Yht'äkkiä tuopi juna meidät Boden-järven rannalle. Pitkistä ajoista
saamme taas nähdä _järven_! Miten suloiselta se tuntuu, sen voipi
aavistaa ainoastaan se, joka on kauan matkustanut järvettömiä
tasangotta myöten ja hengittänyt rautatie-pölyä keuhkoihinsa. Ja
mahtava on kerrassaan se näkymö, joka tämän järven rannalla aukenee
matkustajan silmäin eteen. Järvi on noin penikuorman levyinen, vaikka
se silmään näyttää vaan virstan tai parin levyiseltä. Sen vesi on,
samoin kuin muidenkin Sveitsin järvien, viheriäistä, mutta kirkasta ja
läpinäkyvää. Ja sen toisella rannalla on mahtavan kaunis Sveitsin
vuorimaa. Tähän järven pohjois-puolelle jo näemme koko majesteetillisen
Alppi-maailman. Laskeutuvan auringon säteet heittävät lumoavaa valoa
sen korkeimmille lumi- ja jäähuipuille. -- Kuljemme nyt höyrylaivalla
Boden-järven yli, milloin ihaillen Alppien mahtavuutta, milloin järven
rantoja sievine kylineen ja kaupunkeineen.
Niinkuin tiedämme, on Sveitsi pienoinen maa, pinta-alalleen noin
yhdeksäs osa Suomen pinta-alasta. Ja tästäkin alasta anastavat suuren
osan asumattomat vuoriseudut. Asukkaita on Sveitsissä kuitenkin enemmän
kuin Suomessa. Siitä voimme päättää, että Sveitsi, omaan maahamme
verrattuna, on monta kertaa tiheämmin asuttua. Tapaammekin matkallamme
myötäänsä sieviä kaupunkeja ja kyliä. Sveitsin pohjois-osalla, missä
nyt kuljemme, ei ole vielä varsinaisen vuorimaan luonnetta, jonka
vuoksi siellä näkee maanviljelystäkin harjoitettavan. Etelämpänä,
varsinaisten Alppien alueilla, on karjanhoito etevimpänä elatuskeinona.
Muutamassa tunnissa viepi juna meidät ensin Zyrich'in kaupunkiin, joka
on ihanan Zyrich'in järven rannalla. Tämän järven rannoilla näkee joka
haaralla viehättäviä kaupungeita, kyliä ja huviloita. Alpit näyttävät
olevan jo paljon lähempänä; juhlallisina ja korkeina kuin kesäiset
ukkospilvet rajoittavat ne näköalan etelään päin. Jonkun tunnin vielä
kuljettuamme rautateitse sekä veneellä pienen, sievän Zug-järven yli
saavutamme yhden Alppien etuvartioista, kuuluisan Rigi-kukkulan.
Tuossa on nyt Rigi mahtavana edessämme. Sen huipulle pitäisi meidän
nousta, saadaksemme sieltä lähemmältä katsella Alppeja. Mutta miten
jaksamme kiivetä pitkää ja jyrkkää rinnettä ylös? Siihen vaivaan ei
meidän tarvitse antautuakaan. Rigin huipulle vie meidät näet
höyryveturi pitkin rautatietä. Tämä rautatie on yksi nykyajan ihmeistä
kulkuneuvojen alalla. Tavallinen juna ei tietysti voisi nousta sileitä
kiskoja pitkin ylös jyrkkää rinnettä; senpä tähden onkin Rigille vievän
junan veturissa pyörä, joka on varustettu hampailla, mitkä junan
kulkiessa laskeutuvat niitä vastaaviin syvennyksiin radassa. Täten juna
pääsee ylöspäin, jos kohta hitaastikin.
Astumme siis junaan. Avonaisesta vaunusta on meidän mukava katsella
ympärillemme. Jota korkeammalle noustaan, sitä avarammiksi ja
juhlallisemmiksi käyvät näköalat. Lehtimetsäinen vuoren lieve jää
alapuolelle; sen havumetsäinen osuus alkaa. Päätä huimaa toisin
paikoin, kun rata on rakennettu hirvittävien rotkojen ja kuilujen
partaille, jotka nielisivät syvyyteensä, jos juna jotenkin joutuisi
kiskoilta pois. Pelottaapa sekin, että radan perustus ei aina kestäisi,
kun vuori näyttää olevan varsin haurasta kivilajia. Onnellisesti
kuitenkin pääsemme Rigin ylimmälle huipulle. Siellä on pienoinen
tasanko komeine ravintoloineen. Huvimatkailijoita on siellä myös
runsaasti, mikä miltäkin maailman ääreltä.
