1. Kerran repo sai kissan palvelijakseen. Kodissaan sille työt
määrättyään, niinkuin palvelijalle ainakin, lähtee repo tavalliselle
matkallensa ja kohtaa kävellessään tuttavansa hukan. Tälle tekee hän
hyvän päivän ja kysyy: "miten jaksat, kuomaseni?" "Meneehän tuo
päivästä päivään, Mikko kulta, tosin olivat jo hampaani naulaan käydä,
mutta sain toki viimeinkin hyvän härän tappaneeksi."
Sen kuultuansa antautui repo hukan seuraan, toivoen pääsevänsä hänen
saaliistaan osalliseksi, ja alkoi hänen kanssaan pakinoida, sanoen: "et
usko, kuoma, minkälaisen elävän minä äskettäin löysin; ei se ole suuren
suuri, mutta on niin sievä ja ovela, että söisi sinutkin, jos sattuisit
saapuville." "Vai niin; no pitäisipä minunkin se nähdä", sanoi hukka
revolle. "Kyllähän sen nähdä saat", tuumaili repo, "mutta älä pahasti
lähene sitä, muuten syöpi se sinut."
Hukka lähti nyt matkalle tätä ihmettä nähdäkseen ja kulki hiljaa
hiipien revon asuntopaikalle. Sinne tultuansa rupesi hän pesän suusta
kissaa katselemaan, mutta tämä kun hukan kuvan siinä näki, luuli sitä
hiireksi ja töytäsi hukan kuonoon. Tämä, jonka turpaan kissan kynnet
koskivat kipeästi, säikähti pahanpäiväisesti, luullen kissaa isoksikin
eläväksi, ja pakeni metsään, minkä ennätti. Siellä selitti sitten
revolle tapahtuman sanoen: "nyt siellä sun asunnollasi kävin, mutta en
kuomaseni saanut koko elävää nähdä; kun vaan turpani pesän suuhun
pistin, se niin kipakasti raapaisi sitä, että nytkin vielä vihamoipi."
-- "Johan sinua mennessäsi varoitin! Taisit tuhmasti lähestyä sitä, kun
sinulle niin pahasti kävi", vastasi repo; "kiitä onneasi, ettei se
sinua kiinni saanut ja peräti tappanut."
2. Käyvät hukka ja repo yksissä metsää sitten, niin yhtyy siellä heihin
karhu, mistä lienee matkoiltaan tullut. Repo, joka entisten petoksiensa
vuoksi pelkäsi häntä, aikoi ensi hämmästyksessään pakoon lähteä, mutta
kävi tuosta kuitenkin kohta rohkeammaksi, kun hukka ja karhu rupesivat
pakinoimaan keskenänsä. "Et usko", sanoi hukka karhulle, "minkälaisen
elävän Mikko on kotiinsa saanut; ei se ole suuren suuri, mutta söisi se
sinutkin, jos kynsiinsä saisi. Varsin nähdäkseni sitä kävin minä
vast'ikään Mikon asunnolla, mutta en saanut kuin vilahdukselta vaan
koko petoa nähdä, se kun oli niin vihainen, että oli silmät päästäni
syödä."
Hukan kertomuksen kuultuaan halusi karhukin tätä näin ihmeellistä
eläintä nähdä. Vanhan vihansa unhottaen alkoi hän repoa puhutella,
sanoi: "etkö, Mikko, veisi minua sitä sinun vierastasi katsomaan?" --
"En jouda nyt kanssasi lähtemään", vastasi repo, "minulla on täällä
metsässä vähän asioimista; mutta lähde sinä, kuoma, yksinäsi, kulje
minun asunnolleni, niin kyllä sen mun vieraani siellä näet. Karta
kuitenkin, ett'et kovin rohkeasti sitä lähesty, muuten ehkä sen
kynsissä henkesi heität."
Neuvon mukaan kulkee nyt karhu hiljaa ja varovasti revon asunnolle,
jossa asettuu pesän suulle katsomaan; mutta kun kissa siitä vähän
tirkistelijän turpaa näki, luuli siinä hiiren olevan ja tavoitti karhun
kuonoa kynsiinsä. Tätä peljästyen läksi karhu pötkimään pakoon koko
paikalta ja tuli toisten luo, sanoi: "no, sehän elävä lie. Se Mikon
kodissa olija; kun vaan pesän suuta likenin, tulla töytti se päälleni,
pitkä keihäs olalla." Karhu kissan häntää näet luuli keihääksi.
3. Kuultuansa, miten karhullekin oli käynyt, sanoi hukka: "pitäisi
meidän se Mikon kodissa asuja eläin tarkemmin nähdä, mitä tuumaa
pitäisimme?" "Kyllähän sen tarkoinkin nähdä saatte, kun tahtonette",
vastasi repo. "Laatikaatte pidot ja kutsukaatte se vieraaksi, niin
uskon minä sen tulevan." Tämä tuuma oli kaikista hyvä, ja hukka lupasi
vasta tappamansa härän pitoruuaksi. Repo läksi kutsumaan kissaa
pitoihin, sanoen lähtiessään: "minä kun vieraan seurassa kulen ja hänen
kanssaan aterialle rupean, niin olkaa jossakin piilossa ja katselkaa
sitä syrjästä, ettei se päällenne tulisi". -- Revon neuvoa seuraten
jäivät hukka ja karhu haaskan luo metsään; karhu kapusi kuuseen, hukka
taas hongan murtoon peittäytyi.
Ei aikaakaan, niin tulikin repo kissan kanssa haaskalle. He rupesivat
aterioimaan. Tätä ei kuitenkaan hukka nähnyt, kun ei piiloon mennessään
muistanut asettua haaskaan päin. Repo keksi sen ja nykäsi vähän
käpälällään kissaa, joka tästä rupesi murisemaan. Hukka kun niin oudon
äänen kuuli, halusi nähdä itse eläintä, mutta kun sitä nähdäkseen
kääntymään rupesi, niin hänen häntänsä risuissa vähän rusahteli. Kissa,
joka hännän päätä hiireksi luuli, hyppäsi kesken syöntinsä sitä
tavoittamaan, Sitäpä säikähti hukka kovasti ja juosta romahutti hongan
murrosta pois. Kissa puolestaan säikähti hukkaa ja kiipesi siihen
kuuseen, jossa karhu oli piilossa. Tämä, joka pelkäsi kissan tulevan
päällensä, hyppäsi kuusesta alas ja taittoi kolme kylkiluutansa. Vaikka
näin oli ruumiinsa rikkonut, ei kuitenkaan rohjennut haaskalle jäädä,
vaan pakeni peloissaan koko paikalta, ja niin jäi härkä revon ja kissan
syötäväksi.