1. "Anna lasten nukkua", kuiskasi äiti Maijalle, "ne heräävät itsestään
kyllä varhain ennättääksensä kirkkoon; mutta sytytä jo kynttilät
akkunoihin!" Molemmat menivät, ja lasten kamari jäi jälleen pimeäksi.
Vilaukselta näkyi vaan kiharatukkaisia päitä pehmeillä pään-alaisilla.
Pimeässä välkkyi valoisia unelmia suljettujen silmälautasien alla.
On jouluaamu.
Kynttilöitä sytytettiin pappilan joka akkunaan, ja kauas loisti niiden
valo pitkin tietä tervehtimään vaeltajia, jotka kirkolle pyrkivät.
Himmeänä aamuna valaisi iso huone loistavine akkunoineen ympäristön.
Jo kuuli Maija itseänsä huudettavan. Lapset olivat heränneet, ja vilkas
liike syntyi heidän kamarissaan. "Mitä kello on? missä minun vaatteeni
ovat, Maija? ehdimmekö vielä kirkkoon? miks'ei Maija ole meitä
herättänyt?" kysyttiin yht'aikaa, että Maijan oli vaikea kaikkeen
vastata. Rauhallisemmiksi tulivat he vasta, kun kuulivat isän vielä
olevan kotona. Kiireesti ja iloisesti pukivat lapset yllensä. Tässä
puuhassa eivät ajatukset ennättäneet selvitä. Pian toinen toisensa
perästä valmistui ja meni ulos kamarista.
On jouluaamu! Outo hiljaisuus vallitsee kaikkialla, vaikka äidillä,
isolla sisarella ja Liisalla onkin paljon askaroimista saadakseen
kaikki niin toimitetuksi, ett'ei kenenkään sen vuoksi tarvitsisi olla
kirkkoon menemättä.
Kimeitä kulkusia kuului ulkoa. Lapset katsoivat ulos akkunasta, mutta
muuta eivät nähneet kuin hahmot omista verevistä kasvoistansa.
Isä teki lähtöä kirkkoon. Isot turkit oli hän pukenut päällensä ja
myhäillen sanoi hän jäähyväiset lapsille. Sinne jäivät nyt lapset
yksinänsä isän kamariin, jossa kuitenkin pian rupesi heille ikävältä
tuntumaan, kun isä oli poissa. Kirkkoon, kirkkoon he haluavat, sinnehän
jokainen tänä aamuna pyrkii.
Jo olivat toiset valmiit lähtemään. Täysi työ oli äidillä ja isolla
sisarella saada lapset ottamaan kylläksi vaatteita yllensä, ett'eivät
kirkossa paleltuisi. He katsoivat näet äidin varovaisuuden kokonansa
liialliseksi. Äiti ja Johannes istuivat toiseen rekeen, iso sisar
Väinön ja Selman kanssa toiseen. Ainoastaan pikku sisar nukkui vielä
makeata unta, josta häntä ei suinkaan saanut herättää. Maija jäi hänen
hoitajaksensa ja kodin vartiaksi.
Hauska oli matka kirkolle jouluaamuna. Virkut olivat hevoset; keveästi
luistivat reet sileällä tiellä; kulkuset soivat kimeästi. Metsä
molemmin puolin tietä lepäsi pimeässä varjossa; mutta tähdet taivaalla
tuikkivat, ja valkoinen lumi tiellä ja tien vieressä valaisi himmeästi
kuljettavaa tietä.
Samassa jo metsä loppui. Joka akkunasta koko kirkonkylässä näkyi
loimuava takkavalkea. Käyden ajettiin kirkkomäkeä ylös. Siinä voi jo
kirkon akkunoissa erottaa joka kynttilän erikseen, ja korkea torni
haamotti tähdikästä taivasta kohden.
2. Jumalanpalvelus oli jo aljettu, kun astuttiin kirkkoon. Äiti tahtoi
Väinöä istumaan kanssansa penkkiin; mutta vaikka kirkossa oltiin, pani
Väinö vastaan. Oikealla puolen käytävää, jossa muut miehet istuivat,
piti hänenkin istua, ja uskaliaasti seurasi hän Johannesta, jättäen
naiset omaan huomaansa.
Ensin tietysti katsottiin, ja paljon oli täällä katsomista. Satoja
kynttilöitä alttarilla, kruunuissa, saarnastuolilla ja penkkien
väliseinillä. Lukkari veisasi ankaralla äänellä, mahtavasti johtaen
miesten vakavia, höriseviä, sekä vaimoväen heleitä, kimakoita ääniä.
Penkeissä istui monta hyvin tuttua, ja käytävillä seisoi lapsia
vanhempinensa, nojaten penkin seiniin. Juuri keskellä kirkkoa, jossa
käytävät ristitsevät toisiaan, seisoi Takalan muori, pikku Liisa piti
häntä lujasti hameesta, mutta Jooseppi, joka oli Väinön ikäinen, piti
totisena molemmin käsin lakkiaan leukansa alla.
Virsi loppui ja isä, joka valkeassa messupuvussaan seisoi alttarin
edessä, rupesi messuamaan. Mahtavasti kaikui hänen äänensä kirkossa ja
hän näytti niin oudon vakavalta.
Sitten alkoi lukkari taas veisata, ja juuri samaa virttä, joka eilen
ehtoolla kotona veisattiin. Ihmeellistä oli sitä tässä nyt kuulla.
Tuossa istuu äiti ja Selma ja iso sisar, ja tuolla alttarilla seisoo
juhlallisessa puvussa isä. Lapsista tuntui ikäänkuin olisivat kotona
olleet; ehkä koti yht'äkkiä oli kirkoksi muuttunut. Kaikki tuntui niin
pyhältä. Pyhältä näytti kansa, joka hartaudella veisasi. Pyhältä se
kirkas valo, jonka joulukynttilät loivat kirkkoon. Ja niin sanomattoman
lempeältä kuului isän ääni, kun hän alttarilta lausui: "älkäät
peljätkö, sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva
kaikelle kansalle. Teille on tänäpäivänä syntynyt Vapahtaja."
Niistä sanoista hän sitte saarnasi.
Pyhä oli tämä aamu. Kuin muinoin Betlehemissä kaikui enkelein
kiitoslaulu: "Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa, ja maassa rauha, ja
ihmisille hyvä tahto." Kuvat alttaritaululla, Vapahtaja ja lapset,
joita hän siunasi, ja kansa, joka seisoi siinä läsnä, näyttivät elävän,
ja he hymyilivät pyhästä ilosta.