Matkamme vuoren juurelta tänne ylös, 11 kilometriä pitkä, on kestänyt
puolitoista tuntia. Täällä huipulla olemme nyt 1800 metriä eli lähes
kaksi virstaa merenpintaa korkeammalla. Niin korkealla emme ole
milloinkaan olleet. Kylmältä tuntuu täällä, vaikka on keskikesä.
Huipulla ei enää kasva puitakaan, vaan ainoastaan ruohoa ja muutamia
kukkasia.
On ilta. Laskeutuvan auringon valossa katselemme nyt ympärillemme.
Olemme sanomattoman ihmettelyn valtaamina -- niin mahtavaa ja kaunista
on kaikki se mitä näemme. Luomme silmämme etelään päin. Bernin ja
Glärnisch-alppien majesteetillinen vuori- ja kukkulasarja on siellä
nähtävissämme. Lähimmillä kukkuloilla ja huipuilla ei vielä näe lunta,
mutta etäämpänä näkyvät ovat melkein kaikki peitetyt ikuisella lumella
ja jäällä, joka hohtaa kummallisen ihanasti ilta-auringon säteistä.
Koko tuo mahdottoman suuri kukkula- ja vuoriryhmä näyttää olevan aivan
lähellä; arvelisit lähimmille lumihuipuille suorin matkoin olevan noin
pari virstaa. Kuitenkin on lähimpäänkin niistä, Titlis nimiselle
huipulle, vähintäänkin 3 penikuormaa. Ja edempänä oleville
jäähuipuille, Finsteraarhorn'ille ja Jungfraulle, on kartasta päättäen
matkaa noin 7 penikuorman tienoille. Ilman puhtaus ja läpinäkyväisyys
täällä ylhäällä on niin suuri, että silmä kokonaan pettyy matkain
pituuden suhteen.
Monilukuiset ovat ne kukkulat, jotka nostavat lumipeitteiset päänsä
muuta vuoristoa ylemmäksi. Korkeimmat niistä kuitenkin ovat nuo
edellä mainitut Finsteraarhorn ja Jungfrau, joista edellinen on 4275
metriä (yli neljä virstaa) ja jälkimmäinen 4167 metriä merenpintaa
korkeammalla. Rigi on siis kuin lapsi näiden jättiläisten rinnalla. Ja
kuitenkin olemme Rigillä mielestämme jo hirmuisen korkealla. Jos olisi
pilvinen sää, saisimme nähdä olevamme pilvienkin yläpuolella, nämä kun
usein kulkevat Rigin huippua alempana.
Näköala pohjoiseen päin on äärettömän laaja, siellä kun ei ole mitään
korkeampia vuoria sitä rajoittamassa. Lähempänä erottaa hymyilevien
maisemien piirteet vielä jotenkin tarkoin, mutta edempänä, näköalan
rajalla, muodostavat maisemat vaan siintävän ja himmeän juovan,
josta paljaalla silmällä on mahdoton yksityiskohtia erottaa. Nuo
taivaanrannalla olevat seudut ovatkin jo Baden'in, Württenberg'in ja
Bayern'in eteläosiin kuuluvia.
Rigin juurella kiertelee monimutkainen, kaunis Vierwaldstätter-järvi.
Tänne ylös näyttää se kapealta, melkein kuin olisi se vaan suurempi
joki, vaikka sillä muutamin paikoin on 3-4 virstan leveys.
Matkustajahöyrylaivat, jotka kulkevat sen pinnalla, näyttävät tänne
ylös mitättömän pieniltä. Näkyypä eräs soutuvenhekin ja siinä soutaja.
Voipi erottaa soutajan tekevän soutuliikkeitä, mutta venhe näyttää
pysyvän aivan paikoillaan.
Yö saapuu. Maisemat peittyvät pimeyteen. Mutta pian nousee kuu
näkyviin. Huvimatkailijat ovat siirtyneet huoneisiinsa. Yksinäsi ja
hiljaisuudessa voit katsella, miltä alppi-maisemat kuutamolla
näyttävät. On vaikea sanoin selittää sitä jylhää kauneutta, missä ne
silloin esiintyvät. Hiljaisuus, mikä kaikkialla vallitsee, lumihuiput,
jotka aaveentapaisina kuultavat kuutamossa, tieto siitä, että olet
täällä korkeudessa muusta maailmasta erotettuna -- kaikki tämä
vaikuttaa melkein värisyttävän tunteen sielussasi, on kuin
ijankaikkisuuden maailma jo esikartanoillaan sinua ympäröitsisi...
