1. Repo metsää kävellessään keksii eräässä kohden puun, jossa harakalla
on pesä ja pojat. Mikko, mielevä mies, asettuu kohta puun alle siihen
ja alkaa sitä joka puolelta tarkkaan katsella. "Mitä katsot, Mikko?"
kysyi puun latvasta harakka. -- "Katsonpahan tätä puuta suksekseni,"
vastasi repo. Sitä säikähtäen rukoili harakka: "älä, veikkonen, tätä
puuta ota, minulla tässä on pesäni ja pesässä pojat." -- "No, yhden
pojistasi kun antanet", virkkoi repo, "minä en pesäpuutasi ota, vaan
käyn suksipuuta etsimässä muualta." Hädissään suostui harakka toisen
vaatimukseen ja heitti puun latvasta yhden pojistaan revolle, joka
siepaten saaliinsa läksi sukkelaan tiehensä.
Tästä ihastui harakka, luullen vallan viisaasti tehneensä, kun siten
muut poikansa revolta säilytti; mutta toisena päivänä tuli repo jälleen
ja asettui taas puun juurelle. "Mitäs siinä istut?" kysyi harakka.
"Katson tätä puuta suksekseni", vastasi repo. "Älä, veikkonen, tätä
ota", rukoili harakka, "johan me eilen sovimme siitä, ett'et tätä puuta
kaataisi, vaan katsoisit suksipuuta muualta." "Taisihan se välipuheemme
semmoinen olla", vastasi repo; "mutta katso, minä en niin sopivaa
suksipuuta löydä koko metsästä, kuin tämä ompi. Täytynee minun siis
tämä sinun pesäpuusi kumminkin kaataa, ell'et mulle pesästäsi vielä
toista poikaa anna." Mikäs neuvoksi? Harakkarukan täytyi vielä
toinenkin poikansa antaa revolle, joka hyvillään läksi matkaansa.
Suruissaan istuu nyt pesässään harakka, niin tulee varis hänen
luoksensa vieraaksi ja kysyy, pesää katsellen: "mihin, ystäväiseni,
kaksi poikaasi on kadonnut?" "Minä ne revolle annoin", vastasi harakka.
"Repo, näet, kaksi päivää perätysten on minun pesäpuutani käynyt
suksekseen katsomassa, niin sille täytyi kaksi poikaani antaa, ettei
hän koko pesääni sortaisi." -- "Ei sinun olisi pitänyt revolle mitään
antaa, ei poikaa, ei muuta, eihän hänellä ole veistä, ei kirvestä,
millä hän puun kaataisi", tuumasi varis. Tämän neuvon pani harakka
mieleensä ja päätti toiste olla varovampi, jos repo vielä koettaisi
viekastella.
2. Jo tuleekin toisena päivänä repo pesäpuun juurelle taas ja alkaa
sitä suksekseen katsella, saadakseen sillä keinoin kolmannen pojan
harakalta, mutta tämä on jo entisestäan viisastunut eikä enää repoa
pelkää, vaan sanoo pilkaten: "saat repo reuhkana matkaasi mennä, ei
sulla ole veistä, ei kirvestä, millä mun pesäpuuni kaataisit." "Ken
sinua neuvoi?" kysyi repo kummastellen. "Varis vieraana kävi, se minua
neuvoi." "Vai varis sinua opasti; no viisas hän on olevinansa, mutta
maltahan, vielä minä hänenkin petän."
Sen sanottuansa läksikin Mikko, mielevä mies, harakan pesäpuulta
matkaansa ja kulki aukealle kedolle, johon heittäytyi pitkällensä,
ojentaen kielen suustansa pitkälle, oli muka olevinaan kuollut. Ei
aikaakaan, niin varis lentomatkoillansa keksi revon tässä ja laskeusi
hänen päällensä, luullen kedolla makaajata kuolleeksi. Rupesi jo kieltä
kuoliaan suusta nokkimaan; mutta repo, joka tätä varsin odotteli,
rämähti samassa eleille ja sieppasi variksen kiinni, sanoen: "nyt ei
sinua variskulta viisautesi auta, etkä kynsistäni ennen pääse, kuin mun
vatsani täyttelet". -- "Älä, veli kulta, niin pahalla tapaa syö, syö
hyväisesti", rukoili varis, "työnnä tuonne törmän alle, kuhun jää
siipi, kuhun jalka kiviin, risuloihin, josta ihmisetkin näkevät, miten
olet minua rangaissut."
Repo teki neuvon mukaan, mutta varis ei maata myöten mennytkään, vaan
lemahti lentoon ja sanoi mennessään revolle: "oli sinulla neroa
pyytääksesi, mutta ei ollut neroa saalistasi syödä!"