceline ja minä tulemme jotenkuten toimeen."
"Ei, rakas eno, te olette rikkaampi kuin luulette", ilmoitti Everard.
"Se osa maaomaisuuttanne, jonka isäni lunasti kohtuullisesta
korvaussummasta, on vielä omanne; sitä pitävät hallussaan
uskotutmiehet teidän nimessänne, ja minä itse olen heistä yksi. Te
olette vain velkaa meille rahalainasta, josta teemme kanssanne tiliä
koronkiskurien tavoin, jos se teitä miellyttää. Isäni on kykenemätön
käyttämään hyödykseen ystävän hädänalaisuutta, myydäkseen omaisuutenne
saatavastaan, ja kaiken tämän olisitte kuullut aikaa sitte, mutta te
ette -- tarkoitan, aika ei soveltunut selityksiin -- nimittäin --"
"Tarkoitat olleeni liian tuittupää kuulemaan järkeä, Mark, ja sen
uskonkin olevan aivan totta. Mutta luullakseni ymmärrämme toisiamme
_nyt_. Huomenna lähden perheeni keralla Kingstoniin, missä vielä
nimitän erästä vanhaa taloa omakseni. Tule sinne, jahka joudat, Mark,
-- tai täyttä vauhtia, jos haluat -- mutta tule isäsi suostumuksella."
"Tuon juuri isänikin", ehdotti Everard, "jos sallitte".
"Kuten vain hän ja sinä tahdotte", vastasi ritari. "Jocelin tuskin
sulkee ovea sinulta tai Bevis murisee kuten Louis Kerneguy-paralle.
-- Ei, ihastelu jo silleen; mutta hyvää yötä, Mark, hyvää yötä -- ja
jollet ole eilisestä väsyksissä, vaan ilmestyt tänne kello seitsemältä
aamulla, niin pitänee meidän sietää seuraasi Kingstonin tiellä."
Vielä kerran Everard puristi ritarin kättä, silitti Bevistä, joka
vastaanotti hänen ystävällisyytensä armollisesti, ja läksi kotiin
onnellisuuden unelmiin, jotka muutamia kuukausia myöhemmin toteutuivat
siinä määrin kuin tämä kirjava maailma sallii.