1. Kerran hukka kulki kotiinsa Ilvolan taustalle. Sinne oli repo ja
karhukin keräytyneet, ja heidän yhteinen ohrahuhtansa kun oli paraiksi
joutunut, niin käytiin korjaamaan eloja. Nämä saatiinkin pian
leikatuiksi, josta ahdettiin riihi, ja ohrat kun olivat kuivia, niin
saatiin jo puimaan niitä, ja karhu haettiin apumieheksi. -- Oltiin
sitten kolmen miehen riihessä, niin kysyy karhu toisilta: "mitenkäs,
kuomaseni, tätä työtä tehdään?" Repo, joka ei mielellänsä puimaan
ruvennut, kapusi ylös parsille ja sanoi toisille: "teistä on toinen
väkevä, toinen taitava tuiki: puikaatte te, kuomaseni, viskatkaatte
riihi, minä mitätön mies täällä parsia pitelen, ett'eivät puut
päällenne putoo."
Karhu siitä puida pänttäsi riihen, ja susi puolestaan viskasi elot,
josta on silmänsä riimussa nytkin vielä, niinkuin riihen viskaajalla
on. Heidän tätä tehdessä istuu repo parsilla vaan, siellä suotta
aikojaan laulelee huviksensa ja aika välistä aina parren sortaa toisten
päälle. "Tapat sie varsin!" sanoi hukka, "tahallasi puita päällemme
pudottelet." "En, kuomaseni, en ainakaan tahallani pudottele", vastasi
repo, "raskaita ovat nämä parret, niin putoelevat, en jaksa niitä
pidellä." Tästä leppyivät toiset ja saadaan sovinnolla työ tehdyksi.
Oli siitä jo riihi puitu, viskattu ja ruvetaan jyviä tasaamaan, että
kukin osansa saisi, niin sanoo hukka revolle: "milläpä nyt ja'amme,
kuoma, kapallako vai millä?" "Isommalle isompi kasa, pienemmälle
pienempi, se mielestäni on paras ja suorin jako", vastasi repo. Tähän
tyytyivät toiset mielellänsä, ja siten tuli karhulle olet, sudelle
ruumenet, revolle jyvät osaksi.
Yksissä kuletaan Ilvolan myllylle, ja kukin saapi riihiosaansa
jauhattamaan, niin kuulevat karhu ja hukka, että heidän kivensä jauhaa
eri äänellä, kuin revon. Tästä kummastuen kysyvät revolta: "Miksikä
sinun kivesi panee 'jyrin, järin' jauhaissansa ja meidän panee 'tissis,
tassis?'" "Pankaatte hiekkaa kiven silmään, niinkuin minäkin", vastasi
repo, "niin panee kivenne samalla lailla, kuin minunkin." Neuvoa myöten
kaatavat siitä karhu ja hukka hiekkaa kiven silmään ja alkavat jauhaa
taas, niin panee heidänkin "jyrin, järin" ja vielä kovemmalla äänellä,
kuin revon. Täten sai jokainen riihiosansa jauhattaneeksi, ja
sovinnossa kuljettiin siitä jo kolmen miehen myllyltä kotiin, jossa
jokainen korjasi jauhot aittaansa.
2. Kotiin tultua keittivät myllyssä käviät, kukin jauho-osastaan,
puuroa, mutta ei tullutkaan karhun ja hukan keitos hyvää ja makeata,
niinkuin oli toivottu, vaan mustaa, karvasta ja kelvotonta. Siitä
pahoillansa lähtee karhu revon luona käymään, saisiko hän tuolta
neuvoa, miten puuroa pitäisi keittää, että se parempaa tulisi. Niissä
mielin kulkeekin revon kotiin, jossa perheenmies ikään oli murkinakseen
puuroa keittänyt. Sen nähtyänsä katselee karhu tuttavansa keitosta ja
sanoo siitä revolle: "miksi, kuomaseni, sinun puurosi on noin
valkoista, minun keitokseni tuli niin mustaa ja karvasta?" "Mustaa
minunkin olisi", vastasi repo, "vaan minä jauhoni pesin joessa tuolla,
niin sen kautta tuli minun puuroni näin hyvää ja kaunista." -- Karhu,
tämän kuultuaan, päätti hänkin pestä joessa jauhonsa ja kulki sitä
tehdäkseen joen rannalle; mutta kun siinä jauhonsa veteen hajoitti,
niin joki vei ne myötänsä, ja siihen meni puuroaineet iäksi päiväksi.
Paljoa paremmin tuskin kävi hukallekaan. Kun ei keittämänsä puuro ollut
hänestä hyvänmakuista, luuli hän syyn olevan keittäjässä ja läksi,
niinkuin karhukin, saamaan neuvoa revolta. Niissä mielin otti hän
puuron aineita mukaansa ja kulki revon kotiin, jossa parhaallansa oli
puuropata liedellä kiehumassa. Tämän nähtyänsä pyysi hukka revolta
luvan keittääkseen hänkin samassa kohdin, että hän siihen työhön
oppisi. Sen soi repo mielellänsä, ja keittivät nyt kumpikin siinä
puuroa eri padalla, mutta yksillä tulilla. Saihan kumminkin revon puuro
ennemmin valmiiksi, se kun oli aikaisemmin tulelle pantu, mutta hukan
puuro oli mustaa, revon valkeata, vaikka sitä hukka ei niin kohta
sattunut näkemään. Vaan kun tuli hukka ennen syömään ruvettuansa ulkona
pistäymään, niin otti repo lusikallisen puuroa hukan padasta omaan
pataansa. Tulipa hukka takaisin ja rupesivat syömään. Hukka maisteli
suussaan puuroa ja sanoi: "eipä tämä maista juuri miltään; annapa,
kuomaseni, maistaakseni, millinen sinulla on puuro." "Maista, kuoma,
tuosta kohden, siinä on parasta", lausui repo. Hukka teki neuvoa myöten
ja sai omaa puuroaan suuhunsa; mutta kun se ei hänestä paljon millekään
maistunut, luuli hän vian olevan omassa suussansa eikä puurossa, ja
virkkoi nuivilla nenin: "yksi mämmillä maku, yksi tapa talkkunalla,
vaan on väli maistajilla, -- ei tämä ruoka mun suuhuni sovellu."
"Ei kavaluus kauas auta."