Mutta alhaalla Vierwaldstätter-järven rannoilla vielä valvotaan,
Kussnach'in ja Luzern'in kaupungeista näkyvät tuhannet tulenliekit
tänne ylös. Siellä alhaalla on maailma rientoineen ja touhuineen,
suruineen ja iloineen...
Aamulla varhain, auringon noustessa, kiirehdimme jälleen
ulos. On ihanata nähdä täältä auringon nousua ja miten se
säteillään luo hohtoa Alppien huipuille, ensin lähemmille sitten
etäisemmille. Mutta värisyttävän kylmältä tuntuu ilma täällä ylhäällä.
Vähitellen se kuitenkin lämpenee. Katselemme nyt uudelleen Alppeja,
Vierwaldstätter-järveä ja muita näköaloja. Kiikarikin on tarjona, ja
kummaksemme näemme sen avulla muutamia huvimatkailijoita kävelemässä
pitkin edellä-mainitun Titlishuipun lumista harjannetta. Rohkeat
huvimatkailijat näet joskus nousevat luotettavien oppaiden avulla
korkeimmillekin Alppihuipuille. Mutta vaivaloisia ja vaarallisia
nuo nousut ovat. Jalka voi pettää jäätikkö-rinnettä kiivetessä,
luotettavalta näyttävä lumihanki voi upottaa ja matkustaja siten pudota
alas johonkin hirvittävän syvään kuiluun, josta paluu ei enää ole
mahdollinen, tai saattaa ylhäältä irroittunut lumivyöry hänet allensa
haudata. Kertomuksia tällaisista tapahtumista on runsaasti. Joskus
saattaa itse vuorikin lohjeta ja syöstä hirvittävällä voimalla alas
laaksoihin. Rigin läheisyydessä on sellainen vuori, nimeltään Rossberg.
V. 1806 irtautui sen kupeelta noin parin virstan pituinen lohkare ja
syöksyi alas laaksoon, haudaten allensa neljä kylää.
Vaikealta tuntuu erota siitä ihmemaailmasta ja ihanuudesta, mikä Rigin
huipulla on ollut nähtävänämme ja nautittavanamme. Kuitenkin on meidän
siitä eroaminen. Laskeudumme nyt rautatietä myöten jälleen alas vuoren
eteläpuolista rinnettä myöten. Hämmästymme sitä etelän rehoittavaa
kasvullisuutta, mikä Rigin täänpuolisella juurella aukenee eteemme.
Viikuna-, manteli- ja kastanja-puut menestyvät siellä, ja koko paikka
on lumoavan ihana. Tuntuu, kuin olisimme jo lämpimän Italian alueella,
vaikka se alkaa vasta Alppien eteläpuolella.
Italia, ihana, suurien historiallisten muistojen maa! Ja Venetia, Roma
ja Neapel! Nehän kaikki houkuttelevat meitä tuonne Alppien toiselle
puolelle. Gotthardin kuuluisan tunnelin läpi sinne menisi tie,
ja pian olisimme pohjois-Italiassa. Mutta olemmehan jo nähneet Europaa
suuren palasen. Ja mielessä alkaa tuntua koti-ikävä, halu päästä
jälleen kotikuusien kuiskehille. Astumme nyt laivaan ja kuljemme
Vierwaldstätter-järven yli Luzern'in kaupunkiin. On helteinen
kesäpäivä, ja järven viheriäinen, kirkas pinta on rasvatyynenä. Mutta
kuumuuden rasitusta ei muistakaan katsellessa järveä ympäröivää
Alppi-maailmaa. Kuljemme kuin unelmassa tai tarumaailmassa. -- Laivalla
on muutamia sveitsiläisiä käsityöläisperheitä. Niiden lapset
lauleskelevat sveitsiläisiä kansanlauluja kaksiäänisesti. Sveitsin
vuorista ja muusta luonnosta on laulujen aihe. Muukin sveitsiläinen
yleisö innostuu ja yhtyy lauluun. Erään laulun värssyt aina loppuvat
sanoilla: "oi armas vuoristo, nyt hyväst' jää, nyt hyväst' jää!" Sanat
ja sävel painuvat mieleemme. Mekin sanomme sillä laululla hyvästi
Sveitsin ihanalle vuorimaalle. Suorinta tietä kiirehdimme kotia päin,
Saksan kautta Pohjolata kohden.