1. Tällä linnulla, joka on niin yleiseen tunnettu ja jota keväällä
kesän ennustajana niin hartaasti odotellaan, on hyvin omituiset
elintavat.
Käki oleskelee melkein koko Europassa sekä Aasiassa ja
pohjois-Afrikassa. Suomeen saapuu se Toukokuun alkupuolella, mutta
muuttaa jo Elokuun lopulla ja Syyskuun alussa takaisin etelään,
Välimeren tienoille.
Käki vaihtaa pari kertaa väriänsä. Poikaset eivät ole vanhempien käkien
näköisiä eivätkä aina toistensakaan näköisiä. Kaksivuotiset naaraskäet
ovat milloin punasenruskeita, milloin harmaita. Vanhempana on käellä
yläpuoli ruumista sinisenharmaa ja alapuoli valkea tummilla
poikkijuovilla. Sen pituus on noin 14£ tuumaa.
Värinsä, ruumiinrakennuksensa ja lentonsa puolesta on käki hyvin haukan
näköinen, josta syystä kaiketikin kansan kesken on noussut se väärä
luulo, että käki täysikasvuisena muuttuisi haukaksi.
Käki lentää nopeasti, mutta kävelee vaivaloisesti, jonka vuoksi se vaan
hätätilassa laskeutuukin maahan. Se on levoton, hätäinen ja arka lintu.
Toisten lintujen, vieläpä toisten käkienkin seuraa se karttaa, ja
varsinkin pikkulinnut sitä hyvin vihaavat. Ainoastaan oman naaraansa
kanssa elää se sovinnossa, ja sille se kesällä antaa sointuvan ja
miellyttävän kukuntansa kuulua. Tämä kaunis kukunta onkin tehnyt käen
niin suosituksi linnuksi.
Käki elää perhosen ja muitten hyönteisten toukista, ja koska sillä on
hyvä ruokahalu, syö se sellaisia suuret määrät.
2. Yksi tämän linnun merkillisimmistä ominaisuuksista on se, että
naaras itse ei haudo muniansa eikä pidä huolta poikasistansa. Se näet
salavihkaa laskee munansa jonkun toisen linnun valmiiseen pesään ja
jättää ne vieraan haudottaviksi. Kivitaskujen, västäräkkien, leivosten
ynnä muiden hyönteisistä elävien pikkulintujen niskoille laskee se
siten muniensa ja poikaistensa hoidon. Kun naaraskäki on keksinyt
sellaisen linnun pesän, hiipii se sinne pesän omistajan poissa ollessa
ja laskee munansa pesään, usein vielä työntäen ulos ne munat, mitkä
siellä entuudestaan olivat. Käki munii vuosittain 4 tai 5 munaa, ja
joka munalle etsii se uuden pesän, joka tavallisesti kuuluu jollekin
toiselle lintulajille kuin edellinen pesä. Munimis-aika kestää
Touko- ja Kesäkuun, vieläpä osan Heinäkuutakin. Munat ovat
hyvin erilaisia värilleen: sinisen vihreitä, valkeanharmaita,
valkeankeltaisia, ruskeita, harmailla ja ruskeilla pilkuilla ja
viivoilla kirjavoituja. Käen omaan suuruuteen verraten on sen muna
hyvin pieni, tavallisesti vaan sen kokoinen, kuin senkin linnun muna,
jonka pesää se hyväksensä käyttää. Toisinaan laskee se munansa pesään,
jolla on niin ahdas aukko, että se ei itse pääse sinne sisälle. Sillä
on kuitenkin keinonsa: se munii maahan, ottaa munan nokkaansa ja
heittää sen sitte pesään, jolloin usein tapahtuu, että sekä käenmuna
että pesässä ennen löytyvät munat särkyvät.
3. Pikkulintu, joka tällä tavalla on saanut käenmunan pesäänsä, suuttuu
siitä toisinaan ja heittää munan ulos; mutta tavallisesti rupee se sitä
kuitenkin omien muniensa ohessa hautomaan. Munasta päässyt käenpoika on
hyvin pieni ja tavattoman ruma; sillä on suuret silmät ja leveä suu,
joten se on enemmän sammakon kuin linnun näköinen, mutta sillä on kova
ruokahalu ja se kasvaa pian. Muutaman päivän päästä ryöstää se kaiken
ravinnon kasvinkumppaneiltaan ja työntää ne viimein ulos pesästä.
Avuttomina ollen ne silloin tavallisesti kuolevat. Emälintu
tuollaisissa tapauksissa esiytyy niinkuin usein äidit ihmistenkin
kesken: se lapsi, joka sille enimmän surua tuottaa, on sille kaikista
rakkain. Niinpä antaa se omien poikastensa kuolla ja koettaa
viimeisetkin voimansa panna liikkeelle jaksaaksensa hankkia elatusta
ahnaalle kasvatillensa, jolla on alituinen nälkä. Eräs tiedemies näki
kerran myöhään syksyllä, miten yksinäinen västäräkki hyvin kiireissään
kokosi hyönteisiä sekä sitten lensi onttoon tammeen ruokkiakseen siellä
olevaa täysikasvuista käenpoikaa. Tämä oli näet yhä edelleen puun
sisässä olevassa pesässä, josta se ei mahtunut ulos lentämään. Vasta
sitten, kun aukko kirveen avulla suurennettiin, pääsi se vankeudestaan.
Tämän kasvattinsa vuoksi oli tuo pieni västäräkki raukka laiminlyönyt
ajoissa muuttaa lämpimiin maihin, ja piankin olisi sille kylmyyden ja
nälän kautta tuho tullut.
Käenpojan ääni on: tsis, tsis, tsis ja tsis, sis, sis. Nälissään
ollessaan se varsin myötäänsä sillä tavalla ääntää, ja siitä on helppo
huomata sen olopaikka.
Käenpoika ei siis ole mikään miellyttävä olento. Mutta onpa tahdottu
tehdä se vielä ilkeämmäksi, kun on syyttä parjattu sen olevan niin
ahnaan, että se lopulla, täysikasvuiseksi tultuaan, muka söisi omat
elatusvanhempansa.
"Käki tuo suven sanoman, pääsky päivän lämpeämän."