Kerran iski salama erääseen kylään ja poltti sen kokonansa. Koska
onnettomuus tapahtui heti leikkuu-ajan perästä ja vasta korjatut elot
paloivat myöskin, niin oli vahinko sitä tuntuvampi. Kaksi talonpoikaa
lähetettiin naapuriseutuun apua pyytämään. He tulivat varhain aamulla
erääseen taloon, jonka omistaja oli varakas maanviljelijä. Hän oli
paraillaan moittimassa renkiänsä siitä, että tämä oli jättänyt ne
ohjakset, joita hän edellisenä iltana oli käyttänyt, yöksi ulos
sateeseen, eikä ollut ripustanut niitä kuivumaan.
"Mitenkäs luulet tässä käyvän", sanoi toinen talonpoika toiselle; "mies
on varmaan hyvin saita, emmekä tässä taida paljon hyötyä."
Lähettiläät tuumivat lähteä paikalla pois, mutta päättivät kuitenkin
ennen lähtöänsä koetella, jonkatähden he kohteliain sanoin ilmoittivat
asiansa. Isäntä vei heidät sijalle, panetti pöytään ruokaa ja juomaa,
antoi heille melkoisen summan rahaa sekä lupasi vast'edes lähettää
vahinkoa kärsineille ohraa ja ruista siemeneksi.
Molemmat talonpojat tulivat hyvin hämmästyksiinsä eivätkä malttaneet
olla isännälle sanomatta, kuinka he puoli tuntia ennen olivat häntä
arvostelleet, jonka arvostelun he nyt huomasivat aivan vääräksi. Isäntä
vastasi: "Hyvät ystävät! Juuri sen kautta, että pidän huolen
omaisuudestani, olen päässyt niin onnelliseksi, että voin auttaa
toisia."
"Ei saaden rikastuta, vaan säästäen."